On Ropecon and sources of inspiration

I've visited Ropecon ever since I got involved with the Helsinki University roleplaying club Alter ego and found myself playing and hanging out with gamers on regular basis. I place this around year 2002 - before that I'd only been to Finncon because I loved books and stories and fantasy and it had been interesting.
A lot has happened in my life and in the lifes of my friends since 2002, but visiting Ropecon felt so good and nice.

I guess once of the reasons I love Ropecon is that it gives me a sense of belonging. I'd been roleplaying with my friends prior to that with varying success but the club provided me with a community I could fit in and not feel weird or different. I was with people I could use my imagination and speak about scaled unicorns and they'd just say "cool". Being weird and different was  a good thing.



Now even more than every before visiting Ropecon was inspiring. I do play regularly (I guess I average about demiweekly playing Lamentations of the Flame Princess with the (I'm not going to put any actual adjectives here for the sanity of my non-playing friends and the reputation of the art of playing) nice GM that has designed it. Now that I watched the enthusiastic and exited performances of Luke Crane I've started wonder "what if?". What if I wrote a story? What if I tried to design a game? What if I could do whatever I want? Call it an age crisis, but I did draw some designs and diagrams for the game I want to do. I have a theme, I have an idea of the mechanics I want to add (for me the basic mechanics of a game are a measure of luck and probabilities that affect your choices, be it in any system you play) and a feeling I could do it. Will the energy and inspiration of Ropecon wane before I get round to it? Last year I started painting and drawing almost seriously - this year I could start writing as well. I don't know, but I feel changes are coming to my life.

Norja nuorena

... ei ylläolevista kuvista mikään ole Norjasta, mutta näiden maisemien välissä tuli vuonna 2012 käytyä Tromssassa, Hammerfestissa ja Altassa:

 

Kilpasukkuuden hulluus

 

Kilpasukatus, kilpasukkuus, sukkahulluus... Lieneeköhän sukua kuuhulluudelle kun kahvilaan lähtiessään ottaa mukaan sukat ja lähettää sieltä valokuvan kisaan nopeasti valmistuneista sukista? Kuvan sukkien mallineulos oli toteutettu mielenkiintoisella idealla, kuvio muodostui symmetrisistä 10 x 10 silmukan ruuduista, joka jatkuivat reunoissa katkeamattomina. En kuljetellut oikeasti tuollaisia paperikuutiota mukana vaan annoin eri sivuille numerot ja heittelin sitten nopilla käytettävän 40 x 10 ruudun palan. Kuviot olivat sopivasti symmetrisiä niin että eri suuntaan peilatut kuviot saattoi vaan numeroida erilailla. Hauskaa oli muutaman ensimmäisen sukkaparin aikana, mutta kun vastaan tuli sellainen ohje sukkapariin, jota en olisi ilman kilpailua neulonut niin siihen kisa sitten jäi. Hassua miten tällainen täysin leikkimielinenkin hyväntekeväisyystempaus (ohjeiden tuotot menevät Lääkärit ilman rajoja -järjestölle) saa hieman ilmeen vakavaksi suorituksen aikana kun tavoittelee onnistumista. Onneksi tällä kertaa sain muistutettua itselleni, että tässä kisassa ei ole kyse mistään villasukkia vakavammasta ja kesä ei sen kummemin mennyt pilalle kun ei motivaatio riittänyt ihan maaliin asti.

Minun Helsinkini

Minun Helsinkini kattoon on maalattu pääskyjä.

Mennä, matkustaa ja olla lähtemättä

 Koska kesällä on lämmin ja sopiva aika matkustaa lähdimme kesälauantain kunniaksi matkalle pääkaupunkiimme. Majoituimme trendikkäässä Kallion kaupunginosassa suosikkimajoituskohteessamme. Koska paikka ei tarjonnut seisovaa aamiaispöytää jouduimme suuntamaan ulos aamiaiselle - ilmeisesti kuitenkin tännekin on iskenyt kesäloma, koska Karhupuiston suuntaan ensimmäinen vastaantullut kahvila oli juuri tämän viikonlopun suljettuna. Asia ei sen kummemmin onneksi haitannut, sillä varasuunnitelmamme oli jatkaa Sandroon, jonka brunssi olikin erinomainen. Tunnelmaa viritti jo heti aamun alkuun vielä aamiaista etsiessä vastaan tullut kuvauksellinen polkupyörä.

 Lähialueen yksi hienoimmista nähtävyyksistä on tyylikäs kansallisromattiseen tyyliin suunniteltu Kallion kirkko. Vasemmalla se edellä mainittu Karhupuisto, pieni, mutta eloisa kaupunkipuisto, jossa on mukava rentoutua hetkeksi.

 Kirkolta avautuivat näyttävät maisemat kaupungin halki ihan ydinkeskustaan asti.

 Aamiaisen jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti keskustaa ja Ateneumia pitkin toista linjaa. Täällä matkaamme tosin tuli pieni mutka, kun kohtasimme pienen ja pörröisen ja hyvin hätääntyneen kissan, jonka toimitimme Viikkiin löytöeläintalolle. Löytöeläintalo ei onneksi ollut kaukana ja päivän suunnitelmat eivät tämän takia häiriintyneet, pitää vaan toivoa, että tuo pikkukisu löytää takaisin kotiinsa.

Viikissä oli lisää kansallisromanttisia maisemia, joista saatoimme nauttia Kallion kirkon lisäksi.

Jotta koko reissu ei olisi ihan kansallisromatiikassa kieriskelyä, matkan varrelle (matkalla 68:n pysäkille) osui  myös modernimpaa arkkitehtuuria. En ole ihan varma ovatko nämä lasihäkkyrät silmissäni yhtä kauniita kuin esimerkiksi jugendin ajan rakennukset, mutta tiettyä futurismia ja scifiä niissä on nähtävissä. Enemmän ehkä tietokonetta kuin artesaania, mutta vain aika näyttää tuleeko näistä rakennuksista pysyviä kaupunkikuvan piristäjiä.

 Aamiaisen jälkeen päivän pääkohde oli käydä Ateneumissa tutustumaan Tove Janssonin näyttelyyn. Näyttelyn parasta antia olivat molempien meidän mielestä erityisesti varhaiset maalaukset ja työt - muumeja ilmeisesti meidän sukupolvellemme on näytetty ja syötetty niin paljon, että niiden kuvien kohdalla jaksoi niitä ihastella lähinnä upean teknisen taitavuuden ja hurmaavan sadun hengessä. En halua siis mitenkään vähätellä muumien merkittävyyttä, mutta monet muumikuvat ovat olleet elämässäni jo niin pitkään rakastettuja, että hienointa oli nähdä uutta ja ennennäkemätöntä muuta taidetta.

 Kansallisteatteri ja Helsingin suosittu kulkuneuvo raitiovaunu. Jatkoimme Ateneumilta raitiovaunun kyydillä eteläiseen kaupunkiin.

 

Ehkä vähän turhankin symbolisen tuntuinen valokuva näin jälkikäteen katsottuna. Tarkoitus oli lähinnä kuvata pysäkin lähellä olevan kaunis Pyhän Henrikin katedraali. Ehkä tämä ei mittakaavassaan ole verrattavissa esimerkiksi Pietarinkirkkoon tai Pariisin Notre dameen kuitenkaan.

 Katedraalilta suuntasimme puistobulevardia kohti rantaa. Matkalla oli mukava varjoisa penkki, jolle pysähtyä. Seuralaiseni nukkui hetken varjoisalla nurmikolla penkin takana, vaaleat koivet siis näkyvissä kuvan yläreunassa.

 Helsingin edustan rantamaisemat ovat mielestäni Suomen kauneimpien maisemien joukossa. Täällä pitäisi käydä useammin.

 

Myös niitä kuuluisia hanhia näkyi matkalla. Käyttäytyivät ihan siivosti ja poseerasivat kiinnostuneille turisteille.

 Brunssia Sandrosta, päivällistä Mattolaturin jäätelökioskista. Tämä tötterö on päältä sitruunaa ja alta mansikkaa.

Päivä oli kiva, aurinkoinen ja nautittava. Näitä matkoja Helsinkiin pitää tehdä useammin!

Sisäinen taiteilija

Paljon puhutaan sisäisestä villapaidasta ja tietyllä tapaa se sopisikin tänne blogiin, joka alkoi neuleblogina, mutta on sittemmin kierrelly ja kaarrellut vapaamuotoisemmaksi päiväkirjaksi. Sieltä komerosta villapaitojen lomasta voisin kuitenkin nostaa esille muutamia teoksia (tuntuu hurjalta kutsua omien kättensä työtä teoksiksi, mutta pakko sitä itsekriitikin rimaa on joskus laskea) teille nähtäviksi. Facebookissa ja Ravelryssä viestejäni seurailevat ovatkin nämä jo nähneet. Kaksi ylintä ovat pastelliliitutöitä, alin metalligrafiikan vedos.

Potilas

Rakas kehruukaverini ja perheemme karvapallo on viime viikkoina kulkenut tötterö päässään. Yakulla huomasimme tassussa pienen kasvaimen talvella ja koska kasvain nyt keväällä oli hiertynyt auki se piti poistaa. Kasvain oli hyvälaatuinen ja saatiin pois - nyt on vaan vähän ongelmia saada tassun haava paranemaan. Eilen eläinlääkäristä lähti mukaan 16 vuorokaudeksi antibiootteja ja toivotaan, että tassu alkaa sen jälkeen näyttää taas normaalimmalta.

Tour de Fleece 2014

Tour de Fleece on taas täällä. Tapahtuman nimen yhteneväisyys Tour de Franceen ei ole mitenkään sattumaa ja Tour de France onkin esimerkiksi jalkapallon maailmanmestaruuskisoja suositumpi tapahtuma niillä kehruu- ja neulonta-aiheisilla verkkofoorumeilla, joilla pyörin. Osa tästä taitaa olla tourin hengessä järjestettävien keveiden rinnakkaistapahtumien ansiota (eli tämän Tour de Fleecen ja sitten myös neulojille soveltuvan Tour de Sockin). Tour de Fleecen yhteishenki on hyvä ja pääasiana on haastaa enintään itsensä ulos mukavuusalueelta ja nauttia kehruusta ja käsillätekemisen tuottamasta hyvästä olosta.

Itselleni nämä tempaukset ovat hyvä muistutus siitä, mikä on oikeasti tärkeää elämässä ja harrastamisessa: sen tekeminen, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta mutta myös kohtuudessa ja järkevyydessä pysyminen. Kehruu onkin itselleni hyvä tapa harjoitella kohtuutta, sillä kuten tämänkin blogin aiempien vuosien Tour de Fleece raporteista voi päätellä allekirjoittaneella on välillä vähän vaikeuksia pysyä siellä fiksun ja järkevän puolela. Tänä vuonna mennään jo kymmenennellä etapilla eikä ainakaan vielä ole iskenyt rasitusvammoja. Osa tästä johtuu varmaan vuosien varrella parantuneesta kalustosta (Majacraftin Rose on nyt vaan tukevampi ja ergonomisempi rukki kuin Kromskin Mazurka), mutta myös siitä, että harrastusten kanssa on oppinut pysymään sillä puolella, missä on hyvä olla.

Kaiken kanssa ei ole aina pakko ja erityisesti harrastusten kanssa tärkeää on muistaa se että saa ja pitää pitää hauskaa. Kaiken kilpailunkaan kanssa ei ole kyse siitä, kuka voittaa ja kuka on paras, vaan siitä, että voittaa itsensä. Itsensä voittamista on myös se, että rakastaa kaiken tämän jälkeen itseään vähän enemmän.

Kesällä vuonna 2013

(Samat kuvat ja tapahtumat ovat olleet esillä Facebookissa feedissä vuoden 2013 aikana, kirjailen ne vaan myös tänne ylös)

 Kesällä oli aikaa käydä isäni kotiseudulla Pohjois-Karjalassa. Kuva kesäpäivänä Nurmeksentieltä, matka on jo takaisin kohti Juukaa. Kävimme kiertämässä paikallisen rapakon Lieksan ja Nurmeksen kautta. Reissulla tuli myös juotua tinkimaitoa, syötyä itsetehtyjä tuoreita sultsinoita, haravoitua heinää seivästämistä varten ja kalastettua pari pikku fisua illalliseksi. Hyvä kesä, eikä nyt niin kovasti edes hyttysiäkään ja teltassakin sai nukkua raittiin yön.

Lähdin myös mukaan Helsingin edustan vesiin miehen sukellusseuran paatille Dekolle. Tutustuin sukeltajiin ja kiikuin aallolla kun toiset seikkailivat pinnan alla. En ole edelleenkään varma olisi pinnan alla lilluminen itselleni sopivaa touhua, mutta rannalla ja veneessä ja pinnalla on hyvä olla ja keinua. Mitäpä muutakaan sitä tekisi kauniina kesäpäivänä?

 

 Kesällä oli myös Villavyyhdin kesäpäivät Villingissä. Paikalla meidät hurmasi mm. tämä nuori ja karvainen ystävä sekä ehkä vuoden paras neuleseura, lämpimät päivät, Fentimansin inkivääriolut ja vapaavirkkaus. Saattoi joku hurahtaa ystävänauhojen punontaankin.

Niin, niitä aiemmin mainostettuja sultsinankuoria paistettiin näin, mummolan hellalla.

Yaku

Rakas karvapallo, tupsukorva, karvaaja, ammatikehrääjä, eläin, lemmikki, äijä.

Nähdä Pariisi ja rakastua

Huonon bloggaajan tunnistaa siitä, että jokaisen blogauksen aloittaa "siitä on kauan kun blogasin viimeksi". Niin on, mutta ajattelin silti kirjoittaa jotain ajatuksia ylös elämästä, vaikka näin yli vuoden jälkikäteen. Keväällä 2013 kävimme Pariisissa mieheni kanssa ja Pariisi oli minulle paljon enemmän kuin uskalsin ikinä toivoa.

'

 Saavuimme Pariisiin de Gaullen lentokentälle sunnuntaiaamuna aikaisin (ensimmäisellä lennolla Helsingistä), joten hieman tokkuraisena juna-asemalla katselin vastapäistä seinää ennenkuin ymmärsin mitä siinä mainostettiin. Matkustaa Pariisiin ja nähdä Suomen matkailun-jonkin-mikä-ikinä-virasto-onkaan mainos. Varsin onnistunut mainos, tosin olisin matkustanut viikon päästä Suomeen ilmankin sitä.

Pariisin symbolina monessa on Eiffel-torni. En usko, että voin käydä missään maassa tai kaupungissa vierailemassa, niin että en edes yrittäisi nähdä kaikkein ikonisimpia näkymiä ja kuuluisimpia kohteita. Paljonko niille urhaa kaikesta aikaa on sitten eri asia. Eiffel-tornin juurella on mukava, rauhallinen ja tilava puisto, jossa saattoi rentoutua, nauttia illan lämmöstä ja katsella auringonlaskua. Ihan vain olla ja hengittää.

Matkalle osui myös Louvre. Montaa merkittävää museota ei ole enää listallani käymättä, mutta Louvre pääsi listalle niiden museoiden joukkoon jonne on pakko päästä takaisin. Suuret museot ovat samaan aikaan kamalia ja ihania, päivässä ei voi kaikkea nähdä ja kokea vaan on keskityttävä johonkin. Paljon jäi näkemättä, mutta paljon myös näimme. Monet asioista pitää kokea vielä ainakin toisen tai kolmannen kerran. Suuri ensirakkauteni museoiden kanssa on British museum, jossa kävin ensimmäisen kerran varsin nuorena vanhempieni kanssa ja jossa olen sittemmin käynyt ainakin neljästi. Olen piirtänyt, valokuvannut, kävellyt ja ihastellut siellä ja nyt sain tehdä niin Louvressa. Vaikka koko Pariisissa ei olisi mitään muuta on siellä Louvre.

Olimme matkalla huhtikuun viimeisellä viikolla ja kuten kuvista näkyy se oli hyvä ajankohta viettää talvilomaa. Ei räntää, ei loskaa eikä kinoksissa kahlaamista vaan kirsikankukkia, aurinkoa ja auringolaskuja. Lämpöä oli mukavasti koko viikon, niin että useimpina päivinä kuljimme ihan lyhythihaisissa paidoissa ja vain iltaisin pimeällä oli tarve pitää takki päällä. Vasta lähtöpäivänä pilvet peittivät taivaan, mutta olimme silloin jo junassa lentokentälle.

Louvren ja Eiffel-tornin lisäksi näimme Notre damen ja kuuntelimme siellä (häpeän tunnustaa, en oikeasti siis todellakaan tiedä mistä oli kyse) ilmeisesti iltahartautta. Kynttilöiden ja kirkkomusiikin lisäksi katedraalissa oli häikäisevän upeita lasimaalauksia.

Paikallinen fauna tuntui koostuvat urbaaneista kalliokyyhkyistä, sorsista (eivät päässeet blogiin asti, mutta eräs nuori (ehkä nelivuotias) ranskatar lauleskeli yhdelle sorsalle ankkalaululuakin) ja irtonaisina omistajiensa perässä juoksentelevista pikkukoirista. Ihmisiä ei tuntunut hermo kiristävän ja kaikki kohtaamamme koiratkin murehtivat omista asioistaan eivätkä riekkuneet ympäri.

Hotellimme oli Montparnassessa, jossa on La tour de Montparnasse. Rakennuksen katolta avautuu esteettömät näkymät Pariisin yli kaikkiin ilmansuuntiin ja jos ei aio kiivetä Eiffel-tornin huipulle niin täällä voi poiketa. Paikan kahvila oli kyllä sikamaisen kallis, eikä muukaan sisätarjonta vakuuttanut, maisemat ulkopuolella vangitsivat pitkäksi aikaa.

Kuumimpana päivänä (voisin vannoa, että varjolämpötilat ylittivät 25 astetta!) lähdimme Fontainebleauhon. Paikalla on linna ja hurmaava pieni vanhanaikainen kaupunki, ympärillä mannermainen vanha metsä. Tänne pääsee Pariisista paikallisjunalla. Tavoistamme poiketen emme oikeastaan tutustuneet paikan historiaan vaan kuljeksimme ympäriinsä ihaillen kaupunki ja puutarhaa ja nautimme lämmöstä, jota olisi vain pari päivää jäljellä ennen paluuta Suomen hyiseen kevääseen (vuonna 2013 palatessamme Helsingissä oli vielä lunta huhtikuun ja toukokuun vaihteessa runsaslumisen talven jäljiltä).