USVAA PUTKEEN

Taas on syksyä puristettu menemään, niin ettei tänne blogeihin meinaa enää ehtiä. Graafisen suunnittelun ja valokuvauksen opinnot vievät ja minä vikisen ja tuntuu, että kynäkin on jo tylstynyt, orientoidessani itseäni herkemmäksi kuvalle. Olen aina ollut kirjallinen ihminen, onko tämä takinkääntö?

Ei. Olen aina ollut myös visualisti ja harrastanut ja kokeillut kuvantekemistä aiemmin monin eri tavoin. Muistin vasta juuri äskettäin, että ensimmäinen ammatti, jota hain opiskelemaan, oli valokuvaaja. Mutta koska pääsin vain varasijalle, päädyin lopulta mutkien kautta opiskelemaan elokuvaa. Ja niinpä omien kuvien tuottaminen vaihtui liikkuvan kuvan opiskeluun ja tekemiseen. Joiden tekemisessä lopulta kiehtoi kuitenkin eniten se toinen rakkauteni, kirjoittaminen, käsikirjoittamisen muodossa. 

Mutta jotenkin vuodet kotona lasten kanssa, mahdollistivat taas enemmän visuaalisen puolen ruokkimista kuin sukeltamista tekstistä nauttimiseen. Ehkä tämä uuden alan opiskelu on sivu-askel takaisin tuolle kuvan polulle. Jolla yritän nyt ahmimalla oppia uutta. Kuolaan taidehistorian luennoille pääsyä ja yritän sovitella työväenopiston kursseja monimuoto-opintojeni sekaan. Samaan aikaan haen oppisopimuspaikkaa ja käytän alkuyön tuntini verkkotutoriaaleihin.      

Ja kuvaan. Mieluiten ihmisiä, paljon luontoa, joskus vielä kotiakin. 

Tässä siis muutama kuva eräältä sumuiselta syyspäivältä jo jokin aika sitten.  

Ja sainhan minä talonkin maalattua kuluneena kesänä! Melkein yksin, sillä mies ahkeroi sisätiloissa. Pojankoltiainen on joutunut tulemaan siis tänne saakka ilman ikiomaa huonetta, joka kohta vinttiin valmistuu. Mutta on siinä ollut tekemistäkin. O on nakertanut sitä jo kuukausi kaupalla, koska remontti yläkertaan on taas ollut perusteellinen. Sivuvintit on avattu ja eristetty, uudelle pienelle vessallekin sinne saatu kolo, säilytystilaa tehty ja yritetty vielä kunnioittaa hieman talon alkuperääkin materiaaleissa.   

Alkuperästä puheenollen, olen joskus maininnut, kuinka tätä taloa on laajennettu muutamalla eri vuosikymmenellä ja kuinka kokonaisuuden yhtenäistäminen on tuntunut minusta välillä hankalalta. Mutta en olisi uskonut, kuinka paljon talon väri voisi saada aikaan! Yläkuvassa näkyvä 60-luvulla tehty olohuonesiipi on ollut mielestäni jotenkin ankea ja epäesteettinen, mutta nyt takaisin valkaistuna, muuttui se silmissäni oikeaksi osaksi muuta taloa, eikä näytä enää ollenkaan hassummalta! 

      Pikkuveranta siinä edessä nyt ei ole kovin laitettu vielä (ja kuvassa jo riisutussa asussaan), silläpä isommalla remontilla ehdimme tähän päähän taloa vasta joskus muutaman vuoden päästä. Mutta tuohon osuu silti ihanasti aurinko iltapäiväkahvin aikaan viiden maissa ja rottinkikeinussa silmät tuolloin kiinni laittaessaan, pääsee nopeasti kauas.  

Sisäkukatkin viihtyivät ulkona kesällä niin, että juoru voimistui ihaniin väreihin! 

Tuona usvaisena päivänä kun tyttöjen kanssa pihassa olimme, tulin kamera kaulassa eteiseen vaihtamaan Inkerille kuivia sormikkaita. Valo tuli niin kauniisti eteisen vieressä olevaan, aamuasuun jääneeseen makuuhuoneen, että käänsin kamerani sinnekin. Rakastan valoa, luonnonvaloa, ja koen sen lähestulkoon kauniin kuvan elinehtona. Silläpä seuraan ja etsin sitä nykyään lakkaamatta. Ja siinä luonnon langettamassa valossa jopa petaamaton sänky, voi näyttäytyä viehättävänä usvaisen päivän astuessa ikkunasta.     

Tuo pieni sänky, on vielä hetken on kiinni omassani. Mutta kohta, kun esikoinen muuttaa siis yhteisestä lastenhuoneesta omaan huoneeseensa yläkertaan, pyörähtävät nukkumajärjestelyt (niin kuin muutama muukin huonekalu ja asia) taas jonkin kierroksen eteenpäin. Saa nähdä miten meidän käy. Yritän laittaa asumiskuulumisia taas joskus.

Karo-Liina

LEHDESSÄ...

oltiin, nyt heinäkuun Talo ja Koti -lehdessä siis, uusi numero ilmestynee nyt elokuun alkupäivinä eli pari päivää voi vielä tuon jutun nähdä. Paljon ei ollut tekstiä, kuvia sen sijaan aukeama kaupalla mutta ihan ok niin. Tuohon juttuun eivät sitten ehtineet nämä vasta valmistuneet verannan kaiteet mutta tässäpä näitä nyt on. O tekaisi ne heinäkuun alussa ennen mökille lähtöämme.  Ne viimeistelevät kyllä verannan ja on ihana kun joku aloitetuista nurkista on kokonaan valmis :)!

Verannan eteen istuttamani viinikärhöt ovat lähteneet ihan hyvin kasvuun ja yltävät nyt jo tuohon kaiteen alaosaan (nämä kuvat on otettu jo tuolloin heinäkuun tokalla viikolla). Muutama nuppukin niissä jo on eli jos kelejä pitelee niin kaipa siinä muutamaa violettia kukkaakin saa ihailla. Kärhöjen eteen on vielä istutettu pieniä maanpeite- ja jaloruusuja, jotka ovatkin sitten aivan täynnä nuppuja nyt!

Tässä jo kymmeniä vuosia samalla paikalla kukkineet ruskoliljat.

Eipä täällä kummempia. O tekee nyt Hermannille vihdoin huonetta yläkertaan, koskapa oli jo keväällä luvannut sen tulevan koulun alkuun mennessä...

Bloggaustahti on yhä näköjään onneton, mm. myös siksi, että kuvien lataaminen bloggeriin on niin julmetun hidasta. En ole jaksanut tutkia, onko vika liian suurissa kuvissa vai missä. Olisi myös mielenkiintoista kuulla muiden bloggaavien kuvaamisesta, millä kameralla kuvaatte, missä muodossa ja mitä kautta tuotte kuvat blogiin jne. ja lataako joku jopa kamerasta suoraan bloggeriin? Muistan myös kuulleeni, että jonkun kuvanjakopalvelun kautta tuotuna kuvat tulisivat parempilaatuisina? Olen päivittämässä kamerakalustoakin parempaan (onko jollain valokuvaamista harrastavalla esim. kokemuksia noista micro 4/3 kameroista?) ja suunnittelen edelleen pikku hiljaa toisen blogin pystyyn laittoa mutta blogger ei taida kuvanlaatunsa takia olla siihen paras mahdollinen.

Noh, hengissä täällä siis ollaan, tervetuloa vaan uudetkin lukijat, yritän laitella tänne silloin tällöin jotain!




 

HERÄNNYT VIHREÄ PEUKALO

Kevät herätti puutarhurin ruususen uniltaan mutta tänä vuonna taas hieman vahvemmin kuin edellisinä. Rakastan luonnon heräämistä ja haluan osallistua siihen mutta olen herännyt tähän vihreään peukaloon hieman hitaasti. Ehkä olen nämä ensimmäiset vuodet tässä lapsuuteni pihassa haistellut tunnelmaa uudesta näkövinkkelistä ja toisaalta lähes kaiken aikani hoitanut noita, jotka ilman minua eivät kovin montaa hetkeä ole pärjänneet.
          Viime keväänä kuitenkin laajensimme verantaa ja etupihaa oli pakko myllätä samalla. Sain kaivurin siirtämään pari arvokkainta kasvipaakkua uuteen paikkaan - kukkia, jotka äiti ja mummi olivat n. 40 vuotta sitten pihaan istuttaneet! Yksi niistä oli päivänlilja, jonka Alli-mummi istutti kukkapenkin päähän syntymäpäivänäni 28.5 ja nimesi sen Alman kukaksi. Minusta ei Almaa tullut vaikka Alman päivänä synnyin mutta kukka elää yhä ja onneksi, siirryttyäänkin, voi nyt jo toista kesää siis hyvin uudessa kukkapenkissä, minun penkissäni.

kuvissa mukana asiaankuuluvia lantasäkkejä ym...

En tiedä onko kukkapenkin etuosan siirtymisellä suurikin vaikutus siihen, että haluan nähdä vaivaa tontin istutuksiin nyt enemmän. Tämä uusi kukkapenkki kun on nyt minun penkkini. Olen silti hyvin onnellinen, että sen perustan luovat edeltäjieni istutukset, sekä nimenomaan minulle syntymäni merkiksi istutettu perenna. 

           Uutta penkkiä täytyi siis tehdä uuden kulkuväylän reunaksi ja noin suunnilleen se tulikin tehtyä viime kesänä mutta viimeisen kuukauden olen laajentanut ja tarkennellut suunnitelmia istutuksista kaiken liikenevän aikani. Laajensin kukkapenkkiä molemmista päistä ja nyt se ihan konkreettisestikin yhdistyy äidin aiempaan kukkapenkkiin. Lajit ovat vielä melko sekalaista osastoa, olen siirrellyt vanhempia rusko ym. -liljoja yhdeksi ryppääksi, laittanut sekaan sipuleita, siemeniä ja uusia taimia, joten katsotaan mitä tulee. Monia lajeja haimme naapurin "hortonomin" kanssa kylätiemme varrella autioksi jääneen talon pihasta, kun jo vuosia olimme huokailleet pihaa tieltä käsin. Toisten naapureiden avauduttua omista hakureissuistaan rohkaistuimme pelastamaan äitienpäivän aattona pihasta kasvinalkuja, jotka kunta luultavasti jyrää jossain vaiheessa kaivurilla. Nyt pihoillamme kasvaa uutena siis mm. ilmeisesti soilikkia, keltapeippiä, muutamia yrttejä, monia mehikasveja, mansikantaimia, valkovuokkoa, jotain esikkoa ja muutamia vielä tunnistamattomia kasveja, jotka saattavat yhtä hyvin olla rikkaruohoja kuin jotain villikukkiakin :).      

Etualan kivellä pari vuotta sitten laittamiani kaukasian- ja turkestaninmaksaruohoja...

Tässä penkin toisen pään laajennusta tältä keväältä - mullan alla on yhden käenkaalin eli onnenapilan sipuleita...

Norjanangervot kukkivat taas juuri nyt upeasti!

...kuten luumupuukin...

Kevään suururakka, joka on vielä kesken, on kuitenkin aimmin mainitsemani kärhöt, jotka haluan kiipeilemään tuohon verannan alustan säleikköön. Halusin homman onnistuvan ja siksipä olen opiskellut asiaa hieman. Kärhöt kun upeudestaan huolimatta saattavat olla hieman herkkiä. Varsinkin jalo- ja loistokärhöt, jotka kukinnaallaan kuitenkin useimmin hurmaavat. Kärhöjä on kuitenkin hybrideineen n. 250 eri lajia joten valinnanvaraa löytyy. Päädyin lopulta hieman varmempiin Clematis Viticella -suvun viinikärhöihin, joita ostin Etoile Violet -lajia 7 kappaletta. Niiden vaatelias istuttaminen on siis meneillään ja nämä kaksi ehtivät toissailtana maahan. Kuvissa näkyy myös kuoppaan laitettu kasteluputki, joka juuriston kastelemista varmistaa.

Tässä vasemmalla etualan omituinen päärynäpuu Aune, joka ei ole vielä koskaan suostunut päärynöimään. Istutin sen juurelle yhden Star of India -kärhön, jonka samalla nappasin mukaani (vaikka se kuuluneekin loistikärhöjen sukuun), mikään näistä kärhöntaimista kun ei maksanut enempää kuin 3,90 Hong Kongin Viherpihalla. Päätin siis tässä kohtaa ottaa kuitenkin sen pienen riskin etten ostanut isompia taimia vaan yritän uskoa, että maasta se pienikin hyvällä hoidolla...?

Toinen samanhintainen heräteostos oli tämä vuorikärhö Rubens, jolla onnistuessaan on ihanan herkän vaaleanpunaiset kukinnot. Vieressä siskon puutarhareissullamme minulle synttärilahjaksi ostama laventeli, lemppari kukkiani!

Että istutuskuoppien kaivamista riittää ihan lähipäiville siis aika lailla. Kärhöt pitää istuttaa varuiksi syvään ja kun satuimme viime kesänä vielä levittelemään tuon sorankin jo tuohon valmiiksi... Kärhöjen eteen suositellaan myös istutettavan puolikorkeita kasveja suojaamaan paahteelta, mikäli ne tällaiselle vaativalle etelä-länsiseinustalle istutetaan...

O on tänään Raumalla ensimmäisessä tämän kesän ensi-illoista mutta kaksi produktiota on vielä kesken ja vielä on hieman arvoituksellista ehtiikö isäntä siis hitsaamaan tuohon verannalle ne kaiteet - ennen kuin kärhöt sinne asti kiipeävät! Mietinnässä on myös vielä autiotalon seinustalta mukaan nappaamani imukärhi-villiviinin juuri, ehkäpä uskallan sen laittaa myös tuohon verannan nurkalle, talon ulkomaalaus kun tapahtuu myös vihdoin tänä kesänä mutta ehkei villiviini seinälle ennen sitä ehdi ;)

Aurinko tuli pilvisen illan lopuksi juuri esiin kun lopettelin kuvaamista....

Tässä vielä yhdistettyjen uuden ja vanhan kukkapenkin risteyskulma, joka vielä kaipaa jotain täytettä.

p.s uuden Talo ja Koti-lehden sisätakakannessa komeilee kuva tästä seslongistani, millä tässä juuri kirjoittelen, saatteena "paras päiväunipaikka"! Viime kesänä tehty juttu meiltä on siis heinäkuun lehdessä ;)

LONG TIME NO SEE

Hei vaan pitkästä aikaa kaikille, jotka tänne vielä sattuvat klikkaamaan (tosin ihmeen paljon niitä klikkailuja tässä välissäkin vielä on päivittäin tullut!). Kuten aiemmin uumoilin, on tuo kuvantekeminen vienyt kiinnostukseni niin, etten tänne blogiin ole enää malttanut iltaöisin tulla. Olen hurahtavaa sorttia ja entinen hurahdus, kodinlaitto, on päässyt siihen pisteeseen, ettei sitä enää jaksa hurista. Uusi remontti on alkanut yläkerrassa, Hermanni saa viimein oman huoneen, mutta siitä ehkä sitten joskus. Kotijutut on sillä tavalla nähty etten enää niihin niin kovin jaksa perehtyä, blogeissa tai muutenkaan, nyt on uusi aihe opintojen alla. 

Tosin nyt kun vuodenaika sallii, on koneella nyhjöttämisen lisäksi tulleet puutarhahommat - puskaa siirtyy pihassa niin, että jäseniä kolottaa ja isoimpana projektina siellä viime kesänä valmistuneen verannan loppuunsaattaminen. O nikkaroi jo sen alaosaan säleikön, jonka verhoksi minun mieluisa tehtäväni on istuttaa kärhöverho! Verannalta puuttuu vielä myös kunnon kaide, joka toivottavasti tullee kesäkuussa, kun O palaa reissuiltaan ja ehtii sen hitsaamaan. Viime päivinä olen myös etsinyt siis tätä varten referenssikuvia pinterestistä, sen lisäksi, että olen yrittänyt kartoittaa sopivaa kärhökomboa kukittamaaan verantaa.

O lähti tänään taas jokakeväiselle työturneelleen. Kesäteattereiden harjoituskausi alkaa ja koskapa O lavasti tänä keväänä kolme kesän näytelmää, ajaa hän seuraavan kuukauden näiden kolmen kaupungin väliä näytelmien lavastepystytyksissä ja sitten harjoituksissa, pistäytyen vain kerran viikossa kotona. Mutta näillä mennään, onneksi minulla on jo kokemuksen tuoma varmuus siitä, että yksinkin tässä hommassa pärjää ja tällä hetkellä minulla on apunani tämä ihana vuodenaika: luonnon voimautuminen tuntuu omissakin ytimissä niin, että juuri tämän hetken vuodesta tuntuu itsessäkin voimallisimmalta. Ja onneksi apunani ovat kolme kappaletta ihania isovanhempia, joita ilman olisi paljon vaikeampaa! Kuvissa siis otos viime äitienpäivältä mummun ja papan luota.

Ihanaa toukokuuta toivotellen, K

p.s tutustuin Instagramiin muutamien teidän vihjeestänne ja niinhän siinä sitten kävi, että homma osoittautui kevyemmäksi korvikkeeksi tälle bloggailulle. Kuvaan paljon, päivittäin, ja sinne on helppo ja nopea jakaa kuvaamaansa. Itse en kuvillani niinkään kerro päivieni kulusta vaan kuvaan mielenkiintoni kohteita, luontoa, lapsia ja vanhoja taloja. Tervetuloa tsekkaamaan (nimimerkki karo_liinak) , pysyvä linkki löytyy myös sivupalkista, tuosta melkein vierestä.

ONNEKSI ON HÄIKÄISEVÄÄ

Valo tulee kylään

kiertää huoneen kulmien kautta

koskettaa kaipaamiaan kohtia.

Lipuu hitaasti eteenpäin,

tilasta toiseen,

vetää vielä varjoa perässään.

Sulkee sitten silmänsä

mutta lupaa tulla pian uudestaan,

ja olla taas tuttu vieras.

PASTELLI-POSTAUS

Tässä tällainen kevyt postaus kun oma juttu ei kulje. En näköjään jaksa miettiä aiheiden ympärille tekstiä, kun oma fokus on niin vahvasti nyt kuvan maailmassa. Tutkin illat värejä, muotoja, tutoriaaleja kuvan tekemisestä ja muokkaamisesta. Netti on kyllä uskomaton aarreaitta opiskelijallekin, ei ole aihetta, jota ei jossain opetettaisi, videolla tai tekstinä. 

Tässä kuitenkin muutama kuva suoraan Selina Laken tuoreehkosta kirjasta, joka mulla oli lainassa taannoin. Lainasin kirjan ihan silmäkarkiksi mutta itse asiassa se muutti ajattelutapaani pastelliväreistä. Omista väriopin opinnoista on jo vuosia eikä elokuvan kuvaukseen liittyvään värioppiin muistaakseni sisältynyt näin tarkasti sävyihin sukeltavaa osiota. Niinpä yllätin itsenikin ajattelutavasta, että pastellivärit olisivat vain hempeitä jäätelövärejä. Itse asiassa pastellisävyt ovat jokaisen värin ilmavampi vaaleampi versio, joita on joka puolella ympärillämme. Olen itse jo jonkin aikaa karsastanut vahvoja perusvärejä ja siksipä tämä värin "hengittävämpi muoto" tuntuu vetoavammalta. Tässä kirjassa tätä värikomboa nyt sisustamisen muodossa ja sopiihan se kun sopivasti käyttää, ettei liian ällöittäväksi mene.

Yllätyin kun huomasin meidän sohvan kuosin tuossa nojatuolissa. Sohva on nyt telakalla, käytettynä ostettu kaunotar ei sitten kestänytkään alle kouluikäisten villi-ihmisten pomppimista. Tilalle tuli kymmenen vuoden takuulla Ikean perussohva mutta nyt tuli omaa ihanaa sohvaa ikävä. Sen  runkoremontti ei vaan tule olemaan halpa...

Meillä on edelleen kulahtanut tassuammeemme odottamassa suihkun lattiaremonttia ja sen jälkeistä ammeen asentamista. Jotenkin kaikki muut remontit tuntuvat menemään sen edelle kun suihku käyttökelpoinen kuitenkin on. Mutta amme olis kyllä ihana...Ja tuollainen lamppu olisi enemmän kuin ihana!

Kunpa meidänkin työhuoneessa olis tilaa näin! Jaamme sen nyt O:n kanssa (sekä Hermanninkin kanssa vielä hetken, ennen kuin huoneensa valmistuu!) ja kyllä jokainen sentti on käytössä...

Persikanvärinen seinä ei näytä ollenkaan kummalliselta tässä. Tuo vaaleansininen
 vieressä pöydänjaloissa raikastaa sitä kovin.

Tässä vielä vinkiksi jollekulle, jos pastellisisustusta esitteleviä blogeja joku kaipaa. Selina on ystävällisesti näköjään koonnut tällaisen kirjansa loppuu, olkaapa hyvä jos kiinnostaa.

Apropoo, tuli mieleen, että kuopuksen eli Inkerin syntyessä, kysyin isommilta sisaruksilta ehdotuksia vauvan nimeksi ja Hermanni laukaisi Selina/Seliina, paljon miettimättä ja varmasti niin ettei ollut nimeä missään tuolloin kuullut, en tiedä olisko minun nimen lopusta jotenkin assosioinut. Inkeriä sanottiinkin ennen ristiäisiä Seliinaksi mutta eipä nimi sitten viralliseksi tullut. Mutta tässä oli siis Selina Laken tuotosta tarjolla tällä kertaa...

    

Voikaa hyvin,

tee aikuisopiskelija Koo

RAAKAA MUTTA HYVÄÄ!

Alli-mummini piti kuulemma nimipäiviään syntymäpäiviään suurempana juhlimisen aiheena  ja oli muinoin aina juhlinut Allin päivää kahvikutsuilla. On lienee käynyt selväksi, että pidän pienistä juhlista arjen keskellä ja vaikken kummoinen leipuri olekaan, on minusta hauska leipoa silloin kun joku on tulossa jakamaan maistelun aistinautinnon kanssani. Kutsuin siis viime viikonloppuna siskot perheineen ja äidin juhlistamaan Allin ja Riitan päiviä meille, noita molempia kun meissä Allin jälkeläisissä muutamia on. 

  En ollut aimmin tehnyt raakaleivonnaisia mutta kevennetyn alkuvuoden inspiroimana ajattelin kokeilla. Niinpä tartuimme Iikin pipanan kanssa Kinuskikissan toffee-puolukka raakakakun ohjeisiin. 

Puin päälleni yhden Alli-mummin vanhoista essuista:

asetin assistentille työpisteen valmiiksi ja heitin hyvästit vielä melko siistille keittiölle:

sitten saapui tämä veijari...

ja alkoi säätää.

Hänestä oli toki apuakin.

Hän sotki, aineksiakin yhteen kyllä,

taivutti siskonsa hopealusikan,

maistoi kaivelemaansa kookosöljyä...

ja lähti leikkimään.

Sitten äiti teki kakun. Ensin pohja, pääasiassa viikunoista ja mantelijauhosta.

Sitten "toffee"-täyte, lähinnä cashew pähkinöistä. Ja pinnalle puolukka-kookosöljysosetta.

Sitten kakku jähmettymään jääkaappiin. Illalla nautimme sitten terveelliset nimipäiväkahvit. Ja kakku oli paljon parempaa kuin olin uskaltanut toivoakaan! Näihin täytyy ehdottomasti tutustua lisää.

Leipominen on kaikesta huolimatta lempipuuhiani lasten kanssa. He pitävät siitä aina, se on konkreettista käsillätekemistä, jonka tuloksista pääsee nauttimaan pian. Leipominen on myös useiden aistinautintojen yhdistelmä, lapset rakastavat taikinan mylläämisen tunnetta, tuoksut on ihania, makuelämys aina jännittävä, jopa hyvä ja leipomukset ovat usein vielä kauniitakin. Lasten kanssa leipoessa täytyy myös olla täysin läsnä. Ja valitettavasti mieluummin tämä tyttö leikkii nykyään jo mieluummin keittiössä kuin nukeilla. Niinpä ollessani varsinkin yhden tytön kanssa joskus kotona, saatan kehittää meille yhteiseksi tekemiseksi leipomista (ennen kuin tulen vedetyksi mukaan kotileikkiin lastenhuoneeseen). Se on iloista yhteistä aikaa, jonka tuloksista saavat myöhemminkin kotiin tulevat aina nauttia. 

t: kotileipuri vm 76