Ensimmäinen isätön päivä takana. O lähti eilen illalla taas kesäteattereita pystyttämään ja pääsee käymään puolentoista viikon päästä 1,5 vuorokaudeksi. Lähteäkseen taas viikoksi ja sitten vielä kerran viikoksi heti perään. Tämä yyhoilu loppuu siis 8.6. Lapsilla on kesäloma alkanut ja isommat ovat jo käyneet Ruotsissakin isovanhempien kanssa. Sama homma on ollut edellisinäkin vuosina, niistä rohkaistuneena en enää oikeastaan mieti jaksamistani, ikävin asia erossa on ikävä. Lapset alkavat ikävöidä isää jonkun ajan päästä, päivä päivältä enemmän. Niin kuin minäkin.
Tällä tekstillä isosisko rohkaisi vuosi sitten samaan aikaan.
Seinällä se on yhä. Täytyy muistaa taas vilkaista useammin. Kiitos Iina!
Tänään oli Kanelian eskariin tutustuminen. Sinne jäi, muiden niin pienten kanssa reippaasti. Näimme parituntisen jälkeen vielä Hermanninkin koulun pihassa, ehtivät kiipeilemään yhdessä hetken kiipeilytelineessä. Saas nähdä ovatko yhdessä siellä ensi syksynä kun Kanelia tuonne samalle pihalle pysyvästi saapuu. Sitten jo kaksi lapsistamme on opintiellä. Kaneliakin tosin saa olla eskarissa myös vain 4 päivää, kuten Hermannikin oli. Silti, tämä on taas rajapyykki. Tuntuu kuin kauhoisin tyhjää, yksi aika on livahtanut ohi. Esikoistyttäreni varhaislapsuus. Tästä eteenpäin päivien sisältöä ei enää saa keksiä itse. Leikki ei enää voi olla kaikki. Käytinkö ajan oikein? Annoinko kaikkea mitä olisin voinut antaa, oikeat eväät reppuun? Äitien ikuisuuskysymyksiä.
Sain tänään myös siivousapua, ihana ylellisyys, johon ei olisi varaa mutta joka joskus on kuin taivaan lahja. Nyt koti on puhdas ja olo heti voimakkaampi. On helpompi tarttua vastuunvarteen yksin kun ei koko ajan tarvitse siivota. Voi vain pyyhkiä neniä ja takapuolia eikä lattioita ja pöytiä. Voi vain keräillä päivän leluja eikä kahden viikon takaisia. Voi täyttää pihan roskalavaa ja levitellä sorakuormaa, voi vain pyykätä ja kokata, puhaltaa ja pukea, laulaa ja lukea. Esim. Kunnaksen Koirien Kalevalaa, joka nyt menee iltasatuna. Tänään lähti Seppo Ilmarinen tyhjin käsin Susien Sariolasta, Pohjan Akan luota. Hyvää muistinvirkistystä itsellekin ja lapset ovat oikeasti kiinnostuneita, kuuntelevat ihmeissään ja Kunnaksen kuvissa on katsomista. Voisipa pohtia jopa kirja-arvostelun verran tätä tuonne lastenkulttuuri-blogin puolelle. Myös Kunnaksen Seitsemän veljestä on ollut lapsille mieluinen, niin kuin tietysti muutkin Kunnaksen tuotokset.
Mutta lukevatpa isommat, kumpikin taitojensa mukaan itsekin. Nyt kierroksessa Aku Ankan taskukirjat (joista eivät vielä mitään ymmärrä), joita O toi laatikollisen, ylijäänyttä elokuva-rekvisiittaa. Täytyy viedä kesällä mökille.
Tässä pari kuvaa tältä päivältä:
Puhdas koti! ei roinaa eikä läikkiä keittiön lattialla...hetkeen...
Tässä yksi bändin jäsenistä, yksityisyyden suojelemiseksi, en kerro kuka. Jumppa- ja tanssivideota kuvattiin illalla noin seitsemäntoista, ennen tyynysotaa.
Iltapesut ikean kassissa. Taustalla yksi niistä akkareista...
Että terveisiä kulta, kyllä täällä pärjäillään!
Tuolla ne jo rohisevat, minä syön mansikoita vielä hetken :)
xxxooo wifey
Voih, hyvänen aika miten kaunista teidän keittiössä on! Ah 💗
VastaaPoistaKiitos Micu, siisteys kaunistaa kummasti!
PoistaSäkin varmaan tiedät kokemuksesta, että kun yh-elämä asettuu uomiinsa, se sujuu yllättävän vaivattomasti. Musta tuntuu, että lapsetkin tsemppaa. Mä laihdun aina kun olen pitempään yh:na. Tulee touhuttua koko ajan ja välillä teen lapsille niin pohjanoteeraustuokia, ettei tee mieli syödä itse.
VastaaPoistaMeillä on myös muutosten syksy: esikoinen siirtyy isolle koululle, toka menee kouluun, kolmas eskaan ja neljäs isojen tarharyhmään (muttei vielä viskariin).
Voimia arkeen ja kiitos vielä kukista!
Hah, nuo pohjanoteerausruoat! Meillä taitaa olla valitettavasti toisin päin tuossa ruoka-asiassa, mä juuri kävin hakemassa tyttöjen kans tänään herkkuja, että voidaan pitää vähän ylimääräistä nautiskelua täällä ;) - korkattiin terassikausi ja herkuteltiin ulkona. Ja meilläkin vaihtaa myös pienin isompien ryhmään päikyssä. Mutta sun lapsilla rytisee muutoksia niin ettei niistä jokaiseen varmaan ehdi äiti tuskaillakaan. Lapset kasvaa että kohina käy, ei sille voi mitään, täytyy vaan yrittää pysyä mukana, lehmänhermoisena mieluiten. Ja yyhoilu laskeutuu uomiinsa joo, nyt siihen on jo oppinu. Vaatii vaan enemmän jalkoja ja käsiä mutta kun sen muistaa, ettei odota apua mihinkään niin kyllä sitä itestäänkin saa rutistettua tarpeeksi.
VastaaPoistaMä niin nautin näistä kuvista. Elämän näköistä elämää ja olemista:) Tsemppiä arkeen!
VastaaPoistaVoi kiitos, ihana kuulla. Välillä sitä miettii, että mitäköhän rimanalituksia sitä tuli taas pistettyä esille. Mutta kiva kun ilahduttavat ;D Kiitos tsempeistäkin!
VastaaPoistaTuo teidän keittiö ON ihana!!! Ja puhdaskin..:D Kovaa aikaa sinulla, mutta ota vaan rennosti...anna lattian likaantua eihän se mitään haittaa..:)
VastaaPoistaKiitos paketista....perille tuli!
Yritän muistaa ottaa rennosti. Mutta hyvä se on siitä välillä muistuttaakin, saattaa se välillä unohtuakin kun yrittää pitää kaikkia ohjaksia käsissä.
PoistaYhyy, ikävä on niin raastavaa, varsinkin toisten puolesta eletyt. Mutta paljon enemmän osaa arvostaa asioita sillä tavalla.
VastaaPoistaNiinhän se on, ihan hyvä se on saada muistutusta välillä tärkeistä asioista.
PoistaKaunista arkea kuvissa! Tsemppiä arkeen ja ikävään!
VastaaPoistaKiitos sulle!
VastaaPoista