USVAA PUTKEEN

Taas on syksyä puristettu menemään, niin ettei tänne blogeihin meinaa enää ehtiä. Graafisen suunnittelun ja valokuvauksen opinnot vievät ja minä vikisen ja tuntuu, että kynäkin on jo tylstynyt, orientoidessani itseäni herkemmäksi kuvalle. Olen aina ollut kirjallinen ihminen, onko tämä takinkääntö?

Ei. Olen aina ollut myös visualisti ja harrastanut ja kokeillut kuvantekemistä aiemmin monin eri tavoin. Muistin vasta juuri äskettäin, että ensimmäinen ammatti, jota hain opiskelemaan, oli valokuvaaja. Mutta koska pääsin vain varasijalle, päädyin lopulta mutkien kautta opiskelemaan elokuvaa. Ja niinpä omien kuvien tuottaminen vaihtui liikkuvan kuvan opiskeluun ja tekemiseen. Joiden tekemisessä lopulta kiehtoi kuitenkin eniten se toinen rakkauteni, kirjoittaminen, käsikirjoittamisen muodossa. 

Mutta jotenkin vuodet kotona lasten kanssa, mahdollistivat taas enemmän visuaalisen puolen ruokkimista kuin sukeltamista tekstistä nauttimiseen. Ehkä tämä uuden alan opiskelu on sivu-askel takaisin tuolle kuvan polulle. Jolla yritän nyt ahmimalla oppia uutta. Kuolaan taidehistorian luennoille pääsyä ja yritän sovitella työväenopiston kursseja monimuoto-opintojeni sekaan. Samaan aikaan haen oppisopimuspaikkaa ja käytän alkuyön tuntini verkkotutoriaaleihin.      

Ja kuvaan. Mieluiten ihmisiä, paljon luontoa, joskus vielä kotiakin. 

Tässä siis muutama kuva eräältä sumuiselta syyspäivältä jo jokin aika sitten.  

Ja sainhan minä talonkin maalattua kuluneena kesänä! Melkein yksin, sillä mies ahkeroi sisätiloissa. Pojankoltiainen on joutunut tulemaan siis tänne saakka ilman ikiomaa huonetta, joka kohta vinttiin valmistuu. Mutta on siinä ollut tekemistäkin. O on nakertanut sitä jo kuukausi kaupalla, koska remontti yläkertaan on taas ollut perusteellinen. Sivuvintit on avattu ja eristetty, uudelle pienelle vessallekin sinne saatu kolo, säilytystilaa tehty ja yritetty vielä kunnioittaa hieman talon alkuperääkin materiaaleissa.   

Alkuperästä puheenollen, olen joskus maininnut, kuinka tätä taloa on laajennettu muutamalla eri vuosikymmenellä ja kuinka kokonaisuuden yhtenäistäminen on tuntunut minusta välillä hankalalta. Mutta en olisi uskonut, kuinka paljon talon väri voisi saada aikaan! Yläkuvassa näkyvä 60-luvulla tehty olohuonesiipi on ollut mielestäni jotenkin ankea ja epäesteettinen, mutta nyt takaisin valkaistuna, muuttui se silmissäni oikeaksi osaksi muuta taloa, eikä näytä enää ollenkaan hassummalta! 

      Pikkuveranta siinä edessä nyt ei ole kovin laitettu vielä (ja kuvassa jo riisutussa asussaan), silläpä isommalla remontilla ehdimme tähän päähän taloa vasta joskus muutaman vuoden päästä. Mutta tuohon osuu silti ihanasti aurinko iltapäiväkahvin aikaan viiden maissa ja rottinkikeinussa silmät tuolloin kiinni laittaessaan, pääsee nopeasti kauas.  

Sisäkukatkin viihtyivät ulkona kesällä niin, että juoru voimistui ihaniin väreihin! 

Tuona usvaisena päivänä kun tyttöjen kanssa pihassa olimme, tulin kamera kaulassa eteiseen vaihtamaan Inkerille kuivia sormikkaita. Valo tuli niin kauniisti eteisen vieressä olevaan, aamuasuun jääneeseen makuuhuoneen, että käänsin kamerani sinnekin. Rakastan valoa, luonnonvaloa, ja koen sen lähestulkoon kauniin kuvan elinehtona. Silläpä seuraan ja etsin sitä nykyään lakkaamatta. Ja siinä luonnon langettamassa valossa jopa petaamaton sänky, voi näyttäytyä viehättävänä usvaisen päivän astuessa ikkunasta.     

Tuo pieni sänky, on vielä hetken on kiinni omassani. Mutta kohta, kun esikoinen muuttaa siis yhteisestä lastenhuoneesta omaan huoneeseensa yläkertaan, pyörähtävät nukkumajärjestelyt (niin kuin muutama muukin huonekalu ja asia) taas jonkin kierroksen eteenpäin. Saa nähdä miten meidän käy. Yritän laittaa asumiskuulumisia taas joskus.

Karo-Liina

LEHDESSÄ...

oltiin, nyt heinäkuun Talo ja Koti -lehdessä siis, uusi numero ilmestynee nyt elokuun alkupäivinä eli pari päivää voi vielä tuon jutun nähdä. Paljon ei ollut tekstiä, kuvia sen sijaan aukeama kaupalla mutta ihan ok niin. Tuohon juttuun eivät sitten ehtineet nämä vasta valmistuneet verannan kaiteet mutta tässäpä näitä nyt on. O tekaisi ne heinäkuun alussa ennen mökille lähtöämme.  Ne viimeistelevät kyllä verannan ja on ihana kun joku aloitetuista nurkista on kokonaan valmis :)!

Verannan eteen istuttamani viinikärhöt ovat lähteneet ihan hyvin kasvuun ja yltävät nyt jo tuohon kaiteen alaosaan (nämä kuvat on otettu jo tuolloin heinäkuun tokalla viikolla). Muutama nuppukin niissä jo on eli jos kelejä pitelee niin kaipa siinä muutamaa violettia kukkaakin saa ihailla. Kärhöjen eteen on vielä istutettu pieniä maanpeite- ja jaloruusuja, jotka ovatkin sitten aivan täynnä nuppuja nyt!

Tässä jo kymmeniä vuosia samalla paikalla kukkineet ruskoliljat.

Eipä täällä kummempia. O tekee nyt Hermannille vihdoin huonetta yläkertaan, koskapa oli jo keväällä luvannut sen tulevan koulun alkuun mennessä...

Bloggaustahti on yhä näköjään onneton, mm. myös siksi, että kuvien lataaminen bloggeriin on niin julmetun hidasta. En ole jaksanut tutkia, onko vika liian suurissa kuvissa vai missä. Olisi myös mielenkiintoista kuulla muiden bloggaavien kuvaamisesta, millä kameralla kuvaatte, missä muodossa ja mitä kautta tuotte kuvat blogiin jne. ja lataako joku jopa kamerasta suoraan bloggeriin? Muistan myös kuulleeni, että jonkun kuvanjakopalvelun kautta tuotuna kuvat tulisivat parempilaatuisina? Olen päivittämässä kamerakalustoakin parempaan (onko jollain valokuvaamista harrastavalla esim. kokemuksia noista micro 4/3 kameroista?) ja suunnittelen edelleen pikku hiljaa toisen blogin pystyyn laittoa mutta blogger ei taida kuvanlaatunsa takia olla siihen paras mahdollinen.

Noh, hengissä täällä siis ollaan, tervetuloa vaan uudetkin lukijat, yritän laitella tänne silloin tällöin jotain!




 

HERÄNNYT VIHREÄ PEUKALO

Kevät herätti puutarhurin ruususen uniltaan mutta tänä vuonna taas hieman vahvemmin kuin edellisinä. Rakastan luonnon heräämistä ja haluan osallistua siihen mutta olen herännyt tähän vihreään peukaloon hieman hitaasti. Ehkä olen nämä ensimmäiset vuodet tässä lapsuuteni pihassa haistellut tunnelmaa uudesta näkövinkkelistä ja toisaalta lähes kaiken aikani hoitanut noita, jotka ilman minua eivät kovin montaa hetkeä ole pärjänneet.
          Viime keväänä kuitenkin laajensimme verantaa ja etupihaa oli pakko myllätä samalla. Sain kaivurin siirtämään pari arvokkainta kasvipaakkua uuteen paikkaan - kukkia, jotka äiti ja mummi olivat n. 40 vuotta sitten pihaan istuttaneet! Yksi niistä oli päivänlilja, jonka Alli-mummi istutti kukkapenkin päähän syntymäpäivänäni 28.5 ja nimesi sen Alman kukaksi. Minusta ei Almaa tullut vaikka Alman päivänä synnyin mutta kukka elää yhä ja onneksi, siirryttyäänkin, voi nyt jo toista kesää siis hyvin uudessa kukkapenkissä, minun penkissäni.

kuvissa mukana asiaankuuluvia lantasäkkejä ym...

En tiedä onko kukkapenkin etuosan siirtymisellä suurikin vaikutus siihen, että haluan nähdä vaivaa tontin istutuksiin nyt enemmän. Tämä uusi kukkapenkki kun on nyt minun penkkini. Olen silti hyvin onnellinen, että sen perustan luovat edeltäjieni istutukset, sekä nimenomaan minulle syntymäni merkiksi istutettu perenna. 

           Uutta penkkiä täytyi siis tehdä uuden kulkuväylän reunaksi ja noin suunnilleen se tulikin tehtyä viime kesänä mutta viimeisen kuukauden olen laajentanut ja tarkennellut suunnitelmia istutuksista kaiken liikenevän aikani. Laajensin kukkapenkkiä molemmista päistä ja nyt se ihan konkreettisestikin yhdistyy äidin aiempaan kukkapenkkiin. Lajit ovat vielä melko sekalaista osastoa, olen siirrellyt vanhempia rusko ym. -liljoja yhdeksi ryppääksi, laittanut sekaan sipuleita, siemeniä ja uusia taimia, joten katsotaan mitä tulee. Monia lajeja haimme naapurin "hortonomin" kanssa kylätiemme varrella autioksi jääneen talon pihasta, kun jo vuosia olimme huokailleet pihaa tieltä käsin. Toisten naapureiden avauduttua omista hakureissuistaan rohkaistuimme pelastamaan äitienpäivän aattona pihasta kasvinalkuja, jotka kunta luultavasti jyrää jossain vaiheessa kaivurilla. Nyt pihoillamme kasvaa uutena siis mm. ilmeisesti soilikkia, keltapeippiä, muutamia yrttejä, monia mehikasveja, mansikantaimia, valkovuokkoa, jotain esikkoa ja muutamia vielä tunnistamattomia kasveja, jotka saattavat yhtä hyvin olla rikkaruohoja kuin jotain villikukkiakin :).      

Etualan kivellä pari vuotta sitten laittamiani kaukasian- ja turkestaninmaksaruohoja...

Tässä penkin toisen pään laajennusta tältä keväältä - mullan alla on yhden käenkaalin eli onnenapilan sipuleita...

Norjanangervot kukkivat taas juuri nyt upeasti!

...kuten luumupuukin...

Kevään suururakka, joka on vielä kesken, on kuitenkin aimmin mainitsemani kärhöt, jotka haluan kiipeilemään tuohon verannan alustan säleikköön. Halusin homman onnistuvan ja siksipä olen opiskellut asiaa hieman. Kärhöt kun upeudestaan huolimatta saattavat olla hieman herkkiä. Varsinkin jalo- ja loistokärhöt, jotka kukinnaallaan kuitenkin useimmin hurmaavat. Kärhöjä on kuitenkin hybrideineen n. 250 eri lajia joten valinnanvaraa löytyy. Päädyin lopulta hieman varmempiin Clematis Viticella -suvun viinikärhöihin, joita ostin Etoile Violet -lajia 7 kappaletta. Niiden vaatelias istuttaminen on siis meneillään ja nämä kaksi ehtivät toissailtana maahan. Kuvissa näkyy myös kuoppaan laitettu kasteluputki, joka juuriston kastelemista varmistaa.

Tässä vasemmalla etualan omituinen päärynäpuu Aune, joka ei ole vielä koskaan suostunut päärynöimään. Istutin sen juurelle yhden Star of India -kärhön, jonka samalla nappasin mukaani (vaikka se kuuluneekin loistikärhöjen sukuun), mikään näistä kärhöntaimista kun ei maksanut enempää kuin 3,90 Hong Kongin Viherpihalla. Päätin siis tässä kohtaa ottaa kuitenkin sen pienen riskin etten ostanut isompia taimia vaan yritän uskoa, että maasta se pienikin hyvällä hoidolla...?

Toinen samanhintainen heräteostos oli tämä vuorikärhö Rubens, jolla onnistuessaan on ihanan herkän vaaleanpunaiset kukinnot. Vieressä siskon puutarhareissullamme minulle synttärilahjaksi ostama laventeli, lemppari kukkiani!

Että istutuskuoppien kaivamista riittää ihan lähipäiville siis aika lailla. Kärhöt pitää istuttaa varuiksi syvään ja kun satuimme viime kesänä vielä levittelemään tuon sorankin jo tuohon valmiiksi... Kärhöjen eteen suositellaan myös istutettavan puolikorkeita kasveja suojaamaan paahteelta, mikäli ne tällaiselle vaativalle etelä-länsiseinustalle istutetaan...

O on tänään Raumalla ensimmäisessä tämän kesän ensi-illoista mutta kaksi produktiota on vielä kesken ja vielä on hieman arvoituksellista ehtiikö isäntä siis hitsaamaan tuohon verannalle ne kaiteet - ennen kuin kärhöt sinne asti kiipeävät! Mietinnässä on myös vielä autiotalon seinustalta mukaan nappaamani imukärhi-villiviinin juuri, ehkäpä uskallan sen laittaa myös tuohon verannan nurkalle, talon ulkomaalaus kun tapahtuu myös vihdoin tänä kesänä mutta ehkei villiviini seinälle ennen sitä ehdi ;)

Aurinko tuli pilvisen illan lopuksi juuri esiin kun lopettelin kuvaamista....

Tässä vielä yhdistettyjen uuden ja vanhan kukkapenkin risteyskulma, joka vielä kaipaa jotain täytettä.

p.s uuden Talo ja Koti-lehden sisätakakannessa komeilee kuva tästä seslongistani, millä tässä juuri kirjoittelen, saatteena "paras päiväunipaikka"! Viime kesänä tehty juttu meiltä on siis heinäkuun lehdessä ;)

TAPETTITEHDAS JA TAPETTI-DIY

Sisko perheineen on asustanut nyt pari vuotta vanhassa pappilassa etelä-Pirkanmaalla Akaassa. Talo oli perusremontoitu heidän muuttaessaan siihen eli akuutteja remonttitarpeita ei ollut. Nyt kun perhe on kasvanut ja huoneiden käyttötarpeet muuttuvat, on ilmennyt pientä muutostarvetta (lue: uuden tapetin tarvetta) parissa huoneessa. Ja koskapa heidän naapurikunnassaan sattuu olemaan maamme perinteikkäin tapettitehdas, lähdimme ajelulle Toijalaan.

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola sijaitsee kunnoltaan jo melko vaatimattoman näköisissä rakennuksissa mutta samojen työmenetelmien käyttäminen ja tapettimallien valmistaminen läpi viime vuosikymmenien, on hatunnoston arvoinen asia. Onneksi maastamme on löytynyt koko ajan sen verran kotimaisuutta arvostavia tapetoijia, että tämä tehdas on pysynyt hengissä. Jotkin telat kuulemma ovat jo niin huonossa kunnossa, että malleja jää jo sen takia pikku hiljaa tuotannosta mutta suosituimmista malleista telat pyritään rakentamaan uudestaan.

Ja pienessä tehtaanmyymälässä oli kyllä mitä parhain palvelu. Tarvitsin itsekin pari rullaa vielä Kukkaruutu-tapettia, joka portaikosta oli jäänyt uupumaan mutta kauhukseni huomasin etukäteen tehtaan sivuilta, että sitä ei sieltä enää löytynyt! Olin siis soittanut sinne etukäteen ja hirveällä tuurilla, sitä löytyi jostain juuri tuo pari rullaa, joiden laadusta ei tosin ollut tietoa. Olivat kuitenkin ystävällisesti toimittaneet nuo rullat etukäteen myymälään ja aukaistuamme hieman ritisevät rullat, sain huokaista helpostuksesta ja ostaa nuo viimeiset rullat ale-hintaan. Vanhaa painosta siis taisivat olla mutta priiman näköistä silti. Siskolle jaksoi myyjä etsiä ja esitellä kertaustyylisiä ja punertavia tapetteja, joista sitten lupasi vielä toimittaa mallikappaleet perään.

Itseäkin alkoi kyllä himottaa muutama tapetti mutta olemme päättäneet ensin maalata seuraavaksi valmistuvan huoneen. Käyttötarkoitus kun tulee kai muuttumaan seuraavien vuosien aikana kun uusia  huoneita saadaan remontoitua ja käyttöön, lapset alkavat tarvita pikkuhiljaa omia huoneita ja niiden tieltä me taidamme makuuhuonettamme aina johonkin suuntaan siirtää. Eli tapetointia kannattaa ajatella vasta kun huoneen lopullinen funktio selviää...

Tosin, nolottaa myöntää mutta haluaisin hirveästi kyllä vaihtaa tämän meidän keskihuoneen tapetin! Jopa niin, että olen jo meinannut pariin otteeseen repiä taiteilijamallin pois niiltä sijoiltaan. Birger Kaipiaisen Kiurujen yö on hirveän kaunis tapetti mutta sittenkin jotenkin liian leimallinen makuuni.

Olen myös yksityiskohtien ihminen ja kaipaan koko ajan lisää seinäpinta-alaa tauluille, koti-artistien ja muidenkin. Näin vahva tapetti syö taiteen ilmatilaa ja haluaisinkin seinät tyhjiksi, että voisin täyttää ne uudelleen. Siis eritavalla.
          Eikä tämä tapetti edes lopulta olekaan se sopivan sävyinen siirtymä keittiöstä olohuoneeseen. Välttelen kuvaamasta tuota mainittua näkymää, koska olohuone on vielä remontoimatta. Kuvittelin kolme vuotta sitten olohuoneestakin tulevan joskus viileiden värien sävyttämä -  tämä lähtökohta on aiemmin esittelemistäni suvussa kulkeneista öljyväritöistä peräisin, ne kun ovat kaikki siniharmaan sävyisiä. No, tämä tapetti on kuitenkin liian vaaleansininen eikä harmaa, sopiakseen olohuoneen murrettuihin väreihin. Oliko jo perusteluja sikseen? On niin ärsyttävää myöntää erehtyneensä mutta kauniisiin seinäpapereihin on niin helppo retkahtaa, eikö?  ...Eli ihana olisi myös vetäistä tähän jokin vahva William Morris tai Lim & Handtryckin kokoelmista olen myös kertaalleen löytänyt täydellisen tapetin tähän! Mutta O on jo kieltäytynyt tämän huoneen uudelleentapetoinnista, joten en tiedä milloin sellaista oikeasti on luvassa. Ja siksipä pidinkin siis järjen kädessä tapettitehtaalla, enkä ottanut tähän uutta tapettia vaikka mieli teki. Seuraavalla kierroksellä nimittäin täytyy jo osua oikeaan ja harkita seinäkauneutta vielä pidempään...

Mutta tapetinrakastajille diy-vinkiksi: tehtaanmyymälässä myytiin myös pieniä eriä askarteluun ja mikäpä sen sopivampi kohde kauniille tapeteille kuin pimeää aikaa valaisevat valot! Ihanat eikö? Olisivat aika hauska pikkujoululahjakin!

ULKOREMONTTEERAUSTA

Kuten sanottua, kun O palasi vahvuuteen, alkoi täällä pitkästä aikaa tapahtua, mukavia pikku kunnostustöitä, joita emäntä oli sillä silmällä katsellut koko kesän. Ja koskapa syys oli pitkään niin ihanan lämmin ja aurinkoinen, kelpasi pihalla puuhailla. Tällaisia siellä siis saatiin tänä syksynä vielä aikaan:

Maalausta. Kuten olette varmasti huomanneet, taloamme maalataan vähän sieltä sun täältä. Vielä ensi kesään asumme siis sinivalkoisessa talossa- kuinka isänmaallista! Noh, taloa on maalattu siis hieman sieltä minne on ehditty ja mistä on ollut pakko tms. Tänä syksynä syntyivät isännän kädestä vuorilaudat muutamiin uusiin ikkunoihin, jotka maalasin. Toisella puolen taloa niitäkään ei vielä ole, eikä myöskään ihan kaikkia ikkunoita ole vaihdettu. Äkkiseltään voisi kuvitella, että täällä tehdään näitä hommia ihan fiilispohjalta ja mielivaltaisessa järjestyksessä. Mutta ei, kyllä joka kohdalle on joku oma perustelunsa, mm. ikkunoita on tilattu pikkuhiljaa tai fyrkkaa uupuu välillä tai ihan vaan se, että ukko on työmatkoillaan. Ja jotain nurkkaa remontoidaankin yhtäkkiä enemmän, kun se liittyy johonkin seuraavaan työvaiheeseen. Kuten esim. sähkötyöt, koska sähköjäkin vaihdetaan pikkuhiljaa koko talossa. No mutta, vähän on taas maalattukin, nimittäin kuun alkupuolella maalailin siis näitä vuorilautoja, ikkunoiden lisäksi uuden ulko-oven sellaiset.

Uuden verannan yhteydessä jouduimme uusimaan myös ulkovalaistuksen. Löysin nämä mielestäni hyvän malliset ja sopusuhtaiset tallivalot eräästä verkkokaupasta (jossa ne maksoivat n. kymmenesosan samanlaisten domus classican valaisimiin verrattuna.) Valitettavasti valaisimia oli enää vain valkoisina, joten maalasimme ne itse mustiksi.

Siellä ne nyt nököttävät seinällä. Kuvassa näkyy myös kauniisti talomme kaksi väriä, sekä uudet ulko-ovet (sekä remonttiroipetta). Ovet O asensi jo elokuussa ja vaikka alkuun massiivisilta näyttivätkin, olemme niihin olleet hyvin tyytyväisiä. Tässä myös tuo aiemmin tekemämme liuskekivialue kuivuneena ja käytössä.

Tässä verannan päädyssä toinen ulkovalo. Verannan ensi kesän (kevään!) puhteiksi jäivät ala-osan ristikkorimoitus, (johon aion kasvattaa tuuhoisan köynnöskasvuston runsaine kärhönkukintoineen) sekä metallikaiteet, koskapa nekin O hitsaa itse. Päädyimme metallikaiteisiin siksi, että yhteys vehreään puutarhaan olisi mahdollisimman esteetön, ja ohuet, hieman kiemuraiset rautakaiteet eivät pysäytä katsetta itseensä kuten puiset maalatut ja jykevämmät tekisivät. Avoverannan on tarkoitus olla mahdollisimman orgaaninen osa ulkotilaa eli mieluiten sellainen suojaisa kesäolohuone ja 

-ruokahuone, jollaiseksi se jo osoittautuikin.  

huomaathan potkukelkan nurmikolla!

Maalausflow oli päällä ja koska mustaa maalia jäi, sutaisin sillä samalla pienen rottinkisohvan, joka oli säistä hieman itseensä jo ottanut. Nyt pikkuruinen jaksaa taas olla takapuoliemme alla ensi kesänä (ja nyt talvella ehkä olohuoneessakin).

Pesin saunan nurkalla myös tämän pikku lipaston, jonka loppusijoituspaikan näette ehkä myöhemmin. Maalipinnat ovat hieman rennolla ranteella vedellyt ja moni niistä vielä lähtemäänkin päin (huomaa myös neonkeltainen maalikerros, what?!) mutta nyt ei ollut aikaa niiden poistoon, lipastolla oli kiire käytöön, nimittäin työ- ja opiskeluhuoneeseeni. Mutta nyt kalu olkoon näin shabby chicciä ja wabi sabia...

ja talon numerolaattaakin täytyy siirtää, homma vielä prosessissa. Tämä tulee nyt seinältä porttiin ja seinälle on hommattu uudet selvemmät numerot, jotka on helpompi erottaa kauempaakin.

Että mm. tällaisia. Se on aina kiva välillä katsoa taaksepäin ja huomata, että edistystäkin tapahtuu. Ja

laittaa hommat näin ylös omaa pahaa päivää varten. Eli ehkä juuri talvea, jolloin remontit seisovat. Vaikka onpa talven aikana tarkoitus purkaa yläkerran toinen huone ja jopa aloittaa hiljaksiin sen laitto. Lapset nimittäin kinuavat jo säännöllisesti omia huoneita...

Tässä kuvassa nojailee koristeikkuna, jonka aion verannan seinälle, josta laitetaan yksi tarpeeton uudisikkuna umpeen.

Muut hommat pihalla taitaa tältä vuodelta olla tehtynä, lukuunottamatta omenasavottaa ja luumujenkeräilyä. Ehkä siinä samassa hieman haravoidaan ja levitellään soraa polunpohjaksi. Eli eipä nuo hommat tekeviltä lopu. Mutta ihana on laskeutua syksyn hämäräänkin ja katsoa lopulta kuinka talvi peittelee pihan ja sen puuhat. 

Levollista syksyä ystävät!

KUISTILTA VAI VERANNALTA?

Puhuin alkukesästä kuistipostauksesta. Tämä on nyt se. 

Remonteissamme eli talon "takaisinvanhennuksessa" on keskitytty tähän saakka vain sisätiloihin, enkä pääsuunnittelijana ollut antanut kuistille vielä kovinkaan paljoa sijaa ajatuksissani. Mutta keväällä alettuani perehtymään asiaan, huomasin, että se onkin talon ulkoisessa ilmeessä melko määrittävässä osassa. Oli tehtävä kauaskantoisia päätöksiä. 

Kuistin, kuten kaiken, voi tehdä hyvin tai huonosti. Jokin pieni asia, väärin valittu yksityiskohta, mittasuhde ym. voi paljastaa yllättävän paljon. Niin kuin kaikessa, yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden. Ja silti, aina joutuu tekemään kompromissejakin. Visuaalisessa mielessä, ne ovat usein masentavia. Suurin myönnytys tässä remontissa tehtiin siinä, ettei koko rakennelmaa alettu valamaan betonista ja päälystämään liuskekivillä (kuten toisen puolen pikkuterassin portaat). Sellainen nimittäin unelmieni huvilaan sopisi. Mutta homma olisi ollut kallis ja työläs ja lopputulos ehkä kylmä? Ja koskapa talon isäntä on yhdeltä ammatiltaan kirvesmies, päädyimme tekemään verannan puusta. Sen pahempiin kompromisseihin emme ole joutuneet ja uudesta avokuistista tulee ihana! (niin sitten ensi kesänä kun valmistuu...)

Mutta rakenneratkaisujen lisäksi ulkotilojakin voi ja täytyy myös sisustaa (ulkoistaa?), eli miettiä värejä, materiaaleja, valaistusta ym.. Mm. Hans Mårtenssonin ja Teppo Korhosen "Kuistit ja verannat" on ollut mielenkiintoisena hakuteoksena. Tosin se, onko kuistilla ja verannalla mainittavampaa eroa, jäi minulle edelleen epäselväksi. Kirja luonnehtii edellisiä johdannossaan kuitenkin näin:

"Kuisti on rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta alkava yksi- tai useampikerroksinen katettu oveneteisrakennelma. Se ulkonee varsinaisesta rakennusrungosta ja on yleensä sitä kevytrakenteisempi. Kuistin seinitys voi vaihdella umpinaisesta hirsiseinästä umpilaudoituksen kautta avokuistien erilaisiin laudoista tai rimoista laadittuihin kaiteisiin, jopa täysin kaiteettomiin malleihin, joissa kuistin "seinälinja" rajautuu perustasta nouseviin katonkannatinpilareihin. Veranta-nimitystä käytetään yleensä syvyyttään huomattavasti leveämmistä avo- tai umpikuisteista." 

Mutta havaintoni mukaan, nuo kaksi sekoittuvat ihan iloisesti jo itse kirjassa ja sen kuvateksteissä. Mietimmekin, kummaksi uutta kesäolohuonettamme kutsuisimme? Ja koskapa se on syvyyttään leveämpi ja koska talossa on ennen muinoin ollut veranta, päätimme kutsua sitä verannaksi. 

  

Verannan rakenteet valmistuivat jo siis alkukesästä ja on täten ollut käytössäkin ruokailuhuoneena koko kesän mutta töiden viedessä miestä, jäivät verannan viimeistelyt näin pitkälle. Sainpahan taas kasvatettua nälkää ja nyt, kun O on palannut vahvuuteen, koitti aika kääriä hihat. 

Verantaa siis levennettiin niin, että siihen mahtui iso ruokapöytä. Kuvia tästä olettekin jo nähneet. Mutta uusi leveämpi veranta aiheutti työtä myös pihan puolelle - käynti ulko-ovelle täytyi muuttaa uuteen paikkaan. 

Tästä portaiden alta käännyttiin ennen oikealle, kohti pikkuporttia.

Mutta nyt tuo kapeaksi jäänyt väylä kulkee vieläpä suoraan räystään alla, ja siihen tippuvat myös lumet katolta. Tämä kaventunut kohta siis laitetaan umpeen, nyt noilla kivillä mutta ensi kesänä myös ehkä jollain pensaalla...

ja kulku ohjataan siis tänne päin ja kiertämään omenapuiden välistä. Tämän kesän aikana uuden polun reittiä tehtiin tasoittamalla polkua pienillä maansiirroilla, aloittelemalla uutta kukkapenkkiä sen reunustaksi ja tuomalla uuden polun päälle soraa. Mutta polku tullaan päälystämään: liuskekivillä, oh yes! Liuskekivet ovat kauniita, ikuisia ja luonnollisia sekä sopivat vanhaan ilmeeseen. Ne ovat myös saakelin kalliita. Siksipä tuo polkusetti jää ensi kesän panostukseksi. Mutta koska pihalla on jo liuskekivipolkuja, löytyi kiviä vähän sieltä sun täältä niin, että pystyimme tekemään "verannaneduskivetyksen" niistä. Ja vaikka polku saattaakin tulla ruohosaumoilla, päättelimme, että tämä portaille johtava pohja pitää olla jotain muuta kuin maa-ainesta. Näin sisälle tuleva rapa ehkä hieman vähenee...

Tässä kuvassa näkyy, että verannasta puuttuu vielä kaiteet ja ala-osan rimoitus.

Ensin toimme siis alle paljon soraa...

Sitten aloin palapelin kasaamiseen, joka olikin yllättävän hauskaa ja helppoa. 

Noh, myönnetään, on myös tapoja laittaa kivet vielä tiiviimmin ja etsiä vielä enemmän yhteensopivat palat. Usein nämä uudet liuskekivet ovat myös hiottu tasaisemmiksi ja niitä saa ohuempinakin, jolloin kasaamisesta tulee tarkempaa.

Nämä meidän tontilta keräämämme kivet olivat kuitenkin sen verran krouvimpaa materiaalia, että niitä ei olisi kovin helposti pystynyt muovailemaan eikä vaihtoehtojakaan paljon ollut - näiden jälkeen yli jäi alle kymmenen kiveä...

tässä kuvassa näkyvät pinottuna edelliset maanpeitteet eli nuo neliönmuotoiset betonilaatat. Säästyvät ehkäpä joskus toteutettavan grillikatoksen lattiaksi...

Sitten numeroin kivet liidulla.

...jotta niiden poisnostelu jotenkin järkeviin pinoihin olisi hieman helpompaa. Ja ennen kaikkea, että löytäisimme ne uudelleen kutakuinkin samoille paikoille. Tästä järjestyksestä otin sitten kuvan. (No joo, sade ehti pestä ensimmäiset numerot heti ne kirjoitettuani, poikanen kävi piirtämässä siinä välissä omaa versiotaan numerojärjestyksestä, tytöt katkoivat suurimman osan liituja tässä välissä piirtäessään niillä muihin kiviin mutta lopulta joku roti numerologiassani oli ja piti.)

nurkalla näkyy myös jo keväällä kaivetut uudet sadevesijärjestelmät, jotka johtavat veden pois talon nurkalta. Myös tällaisia asioita veranta-remonttiin liittyy. Ja kauniit vanhemman näköiset rännit eivät myöskään ole niitä halvimpia rännejä... 

Sitten nostelin kivet pois, O rullasi paikalle "pesukoneeksi" Inkerin ristimän betonimyllyn...

Soran päälle laitettiin raudoitusverkkoa, jolle sitten kaadettiin betoni. Siihen olikin sitten kiire alkaa asettelemaan kiviä, samaan muodostelmaan... 

Jostain kumman syystä, ne eivät kuitenkaan asettuneet ihan samalla tavalla kuin kuvassa, vaan saumat alkoivat kasvaa siitä pyritystä viidestä sentistä hieman isommiksi...

Mutta ei siitä nyt ihan huono tullut. Ja ottaen huomioon, että muurasin ja saumasin mitään ensimmäistä kertaa, annan itselleni arvosanan hyvä. Itse pidän noiden kivien ilmeestä niin, että sillä rakkaudella korjataan minun silmissäni pikkuviat. Tuota laatoitusta jatketaan sitten joskus tuonne takaoikealle päin, kun olohuone ja sitä myöten pikkupatio tulevat työn alle. 

Valmiin ja kuivuneen laatoituksen näette ehkä ensi kerralla...

Ja jos jollain on selvä näkemys kuistin ja verannan erosta, jakakoon tietonsa nyt, tai vaietkoon ikuisesti...