Voihan räkä mikä influenssa

Täällä on maattu sängynpohjalla puolitoista viikkoa. Maaliskuun toisen viikonlopun elelin enemmän ja vähemmän kuumeessa. Jostain syystä kuvittelin että, kun neljä päivää makaa, niin kyllä se ohi menee. Toisin kävi, tarvittiin vielä viikko lisää. Kuumeen lisäksi yksi inhottava oire perus nenän niiston lisäksi oli huimaus. Minua huimasi monta päivää niin että en pystyssä jaksanut olla ollenkaan.Kaikki alkoi kurkkukivulla ja kurkkuongelmat on enää jäljellä. Vatsalihaksia on treenattu yskimällä niin että yököttää. Muuten kunto vajosi sängynpohjan läpi kellariin asti ja viime viikolla ei juuri liikuttu. Tänään olen palannut pikkuhiljaa arkeen. Nyt pitäisi sitten siivoilla viikon sotkut (äiti oli aluksi täällä pyörittämässä arkea, joten sotkut on äidin jälkeiseltä ajalta) ja ampaista opintojen pariin oikein suurella antaumuksella. Sairastaminen on tyhmää, tylsää ja typerää, mutta jotenkin minulla kuitenkin on nyt levännyt olo ja ihan mielelläni palaan taas opintoihini. (Vaikka pientä stressiä onkin ilmassa, koska homma on nyt aika paljon rästissä.)

Helmikuun kaatisjätteet

Viime kuun alussahan kirjoitin seuraavani kaatopaikkajätteideni lisääntymistä helmikuun ajan. Nyt alkaisi olemaan jo korkea aika pistää syntyneet kaatopaikkajätteet pakettiin. Viime torstaina Savonlinnasta lähtiessäni kuskasin pussillisen kaatopaikkajätettä roskiin. Tämä pussi oli tuotettu kahden kuukauden opiskeluni aikana, eli kutistettuna yhtäjaksoiseksi ajaksi kyse on noin kuukaudesta. Mutta mutta, eihän tuo ole koko totuus. Kouvolan suunnalla jätettä syntyy paljon enemmän ja olen minäkin sitä ollut tekemässä. Eli uskallan väittää henkilökohtaisen jätemääräni olevan kuluneelta kuukaudelta ainakin kaksi roskapussillista kaatopaikkajätettä. Minusta tuo kaksi pussia ei ole kovin paha, mutta vielä siitä voisi vähän tinkiä. Ja muovien kierrätystä Suomessa voisi parantaa, suututtaa heittää esimerkiksi paksusta muovista tehtyjä lihapaketteja suoraan kaatopaikalle. Tässä helmikuussa tosin jätemäärääni vähensi asumisenaloitus, jolloin olen osan noista ärsyttävistä muovipakkauksista pessyt ja hyödyntänyt säilytysastioina sun muina. Mutta näin siis helmikuussa. Kunhan taas asumisolosuhteet muuttuvat, uusin tämän seurannan kyllä ihan mielenkiinnosta. Mitenhän muissa talouksissa, pitikö kukaan silmällä kaatopaikalle kuskattujen roskapussien määrää?

El turismo

Alkuviikko kului siivillä, sillä sain seuraa Savonlinnaan. Kanssani muutaman tylsän päivän muutti läsnäolollaan hauskemmaksi Laura-ystäväni, jolle kuuluu myös kunnia tämän blogin nimestä. Ja kylläpähän oli silmiä avaavaa myös minulle. Kun toinen innoissaan ja iloisesti ottaa kuvan asiasta jos toisestakin, joita itse en ole vuosiin enää edes rekisteröinyt olemassa oleviksi, sitä muistaa taas asuinympäristönsä mielenkiintoisuuden.

Tiistaina, kun minulle osui vapaapäivä, vietimme käytännössä koko päivän kaupungilla. Sen lisäksi että nautimme toistemme seurasta, nautimme myös mitä mainioimmasta ilmasta. Ensin kävelimme jäätä ja rantoja pitkin kohti Olavinlinnaa. Matkalla otimme paljon kuvia ja kävimme vähän leikkimässä Pikkukakkosen puistossa. Olavinlinnassa kävimme kurkistamassa jo osaksi sulaneita jääveistoksia ja tietysti linnaa myös sen verran kun sitä nyt talviaikaan pääsee katselemaan. Sitten suuntasimme kylpylä Casinolle tai vanhanaikaisesti kylpylaitokselle, mikä kuulostaa jotenkin ihanalle. Siellä lilluimme porealtaassa, kävimme ulkoaltaassa, uimme ja saunoimme enemmän ja vähemmän ja lilluimme lisää porealtaassa. Hyvin rentoina ja väsyneinä raahauduimme sitten kaupungin läpi opiskelijakomerooni ja ihmettelimme loppuillan painavia silmäluomia.

Tiistaipäivä opetti minulle muutaman asian. Elinympäristöni kauneus ja mielenkiintoisuus ei katoa, vaikka näen sitä joka päivä. Kysymys on suhtautumistavasta. Ja toinen asia, josta olen monesta blogista lukenut, mutta jota en ole uskonut. Meidän tavallisella digikamerallakin saa ihan kauniita kuvia ulkoilmassa, hyvällä säällä. Tuossa vieressä olevat kuvat on otettu Pikkukakkosen puistossa, jossa riittää siis virikkeitä niin isommille kuin pienemmillekin. Meidän tapauksessa minä isompana (olen Lauraa pidempi ja kookkaampi, sekä vajaat parikymmentä päivää vanhempi) otin kuvia ja Laura pääsi leikkimään Pikkukakkosen hahmojen kanssa. Olipas hauskaa!