höpöti höpöti

Nythän on niin että minulla ei ole tällä hetkellä kameraa käytössä, joten bloggaaminen mistään uudesta ei nyt suju. Halusin kuitenkin kirjoitella tänne jotain ja kertoa että verkkainen voi olla tahti päivittelyllä. Löysinkin hauskoja kuvia alkukesän kasvimaareissulta.

Näin olin asiaa pohtinut kesemmällä: Kasvimaan sijainti muutaman kilometrin päässä kodista tekee hommasta viehättävää. Nautin eniten siitä, kun saan pyöräillä kasvimaalle ja siellä kitkeä, kastella ja kuopsuttaa kaikessa rauhassa. Kun sitten tulen kotiin, kasvimaa ei muistuta kokoajan olemassa olostaan ja keskeneräisyydestään näkymällä koti-ikkunasta. Tämän kasvimaan olemassa olo tekee kerrostaloasumisesta kesäaikaan huomattavasti mielekkäämpää.

Alimmassa kuvassa on ystäväni Kissa, joka on siis Hannan kissa.

Sadonkorjuuta

Meillä on Hanna-ystäväni kanssa yhteinen kesäharrastus. Kasvattelemme luomuherkkuja kaupungilta vuokratulla viljelypalstalla. Kahdestaan projekti on varsin mukava, kasvimaa ei sido liikaa menoja ja aikatauluja. Venetsian matkamme ajan Hanna hoiti urhoollisesti kasvimaata yksikseen. Kun sitten reilun viikon jälkeen menin maalle, olikin siellä tapahtunut valtavasti kasvua. Herventelin penkkejä ja napsin syksyn ensimmäisiä herkkuja kotiin tuotavaksi. Osa on ihan valioyksilöitä ja toiset vieläkin suloisempia. ;)

Heippatirallaa

Käytiin isännän kanssa Venetsiassa. Olipahan jännä paikka. Vettä oli jokapuolella ja siltoja kanssa. Varoittelivat etukäteen että tähän aikaan vuodesta vesi haisee, mutta eipä se juuri haissut. Käytiin sillä kuuluisalla kondoliajelulakin, kun kerta oltiin tuonne asti vaivauduttu. En tiedä oliko se nyt maineensa veroista. Oli se kuitenkin aika jännää, olimme iltahämärillä liikkeellä ja välillä kondoli lipui vedessä ihan hiiren hiljaa. Pääsaarilla kun ei kuljeta autoilla ollenkaan, siellä on öisin aika hiljaista, kun ei ole liikenteen melua.

Kaunista Venetsiassa on. Sinivihreä vesi, punaiset, keltaiset ja valkoiset vanhat rakennukset, vihreitä puskia siellä täällä ja pieniä siltoja joka puolella. Tuntui että jokainen näkymä oli tallennettava mieleen. Jalan liikkuminen suurissa ihmismassoissa ja yhtenään siltojen yli kiipeily taas ei ollut niin hurmaavaa. Siksi ajelimmekin paljon vesibussilla eli Vaporetolla ja kävelimme syrjäisimmillä kujilla. Vain torstain kaatosateessa oli pakko mennä lyhyintä reittiä hotellille ja sen reitin oli valitettavasti valinnut miljoona muutakin ihmistä sateenvarjoineen. Onneksi muina päivinä oli kuivaa ja lämmintä.

Mä oon jossain hetken

Siinäpä täysin lavastettu selityskuva. Palataan varmaan viikon päästä.

Vihaan noita tuoleja, mutta tällä on ihan tarkoitus tässä kuvassa. Niin ja appivanhemmille terveisiä, että kiitos kuitenkin tuoleista, kyllä ne ihan käytössä ovat, vaikka eivät minua hirveästi miellytäkään.