Vastuullinen sijoitus
Alma Median liiketoiminnan merkittävimmät vastuullisuusvaikutukset liittyvät yhtiön julkaisemiin mediasisältöihin (vastuullinen journalismi) ja digitaalisiin palveluihin (vastuullinen markkinointi sekä vastuu datasta ja tietosuojasta).
Alma Mediassa on jo useamman vuosikymmenen ajan kartoitettu parhaita toimintamalleja vastuullisuuden näkökulmasta ja kehitetty samalla omia toimintatapoja. Joulukuussa 2015 yhtiö sitoutui Pariisin julistukseen COP21:n tavoitteiden saavuttamiseksi ja vuonna 2016 se oli kolmas mediayhtiö maailmassa asettaessaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet.
Alma Media on perustajajäsen kansainvälisessä media-alan vastuullisuutta edistävässä Media Responsible Forumissa ja aloittanut GRI-standardin mukaisen integroidun yritysvastuuraportoinnin yhtenä ensimmäisistä mediayrityksistä Pohjoismaissa.
Sitoutunut 1,5 asteen tavoitteeseen
Alma Media on sitoutunut ilmastotavoitteisiin, jotka kattavat yrityksen oman toiminnan kasvihuonekaasupäästöt (Scope 1 ja 2) sekä alihankintaketjun (Scope 3) kasvihuonekaasupäästöt. Tavoitteet ovat Science Based Target -aloitteen mukaisia, missä pyritään maailmanlaajuisesti rajoittamaan ilmaston lämpeneminen enintään 1,5 celsiusasteeseen.
Alma Media sitoutuu vähentämään absoluuttisia Scope 1- ja 2 kasvihuonekaasupäästöjään 52 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2019. Yhtiö keskittyy erityisesti työsuhdeautojen ja sähkön, toimitilojen kaukolämmön ja -kylmän päästöjen vähentämiseen. Alma Media sitoutuu myös vähentämään alihankintaketjussaan (Scope 3) kasvihuonekaasupäästöjä 14 prosenttia, keskittyen päästöjen vähentämiseen esimerkiksi lehtien painamisessa ja logistiikkahankinnoissa.
Alma Median oman toiminnan hiilijalanjälki on matala ja liikevaihdosta yli 80 prosenttia on digitaalista. Yhtiön synnyttämistä kasvihuonekaasuista vain neljä prosenttia syntyy yrityksen omasta toiminnasta ja 96 prosenttia alihankintaketjusta.
Kestävän kehityksen indeksit ja arvioinnit
- Alma Media on mukana Nasdaq OMX GES SUSTAINABILITY FINLAND -indeksissä.
- CDP myönsi Climate Change Disclosure 2022 ja 2019 -listauksissaan Alma Medialle Leadership tason luokituksen A- ja vuoden 2021 ja 2020 -listauksissaan Alma Medialle luokituksen B. CDP kerää tietoa yrityksiltä liittyen ilmastonmuutoksen riskeihin ja vähäpäästöisyyden tarjoamiin mahdollisuuksiin.
- ISS ESG Corporate Rating antoi 2019 Alma Medialle Prime-luokituksen C+. Prime-luokitus annetaan yrityksille, jotka täyttävät tietyt vähimmäisvaatimukset arvioinneissa ja saavuttavat toimialansa parhaimpia tasoja ESG-pisteytyksessä.
- Alma Media kuuluu myös YK:n Global Compact -julistuksen allekirjoittajiin, ja on jäsen suomalaisen FIBSin yritysvastuu- ja monimuotoisuusverkostossa sekä Helsingin kaupungin Ilmastokumppanit -verkostossa.
Vastuullisuuden johtamisen periaatteet
Alma Media kehittää vastuullisuuttaan yritysten liiketoimintaa ja media-alaa sääntelevää lainsäädäntöä noudattaen. Yritysvastuun kehittämistä Alma Mediassa ohjaavat myös yhtiön politiikat, ohjeistukset ja sitoumukset sekä yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisten ulkopuolisten tahojen määrittelemät ohjeistukset. Yhtiön sisäistä valvontaa, riskienhallintaa ja hallintoa on kuvattu tarkemmin selvityksessä yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä hallituksen toimintakertomuksessa.
Alma Median vastuullisuutta linjaavat omat politiikat, ohjeistukset ja sitoumukset:
- Eettinen ohje (Code of Conduct)
- Yritysvastuuohjelma tavoitteineen
- Tiedonantopolitiikka
- Tietoturvapolitiikka
- Veropolitiikka
- Investointi- ja rahoituspolitiikka
- Hankintapolitiikka
- Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteet sekä tasa-arvo- ja monimuotoisuussuunnitelmat
- Työssä kehittymisen periaatteet
- Palkitsemisen periaatteet ja yhtiön palkitsemispolitiikka
- Alma Median mediamyynnin mainosasiakkaita koskevat myynti- ja sopimusehdot
- Hallituksen monimuotoisuuspolitiikka
- Science Based Target -aloitteen hyväksymät yhtiön ilmastotavoitteet
Muiden tahojen laatimat ohjeistukset:
- Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston perussopimus
- Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisäännöt
- Hyvää markkinointitapaa koskevat periaattee
- Euroopan laajuinen itsesääntely kohdennetulle verkkomainonnalle (ns. OBA-itsesääntely)
- Digitaalisen markkinoinnin verkoston IAB:n ohjeistukse
- YK:n Global Compact -aloite ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet
Kestävyystavoitteisiin sidotun rahoituksen viitekehys
Alma Media on julkistanut kestävään kehitykseen sidotun rahoituksen viitekehyksen. Kehyksen taloudelliset ominaispiirteet liittyvät kahden kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseen eli Alma median omasta toiminnasta (Scope 1 ja 2) ja alihankintaketjusta (Scope 3) aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.
OP Yrityspankki Oyj on konsultoinut Alma Mediaa kestävään kehitykseen sidotun rahoituksen viitekehyksen rakentamisessa. Ulkopuolinen lausunnonantaja ISS Corporate Solutions on tarkistanut Alma Median esittämän viitekehyksen ja vahvistanut sen yhdenmukaisuuden ICMA:n ja LMA:n periaatteiden kanssa. ISS Corporate Solutions arvioi asetettujen kestävän kehityksen tavoitteiden edustavan kunniahimoltaan korkeinta tavoiteltavaa tasoa ja niihin liittyvien keskeisten KPI- indikaattoreiden edustavan markkinan parhaita käytäntöjä.
Kestävään kehitykseen sidotun rahoituksen viitekehys on suunniteltu yhdenmukaistamaan Alma Median kestävän kehityksen suunnitelman yhtiön pitkän aikavälin rahoitusstrategian kanssa. Alma Media voi laskea liikkeeseen tämän kehyksen puitteissa rahoitusvälineitä, mukaan lukien muun muassa: kestävään kehitykseen kestävyyteen sidotut joukkovelkakirjat ja lainat ja vapaasti vaihdettavat vaihtuvakorkoiset lainasopimukset (Schuldschein).
Koko raportti on luettavissa täältä: Sustainability-Linked Finance Framework
Ulkopuolisen arvioijan lausunto kestävään kehitykseen sidotun rahoituksen viitekehyksestä löytyy täältä: Second Party Opinion
Alma Median vastaukset CDP Climate Change Disclosure 2023 -selvitykseen, joka kerää tietoa yrityksen ilmastonmuutoksen riskeihin ja vähäpäästöisyyden tarjoamiin mahdollisuuksiin liittyen löytyvät täältä.