 |
| Jo tulevassa asussa oleva takaseinä eli keittiön ulkoseinä |
Keittiöremonttia ei ollut tarkoitus tehdä vielä, siis vasta asuttuamme talossa vuoden. Ensin olimme tehneet märkätilaremontin eli muuttaneet pienen vessakopin ja vanhan suihkutilan uudeksi yhdeksi isoksi tilaksi, jossa oli edellisten lisäksi myös pieni kodinhoitohuone. Tämä remontti oli kestänyt puoli vuotta ja oli juuri loppunut, kun huhtikuussa lumien sulettua, menimme talon taakse, jonne pitkästä aikaa pääsi. Ja jolloin O huomasin keittiön ikkunan alta, ulkovuorauksen sisästä valuvan vettä!
Vedentulo katkaistiin ja kutsuttiin paikalle vakuutusyhtiön väki. He purkivat keittiön lattiaa vuotokohdasta, jonka päällä tietenkin sijaitsi hana, tiskikone ja vanhat putket entiselle lämminvesivaraajalle... Sekä vanhoja lattian alle jääneitä kupariputkia, joissa ei enää pitänyt vesi kulkea mutta joista yhden sisästä oli valunut vettä lattian alapohjaan... Seurauksella, että kaksi alinta runkohirttä olivat jo läpimätiä ja villat ja alapohja täysin mustia. Tästä alkoi viikkojen odottelu ja taistelu vakuutusyhtiön kanssa. He halusivat ottaa näytteitä talon alta samalla löytyneistä itiöistä. Olimme asuneet talossa vajaan vuoden ja nyt yhtenä uhkakuvista oli home, lahottajasienet ym.! Talon myyjänä oli äitini, joka ei tietenkään muistanut remontteja yhtä tarkasti kuin isä olisi ne eläessään muistanut ja luonnollisesti ne oli tehty surullisenkuuluisalla 80-luvun tietotaidolla.
Näytteet olivat Turun aerobiologisella laitoksella viikkoja mutta tulokset olivat onneksi puhtaita - itiöt olivat normaalia puuhun kuuluvaa kasvustoa, joka ei leviä eikä lahota puuta. Vakuutusyhtiö korvasi, O:n kovan äänenkin tuloksena, lopulta vauriot. Mutta koska lattia oli puolesta keittiöstä jo maahan saakka auki, ei sitä ollut mieltä entiselleen palauttaa, koska suunnitelmiimme oli joka tapauksessa kuulunut keittiöremontti. Tosin ehkä vasta seuraavana kesänä, sen kalleuden takia. Takana oli juuri pitkä vessaremontti, jonka aikana olin pessyt pyykit "pyykkituvalla" ulkosaunalla helmikuuhun saakka. No, keittiöremontti oli siis aloitettava mutta koska muutossuunnitelmat olivat melko suuret, olisi ollut vaikea laskea vakuutusyhtiön osuutta sen tekemisessä. Niinpä otimme korvauksen rahana ja O alkoi hommiin.
Elimme alkukesää ja Inkerin laskettu aika oli elokuussa. O oli siis tähän samaan aikaan, touko-kesäkuussa paljon poissa ja minä ison mahani kanssa yksin silloisten lasten kanssa, pitäen keittiötä olohuoneen nurkassa. Mutta koska sähköjen vaihdot ja vedot talossa olivat kesken, ei olohuoneessa riittänyt sulakkeita alkuun hellalle. Mikrolla mentiin. Pieni kaksilevyinen hella saatiin jossain vaiheessa kun järjestelyn huomattiin venyvän ja paikalle kutsuttiin sähkömies vetämään olohuoneeseen lisää virtaa hellaa varten.
Myöskään juoksevaa vettä siellä ei tietenkään ollut. Sitä varten piti kävellä jonkun matkaa ja nousta muutama rappunen vessaan. Joka normaalitilassa ei ehkä olisi ollut kovin suuri ponnistus mutta minun, ennenaikaisista supistuksista kärsiessäni, ei tarvinnut nousta montaakaan porrasta kun supisteluja jo tuli. Ehkä kuitenkin suurin vaiva oli päänvaiva, sillä koskaan tätä ennen, en ollut tajunnut kuinka monta kymmentä kertaa sitä päivän aikana keittiössä hanan aukaisee. Pestäkseen tiskirättiä ja pyyhkiäkseen pöytää (pieniä sotkuisesti syöviä lapsia!), huljauttaakseen sormia ruoasta, ottaakseen hörpyn vettä, keittääkseen sitä sekä lukemattomia muita askareita, joihin kuuluu - itsestäänselvyys - vesi!
Tiskikonekaan ei ollut käytössä heti. Vesiputket ja viemärit menivät nyt tilaan, joka oli purettu ja muovilla eristetty muusta talosta. Vessan pienessä posliinisessa lavuaarissa olisi siis pitänyt pestä vielä tiskitkin...Helpompi oli valuttaa ja kantaa vedet suihkusta ulos ja pestä, huuhtoa ja kuivata tiskit auringossa. Idyllisen kuuloista mutta supisteluherkän vatsan vuoksi sekä astioiden että vesien kantelu edestakaisin, osoittautui kahden kerran jälkeen mahdottomaksi. Sain kunnasta kodinhoitajan paristi auttamaan mutta onneksi tiskikone sitten kytkettiin päälle, letkut ylsivät juuri ja juuri "keskihuoneen" puolelta. Astiat kannettiin kuukausia siis olohuoneesta tiskiin toiseen huoneeseen.
Vielä yksi "mukavuus" tähän soppaan saatiin siitä, että keittiö sattuu tässä talossa olemaan talon kulmassa, läpikulkuhuoneena. Pääsy makuuhuoneesta ja eteisestä toiselle puolelle taloa oli siis katkaistu. Kuljimme toiseen päähän taloa ulkokautta, toisesta ovesta, kesä kun oli. Tosin raskauden aihauttamat monet yöpissareissut ulkokautta alkoivat käymään rasittaviksi. Lastenhuoneen läpi puhkaistiin siis uusi kulku, jonka kautta pääsimme oikaisemaan muuhun osaan taloa. Tätä muoviseinäistä siltaa keittiön nurkan yli lastenhuoneeseen, käytettiinkin sitten kuukausia. Koska remontti kesti ja kesti. Koska O teki sitä yksin. Ja koska hän halusi tehdä muutakin, mm. olla lastenkin kanssa. Ja koska rahatkin olivat välillä tiukassa. Se kesti vuoden. Kokonaisen talven, Inkerin ensimmäisen, asuimme keittiötä pitäen olohuoneessa. Niin suuri se remontti oli.
juuri pamahtanut toinen kuuppa...
Keittiöstä olivat menneet portaat yläkertaan, joiden alla portaat kellariin. Me halusimme suurentaa keittiötä ja siirtää portaat toiselle puolelle, menemään lastenhuoneen puolella. Näin saimme monta neliötä keittiöön lisää, puhumattakaan yhdestä suuresta ikkunasta. Mutta kahdet portaat piti siis purkaa ja kellarin puurakenteet, jotta voitiin olla varmoja, ettei sinne jäänyt kosteutta. Lattia revittiin muutenkin "maalle". Halusimme avaruutta myös toiseen suuntaan ja keittiön ja "keskihuoneen" väliseinällä oleva 80-luvulla muurattu tiilitakka ja väliseinä purettiin. Näin remontti laajeni pakostakin myös tähän keittiön viereiseen välihuoneeseen. Tulisijan halusimme kuitenkin tietenkin vanhaan muuriin, talon keskelle ja niinpä tuttu muurari muurasi siihen leivinuunin ja puuhellan risteytyksen! Taso on puuhellan (osittain vanhasta kodista puretusta ja mukanatuodusta) mutta luukku on leivinuunin, jotta tulisijalla saadaan lämmitettyä kunnolla. Puuhellaan on myös muurattu sisälle massaa niin, että se jopa varaa hieman.
Seinistä poistettiin monta toistensa päälle aina laitettua kerrosta ja ikkunat vaihdettiin vanhemman puitejaon ikkunoiksi. Tiesimme, että tulemme vaihtamaan ikkunat koko taloon, sillä koko ajan aikeenamme on ollut vanhentaa talo takaisin ja ikkunat näyttelevät talon ilmeessä ehkä jopa suurinta osaa. Mutta koska koko talon remonttien kustannukset tulevat olemaan suuret, täytyi muuallekin taloon liittyviä yksityiskohtia ajatella jo nyt. Yksi osa tätä oli kompromissi, joka ikkunoiden kanssa tehtiin. Ikkunat ovat puutyöliikkeestä tilatut ja kokonaan puuikkunat mutta jonkun työvaiheen koneistamalla säästettiin kustannuksissa paljon. Tämä näkyy siis ikkunoiden sisäpinnan profiilissa, joka ei ole yhtä kapea ja kaunis kuin mm. ikkunan sisällä näkyvässä ulkoikkunan profiilissa. Ja ulkoakaan ikkunaa ei voi erehtyä luulemaan ihan vanhaksi. Itseäni tämä kompromissi hieman korpeaa mutta kustannuksen kertautuminen koko talon ikkunoissa oli sitä luokkaa, että se piti tehdä. (Myös uusia metalliosia, "nyky-tuulihakoja" ym. halusimme jättää pois, ihan vaan esteettisistä syistä ja sopivien (ja sopivanhintaisten!) kauniimpien helojen etsintä on yhä kesken...viimeisin "tarjous" Domus Classicalta koko talon ikkunanaavaajiin oli reippaasti yli 1000e....)
Muuten keittiö onkin unelmieni keittiö! Kaamoksesta kärsivänä ja kesällä elossaolevana ihmisenä, olen tiedostanut suurimpana johdattajana kodinlaitossakin olevan kesän. Unelmieni koti henkii kesää, muistuttaa siitä, kaikella mahdollisella olemuksellaan. Valoisuudella, kukilla, linnuilla, räsymatoilla, maalaisuudella (jonne emme aivan sitten päässeetkään). Kesäkoti, ei mökki vaan huvila: kesähuvila, se se on! Rannikon huvilat, joihin mentiin asumaan vain kesäksi. Ruissalon huvilat, pitsihuvilat, vaaleat huvilat. Huvilat, joiden pihoissa kasvaa enimmäkseen lehtipuita ja valo siivilöityy moniruutuisista ikkunoista sisään kirjotuille pöytäliinoille. Siellä minä olisin onnellinen, mikäli se talosta olisi kiinni. Ja visuaalisena ihmisenä, paljolti silmän kautta eläen, tällä on merkitystä minulle. Huvila, on punainen salainen lankani. (Jos joku ihmettelee O:n punaista lankaa ja osuutta sisustusratkaisuihin - hän saa onneksi suunnitella töikseen jo niin paljon, että jättää sen kotona enimmäkseen minulle.)
Huviluutta ohjenuorana, saattaa ehkä puhtaimmillaan toteuttaa keittiössä, muuten talo on ja tulee olemaan huvilahengen lisäksi fuusio 50-lukua ja vuosisadan alkupuolen vuosikymmeniäkin. Vanhaa, romanttista. Ehkä tummankin romanttista mutta valoisaa. Sillä romantiikassa on jotain kesäistä.
 |
| Vasemmalla kulku lastenhuoneeseen, ja tuolloin vielä sen läpi toiseen päähän taloa. Nyt läpi on kiinni lastenhuoneen remontin takia. |
Niin käytimme siis seinissä paneelia, ei helmiponttipaneelia kuten jykevämmissä taloissa vaan sisarpaneelia, jota talossa oli ollutkin. Ja jota kevyissä kesähuviloissakin on joskus kai käytetty. Sitä laitettiin seiniin ja kattoon, joka myös osaan huonetta täytyi uusiksi tehdä. Huoneen ainoa valitettavasti alkuperäinen asia onkin toinen puoli kattoa, sitä ei edes maalattu enää. Seinäpaneelit maalattiin kermanvärisiksi ja ikkunanpuitteet valkoisiksi. Toiseen päähän keittiötä halusin tapettia, joka tulee jatkumaan uusiin yläkertaan jatkuviin portaisiin. Lautalattia uusittiin, ja sen alle laitettiin vesikiertoinen lattialämmitys. Tämän on tarkoitus tulla lopulta koko alakertaan ja aikeena on vaihtaa lämmitysmuoto joskus maalämpöön. Lattia tuli vanhan harmaaksi (vahingosta oppineena, entisessä kodissa oli harmaita hiuksia aiheuttava valkoinen lautalattia).
Alakaapit O teki itse puusta ja pöytätaso päädyttiin valamaan betonista. Homma oli lopulta yllättävän helppo ja tuli monia satoja euroja halvemmaksi kuin kivitaso tai jopa puinen taso. Yläkaappeja ei ole, erikokoisia avohyllyjä on, pienet itse tehty ja isommat kaikki vanhoja. Kuivauskaappi otettiin mukaan vanhan kodin vintiltä ja uusittiin siihen ritilät. (Ovet vääntyivät ja ne ovat vieläkin "tehtaalla" grr. Nyt tiskikaapin ovina ovat siis jo vuoden olleet keitttiöpyyhkeet. Mutta ovathan nuo helpot...). Joitain listoja puuttuu, luonnollisesti, alakaappien vetimet myös vielä etsinnässä, sähkökaapin ovi puuttuu ja "kauniiden astioiden hyllyn" alle tuleva pitkä kiinteä kannellinen penkki, jonka sisään on tuleva keräyspussit (paperi-, lasi-,ym). Ruokakomeron eli skafferin teimme Tampereen Rakennustorilta onnekkaasti löytyneestä vanhasta vessanovesta, joka löytyi karmeineen kaikkineen ja juuri oikeilla mitoilla ja maalilla.
Induktoliesi ja uuni ovat Ikeasta, ne ovat toimineet moitteettomasti ja saman firman liesituuletin ja allas ovat muuten hyvät mutta altaan metallitulpat eivät mene niin tiiviisti kiinni, että vesi kauaa pysyisi ja metalliosat ovat jo piintyneet tummiksi. Hana on Domus Classicasta (siis se hana, mikä meni juuri pari viikkoa sitten rikki mutta lähettivät heti auliisti uuden ilman takuu- tms.kuitteja). Allaskaapin olen tehnyt itse ja kaikki valaisimet ovat kirpputorilöytöjä. Niin kuin kaikki muutkin kalusteet. Ja niin kuin muuallakin kodissa.
Tuttavat ovat luonnehtineet keittiötä ihmetyksellä, vain Kanelian kummisetä, vanha punkkari lausahti sen mitä tuolloin vielä puoliksi alitajuisesti olin tavoitellut: "Täähän on kuin ruotsalainen kesähuvila!" "Precis!" huudahdin onnellisena (ja hämmästyneenä hänen tyylitietoisuudestaan). Ja onnellinen olen uudesta keittiöstämme ollut, jo vuoden päivät, sillä tunsin keittiössämme kesän, jopa pimeän talven keskellä.
