VUODEN PARAS KARKKIPÄIVÄ!

Palmusunnuntai-ilta. Kävin minttulöylyissä kun rymysakki oli kellistetty. Rauhallisuuden meri tuijotti taivaalta, valaisi polkua pihan yli. Ihana siirtymä, mihin vuodenaikaan vain.

Olin viikonlopun kuvankäsittelykurssilla. Harmitti kun en nähnyt virpojia, en omia enkä muitten! Ohjeistin O:n kyllä tarkkaan, mitä puetaan ja millä naamat maalataan ja hurjilta noidiltahan nuo olivat näyttäneet (Herra Nykeröhän haluaa siis olla pelottava noita eikä mikään täti-noita. Ja niinpä Neiti Mytyn täytyy olla samanlainen noita vaikka noitia yli kaiken pelkääkin. Koko viime viikonkin joka yö tuli viereeni kun oli nähnyt noidan unessa :( )
             Mutta ihana perinne tuo virpominen kostyymin laadusta huolimatta! Lapsista ihan parhautta kun saa pukeutua ja kiertää kylää kavereiden kanssa ja vielä ison läjän karkkia päälle. Täällä olikin taas omia ja naapurin lapsia suloisessa sokerihumalassa saavuttuani kotiin iltapäivällä. Pitäisi tehdä noille muitten mukuloille oma pyyhenaula vessaan, "kylän kakarat"! :)

nämä meidän ipanoiden alhaalla olevat pyyhkeet ovat aika laajassa käytössä kaveripiirissä!

p.s katsotaan saanko myöhemmin tänne kuvia Hermannista ja Kaneliasta noita-asuissaan, O oli ottanut kuvat puhelimelle, olivat osin epäonnistuneet (mutta kätevä meikähän osaa nyt korjata ne kuvankäsittelyohjelmalla :D) ja nyt vielä hävisivät hetkeksi matkalla sieltä puhelimesta tänne...argh!

p.p.s kuvankäsittely-aiheeseen sopien: tässä nyt tuli kuitenkin tämmöinen kynttilä vielä poltettua vaikka sanoin jo taannoin, että "hei hei kynttilänvalo". Löysin tämän viehkon jonkun savesta muovaaman kynttilänjalan kirpputorilta ja pitihän sitä kokeilla in-action, kun löytyi vielä tuollainen keväisen värinen kynttiläkin.

Mutta katsokaapa tätä, jostain en muista enää mistä blogista eksyin japanilaiseen kuvanmuokkauspalveluun, joka tekee kuvistasi melko aidon vanhan näköisiä. Hieno, eikö?

p.p.p.s en edelleenkään aio alkaa näitä peruskuviamme viilaamaan kuten tämänkin postauksen räpsäisyistä huomaatte. Kuvankäsittelykurssin tarkoitus selvinnee teille myöhemmin ;)

MIAU!

Kun polku on tuttu, voi katseen antaa kulkea omaa reittiään. Metsästä tekee silloin löytöjä.

Kuhmuisia puita ja takkuisia oksia. Ja tähän aikaan myös vielä hattujensa alla nukkuvia pajunkissoja. Ja jo miukuviakin, hain niitä lapsille jo sunnuntaita varten.

Pajunkissat ovat ihania. Niitä oli myös hääkimpussani. Kolmas hääpäivämme on ensiviikolla (yhteisiä vuosia on kyllä moninkertaisesti)! Saas nähdä muistaako ukko-kulta. Tai sanotaan jopa näin, että jos muistaa niin sitten on lukenut täältä :D! Tein hääkuville raamit vanhasta ikkunasta muinoin ja lipasto on isän lapsuudenkodista, kaunein huonekalumme.

perintökalu, joka on mestari keräämään roinaa päälleen...

Viikon sisään tapahtunutta on myös Tiitus -serkun 3-vuotis synttärit ”pappilassa”. Sankari villiintyi serkkujensa seurasta niin, että heitti vaatteetkin pois päältä ja viuhahteli aataminasussa pitkin ex-srk -tiloja mutta pääasia, että hauskaa oli. Tällaisia sukujuhlia siis meillä :D!  

myöhemmin riehaantuva sankari

villitsevät serkut vielä rauhallisina...

säädyttömyyden tapahtumapaikka Viialan vanha pappila

VÄRISÄVYLLÄ ON VÄLIÄ.

Siitä lähtien kun muutimme tänne, pois vanhasta kodistamme Koivukummusta, olen nähnyt punaista nähdessäni punaista. Sinänsä melko loogista, mutta punainen sattui olemaan voimavärini yli kymmenen vuotta. Se väri jonka O:hon rakastuttuani omakseni otin, väri joka seurasi minua vaatteissani ja hiuksissanikin välillä ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ja sitä väriä pitäen siirryin irti lapsuudesta ja lapsuudenkodista. Ehkä tarvitsin tuohon elämänvaiheeseen jotain räväkkää. Ja tuo punainen oli todellakin kirkkaanpunainen.

Sitä väriä oli ensimmäisen talomme Koivukummun keittiö, punavalko-raidallinen kuin marianne-karkki. Hassua, sillä sitten tänne Vuohenlinnaan muutettuamme, olen melkein inhonnut punaista. Yhden pienen punavalkoisen kannun ostin itselleni pian muuton jälkeen, kuin vanhasta tottumuksesta, rakkaudesta punaiseen. Sittemmin mietin jopa kuinka pystyn tuomaan tarpeeksi joulua kotiimme ilman punaista?! Ja helpotuin kuitenkin ajatuksesta, että ehkäpä punainen joulu näkyisi täällä vain keittiössä, (omistan tietenkin melko paljon puna-valkoisia astioita). 

purkin sisältö vaihtelee niin ettei kirjuri pysy perässä

Ja tiedän etten ole yksin näine värikausineni. Joskus vain joku väri tuntuu antavan positiivisia vaikutuksia ja jotain toista ei voisi kuvitellakaan. Olen aina rakastanut värejä ja vieläkin vaatekaappiini mahtuu niistä melkeinpä kaikkia. Mutta kirkkaimmat osuvat käteen enimmäkseen kesällä, murretut etsiytyvät päälle vain pimeään vuodenaikaan ja pastellien keveydestä nautin oikeastaan enemmän kodin yksityiskohdissa. Viininpunainen on ainoa, jota olen inhonnut muistaakseni aina. Mutta mitään väriä en ole karttanut kodissani niinkuin kirkkaanpunaista viimeiset kolme vuotta. Ainoastaan nämä kolme punaista esinettä ovat saaneet jäädä.

kirpputorilta löytynyt pieni pahvinen liitutaulu, joka sattuu myös näköjään olemaan nyt tyhjänä. 

Purkki ja liitutaulu ovat vanhahtavuudessaan jotenkin suloisia niin, että näkyvät murtautuneen vastustukseni läpi keittiöömme. Ja palli on vanhaan kotiin alkuperäisasukkaan jättämä. Ensin se asui täällä kodissa vintillä mutta viime syksynä se kulkeutui terassin kautta sisälle. Mutta siinä kaikki.

Mutta olen kuitenkin alkanut pitämään eräästä punaisesta, nimittäin oranssinpunaisesta! Hoo, siis todella lähellä sitä oikeaa punaista olevasta punaisesta! Ihan himpun vaan "oranssihtavana"! Mistäs nyt tuulee? Jotain lämmintä siinä värissä on. Ja miten sitä nyt huomaa niin monessa paikassa, oliko tuollaista väriä ennen edes olemassa? En tiedä onko tämä nyt se uusi muodissa oleva (vai jo ollut?) korallinpunainen ja jos on niin mistä hitosta muoti aina tietää mistä minä pidän?! 

reilu vuosi sitten Tallinnasta ostettu kaulahuivi. Tästä se lähti.

ja näitä todellalähelläpunaista olevien oranssinpunaisten punaisuutta hätkähdän välillä itsekin kodissani. (siis nuo ruusut tuossa pussukassa ovat kirkkaanpunaista mutta käsirasva ja takaseinä ovat juuri ja juuri oranssinpunaisia, ero on tietenkin pieni mutta huomattava, eikö, näettehän?! )

ja jos hiusvärikin lasketaan, niin meikäläinen ehkä tosiaan voidaan laskea oranssinpunaisten fanikerhoon!

Niinpä, sävyllä tässä näköjään taiteillaan. Ja otapa nyt sitten omasta mausta selvä. Vai onko se tosiaan muoti joka ottaa? Ei, sillä nyt muotiin nousseita neonvärejä en ainakaan kotiini huoli! Vaikka yhden paidan jo Hermannille ostin, jossa vasta kotona huomasin olevan neonvihreän pesukarhun! Voiko ihminen olla näkemättä neonvärejä?! Näköjään, tai sitten se on se muoti, joka on jo nyt tupannut sitä joka paikasta niin, että silmäni ovat jo tulleet immuuniksi sille.   

MISTÄ ON PIENET TYTÖT TEHTY...

äidin meikeistä...

ja helmistä...

ja ihanasta

pitkään ja alhaalta paistavasta

kevään auringosta,

heräävät nuput.

VAPISE MODERNISMI!

Ah ja voih! Kävin tänään äidin luona kaupungissa ja samalla koirien kanssa kävelyllä Pyynikillä - kuinka ihanat maisemat, sekä luonnossa että rakennustaiteellisesti, olin unohtanut! Vanhat talot, kaikki erilaisia mutta niin pieteetillä rakennettuja ja koristeltuja, kauniilla väreillä maalattuja. Kyllä taas täytyy todeta, että ennen osattiin ja viitsittiin! Estetiikassa ei säästelty aikaa, kaikissa tarpeeksi vanhoissa taloissa on paljon yksityiskohtia! Detaljien kauneutta ei nyky-arkkitehtuurista enää löydä. Miksei?! kysyy epätietoinen nostalgikko.

Kameraa ei tänään tietenkään ollut mukana mutta tässäpä teille porvoolainen herkkuannos vanhaa
rakennuskauneutta ja ennen kaikkea väriä! Kuvat otettu vuosi sitten keväällä.

Värikästä päivää kaikille!

AJAN OLOON OLOHUONEESSA

Minä sain eilen vieraan. Oikein ihanan vieraan, sielunsiskon, jonka kanssa meillä on mystisen paljon yhteistä. Sellaisen, jonka halauksessa tuntuu pitkän ajan jälkeen, kuin olisi tullut kotiin. Ystävä toi pesueensa, koostumukseltaan samanlaisen kuin omani. Sitten me juttelimme ja teimme ruokaa ja söimme ja juttelimme, kilistimme joululle (jolloin päivällisen jo piti tapahtua ja josta lähtien sitä on yritetty) ja yritimme saada äänemme kuuluviin kuuden lapsen kiljunnan yli. Ja sitten olikin jo aika päästää pieniä höyhensaarille. Niin se yhteinen aika menee, humps vaan, joka kerta yhtä äkkiä. Aina tuntuu kuin olisi vasta henkäissyt päällimmäiset kuulumiset ja sitten jo lähdetään. Tuntuu kuin joka asiassa elämä olisi yhtä läähätystä. Ehkä se on tämä elämänvaihe, toivon, joka määrittää kaikkea. Mutta kiitos A, käynnistänne jäi taas niin onnellinen olo.

leivoin jälkkäriksi punajuuri-suklaakakun...

jonka ohjetta oli taas pakko soveltaa hieman - vaihdoin siis voin kookosrasvaan. Tälläkertaa toimi!

Iltaa istuimme olohuoneessa, luullakseni tosiaan ensimmäistä kertaa – koska aina tähän asti tuo huone on joutunut majoittamaan nurkissaan remonttitarvikkeita, asennustaan odottavia ikkunoita ym. ja ollut siksi niin ankea tunnelmaltaan, ettei siellä ole viihtynyt. Kuukausi sitten sain kevätvoimia niin, että päätin tehdä ”silmänlumeremontin” ja maalasin tunkkaiset tapettiseinät valkoisiksi. O joutui siis siirtämään nurkista asennustaan odottavia uusia ikkunoita ja varastotilojen ollessa rajalliset, päätti laittaakin ne paikalleen makuuhuoneeseen! Miniremontti-spurtti siis mutta kylläpä teki hyvää ja valkoinen maali ihmeitä!

vihdoin teki mieli ensimmäistä kertaa jopa laittaa taulujakin seinille olohuoneessa!

siivouspäivänä on hyvä ottaa kuvia :)!

Niistä ikkunoista - vanhempani peruskorjasivat taloa siis 80- ja 90-luvuilla, ajan tyyleillä tietenkin. Tästä esimerkkinä mm. ruskeakarmiset ikkunat. Läpikäydessämme taloa remonteilla kokonaan, vaihdamme siis myös ne. Kokonaan vanhaan tyyliin tehdyt puuikkunat koko taloon maksaisivat niin hurjasti, että siihen emme pystyneet eli ikkunat ovat hieman kompromissi: puutyöliikkeen tekemät mutta joiltain profiileiltaan sellaiset, että he saattoivat käyttää koneitaan ja sarjatyötään. Tämä laski hintaa hieman mutta myös tietysti näkyy, ikkunat eivät ole aivan aidon vanhan oloiset mutta eivät siis tehdasikkunatkaan ja näillä mennään nyt. Remonteissa edetään huone kerrallaan ja siksi siis osassa taloa on jo uudet ikkunat paikoillaan mutta joissain huoneissa siis vanhat!    
       Vuorilaudoituksia pitäisi tulla jo asennettuihin nyt kesällä ja vanhoja malleja olen tutkinutkin. Ne ratkaisevat talon ilmettä paljon, itse ikkunoiden ohella, jotka todellakin ovat kuin talon silmät. Siksi siis niiden vaihtaminen on olennainen osa talon vanhan sielun vapautusyritystä! 

O:n tytöille tuomat naistenpäiväruusut! 

HEI HEI KYNTTILÄNVALO

Mikähän ihme siinä on, että syyspuolen sitä polttaa kynttilöitä, päivät pitkät ja välillä molemmista päistäkin mutta loppiaisen jälkeen niitä ei enää tule sytytettyä vaikka pimeyttä riittää ihan yhtä paljon, vielä pitkään? Isosiskolta jouluna saamani ihana lahja, Riihimäen lasipurkki tuikuilla täytettynä, on tuossa vieläkin täynnä. Ja sama juttu taisi olla viime vuonna, edellisenä jouluna saamani tuikut poltettiin vasta viime syksyn puolella (meillä on siis sopimus, että vaihdamme lahjoina keskenämme vain kynttilöitä!). Ehkä mieli kääntyy jo kevättä kohti heti kun joulusta päästään, eivätkä kynttilät kuulu siihen fiilikseen, kevät on luonnonvalon aikaa. Olenkin polttanut tämän vuoden puolella vain juuri nämä kynttilät, jotka sattumalta ovat jo blogissa aiemmin näkyneet, sekä tämän viehättävän kupillisen. Taisi olla nyt siis viimeinen kupillinen pitkään aikaan.

Joulua muistelen kyllä mielelläni siksi, että kulunut joulu oli ensimmäinen, jota pääsimme viettämään kunnolla tässä talossa! Kaksi aiempaa joulua on remontti valloittanut niin keskeiset osat talosta, että rojukasoja ei ole viitsinyt koristella. Mutta nyt, saimme kuusen ja kaikki ja joulu tuntui, luissa ja ytimissä! Ja lapsissa! Aaton tosin vietimme isovanhemmilla ja pikkusiskon luona Viialan vanhassa pappilassa mutta oman kodin joulun aloitin ensimmäistä kertaa ilolla jo marraskuun puolella :)

päärynäpuu Aunekin sai joulukoristeita

Jouluenkeli oli yöllä unohtanut siipensä meille, huomasimme aamulla!

Laitetaan samaan talvisenhämärään postaukseen vielä yksi - valonauha laitettiin syystalvella valaisemaan keskipihaa, että lapset näkisivät leikkiä vielä illallakin ulkona. Odotan innolla miltä se näyttää pihan päällä elokuun hämärissä illoissa!

Tulipas tummia terveisiä. Mutta iloista myöhäistä naistenpäivää joka tapauksessa itse kullekin säädylle!  

ELOKUVISSA ym.

Joskus kun kuljen metsässä, kuuluu järven takaa papatusta. Putkahdan Pessi ja Illusia -elokuvaan. Talvinen metsä, jossa peikonpoika ja keijukainen pakenevat sotaa. Yhtenä päivänä törmäsin jopa keijunsiipeen hangella. Siitä oli otettava puhelimella kuva lapsille, eivät olisi muuten uskoneet.

Toisenlaiseen elokuvaan hyppäsin opiskeluaikoina asuessani keskustayksiössäni. Yksinäisyyden ja tylsyyden iskiessä, laitoin soimaan jatsia ja ulkona kuuluvat autonäänet muuttuivat heti allakuhisevaksi suurkaupungin sykkeeksi, olo oli kuin Woody Allenin New Yorkissa.
               Täällä on muuten mielenkiintoinen pätkä siitä kuinka Pessi ja Illusia -satu syntyi. Aloin varovasti ja hieman pehmentäen lukemaan kirjaa Hermannille ja Kanelialle taannoin mutta vielä se osoittautui liian vaikeaksi. Varsinkin Kanelia saa kirjoista ja ohjelmista helposti pelkoja ja sanoo suoraan jos jokin pelottaa häntä. Ikisäikyttäjä on Ruusunen -sadusta värttinä ja Lumikista noita, K ei voinut edes avata värityskirjaa sivulta, jolla noidan kuva oli.
            

Hiihtoloman loppu sujui leppoisasti. Oli varpaatrypistävän pitkää vaahtokylpyä ja kieletvärjäävää karkkipäivää ja elokuvankatselua

yksi mettämäestä tuiskun takia keittiöön siirretty kuumakaakao-eväsretki ja visiitti jäälle pienimpien kanssa :)

nivelrikkoiset "likat" käyttävät ekaa talvea paitoja kovemmilla pakkasilla :D.
Teen koirista  oman postauksensa sitten joskus, jonka henkiset koira-allergikot voivat skipata.

ja O:n vihdoin paikalleenasentama uusi portti! Tuohon tulee joskus vielä sellainen iso metallikaari päälle, johon kasvatan jotain köynnöskasvia, ehkäpä jopa ruusua. Ja talveksi kaareen voi laittaa valot! Kuinka romanttinen sisääntulo!

Ruusut ovat muutenkin ihania, yhtäaikaa mummomaisia ja kauniita, siksipä ilahdun myös näistä uusista kevätverhoista, jotka ovat niin aidon mummovan näköiset! (varsinkin, koska mielestäni verhot ovat niin vaikeita ostaa ja nyt uuteen keittiöön on oikein vuodenaikaverhoja :D)

 keittiössä oli jo ennestään muutamia keltaisia ruusuja...

p.s blogilla on ensimmäinen virallinen lukija! Kiitos rohkeudesta Miia ja tervetuloa :)