TERVETULOA NITEET!

mummun kultainen asetelma

Mikähän siinä on, että sitä on tällainenkin enimmäkseen kotona vaikuttava, freelancer-osa-aikatyöläisen ja opiskelija-kotiäidin sekoituskin itseltään salaa, niin saakelin protestanttinen, että noudattaa arjessaan niin tunnollisesti yhteiskunnan eetosta ja aikataulua, ettei osaa omassa kodissaan sitten kuitenkaan täysin relata? Tähän ajatukseen päädyin siitä havainnosta, että taas kun on oikea loma, olen antanut itseni tarttua kirjaan. Jotenkin loma antoi siihen luvan. Mihin hittoon sitä niitä lupia kotonaan tarvitsee? En totisesti tiedä mutta jollain tapaa sitä itseltään salaa ajattelee, että ei kai sitä nyt päivisin lukea voi, kun hommaakin on niin että ranteet rutisee. Ettoset voi ottaa, koska muuten ei sitä toista puolta päivää jaksaisi enää painaa menemään. Mutta lukeminen, sehän olisi silkkaa huvittelua! Ja iltaisin (eli öisin, lasten nukkumaanmentyä) sitä ei yleensä enää jaksa. Tai vaikka fyysisesti jaksaisin, eivät aivoni ole jaksaneet keskittyä. Mutta tästä bloggauksesta tultua ihan harrastus, olen kuitenkin saanut iltaisin jotain pientä keskittymistäkin vaativaa aikaan, huomaan. 
                     
Mutta nyt se tapahtui, pitkällä lomalla arki oli niin kaukana, että kirja kulkeutui käteen ja unohdin oman elämäni pakot hetkeksi. Ja milloin tämä tapahtui viimeksi? Kesälomalla, mökillä. Niinpä kirjaan pysähtymisestä on näköjään tullut oikean loman merkki, huomaan. Olen viime vuosien ( lue: äitiyden) aikana joutunut jonkin kumman levottomuuden valtapiiriin, joka ei anna aivoille mahdollisuutta, rauhaa, nautiskella tuollaisella pakomatkalla arkena. Suoraan sanottuna tuon levottumuuden aiheuttaa kiire, jonka tämä elämäntilanne on luonut. Lehdet ja tietokone, jotka voi läpsäyttää kiinni siihen paikkaan kun joku huutaa, ilman että ne oikeasti jäävät kovin kesken, ovat jotenkin paljon helpompia arjen aikasilpussa. Kun melkein kaiken joutuu kuitenkin jättämään kesken, monta kertaa kesken tekemisensä. ”Äitii!” kuuluu kymmeniä kertoja päivässä ja minä riennän, äiti kun olen. Mutta noiden huutojen välit pitenevät päivä päivältä. Ja niinpä nyt joululomalla, olen päässyt arkikiireiltä ja huudoilta mielentilaan, jossa olen ahmaissut kirjaa, sen kanssa suklaata ja nauttinut. Ja elätellyt jopa toivetta siitä, että ajanlaskussani joku olisi muuttunut niin, että kirjat voisivat pikkuhiljaa palata elämääni, eivät vain lomiksi, vaan myös arjiksi, salaisiksi karkaamisiksi. Ja saatan olla jopa valmis tunteeseen, että kirjaan uppoutumalla saa paremmin levähdettyä, niiden avulla kun pääsee ajatuksissaan vähän kauemmas...

Mutta arki, kiireen jäsentäjä, olet silti hyvin tervetullut! Ehkäpä sinuun mahtuu jo kirjojakin, edes viikonloppuisin? 

Loppiaisen kunniaksi kuvissa viimeinen välähdys joulusta, jossa tänä vuonna viehättivät kullan ja ruskean sävyt.. 

p.s  hieman samoja ajatuksia angstailin edellisenkin vuoden alussa täällä...

MANTRA uudelle vuodelle: KASVOT TUULEEN!

Muutama lämmin ja kylmä ajankuva minulta sekä isäni joskus kirjoittama uudenvuoden runo: 

                                                  uusi vuosi on seinä edessämme

                                                  silmien verhoja 

                                                  kannamme päivästä päivään

                                                  kysyy mieltä suksille nousta

                                                  tuntemattoman latuja hiihtää

                                                  eiliset ladut

                                                  ovat helpot

                                                  me helpon rakkauden tuttuja

                                                  selän kääntäjiä tuuleen

                                                                                        P. K.

Siispä tehdäksenne alkaneesta vuodesta entistä paremman: 

ponnistakaa, yrittäkää, jaksakaa, iloitkaa, rohkaistukaa ja kääntäkää kasvonne tuuleen!

                                                                                        K.K

JOULUN MAKUA

Lapset laskevat joulun vuodenajaksi muiden joukkoon. Alan kääntyä samalle kannalle. Joulu on ihana. Se on jotain mitä voi odottaa pitkään, jota voi suunnitella, haistella, maistella, paketoida, jännittää, juhlia moneen kertaan, pikku- ja isoina joulujuhlina, kotona, koulussa, kirkossa, blogissa, kylässä, mielessä. Se kestää pitkään, ainakin kuukauden, jopa kaksi jos niin haluaa ja se piristää pimeintä aikaa, säiden kannalta ankeinta ajankohtaa. Divaanin pääkirjoituksessa Jenny Brandt kirjoitti valaisevasti tämän loppuvuoden puolesta: Milloin ihmeessä me voisimme käpertyä rauhassa omiin oloihimme, keskittyä lukemiseen, nukkumiseen, suklaan syömiseen, villaan kääriytymiseen ja polttaa kynttilöitä jos meillä ei olisi tätä säiltään niin synkkää vuodenaikaa! Ulkona olevan ankeuden voi kääntää sisällä tanskalaisten lanseeraamaksi "hyggeksi" ja saman ajan voi valmistautua jouluun, juuri sen verran kuin jaksaa. Sillä joulu tulee silti, ainakin oikealle jouluihmiselle, vaikkei kaikkia ihanista jouluvalmisteluista joka joulu ehtisikään tehdä. Ja varsinkin se tulee lapsiperheeseen, sillä täällä uskotaan ja vahvasti! Niinpä äidin kiitollinen tehtävä on aina rakentaa tuota samaa ihanaa sadun juhlaa loppuvuosi! 

Konkreettisista valmisteluista en ehtinyt tehdä läheskään kaikkea mitä toivoin. Koristelaatikot koristavat vieläkin olohuoneen lattiaa mutta on niitä koristeita muuallakin. Jouluverhot jäivät laittamatta ja konvehdit tekemättä mutta eivät lapset niitä huomanneet. Sen sijaan iloista suurimpia nimittäin leipomista he kyllä osaavat odottaa ja se kyllä kuuluukin olennaisesti joulun odotukseen! Itse leivoin lasten kanssa leipomuksista helpoimpia eli pipareita ja torttuja muutamaan otteeseen ja piparkakkutalo on aina ollut tuon työkseen muutenkin pienoismalleja tekevän isin heiniä. Mutta koskapa minun jauhopeukaloni on mitä on (todisteita täällä ja täällä), eivätkä lapset siksi pääse kotona oikein pullanleivontaan, olen päätynyt luomaan uutta jouluperinnettä ja pyytänyt nyt jo kolmena jouluna äitiäni eli nonnaa leipomaan sahramipullia joulupulliksi lasten kanssa.

Vaikka ei voi sanoa, että äidilläkään aina menisi leipomiset kuin strömsössä: hyvät naurut saatiin kun taikinan koostumus alkoi saada seniorileipurissa paniikkia aikaan ;D. Mutta onneksi lapsille pääasia eli taikinalla muovailu kuitenkin onnistui ja gluteenittomasta taikinasta syntyi melkoinen jouluinen eläintarha, perhosista kettuihin ja leppäkertuista käärmeisiin, höystettynä parilla rusina-tortillalla ja leijalla.

Pullatkin siis saatiin, muiden jouluvalmistelujen puolinaisuudesta huolimatta ja huomasin ottavani tekemättömät jouluaskareet taas entistä rennommin. Joulu tuli joka tapauksessa, oikein ihanana ja valkoisena, ja luulenpa, että tässä asiassa värillä on väliä. Juuri näin sen pitikin mennä, kaiken tuon märän ja mustan käpertymisen ja odottamisen ajan jälkeen, valkeus tuli ja hoiti joulukoristelun kauniimmin kuin yksikään laatikkoon jäänyt joulukoriste olisi tehnyt. 

Joulu alkaa nyt jäädä taakse mutta olen iloinen, että meillä oli vielä yksi täysuskovaisten joulu, sillä se saattoi jo olla viimeinen. Vuoden päästä joku luultavasti on jo kolmosluokassa laukonut "totuuksia" joulupukista. Mutta välissä on vielä aurinkoinen talvi, toinen suuren odotuksen vuodenaika kevät, kuuma kesä ja ihana uuden joulun odotus. Ja onneksi meillä on vielä silloinkin niin pieniä ihmisiä, että joulu on joka tapauksessa myös satua ja taikaa!

BESKOW JA MUUT ELÄMÄNI NAISET

Stressipiste on päässyt joulukuun aikana nousemaan liikaa mutta tällä kertaa se ei johdu yksinomaan joulusta. Myös oma koulu ja työt, sekä O:n tiivis työtihentymä on saanut aikaan sen, että yksinhoitaen juniorikuoron perusmenot, kaverisynttärit, lääkärit, harrastukset joulujuhlineen ja koulun pikkujoulut, joulukirkot ym. ovat saaneet voimani hieman vähiin. Kaikki kun vaativat hieman jotain lisäjärjestelyjä arkeen. Tunnit (joka on myös hyvä leffa) eivät meinaa riittää. Onneksi tähän vuodenaikaan on glögiä ja suklaata, ym. naisihmisen piristettä, joita nautittuaan voi myös huomata sellaisen kummallisen seikan, että tällainen neljääkymmentä lähestyvä emäntä ei näköjään voikaan enää nauttia edellisiä ihan ilman sivuvaikutuksia jossain päin kehoaan, erikoista...Mutta onneksi noita huolia varten on uusi vuosi!

Tällä viikolla olen onneksi saanut nauttia myös sekä päivällisen että pikku brunssin samassa pöydässä ihanan ystävän kanssa. Viikonloppuna saamme vielä lisää hyvää seuraa, sillä pidämme Kanelian kummitapaamisen sunnuntaina - saan siis tavata tällä viikolla suurimman osan elämäni ihanista naisista!

Olen myös pröystäillyt ja ostanut itselleni joululahjan. Näin se onnekas vahinko pääsi käymään: Meillä oli jo ennestään yksi setti ihania Elsa Beskow´n joulupalloja ja Hemtexin ohi kävellessäni, kävin katsomassa, raaskisinko ostaa moisia lisää. Puljussa sattui olemaan kanta-asiakaspäivät ja 25% kaikesta. Niinpä toinenkin setti palloja päätyi mukaan, enempää noita ei taida ollakaan.

Beskow´n kuvitus, kuten mm. toisenkin ruotsalaisen kuvittajan John Bauerin ominaisin kädenjälki, yhdisti usein lapsia, luontoa ja mystiikkaakin herkällä viivalla ja vesivärein. Nuo kuvituksen elementit vetoavat minuun niin, että kun moisia ihan arkiesineisiin yhtäkkiä tulee, on niiden vastustaminen todella hankalaa. Niinpä annoin mieliteolle periksi ja ostin itselleni Beskow´n mukin, täti sinipunaisen! Nimesin se tietenkin joululahjaksi, itselle ja päätinpä olla yhtä kerskaileva ja ostaa ne muutkin itselleni syntymäpäivä- ja joululahjoiksi, yhden kerrallaan. Noita korvallisia mukeja on vajaa 10 erilaista. Ne ovat hieman liian isoja lapsille mutta juuri täydellisen kokoisia maitokahveille!

Paljon joulukahvia, glögiä ja suklaata teidänkin aatonaaton aattoihinne!

LIBERTY OF LONDON - ENGLANNIN MARIMEKKO

Olimme taannoisella pikamatkallamme vain kaksi vuorokautta eli perillä vain yhden kokonaisen päivän. Tuon päivän ja koko matkan the Thing, oli käydä teatterissa, O kaipasi virikkeitä. Sitä ennen meillä oli siis puoli päivää aikaa käydä jossain. Olin ajatellut Camden Townin tai Portobello Roadin markkinoita mutta juuri ennen sinne lähtöämme päätin vaihtaa kohteen johonkin erikoisempaan, kirpputoreja kun tulee kierrettyä kotopuolessakin. Ja niinpä lähdimme...tavarataloon! (Juu-u, kaupoissa tulee arkena käytyä mutta oikein isossa tavaratalossa nykyisellään tuolla keskustassa todella harvoin.) Mutta Lontoossahan tavarataloja on! Tosin mielessäni oli jo yksi tietty, nimittäin legendaarinen, ihana Liberty.

Liberty on jo 1875 perustettu kodintavaroihin keskittynyt tavaratalo, joka on alkuajoista lähtien panostanut myös hieman erikoisempaan esineistöön, tuolloin hyvinkin eksoottisista maailmankolkista, kuten Aasiasta, tuotuihin koriste-esineisiin, taiteeseen ja kankaisiin mutta ennen kaikkea Liberty on lopulta tullut tunnetuksi omista kuoseistaan ja kangastuotannostaan. Jossain vaiheessa Liberty oli lähtenyt haastamaan jopa Pariisin muotitaloja omalla vaatemallistollaan mutta nykyisellään sekä vaate- että sisustuskankaat ovat kaupan vakiintunutta ydinosaamista. Kuuluisat designerit (muinoin myös hra William Morris) saavat toteuttaa yleensä kukkakuoseja talolle mutta vuosittain tuotantoon otetaan myös muutamia vanhoja malleja. Muistuttaa siis kotoista Marimekkoamme.

Rakennus itsessään oli ihana, vanha hirsirakenteinen tiilitalo. Ja myös sisältäkin, se todellakin oli vanha, totta kai kauniisti kunnostettu. Kerroksia oli 4 tai 5 mutta niiden välillä kuljettiin kapeissa puuportaitakoissa. Lattiat olivat kauttaaltaan leveää lankkua ja narisivat ihanasti.

Kuvattavaa olisi ollut paljon, itse talossa ja tarjonnassa mutta en tiedä olisiko tuolla saanut kuvata. Älkää kertoko niille mutta räpsäisinpä puhelimella silti muutaman muiston.

Libertyn kukkakuosit ovat kuuluisia ja lähinnä niiden perässä, noin itseäni inspiroivan graafisen suunnittelun näkökulmasta, tuonne erityisesti halusinkin mennä. Pääkallopaikalla, talon keskiosan kangasosastolla, en tohtinut kangaspakkoja kuvailla mutta kodintarvikeosastolle oli tehty ajankohtaisista kuoseista paperikoristeita.

joo tuollainen takkakin siellä oli!

Kuosien lisäksi ihmeellinen oli vuosittain yläkerrokseen pystytettävä joulukoristeosasto. Lasikoristeita ja kuusenpalloja, jokaisessa mahdollisessa värissä ja muodossa, kimalteella ja ilman. Ja koskapa lapsoset eivät oikeasti mitään tarvinneet ja joulukin on ovella, ostin heille tuliaisiksi yhden joulukoristeen jokaiselle. Epärealistisen romanttinen haaveeni on, että nuo nostalgiset koristeet säilyisivät heillä koko ikänsä ja että joskus aikuisena huokaillen katsoisivat ja muistaisivat äitinsä ostaneen sen heille Englannista...Oh well, nykyaikana tuota tavaraa vaan tuppaa kertymään jo lapsillekin niin paljon, että niihin liittyvät tunnearvot voivat olla harvinaisempia...

Ja lankesin ostamaan pari lasikoristetta itsellenikin. Olen saanut tädiltäni joskus pienen lasisen pöllön enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa sille pari kaveria, sillä tuolla niitä oli, erilaisia lintuja ja muitakin eläimiä vaikka kuinka. Niinpä tarjonta loi kysyntää, ja vaikka en tiedä kuinka noita saa Suomesta, päätin alkaa kerätä itselleni joko lintuparvea tai joukkoa metsäneläimiä, kumpia nyt sattuu vastaan tulemaan, noina suloisina lasikoristeina. 

Kerääkö kukaan teistä jotain jouluun liittyvää?

LONTOON JOULU...

...oli yhtä säihkettä! Kävimme viime viikolla O:n kanssa pikapyrähdyksellä kaksin todistamassa, että Oxford Street oli puettu epäilemättä kimaltavimpaan iltapukuunsa, niin uskomatonta juhlavalaistusta saimme ihailla rakennuksesta toisensa jälkeen. 

Suurimpina ja kauneimpina hohtivat isoimpien tavaratalojen jouluikkunat. Selfridge oli muuttunut Elfridgeksi ja tavaratalon ainakin tusinan verran näyteikkunoita oli puettu saduiksi, Hannusta ja Kertusta Ruususeen, glitteriin puvustettuna ja lavastettuna.

Niitä ihmetellessäni, ihaili lavastaja ennemminkin naapuritalo Marks&Spencerin panostusta megalomaaniseen videoseinään, jossa kuva vaihtui koko ajan muutaman sekunnin välein...

Mutta hei, emme me glamourille hanttiin laittaneet! Visiitti oli niin lyhyt, että noista parista aikuisten vuorokaudesta täytyi ottaa taas kaikki nautinto irti. Niinpä säihke antoi satumaisen silauksen matkan muille nautinnoille, hyville ruoille ja viineille, Savoy-teatterin aukottoman ammattitaitoiselle musikaalille ja Sohon kaduilla ihastelluille vanhoille rakennuksille niin, että nyt koko matka tuntuu kuin nopeasti viuhahtaneelta kimmeltävältä unelta...