Saku Koivu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saku Koivu
Koivu vuonna 2019.
Koivu vuonna 2019.
Henkilötiedot
Syntynyt23. marraskuuta 1974 (ikä 50)
Turku, Suomi
Kansalaisuus Suomi Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Captain K, Saks[1]
Pelipaikka keskushyökkääjä
Maila vasen
Pituus 178 cm
Paino 82 kg
Pelinumero 11
Pelaajaura
Pääsarjaura 1992–2014
Seurat TPS (SML)
Montreal Canadiens (NHL)
Anaheim Ducks (NHL)
NHL-varaus 21. varaus, 1993
Montreal Canadiens
Mitalit
Koivu vuoden 2008 MM-kilpailuissa.
Koivu vuoden 2008 MM-kilpailuissa.
Miesten jääkiekko
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Torino 2006 jääkiekko
Pronssia Pronssia Lillehammer 1994 jääkiekko
Pronssia Pronssia Nagano 1998 jääkiekko
Pronssia Pronssia Vancouver 2010 jääkiekko
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Ruotsi 1995 jääkiekko
Hopeaa Hopeaa Italia 1994 jääkiekko
Hopeaa Hopeaa Norja 1999 jääkiekko
Pronssia Pronssia Kanada 2008 jääkiekko
Maailmancup
Hopeaa Hopeaa 2004 jääkiekko
SM-kilpailut
Kultaa Kultaa 1993 jääkiekko
Kultaa Kultaa 1995 jääkiekko
Hopeaa Hopeaa 1994 jääkiekko

Saku Antero Koivu (s. 23. marraskuuta 1974 Turku) on suomalainen uransa päättänyt jääkiekkoilija. Koivu oli pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Mittavan uran luonut Koivu pelasi NHL:ssä yli 1 100 runkosarjaottelua.[2] Pelaajauransa ohella Koivu toimi myös Kansainvälisen olympiakomitean urheilijajäsenenä vuosina 2006–2014.[3]

Koivun ammattilaisura käynnistyi Turun Palloseurassa, jossa hän voitti 1990-luvun alkupuoliskolla kaksi Suomen mestaruutta saavuttaen myös lukuisia henkilökohtaisia pelaajapalkintoja. Montreal Canadiens varasi Koivun NHL:ään vuoden 1993 varaustilaisuudessa numerolla 21[4], ja Koivu siirtyi NHL:ään voitettuaan jääkiekon maailmanmestaruuden vuoden 1995 keväällä. Montrealissa Koivusta tuli hyvin pian seuran kannattajien suosikki, ja hänet valittiin vuonna 1999 seuran kapteeniksi ensimmäisenä eurooppalaisena jääkiekkoilijana kautta aikain.[5] Koivu toimi Canadiensin kapteenina aina kevääseen 2009 asti, jolloin hän siirtyi Anaheim Ducksiin.[5][6] Hän edusti Anaheimia kevääseen 2014[7], minkä jälkeen hän päätti uransa saman vuoden syyskuussa.[8]

Koivun pelaajauraa varjostivat lukuisat loukkaantumiset ja sairaudet, ja hän pelasi urallaan NHL:ssä täyden 82 ottelun mittaisen runkosarjan vain kahdesti. Hän joutui jättämään yli 260 NHL-ottelua väliin loukkaantumisten vuoksi, ja hänen uransa uhkasi päättyä ennenaikaisesti vuonna 2001 havaittuun imusolmukesyöpä non-Hodgkinin lymfoomaan ja vuonna 2006 silmävammaan, jonka vuoksi hänen silmäänsä pääsi vuotamaan vaarallisesti verta.[9] Voitettuaan taistelunsa syöpää vastaan Koivu palkittiin sisukkuutta, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekolle osoittaneena pelaajana Bill Masterton Memorial Trophylla, ja vuonna 2007 hänet palkittiin King Clancy Trophylla humanitaarisesta työstään syövästä kärsivien avuksi.[10]

Suomen jääkiekkomaajoukkueessa pelatessaan Koivu toimi lähes poikkeuksetta joukkueensa kapteenina. Hän saavutti maajoukkueurallaan yhden MM-kullan, kaksi -hopeaa ja yhden -pronssin. Olympialaisissa hän on saavuttanut yhden olympiahopean ja kolme -pronssia sekä vuoden 2004 maailmancupin toisen sijan. Torinon talviolympialaisissa vuonna 2006 Koivu valittiin olympialaisten tähdistökentälliseen, ja MM-kilpailuissa hän tuli valituksi tähdistökentälliseen kolme kertaa. Hänet palkittiin myös kahdesti MM-kilpailujen parhaana hyökkääjänä, ja hän myös voitti MM-kilpailujen pistepörssin vuonna 1999.lähde?

Seuraura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja ammattilaisuran alku Turun Palloseurassa (1992–1995)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivu syntyi 23. marraskuuta 1974 Tuire ja Jukka Koivun esikoiseksi. Hän kävi peruskoulun ala-asteen Turun Hepokullassa, yläasteen Rieskalähteen koulussa ja valmistui ylioppilaaksi Aurajoen urheilulukiosta vuonna 1993.[11] Hän kävi 15-vuotiaana jääkiekkorippikoulun Turun Ruissalossa ja harrasti jääkiekon ohella jalkapalloa monen muun ikäisensä tavoin.[11] 15-vuotiaana hän oli merkittävässä roolissa Turun Palloseuran C-nuorten joukkueen voittaessa Suomen mestaruuden.[11]

Lukiovuosina jääkiekko sai yhä vankemman jalansijan Koivun elämässä, ja hän teki debyyttinsä jääkiekon SM-liigassa kaudella 1992–1993 Turun Palloseuran liigamiehistössä Vladimir Jurzinovin valmennuksessa.[4] 46 ottelua runkosarjassa pelannut Koivu oli merkittävässä osassa turkulaisseuran edetessä Suomen mestaruuteen vuoden 1993 keväällä[4], mutta todellisen läpimurtonsa SM-liigaan hän teki seuraavalla kaudella viimeistellessään runkosarjan 47 ottelussa tehopisteet 23+30=53. Hän oli liigan paras maalintekijä ylivoimalla viimeisteltyään runkosarjan aikana 11 ylivoimaosumaa.[12] Pudotuspeleissä Koivu joukkueineen selviytyi loppuotteluun mutta jäi hopealle hävittyään Helsingin Jokereille. Koivu valittiin SM-liigan vuoden pelaajaksi, ja seuraavalla kaudella hän nousi Turun Palloseuran todelliseksi johtohahmoksi voittaessaan koko SM-liigan pistepörssin sekä runkosarjassa (27+47=74) että pudotuspeleissä (7+10=17). Koivun johdolla TPS voitti loppuotteluissa Helsingin Jokerit ja Koivu palkittiin kauden päätteeksi pudotuspelien parhaalle pelaajalle annettavalla Jari Kurri -palkinnolla[13], pistepörssin voittajalle annettavalla Veli-Pekka Ketola -palkinnolla[14] sekä runkosarjan parhaalle pelaajalle myönnettävällä Lasse Oksanen -palkinnolla.[15] Hän oli jälleen liigan tehokkain ylivoimapelaaja tehtyään runkosarjan 27 maalistaan 11 ylivoimatilanteiden aikana.[12] Lisäksi SM-liigan pelaajat äänestivät hänet keskuudestaan parhaaksi ja näin ollen hänet palkittiin Kultaisella kypärällä.[16] Koivu valittiin myös SM-liigan tähdistökentälliseen ja Osuuspankki palkitsi hänet vuoden avainpelaajana.[16] Kahden SM-kullan ja kevään 1995 maailmanmestaruuden jälkeen Koivu siirtyi Pohjois-Amerikan NHL:ään.lähde?

Seuraikoniksi Montreal Canadiensissa (1995–2009)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuomareiden kanssa keskusteleva Koivu Montreal Canadiensin kapteenina.

Voitettuaan Suomessa kaksi SM-kultaa Turun Palloseuran kanssa ja maailmanmestaruuden maajoukkueessa Koivu päätti siirtyä luomaan uraansa NHL:ään ja Montreal Canadiensiin, joka oli varannut Koivun NHL:ään vuoden 1993 varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella numerolla 21. Koivu avasi maalitilinsä NHL:ssä runkosarjan seitsemännessä ottelussaan Los Angeles Kingsiä vastaan, ja yhteensä hän teki tulokaskaudellaan 1995–1996 tehopisteet 20+25=45, ja hän oli NHL:n tulokkaiden keskuudesta pisteiden valossa neljänneksi paras. Hän sai jo ensimmäisellä kaudella Montrealissa valtavasti vastuuta osallistuen muun muassa jokaiseen runkosarjan 82 otteluun, ja Canadiens saavutti kaudella myös pudotuspelipaikan pudoten kuitenkin jo avauskierroksellaan New York Rangersin edetessä jatkoon. Pudotuspeleissä Koivu oli joukkueensa neljänneksi tehokkain pelaaja.lähde?

Seuraavana syksynä Koivu johti koko NHL:n pistepörssiä aloitettuaan kauden loistavasti, mutta loukattuaan polvensa hän joutui jättämään kaukalot joksikin aikaa.[17] Toivuttuaan Koivu ylsi jälleen komeaan pelivireeseen, ja hän saavuttikin runkosarjan 50 ottelussa yhteensä 56 tehopistettä.lähde?

Kaudella 1997–1998 Koivu ehti pelaamaan yli 60 ottelua ja merkkauttaen 57 tehopistettä, ja hänet valittiin myös NHL:n tähdistöotteluun vuoden 1998 puolella. Hän muodosti tähdistöottelussa maajoukkueesta tutun hyökkäyskolmikon Jere Lehtisen ja Teemu Selänteen kanssa saavuttaen ottelussa kolme syöttöpistettä Selänteen tehtyä ottelussa kypärätempun.[18]

Koivun merkitys Montrealin joukkueelle kasvoi kausi kaudelta yhä suuremmaksi, ja johdonmukaisena seurauksena hänet valittiin ennen kauden 1999–2000 alkua järjestyksessään Canadiensin seurahistorian 32. kapteeniksi. Hänestä tuli myös ensimmäinen eurooppalainen kapteeni seuran historiassa, sillä aiemmin jokainen Montrealin kapteeni, poikkeuksena yhdysvaltalainen Chris Chelios, oli kansalaisuudeltaan kanadalainen. Ensimmäisellä kaudellaan kapteenina Koivu pelasi loukkaantumisten vuoksi vain 24 ottelua tehopistein 3+18=21, ja hän muodosti varsin tehokkaan kaksikon Mark Recchin kanssa. Seuraavaa kautta haittasi jälleen uusi polvivamma, minkä takia Koivun runkosarja rajautui 54 ottelun mittaiseksi. Terveenä pelatessaan Koivu oli kuitenkin joukkueensa ykkösnimi, ja hän saavuttikin kaudella loukkaantumisista huolimatta 47 tehopistettä.lähde?

Vuoden 2001 syksyllä Koivun diagnosoitiin sairastavan syöpätauti non-Hodgkinin lymfoomaa[19], joka havaittiin Koivun ollessa huonovointinen lentomatkalla Suomesta Montrealiin.[20] Vaikka hänen sytostaattihoitonsa käynnistettiinkin pikaisesti, hänen peliuransa ja koko elämänsä olivat hetkellisesti vaakalaudalla.[19] Koivu kertoi diagnoosin olleen hänelle valtava šokki[21], ja hän oli sairautensa vuoksi kauden 2001–2002 lähes kokonaan poissa. Koivu vannoi Canadiensin järjestämässä lehdistötilaisuudessa kuitenkin selättävänsä sairautensa ja palaavan jäälle, ennen kuin hänen poissaoloaan olisi ehditty edes huomata.[20] Hän oli sivussa jääkiekkoilusta kaikkiaan seitsemän kuukautta saaden hoitovaiheessa vatsanseudun syövän taltuttamiseksi kemoterapiaa, joka päättyi vuoden 2002 helmikuun alussa kahdeksan lääkehoitokuurin jälkeen.[20] Solumyrkkyhoitojen loputtua Koivu kävi läpi kuuden viikon harjoituskuurin, kunnes sai lääkäreiltä vihdoin luvan palata takaisin kaukaloon.[20] Koivu kertoi myöhemmin keskustelleensa paljon muun muassa Mario Lemieuxin[22], Lance Armstrongin[23] ja John Cullenin kanssa sairaudestaan, sillä jokainen myös edellä mainituista urheilijoista oli voittanut syövän ja palannut onnistuneesti oman lajinsa huipulle. Lisäksi hän sai tuhansittain positiivisia kannustuksia sisältäneitä kirjeitä ja sähköposteja jääkiekkoammattilaisilta ja -faneilta.[24] Myös maailman arvostetuin jääkiekkolehti The Hockey News kirjoitti Koivun sairastumisesta mittavan artikkelin toivottaen hänelle voimia elämänsä taisteluun.[25] Liukuessaan jäälle ennen ottelun aloittamista Koivu sai valtaisat suosionosoitukset paitsi kotiyleisöltään, myös vierasjoukkue Ottawa Senatorsin pelaajilta ja kannattajilta.[17][24] Paluunsa myötä Koivu ehti syöpähoitojen jälkeen jäälle jo kevään viimeisiin runkosarjaotteluihin sekä pudotuspeleihin.[4] Hän merkkautti pelaamissaan kolmessa runkosarjan ottelussa kaksi syöttöpistettä, ja pudotuspeleissä hän pääsi vauhtiin toden teolla iskemällä 12 pudotuspeliottelussa tehopisteet 4+6=10. Onnistuneen paluun johdosta Koivu palkittiin sisukkuutta, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekolle osoittaneena pelaajana Bill Masterton Memorial Trophylla. Palkinnolla haluttiin kunnioittaa Koivun syöpää vastaa käymää taistelua sekä syöpähoitojen raskauden huomioon ottaen uskomattoman nopeaa kaukaloon paluuta. Koivun nopea toipuminen ja raskas kamppailu syöpää vastaan nosti hänet lopullisesti Montrealin ikonien joukkoon ja seuran kannattajien sydämiin. Koivu on syövästä toipumisensa jälkeen tehnyt työtä syöpäpotilaiden hyväksi nimeään kantavan Saku Koivu Foundation -säätiön avulla.[26] Hän muun muassa rahoitti säätiön avulla syöpähoidossa keskeisen PET-kameran Montrealin keskussairaalalle lahjoittaen sairaalalle tuhat Kanadan dollaria jokaisesta Canadiensin keräämästä sarjapisteestä kauden 2002–2003 aikana.[27]

Koivu ja entinen seuratoveri Jason Blake Anaheim Ducksin vieraspeliasussa ottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan kaudella 2010–2011.

Koivu esiintyi vuoden 2002 syksyllä julkaistun NHL 2003 -videopelin Suomessa julkaistun painoksen kansikuvassa.[28] Pelin julkaisseen EA Sportsin kanssa sopimuksen pelin kansikuvaa koskien solminut Koivu lahjoitti sopimuksesta saamansa korvauksen Turun yliopistolliselle keskussairaalalle, ja myös sairaalan lastenosasto ja syöpäosasto saivat käyttöönsä EA Sportsin videopelejä, televisioita ja pelikonsoleita eri valmistajilta.[28] Vuoden 2003 tammikuussa The Hockey News listasi Koivun jääkiekon vaikutusvaltaisimmaksi suomalaiseksi.[29] Koivun sijoitus lehden sadan vaikutusvaltaisimman jääkiekkoihmisen listalla oli 70.[29]

Koivu pelasi urallaan vasta toisen kerran runkosarjan jokaisessa 82 ottelussa ilman loukkaantumisia kaudella 2002–2003. Syövästä toipunut Koivu oli kaudella huikeassa pelivireessä merkkauttaen NHL-uransa siihenastisen piste-ennätyksensä tehden 21 maalia, 50 maalisyöttöä ja näin ollen yhteensä 71 tehopistettä.[17] Hän oli runkosarjassa joukkueensa paras pistemies, ja erinoimaisesti sujuneen paluun NHL:ään kruunasi valinta NHL:n tähdistöotteluun.[18] Hän joutui kuitenkin jättämään tapahtuman väliin rutiinimaisen lääkärintarkastuksen vuoksi, sillä Koivun tuli tarkistuttaa toipumisensa edistyminen imukesolmusyövän jälkeen.[30] Vaikka kausi oli henkilökohtainen menestys Koivulle, Montreal jäi seitsemän pisteen päähän pudotuspeleistä ja sijoittui itäisessä konferenssissa kymmenenneksi.[31]

Koivun pelaaminen kärsi jälleen loukkaatumisista kaudella 2003–2004. Hän loukkasi polvensa harjoitusottelussa ennen kauden alkua, minkä vuoksi hän joutui olemaan sivussa kaukalosta 13 runkosarjaottelun ajan.[31] Hän onnistui tekemään kuitenkin jälleen onnistuneen paluun kaukaloon, ja ennen runkosarjan päättymistä hän ehti merkkauttaa 55 tehopistettä johdattaen Montrealin pudotuspeleihin, jossa Koivu loisti ja oli jälleen joukkueensa tehokkain pelaaja. Montrealin tie mestaruustavoittelussa katkesi kuitenkin lyhyeen, kun joukkue putosi toisella kierroksella Tampa Bay Lightningia vastaan.lähde?

NHL-kauden 2004–2005 peruutti työsulku, kun seuraomistajat ja liigan pelaajayhdistys eivät päässeet yksimielisyyteen uuden työehtosopimuksen suhteen. Koivu harjoitteli alkusyksystä Sveitsin Nationalliga A -seura Kloten Flyersin kanssa, jota valmensi Koivun SM-liigavuosien menestysvalmentaja Vladimir Jurzinov, ja hänen ennakoitiin pelaavan työsulun aikana Sveitsissä[32], mutta lopulta Koivu siirtyi Suomeen ja Turun Palloseuran riveihin. Tuolloin turkulaisseuran päävalmentajana toimi hänen isänsä Jukka, mutta sitä vastoin hänen pikkuveljensä Mikko Koivu oli ehtinyt jo lähteä käynnistämään kansainvälistä uraansa siirtymällä AHL-liiga Houston Aerosiin. Jääkiekon SM-liigassa Koivu pelasi 20 runkosarjaottelua tehden 16 tehopistettä, ja pudotuspelien kuudessa ottelussa hänen tililleen kertyi yhteensä viisi tehopistettä. Myös Suomessa Koivun otteita varjosti polvivamma, sillä hän väänsi polvensa ottelussa Jyväskylän JYPiä vastaan.[33] Koivu loukkaantui vain viisi sekuntia ennen toisen erän loppua kaksinkamppailutilanteen seurauksena kaatuen pahasti jalkansa päälle, minkä johdosta polvi jouduttiin luonnollisesti magneettikuvaamaan.[33] Magneettikuvauksissa selvisi, että vamma oli pelättyä lievempi, sillä Koivun nivelsiteistä ei löytynyt vaurioita.[34] Sen sijaan hänen reisilihaksensa repeämän vuoksi lääkärit eivät antaneet Koivulle pelilupaa.[34]

Kaudella 2005–2006 Koivu pelasi runkosarjassa 71 ottelua tehden 62 tehopistettä. Keväällä 2006 Koivu kärsi jälleen vakavan loukkaantumisen, kun Carolina Hurricanesin hyökkääjä Justin Williamsin maila osui vahingossa Koivun silmään.[9] Runsaasti verta vuotanut Koivu vietiin kaukalosta suoraan Montrealin keskussairaalaan[9], ja vasemman silmän yläpuolelle osunut isku vei näön hänen silmästään lähes kokonaan.[9] Lisäksi silmän yläpuolella sijaitseva luu murtui, ja silmään päätyi runsaasti verta.[9] Silmä jouduttiinkin leikkaamaan, mutta Koivu ei enää pelannut kauden aikana vammansa vuoksi.[17][35]

Silmävammastaan toipunut Koivu teki jälleen uuden henkilökohtaisen piste-ennätyksensä kaudella 2006–2007, kun hän teki 81 runkosarjan ottelussa 22 maalia ja 53 syöttöpistettä, merkkauttaen näin ollen yhteensä 75 tehopistettä.[4][17] 9. tammikuuta 2007 Koivu saavutti uuden merkkipaalun urallaan, kun Canadiens kaatoi Atlanta Thrashersin kotiareenallaan lukemin 4–2.[36] Koivu saavutti ottelussa NHL-uransa 500. tehopisteen, ja hänestä tuli kaikkien aikojen viides suomalainen jääkiekkoilija, joka ylitti kyseisen rajan: ennen häntä kyseiseen merkkipaaluun olivat ennättäneet Jari Kurri, Teemu Selänne, Esa Tikkanen ja Teppo Numminen.[36] Koivun hyvistä otteista huolimatta Montreal ei edennyt pudotuspeleihin, mutta Koivu sen sijaan palkittiin kauden päätteeksi King Clancy Trophylla kunnianosoituksena työstä, jota hän teki kaukalon ulkopuolella syövästä kärsivien hyväksi.[10]

Vuonna 2007 Calgary Flamesin Miikka Kiprusoff, Vancouver Canucksin Sami Salo, Saku Koivu ja hänen veljensä, Minnesota Wildin Mikko Koivu, sijoittivat jokainen kasvattajaseuraansa Turun Palloseuraan.[37]

Seuraavalla kaudellaan 2007–2008 Koivu jatkoi Canadiensissa ja sen kapteenina. Impact! Magazine listasi Koivun Montrealin historian 10. parhaaksi kapteeniksi sitten 1980-luvun lopun Koivun merkkauttaessa 56 tehopistettä. Montreal sijoittui oman konferenssinsa ensimmäiseksi ja eteni suurin odotuksin pudotuspeleihin, missä Koivu joutui jälleen sivuun loukkaannuttuaan. Pudotuspelien seitsemässä ottelussaan hän kuitenkin oli jälleen oivassa vireessä tehtyään kolme maalia ja yhdeksän tehopistettä.lähde?

Kausi 2008–2009 oli Koivun viimeinen Montrealissa. Kausi oli Montrealille jo sadas NHL-kausi, minkä vuoksi joukkueella oli kovat paineet menestymisen suhteen. 18. lokakuuta 2008 Koivu nousi seitsemännelle sijalle Canadiensin kaikkien aikojen syöttötilastossa ohittaen seuralegenda Maurice Richardin Canadiensin voittaessa Phoenix Coyotesin luvuin 4–1.[38] Seuraavassa ottelussaan kaksi päivää myöhemmin Koivu merkkautti uransa 600. tehopisteen NHL:n runkosarjassa Montrealin voittaessa Florida Panthersin kotonaan numeroin 3–1.[39] Lisäksi 30. lokakuuta pelatussa ottelussa Koivun veljekset kohtasivat ensi kertaa NHL-kaukalossa, kun Mikko Koivun edustama Minnesota Wild kohtasi Montrealin.[40] Kyseessä oli ensimmäinen kerta NHL:ssä, kun eri seuroja edustavat veljekset kohtasivat toisensa omien seurojensa kapteeneina. Sakun edustama Montreal voitti lopulta kyseisen ottelun.[40] 14. helmikuuta 2009 Koivu jatkoi nousuaan seuransa syöttötilastossa ohittaen Yvan Cournoyerin pohjustettuaan kaksi osumaa Montrealin voittaessa Atlanta Thrashersin numeroin 4–2 ja näin ollen nousten jo kuudennelle sijalle.[41] Kauden aikana Koivu keräsi yhteensä 50 tehopistettä, mutta joukkueena Canadiens ei menestynyt juuri ollenkaan. Kauden päätteeksi Montreal ei enää tarjonnut Koivulle jatkosopimusta, vaan panosti pitkäaikaisen kapteeninsa sijaan Scott Gomeziin ja Mike Cammalleriin, jotka solmivat seuran kanssa sen historian rahakkaimmat sopimukset.[5] Koivun viimeinen kausi seuran kanssa päättyi karvaaseen 0–4-tappioon Boston Bruinsille pudotuspeleissä[5], eikä hän saavuttanut seuran riveissä yhtäkään mestaruutta.[42]

Anaheim Ducks (2009–2014)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koivu valmiina aloitukseen Vancouver Canucksin Henrik Sediniä vastaan vierasottelussa kaudella 2009–2010.

Kaudeksi 2009–2010 Koivu siirtyi Anaheim Ducksiin, jonka kanssa hän solmi yksivuotisen ja 3,25 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.[6] Koivun huhuttiin tiivisti myös siirtyvän Minnesota Wildiin, jossa hänen veljensä Mikko Koivu pelasi, mutta Koivu kertoi, ettei halunnut lähteä kilpailemaan peliajasta samaan seuraan veljensä kanssa.[43] Kymmenen kauden ajan Montrealissa kapteenina toiminut Koivu nimettiin myös Anaheimissa seuransa kapteenistoon[6], tällä kertaa kuitenkin varakapteeniksi sillä puolustaja Scott Niedermayer toimi vielä tuolloin seuran kapteenina.[44] Koivu mainitsi, että yksi tekijä Anaheimin joukkueen ja hyvän organisaation ohella oli myös se, että maajoukkueessa tehokkaan kaksikon Teemu Selänteen kanssa muodostanut Koivu pääsi nyt pelaamaan Selänteen kanssa myös seurajoukkuetasolla.[6]

Kaudesta povattiin Anaheimille menestystä Koivun tulon myötä, mutta seuran mestaruustavoittelu alkoi hitaanpuoleisesti loukkaantumisten vaivatessa koko joukkuetta. Tammikuussa 2010 Selänteen leuka murtui, kun hän sai Ryan Whitneyn ampuman kiekon kasvoihinsa.[45] Myös Koivu loukkaantui ottelussa Los Angeles Kingsiä vastaan satuttaen polvensa[46], mikä oli paha takaisku Suomen jääkiekkomaajoukkueelle juuri ennen Vancouverin talviolympialaisten alkua, sillä myös Carolina Hurricanesin hyökkääjä Tuomo Ruutu oli loukkaantunut juuri olympialaisten alla.[46] Kolmikon osallistuminen olympialaisiin oli epävarmaa, mutta lopulta hyökkääjäkolmikko pääsi osallistumaan olympialaisiin jossa Suomi saalisti pronssia. Vaikeahkosta kaudesta huolimatta Koivu nousi jo ensimmäisellä kaudellaan Anaheimissa joukkueensa parhaaksi alivoimapelaajaksi. Hän teki 71 runkosarjan ottelussa 52 tehopistettä, ja tehotilastossa hänen lukemansa kauden päättyessä oli +14. Kauden päätteeksi Koivu solmi Anaheimin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[47]

Kaudella 2010–2011 Koivu jatkoi Anaheimin varakapteenina yhdessä Selänteen kanssa Ryan Getzlafin noustua seuran uudeksi kapteeniksi Scott Niedermayerin jäätyä eläkkeelle. Vuoden 2010 joulukuussa hän ylitti 700. tehopisteen rajan tehtyään kaksi maalia ottelussa Nashville Predatorsia vastaan.[48] Aluksi Koivu vei ensimmäisellä maalillaan joukkueensa 2–1-johtoon[48], ja 700. tehopisteensä hän saavutti ottelun kolmannessa erässä ohjatessaan Anaheim-puolustaja Toni Lydmanin laukauksen maaliin ylivoimalla.[48]

22. tammikuuta 2011 Koivu palasi ensimmäistä kertaa Montreal Canadiensin kotiareenalle lähtönsä jälkeen, kun Ducks kohtasi Canadiensin vierasottelussa.[49] Ennen ottelun alkua Koivu sai yleisöltä valtaisat suosionosoitukset ollessaan ainoa jäällä ollut pelaaja.[49] Ottelun kakkostähdeksi valittu Koivu merkkautti myös yhden syöttöpisteen Anaheimin voittaessa ottelun rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 4–3.[49] Runkosarjassa Koivu merkkautti 75 ottelun aikana 45 tehopistettä, ja pudotuspeleissä hän teki kuudessa ottelussa seitsemän pistettä, mutta Anaheim putosi jo pudotuspelien avauskierroksella hävittyään Nashville Predatorsille.lähde?

Kaudella 2011–2012 Koivu ja Selänne jatkoivat jälleen seuransa kapteenistossa. Kauden alkupuolella joulukuussa Koivu loukkaantui ottelussa St. Louis Bluesia vastaan ja joutui jättämään ottelun kesken.[50] Palatessaan jäälle Colorado Avalanchea vastaan Koivu syötti molemmat joukkueensa osumat[51], mutta Colorado voitti ottelun lopulta numeroin 4–2.[51] 11. tammikuuta 2012 Koivu iski kolme maalia eli kypärätempun Dallas Starsia vastaan pelatussa ottelussa, jonka Anaheim voitti lukemin 5–2.[52] Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun Koivu onnistui tekemään kolme maalia NHL-ottelussa.[52][53] Samainen ottelu oli Teemu Selänteen 1300. runkosarjaottelu NHL:ssä, ja myös hän merkkautti ottelussa kaksi syöttöpistettä.[52] 12. maaliskuuta Koivu puolestaan pelasi 1000. runkosarjaottelunsa NHL:ssä, kun Anaheim kohtasi Colorado Avalanchen vieraskaukalossa.[54] Ottelun myötä Koivusta tuli viides suomalainen jääkiekkoilija, joka on ylittänyt 1000 NHL:n runkosarjaottelun rajan: ennen häntä kyseisen merkkipaalun olivat ehtineet saavuttaa vain Teppo Numminen, Teemu Selänne, Jari Kurri ja Olli Jokinen.[54] Samainen ottelu oli suomalaisittain varsin huikea, sillä Koivun saavuttaman merkkipaalun ohella Teemu Selänne nousi tekemänsä tasoitusmaalin johdosta kaikkien aikojen eniten tehopisteitä NHL:ssä tehneeksi suomalaispelaajaksi ohittaen Jari Kurrin.[55] Selänteen iskemän maalin johdosta ottelu venyi jatkoajalle, mutta lopulta Colorado voitti ottelun lukemin 3–2 vaikeuttaessaan jo ennestään hankaluuksissa olleen Anaheimin haaveita pudotuspeleihin pääsystä.[55] Kauden aikana Koivu teki runkosarjan 74 ottelussa yhteensä 38 tehopistettä,[56] Hän oli näin ollen joukkueensa viidenneksi paras pistemies ja teholukemallaan +7 joukkueensa ykkönen.[56] Vuoden 2012 toukokuussa hän solmi Anaheimin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.[56]

NHL-kausi 2012–2013 myöhästyi alkuperäisestä aikataulustaan työsulun vuoksi, minkä johdosta NHL-kauden runkosarja jouduttiin supistamaan 48 ottelun mittaiseksi.[57] NHL-kauden myöhästyttyä lukuisten suomalaisten NHL-tähtien paluusta Suomeen ja Jääkiekon SM-liigaan huhuttiin, ja näin ollen myös Koivu liitettiin huhuihin Turun Palloseuran suhteen.[58] Hän ehtikin jo harjoittelemaan seuran mukana vuoden 2012 joulukuussa[59], mutta hän ei pelannut Suomessa otteluakaan vaan palasi vuoden 2013 tammikuussa takaisin Pohjois-Amerikkaan kun NHL:n työehtosopimusneuvottelut työsulun lopettamiseksi saivat uutta puhtia.[60] Lopulta liigan työsulku tuli päätökseensä tammikuun alkupuolella uuden työehtosopimuksen synnyttyä.[61] Anaheim kohtasi kauden avauskierroksella Vancouver Canucksin, joka jäi kuitenkin täydellisesti jyrän alle Anaheimin voittaessa ottelun murskalukemin 7–3.[62] Myös Koivu aloitti kauden lupaavasti merkkauttaen ottelussa kaksi syöttöpistettä.[62] Muutamia otteluita myöhemmin Koivu ja Selänne sijoitettiin yllätyksellisesti eri ketjuihin, ja Anaheimin päävalmentaja Bruce Boudreau sijoitti Koivun joukkueen kolmannen hyökkäysketjun keskushyökkääjäksi Andrew Coglianon ja Daniel Winnikin rinnalle.[63] Ketjumuutos ei vaikuttanut kuitenkaan Koivun otteisiin kaukalossa, sillä 24 runkosarjaottelun jälkeen Koivu oli tehtaillut jo tehopisteet 7+14=21 ja noussut NHL:n suomalaisten pelaajien pistekärjeksi.[63] Koivu pelasi yhtä ottelua vaille täyden runkosarjan eli 47 ottelua ja merkkautti tehopisteet 8+19=27. NHL:n suomalaispelaajien keskinäisessä vertailussa Koivu sijoittui tehopisteiden saralla kolmanneksi Mikko Koivun ja Kimmo Timosen jälkeen, ja kahdeksalla maalillaan hän oli viidenneksi paras suomalainen maalintekijä. Anaheim voitti oman divisioonansa kirkkaasti ja nousi pudotuspeleihin, mikä puolestaan toi Koivulle tauon jälkeen tilaisuuden taistella Stanley Cupin voitosta.[64] Hänen ja Anaheimin tavoitteet mestaruudesta kuitenkin kariutuivat jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Detroit Red Wingsiä vastaan; Anaheim eteni pudotuspelisarjassaan aina ratkaisevaan, seitsemänteen otteluun asti mutta hävisi lopulta lukemin 2–3 kotiareenallaan ja putosi mestaruusjahdista.[65] Kauden jälkeen Anaheim Ducksin kannattajat äänestivät seuran verkkosivuilla Koivun pelaajaksi, joka oli heidän mielestään joukkueen riittävää tunnustusta vaille jäänyt sankari.[66] Koivu keräsi äänestyksessä 35,06 prosenttia äänistä ja oli äänestyksen selvä ykkönen, sillä toiseksi sijoittunut Andrew Cogliano sai 20,23 prosenttia kannattajien äänistä.[66][67]

Koivu pohti ammattilaisuransa jatkamista kauden jälkeen[68][69], kunnes solmi Anaheimin kanssa yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen kaudeksi 2013–2014.[70] Sopimuksen taloudellisia yksityiskohtia ei kuitenkaan paljastettu.[70]

24. lokakuuta 2013 Koivu pääsi toista kertaa urallaan kohtaamaan entisen seuransa Montreal Canadiensin, kun Anaheim vieraili Montrealissa vierasottelun merkeissä.[71] Koivu sai Montrealissa Canadiensin kannattajilta jälleen lämpimän vastaanoton ja yleisö osoitti hänelle suosiotaan seisoen ottelun aikana.[72] Anaheim lopulta hävisi ottelun, mutta tästä huolimatta Koivu valittiin ottelun kolmostähdeksi.[72]

Koivun kausi katkesi valitettavasti 12 pelatun ottelun jälkeen Anaheimin pelatessa vierasottelua Columbus Blue Jacketsia vastaan lokakuun lopulla. Columbuksen hyökkääjä Brandon Dubinsky taklasi hyökkäysalueelle kiekon tuonutta Koivua toisen erän viimeisellä peliminuutilla ja Koivu jäi jään pintaan pudottuaan makaamaan.[73] Ottelun videokuva osoitti Dubinskyn kyynärvarren osuneen Koivua suoraan leukaan.[73] Koivu talutettiin pois jäältä ja Dubinsky sai teostaan rangaistukseksi ulosajon.[73] NHL:n kurinpito ei kuitenkaan tuominnut Dubinskylle taklauksesta pelikieltoa.[74] Koivu sen sijaan lähetettiin tapahtuneen tiimoilta palaamaan Columbuksesta Anaheimiin hänen seuransa lääkärien tutkittavaksi aivotärähdysten oireiden varalta.[75] Loukkaantumistaan ennen Koivu oli ehtinyt viimeistellä pelaamissaan otteluissa kaksi maalia ja yhteensä kolme tehopistettä[74], ja hän oli tilastollisesti joukkueensa paras aloittaja 106 aloitusvoitollaan.[76] Koivu pelasi kauden aikana runkosarjassa 65 ottelua pistein 11+18=29 ja Anaheim oli läpi kauden koko NHL:n kärkiseuroja voittaen läntisen konferenssin ja oman divisioonansa.[77] Runkosarjan päätyttyä Koivu kertoi, että hän pohtisi ammattilaisuransa jatkoa vasta kauden jälkeen,[77] mutta ilmoitti, että hän olisi valmis jatkamaan uraansa kauden 2013–2014 jälkeen enää yhden kauden ajan.[78] Pudotuspeleissä Anaheimin taival katkesi odotettua aiemmin, kun se hävisi konferenssin välierissä Los Angeles Kingsille ratkaisevassa, seitsemännessä ottelussa. Koivu sanoi ottavansa etäisyyttä jääkiekkoiluun, ennen kuin tekisi päätöksen uransa jatkumisesta.[79] Koivu merkkautti pudotuspelien 13 ottelussaan yhden syöttöpisteen.lähde?

” ”Kun katson 22-vuotista uraani taaksepäin, tunnen itseni todella siunatuksi ja tyytyväiseksi. Tämä on ollut minulle toteutunut unelma. Suurimmaksi arvoksi jääkiekossa nostan kuitenkin uran varrella tulleet ystävyydet ja sen tunteen, kun saa kuulua joukkueeseen. ”

– Koivu päätettyään uransa.lähde?

Kesäkuussa Anaheimin toimitusjohtaja Bob Murray ilmoitti, ettei seura tarjoa Koivulle pelisopimusta kaudesta 2014–2015.[7] Koivun ohella Anaheim jätti pitkäaikaisen maalivahtinsa Jonas Hillerin ja Koivun ketjukaveri Daniel Winnikin vaille sopimuksia.[7] Hän sai myös Euroopan jääkiekkosarjojen joukkueilta kesän kuluessa sopimustarjouksia[80], mutta syyskuussa Koivu kuitenkin ilmoitti päättävänsä ammattilaisuransa.[81] Hän kertoi pohtineensa uransa jatkoa pitkään, ennen kuin teki lopullisen päätöksen ammattilaisuransa lopettamisesta.[81][82] Koivun päätöksen tultua julki sosiaalinen media täyttyi lukuisista hänen uraansa kunnioittavista viesteistä[83][84], ja myös useat eri NHL-seurat ja -pelaajat osoittivat kunnioitustaan Koivun mittavalle uralle.[84]

Uran päättymisen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivu kertoi jäävänsä uransa jälkeen asumaan perheineen eteläiseen Kaliforniaan, Irvinen kaupunkiin ollakseen mukana tyttärensä jalkapallojoukkueen ja poikansa Aatoksen jääkiekkojoukkueen valmennuksessa ja pitääkseen välivuoden ammattilaisurheilusta.[85][86] Jo lopettamispäätöksensä jälkeen Koivu alkoi kuitenkin saada työtarjouksia ammattilaisjääkiekkoilun parista, sillä Anaheim Ducksin, Turun Palloseuran ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen uutisoitiin neuvottelevan Koivun kanssa työtehtävistä tulevaisuutta koskien.[86][87][88] Koivu liittyi vuosien 2015–2016 taitteessa Turun Palloseuran junioripuolen valmennustehtäviin ja toimii yhtenä apuvalmentajana TPS:n 05-ikäluokassa.[89]

Pelaajauransa päättymisen jälkeen kanadalainen televisiokanava RDS tuotti Koivun urasta kertoneen dokumentin Sisu: le courage d’un capitaine (suom. Sisu – kapteenin rohkeus).[90] Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui Koivun myös itsenäisyyspäivän vastaanotolle[91], ja Montreal Canadiens ilmoitti kunnioittavansa pitkäaikaisen kapteeninsa uraa joulukuun 18. päivä Anaheim Ducksia vastaan pelattavassa ottelussa.[2][92]

Maajoukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koivu aloituksessa Venäjän Pavel Datsykia vastaan vuoden 2006 talviolympialaisten välierässä.

Koivu pääsi debytoimaan Suomen jääkiekkomaajoukkueessa vuonna 1994 pelaten sekä Lillehammerin olympiaturnauksessa että MM-turnauksessa Italiassa. Koivu pääsi molemmissa kisoissaan välittömästi mitalikantaan, sillä Lillehammerin olympialaiset tuottivat Koivulle pronssimitalin ja MM-kilpailut hopeaa. Tuolloin Koivu, Turun Palloseurassa hänen kanssaan pelannut Jere Lehtinen sekä Helsingin IFK:n Ville Peltonen pelasivat ensimmäisen kerran samassa hyökkäyskolmikossa, ja vuotta myöhemmin Ruotsissa järjestetyissä MM-kilpailuissa sama kolmikko oli hyvin merkittävässä osassa Suomen edetessä historiansa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen. Ruotsia vastaan pelatussa loppuottelussa Peltonen teki kypärätempun Koivun merkkauttaessa kaksi syöttöpistettä, ja näin ollen Koivu voitti yhden kevään aikana sekä Suomen mestaruuden että MM-kullan.lähde?

Maajoukkuetta edustaessaan Koivu on lähes poikkeuksetta toiminut aina joukkueensa kapteenina. Hän pelasi ensimmäistä kertaa Suomen kapteenina vuoden 1998 talviolympialaisissa Naganossa. Koivu oli turnauksen kärkinimiä tehopistein 2+8=10, ja hän jakoi olympiaturnauksen pistepörssin voiton Teemu Selänteen (4+6=10) kanssa. Hän muodosti tehokkaan hyökkäyskolmikon Selänteen ja Jere Lehtisen kanssa, mutta Selänne loukkaantui turnauksen välierissä ja näin ollen Ville Peltonen nostettiin jälleen Koivun ja Lehtisen rinnalle. Venäjä sysäsi Suomen turnauksen pronssiotteluun Kanadaa vastaan. Koivu syötti ottelussa Lehtisen 2–1-maalin sekä Peltosen iskemän voittomaalin Suomen voittaessa pronssia.[93] Kevään 1998 MM-kilpailuihin Koivu ei päässyt osallistumaan loukkaantumisen vuoksi, mutta vuoden 1999 MM-kilpailuissa Koivu oli loistavassa iskussa; hän voitti turnauksen pistepörssin tehoin 4+12=16 viiden pisteen erolla turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittuun Teemu Selänteeseen, hänet palkittiin turnauksen parhaana hyökkääjänä ja valittiin myös turnauksen tähdistökentälliseen. Koivun tehot tuolta turnaukselta on Suomen MM-tehopiste-ennätys. Vuonna 2013 Petri Kontiola jakoi tämän sijan hänen kanssaan MM-tehopistein 8+8=16.lähde?

Syöpänsä vuoksi Koivu esiintyi seuraavan kerran maajoukkuepaidassa vasta vuoden 2003 MM-kilpailuissa. Tehopistein 1+10=11 Koivu jakoi turnauksen pistepörssin viidennen sijan Selänteen (8+3=11) kanssa, mutta Suomen osalta turnaus oli katastrofaalinen, kun Ruotsi sysäsi kisaisäntänä toimineen Suomen tylysti ulos jatko-otteluista voitettuaan joukkueiden välisen puolivälieräottelun lukemin 6–5. Tämä oli Suomelle todellinen katastrofi, sillä joukkue oli johtanut ottelua jo lukemin 1–5 ennen kuin Ruotsi nousi rinnalle ja lopulta ohi kaksi maalia tehneen Peter Forsbergin johdolla.[94] Vuoden 2004 maailmancupissa kolmella maalillaan Suomen joukkueen parhaaksi maalintekijäksi yltänyt Koivu joutui joukkueineen nielemään jälleen katkeran tappion Kanadan voittaessa loppuottelun numeroin 3–2.[95]

Vuonna 2006 Koivu koki kenties yhden uransa katkerimmista tappioista. Loistavasti Torinon talviolympialaisissa kiekkoillut Suomi eteni puhtaasti ilman tappioita aina loppuotteluun, jossa Ruotsi voitti äärimmäisen tiukan ottelun päätteeksi olympiakultaa. Vaikka Montreal ei kyseisellä kaudella selviytynyt NHL:n pudotuspeleihin, Koivu kieltäytyi kutsusta MM-kilpailuihin samana keväänä. Olympialaisten yhteydessä Koivu valittiin myös Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomissioon.[96] Koivu sai äänestyksessä 412 ääntä, mikä oli koko äänestyksen toiseksi suurin äänimäärä.[96] Ainoastaan maastohiihtäjä Beckie Scott sai enemmän ääniä kuin Koivu.[96] Äänestämään olivat oikeutettuja kaikki olympiakisoihin osallistuneet urheilijat, joista 2 003 käytti äänioikeuttaan. Koivun kahdeksanvuotinen pesti KOK:ssa käynnistyi 26. helmikuuta 2006.[96] Olympiakomitean jäsenenä Koivu pääsi myös kantamaan olympiatulta ennen Lontoossa järjestettyjen vuoden 2012 kesäolympialaisten alkua.[97] Hänen kautensa urheilijakomissiossa päättyi vuonna 2014.[98]

Koivu vuoden 2008 MM-kilpailuissa.

Vuoden 2008 MM-kilpailuihin polvivammansa jälkeen. Kyseisissä MM-kilpailuissa Suomen kapteenina toimi Ville Peltonen, ja Koivu mainitsi kisoihin saapuessaan ettei tahtoisi viedä kapteenin tehtävää Peltoselta, vaikka sitä hänelle tarjottaisiinkin.[99] Kisojen kuudessa pelaamassaan ottelussa Koivu merkkautti kolme syöttöpistettä ja Suomi saavutti kisoissa pronssimitalin. Maajoukkueen pronssijuhlien yhteydessä Koivu mainitsi haastattelussa olevansa kiinnostunut maajoukkueessa pelaamisesta myös vuoden 2010 talviolympialaisissa.[100] Maajoukkueen päävalmentajaksi saapunut Jukka Jalonen kutsui Koivun olympiaturnauksen kokoonpanoon, ja neljänsissä olympiakisoissaan Koivu saalisti niin ikään neljännen mitalinsa Suomen kukistaessa kisojen pronssiottelussa Slovakian numeroin 5–3.[101] Neljännen olympiamitalinsa johdosta Koivu ja Suomen joukkueessa pelanneet Ville Peltonen ja Jere Lehtinen nousivat Vladislav Tretjakin, Igor Kravtšukin ja Jiří Holíkin rinnalle jakamaan olympiamitalien ennätystä.[102] Vancouverin olympialaisten jälkeen Koivu mainitsi, ettei hänen uransa maajoukkueessa olisi vielä ohi[103], ja kertoi vuoden 2013 keväällä olevansa innokas palaamaan maajoukkueeseen jälleen vuoden 2014 talviolympialaisiin.[103]

Maajoukkueen päävalmentajaksi vuoden 2013 MM-kilpailujen jälkeen palannut Erkka Westerlund nimesi vuoden 2013 kesäkuussa 54 pelaajan listan, josta hän valitsisi pelaajat vuoden 2014 olympiaturnaukseen ja nimesi myös Koivun mukaan olympiajoukkueen ehdokasryhmään.[104] Elokuussa Koivu kertoi, että hän haluaisi siirtää maajoukkuekapteenin tehtävän jo eteenpäin vuoden 2014 talviolympialaisissa.[105]

Kaikkien odotusten vastaisesti Koivu kieltäytyi kutsusta edustaa Suomea talviolympialaisissa.[106] Koivun päätökseen olympiapaikan luovuttamisesta vaikuttivat edelleen kisoja edeltänyt aivotärähdys ja tavoite voittaa NHL:n Stanley Cup.[106] Ahkerana ja vaativana harjoittelijana tunnettu Koivu halusi käyttää olympialaisten tuoman tauon levätäkseen, jotta voisi palata hyväkuntoisena olympiatauon jälkeen kaukaloon jahtaamaan NHL:n mestaruutta.[106] Koivu vetäytyi joukkueesta sivuun vain päiviä ennen kuin jääkiekkomaajoukkue tammikuun alussa julkaisi olympialaisiin lähtevän ryhmänsä.[107] Koivu välitti päävalmentaja Erkka Westerlundille kirjallisen viestin koskien luopumista olympiapaikasta, jonka lukeminen olympiaryhmän julkistamistilaisuudessa sai Westerlundin herkistymään.[107] Hän kertoi Koivun poisjäännin olleen hänelle henkilökohtaisesti vaikea asia ja että Koivulle oli kaavailtu joukkueeseen suurta roolia.[108] Koivu itse mainitsi ”päätöksen olleen hänelle hyvin vaikea”, ja että ”olympiapaikka oli ollut hänen unelmansa.” Hän totesi, että ”vanhetessa täytyy pysyä itselleen rehellisenä”, ja ettei hän olisi ”tarpeeksi hyvässä fyysisessä kunnossa edustaakseen Suomea.”[109]

»Valmennuksen kanssa asiasta on keskusteltu viimeisten viikkojen aikana muutamaan otteeseen. Aivotärähdyksestä johtuva viiden viikon tauko peleistä ja lähes mitätön harjoittelu näiden viikkojen aikana on johtanut siihen, että fyysinen kuntoni ei ole sillä tasolla, jolla itse sen haluaisin olevan, jotta lähtisin edustamaan Suomea olympialaisiin maailman huippupelaajia vastaan. Unelma ja realismi ovat kohdaltani ristiriidassa omasta mielestäni. Soisin, että tilallani pelaisi paremmin valmistautunut pelaaja.

Terveisin, Saku Koivu»
(Saku Koivun kirjallinen viesti Erkka Westerlundille Sotšin olympiapaikan luovuttamisesta.[107])

Pelitapa ja pelaajakuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivu muistetaan taitavana pelinrakentajana ja joukkueelleen tärkeänä johtajana sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.[4] Muun muassa Koivun kanssa pitkän yhteisen uran maajoukkueessa luonut Jere Lehtinen on todennut että "Suomen voittaessa maailmanmestaruuden Koivu oli maailman paras keskushyökkääjä".[110] Turun Palloseurassa Koivua valmentanut Vladimir Jurzinov on sanonut Koivun olevan ”henkisesti ja teknisesti niin vahva, että hän pystyy joukkueensa kanssa tekemään mitä vain.”[111] Koivu tunnettiin sekä seura- että maajoukkuetasolla esikuvallisena, rohkeana ja periksiantamattomana pelaajana, minkä johdosta hän kuului useimmiten seuransa kapteenistoon ja johtaviin pelaajiin.[112] Koivu oli urallaan myös tärkeä esimerkinnäyttäjä ja mentori nuoremmille jääkiekkoilijoille.lähde?

»Hän on auttanut minua urallani todella paljon. Uskon, että urani on lähtenyt nousuun, koska aloin pelata kuten NHL:ssä vaaditaan, ja paljon siitä on Sakun kanssa pelaamisen ansiota.»
(Koivun ketjukaverina Anaheimissa pelannut Andrew Cogliano.[113])

»Hän nosti riman korkealla niin jäällä kuin sen ulkopuolella ja todellakin näytti maailmalle, mitä sana rohkeus merkitsee. Saku on yksi hienoimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Olen onnellinen saadessani kutsua häntä joukkuekaverikseni ja vielä enemmän ylpeä siitä, että voin kutsua häntä ystäväkseni.»
(Koivun kanssa Montréalissa ja Anaheimissa yhdessä pelannut Sheldon Souray.[84])

Koivu ei kertaakaan urallaan ollut joukkueensa paras maalintekijä, vaan hän pyrki aina luomaan maalintekomahdollisuuksia muille. Hänen uransa suurin maalimäärä, 27 osumaa, syntyi hänen viimeisellä kaudellaan Turun Palloseurassa. Hänen NHL-uransa suurin yhden kauden maalilukema on 22, kun taas 17 kautta kestäneellä NHL-urallaan hän on ylittänyt 30 maalisyötön rajan kaksitoista kertaa ja jäänyt alle 20 maalisyötön ainoastaan neljä kertaa; kausilla 1999–2000, 2001–2002, 2012–2013 ja 2013–2014.

Koivun ura kärsi lukuisista eri loukkaantumisista. Loukkaantumisherkkyyttä pidettiinkin usein hänen ainoana pelillisenä heikkoutenaan.[4] Tulokaskautensa 1995–1996 jälkeen Koivu pelasi NHL:ssä täyden runkosarjan ainoastaan yhden kerran, kaudella 2002–2003.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivun vanhemmat ovat Tuire ja Jukka Koivu.[114] Jukka on tunnettu jääkiekkovalmentaja ja -vaikuttaja, ja hän on muun muassa toiminut Turun Palloseuran päävalmentajana vuosina 2003–2005 sekä vuonna 2011.[115]

Myös Sakun pikkuveli Mikko Koivu on ammattilaisjääkiekkoilija, ja hän oli NHL-seura Minnesota Wildin kapteeni ja jääkiekon maailmanmestari vuoden 2011 MM-kilpailuista. Saku ja Mikko tekivät jääkiekon historiaa 30. lokakuuta 2008 pelatussa ottelussa, kun Minnesota kohtasi Montrealin; kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun eurooppalainen veljespari kohtasi toisensa NHL:ssä omien joukkueidensa kapteeneina.[40] Heillä on myös vuonna 1973 syntynyt velipuoli.[116]

Koivu kihlautui Hanna Norion kanssa vuonna 2001 Kakskerrassa, ja heidät vihittiin kesällä 2002.[114][117] Pariskunnan esikoistytär syntyi loppuvuonna 2004[117], ja heidän toinen lapsensa, poika Aatos syntyi kesäkuussa 2006.[118][119] Aatos pelaa myös jääkiekkoa ja hän debytoi TPS:n paidassa miesten SM-liigatasolla tammikuussa 2024.[120]

Vuonna 2008 Koivu esiintyi kanadalaisen Simple Plan -yhtyeen kappaleen "Save You" musiikkivideolla. Videolla esiintyivät myös Koivun tavoin syövän selättäneet Sharon Osbourne, Marissa Winokur ja Kevin Hearn. Videon avulla kerättiin varoja syöpäpotilaiden hyväksi.[26]

Koivu on toiminut vuodesta 2013 Suomen lasten syöpäsäätiö Aamun keulakuvana, ja hän on myös säätiön hallituksen jäsen.[121][122] Koivun poika Aatos Koivu pelaa TPS:n U20-SM-liigajoukkueessa ja debytoi 2023 Suomen U18-maajoukkueessa.[123][124]

Ammattilaisuran tilastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
1990–1991 Turun Palloseura B-SM 24 20 28 48 26 – – – – –
Turun Palloseura A-SM 12 3 7 10 6 – – – – –
1991–1992 Turun Palloseura A-SM 34 25 28 53 57 8 5 9 14 6
1992–1993 Turun Palloseura SML 46 3 7 10 28 11 3 2 5 2 Kanada-malja
1993–1994 Turun Palloseura SML 47 23 30 53 42 11 4 8 12 16
1994–1995 Turun Palloseura SML 45 27 47 74 73 13 7 10 17 16 Kanada-malja Lasse Oksanen -palkinto Ykköstähdistö
1995–1996 Montréal Canadiens NHL 82 20 25 45 40 6 3 1 4 8
1996–1997 Montréal Canadiens NHL 50 17 39 56 38 5 1 3 4 10
1997–1998 Montréal Canadiens NHL 69 14 43 57 48 6 2 3 5 2
1998–1999 Montréal Canadiens NHL 65 14 30 44 38 – – – – –
1999–2000 Montréal Canadiens (C) NHL 24 3 18 21 14 – – – – –
2000–2001 Montréal Canadiens (C) NHL 54 17 30 47 40 – – – – –
2001–2002 Montréal Canadiens (C) NHL 3 0 2 2 0 12 4 6 10 4 Bill Masterton Memorial Trophy
2002–2003 Montréal Canadiens (C) NHL 82 21 50 71 72 – – – – –
2003–2004 Montréal Canadiens (C) NHL 68 14 41 55 52 11 3 8 11 10
2004–2005 Turun Palloseura SML 20 8 8 16 28 6 3 2 5 30
2005–2006 Montréal Canadiens (C) NHL 72 17 45 62 70 3 0 2 2 2
2006–2007 Montréal Canadiens (C) NHL 81 22 53 75 74 – – – – –
2007–2008 Montréal Canadiens (C) NHL 77 16 40 56 93 7 3 6 9 4
2008–2009 Montréal Canadiens (C) NHL 65 16 34 50 44 4 0 3 3 2
2009–2010 Anaheim Ducks (A) NHL 71 19 33 52 36 – – – – –
2010–2011 Anaheim Ducks (A) NHL 75 15 30 45 36 6 1 6 7 6
2011–2012 Anaheim Ducks (A) NHL 74 11 27 38 50 – – – – –
2012–2013 Anaheim Ducks (A) NHL 47 8 19 27 18 7 1 2 3 6
2013–2014 Anaheim Ducks (A) NHL 65 11 18 29 46 13 0 1 1 8
18 kautta YHTEENSÄ NHL 1 124 255 587 832 809 80 18 41 59 62
4 kautta YHTEENSÄ SML 158 61 92 153 165 41 17 22 39 64

Kansainvälinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvokisat
Sijoitus Vuosi Joukkue Turnaus O M S Pist. RM
4. 1992 Suomi U18 U18-EM 6 3 5 8 18
5. 1993 Suomi U20 U20-MM 7 1 8 9 6
4. 1994 Suomi U20 U20-MM 7 3 6 9 12
1994 Suomi olympialaiset 8 4 3 7 12
1994 Suomi MM-kilpailut 8 5 6 11 2
1995 Suomi (A) MM-kilpailut 8 5 5 10 18
5. 1996 Suomi maailmancup 4 1 3 4 4
5. 1997 Suomi MM-kilpailut 6 2 2 4 2
1998 Suomi (C) olympialaiset 6 2 8 10 4
1999 Suomi (C) MM-kilpailut 10 4 12 16 4
5. 2003 Suomi (C) MM-kilpailut 7 1 10 11 4
2004 Suomi (C) maailmancup 6 3 1 4 2
2006 Suomi (C) olympialaiset 8 3 8 11 12
2008 Suomi MM-kilpailut 6 0 3 3 4
2010 Suomi (C) olympialaiset 4 0 2 2 6

Palkinnot ja saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Pääosa lähteettömiä

Jääkiekon SM-liiga

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NHL

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita palkintoja ja kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ducks Digest 1, Season 2013–2014
  2. ↑ a b Canadiens kunnioittaa Saku Koivua kotiottelussaan joulukuussa 21.11.2014. MTV. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 6.12.2014.
  3. ↑ Lund, Sakari: Saku Koivun kausi KOK:ssa päättyi – kaksi legendaa tilalle 20.2.2014. Yleisradio. Viitattu 21.3.2014.
  4. ↑ a b c d e f g Saku Koivu – Anaheim – NHL Jatkoaika.com. Viitattu 22.1.2013.
  5. ↑ a b c d Montreal ei tarjonnut Saku Koivulle jatkoa 2.7.2009. Turun Sanomat. Arkistoitu 8.12.2014. Viitattu 5.5.2013.
  6. ↑ a b c d Saku Koivu siirtyy Anaheimiin 8.7.2009. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 11.1.2013.
  7. ↑ a b c Rämänen, Antti: Anaheim näyttää ovea Saku Koivulle 19.6.2014. MTV. Arkistoitu 15.8.2014. Viitattu 19.6.2014.
  8. ↑ Uusitalo, Timo: TS: Saku Koivu ripustaa hokkarit naulaan 10.9.2014. Yle Urheilu. Viitattu 26.8.2022.
  9. ↑ a b c d e Saku Koivun silmä vakavassa vaarassa 28.4.2006. Iltalehti. Viitattu 11.3.2012.
  10. ↑ a b NHL jakoi palkintonsa: Koivulle King Clancy Trophy 15.6.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 11.1.2013.
  11. ↑ a b c d Nuortennetin idolikortit – Saku Koivu Nuortennetti. Arkistoitu 30.7.2012. Viitattu 22.1.2013.
  12. ↑ a b Saku Koivu Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  13. ↑ Jari Kurri -palkinto Jääkiekon SM-liiga. Arkistoitu 6.9.2013. Viitattu 22.1.2013.
  14. ↑ Veli-Pekka Ketola -palkinto Jääkiekon SM-liiga. Arkistoitu 30.11.2012. Viitattu 22.1.2013.
  15. ↑ Lasse Oksanen -palkinto Jääkiekon SM-liiga. Arkistoitu 6.9.2013. Viitattu 22.1.2013.
  16. ↑ a b c 1995–1999 – TPS Turun Palloseuran verkkosivusto. Arkistoitu 30.10.2013. Viitattu 11.5.2014.
  17. ↑ a b c d e Saku Koivun ja Montréalin 16 vuoden taival. Ilta-Sanomien urheiluliite, 2009, nro 3.7., s. 3.
  18. ↑ a b Saku Koivu NHL:n tähdistöotteluun 17.1.2003. Kaleva. Viitattu 23.1.2013.
  19. ↑ a b Saku Koivun syöpä ei pahinta laatua 13.9.2001. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 21.1.2013.
  20. ↑ a b c d Saku Koivu palaa NHL-peleihin ensi yönä 9.4.2002. Kaleva. Viitattu 21.1.2013.
  21. ↑ Saku Koivu: "Syöpädiagnoosi oli valtava sokki" 7.10.2011. MTV3. Viitattu 21.1.2013.
  22. ↑ Lemieux valoi Koivuun taistelutahtoa 8.9.2001. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  23. ↑ Koivu sai harjoitteluapua Lance Armstrongin valmentajalta 9.3.2002. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  24. ↑ a b Koivu vs. Cancer 20.3.2002. ESPN. Viitattu 21.1.2013. (englanniksi)
  25. ↑ The Hockey News nosti Sakun pääaiheekseen 20.9.2001. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  26. ↑ a b Saku Koivu tähdittää musiikkivideota! 30.10.2008. MTV3. Viitattu 18.7.2013.
  27. ↑ Saku Koivu auttaa Montréalin syöpäsairaita 14.11.2002. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 19.12.2014. Viitattu 14.9.2014.
  28. ↑ a b Saku Koivu NHL 2003:n kanteen 27.8.2002. konsolifin.net. Arkistoitu 20.10.2013. Viitattu 19.10.2013.
  29. ↑ a b Saku Koivu on jääkiekon vaikutusvaltaisin suomalainen 2.1.2003. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  30. ↑ Koivu jää pois tähdistöottelusta 28.1.2003. Kaleva. Viitattu 23.1.2 013.
  31. ↑ a b Kausi 2003–04: Canadiensissa on suunnattu katseet tulevaisuuteen 7.10.2003. Jatkoaika.com. Viitattu 21.1.2013.
  32. ↑ Saku Koivu pelannee Sveitsissä NHL-lakon aikana 29.8.2002. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  33. ↑ a b Saku Koivun polvi vääntyi Kaleva. Viitattu 21.1.2013.
  34. ↑ a b Saku Koivun polvivamma pelättyä lievempi 3.3.2005. Turun Sanomat. Arkistoitu 10.1.2014. Viitattu 21.1.2013.
  35. ↑ Saku Koivun silmä leikattiin 8.5.2006. Jatkoaika.com. Viitattu 11.1.2013.
  36. ↑ a b Saku Koivulle uran 500. tehopiste 10.1.2007. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 11.1.2013.
  37. ↑ Miikka Kiprusoff, Koivut ja Salo ostivat siivut Turun Palloseuraa 21.12.2007. Turun Sanomat. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 18.7.2013.
  38. ↑ Saku Koivu johti joukkonsa voittoon Phoenixistä 19.10.2008. Yleisradio. Viitattu 23.1.2013.
  39. ↑ Saku Koivulle 600. tehopiste 22.10.2008. Turun Sanomat. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 1.5.2013.
  40. ↑ a b c Isoveli juhli kapteeni-Koivujen taistelussa 1.11.2008. Yleisradio. Viitattu 13.4.2009.
  41. ↑ Saku Koivu kuudenneksi Montrealin syöttölistalla 14.2.2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 23.1.2013.
  42. ↑ TOP 10: Suomalaispelaajat ilman Stanley Cupia 17.6.2011. MTV3. Viitattu 23.1.2013.
  43. ↑ Saku Koivu ei halunnut astua veljensä varpaille 9.7.2009. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 25.2.2014. Viitattu 11.5.2014.
  44. ↑ Saku Koivu Anaheimin kapteenistoon 2.10.2009. Iltalehti. Viitattu 1.5.2013.
  45. ↑ Teemu Selänteen leuka murtui 14.1.2010. Yleisradio. Viitattu 1.5.2013.
  46. ↑ a b Nyt loukkaantui myös Saku Koivu 15.1.2010. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 11.1.2013.
  47. ↑ Saku Koivu vielä kaksi kautta Anaheim Ducksissa 2.7.2010. Iltalehti. Viitattu 11.1.2013.
  48. ↑ a b c Selänne ja Koivu kurittivat Nashvilleä 8.11.2010. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  49. ↑ a b c Saku Koivulla tunteikas paluu Montrealiin 23.1.2011. Iltalehti. Viitattu 11.1.2013.
  50. ↑ Anaheimin tuska kasvaa, Saku Koivu loukkaantui 9.12.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.5.2013.
  51. ↑ a b Nyrhinen, Matti: Koivu palasi tehokkaasti – Anaheimin vuosi päättyi tutusti 1.1.2012. MTV3. Viitattu 11.1.2013.
  52. ↑ a b c Koivu teki hattutempun Selänteen juhlapelissä 11.1.2012. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  53. ↑ Saku Koivu laukoi NHL-uransa toisen hattutempun 11.1.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.1.2013.
  54. ↑ a b Takala, Kalle: Saku Koivu pelaa 1000. NHL-ottelunsa 12.3.2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 11.1.2013.
  55. ↑ a b Selänne ohitti Kurrin, Koivulle 1000. peli 13.3.2012. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  56. ↑ a b c Pilvinen, Sami: Saku Koivulle vuoden jatkosopimus 10.5.2012. Iltalehti. Viitattu 11.1.2013.
  57. ↑ NHL-runkosarjaan 48 vai 50 ottelua? 7.1.2013. MTV3. Viitattu 11.1.2013.
  58. ↑ Saarinen, Ossi: Saku Koivu tulossa Turkuun 7.12.2012. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  59. ↑ Ampuja, Eetu: Saku Koivu treenasi Turussa – "Huomenna annetaan jo kovuutta" 10.12.2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 14.12.2012. Viitattu 11.1.2013.
  60. ↑ Saarinen, Ossi: Toivo NHL-kauden alkamisesta kasvaa – Saku Koivu palaa Amerikkaan 4.1.2013. Yleisradio. Viitattu 11.1.2013.
  61. ↑ Kunnas, Kasperi: NHL:n työsulku päätökseen! 6.1.2013. MTV3. Viitattu 11.1.2013.
  62. ↑ a b Kunnari, Timo: Koivu alusti kaksi komeaa maalia: "Sovimme että yksi menee maalille" 20.1.2013. MTV3. Viitattu 20.1.2013.
  63. ↑ a b Tuominen, Pasi: Saku Koivulla lentokeli! 10.3.2013. Iltalehti. Viitattu 12.3.2013.
  64. ↑ Nyrhinen, Matti: Koivulla viimein mahdollisuus: "Tämä minulta on puuttunut koko uran ajan" 30.4.2013. MTV3. Viitattu 1.5.2013.
  65. ↑ Nyrhinen, Matti: Filppula iski Anaheimin kesälomalle – Selänteen viimeinen? 13.5.2013. MTV3. Viitattu 13.5.2013.
  66. ↑ a b Saku Koivua rakastetaan Anaheimissa 15.6.2013. Iltalehti. Viitattu 18.7.2013.
  67. ↑ Saku Koivulle erikoinen tunnustus 15.6.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.6.2013. Viitattu 18.7.2013.
  68. ↑ Nyrhinen, Matti: Saku Koivu: Ensi viikolla päätös Anaheim-jatkosta 27.6.2013. MTV3. Viitattu 18.7.2013.
  69. ↑ Kunnari, Timo: Saku Koivu allekirjoittamassa jatkosopimuksen – pian julki 4.7.2013. MTV3. Viitattu 18.7.2013.
  70. ↑ a b Ducks Sign Koivu to One-Year Contract Extension 7.5.2013. Anaheim Ducks. Viitattu 18.7.2013. (englanniksi)
  71. ↑ Kunnari, Timo: Saku Koivu ehkä viimeistä kertaa Montrealissa: "Jännittää vähän" 24.10.2013. MTV3. Viitattu 29.10.2013.
  72. ↑ a b Koivulle lämmin vastaanotto Montrealissa: "Saku, Saku, Saku" 25.10.2013. MTV3. Viitattu 29.10.2013.
  73. ↑ a b c Nyrhinen, Matti: Koivu telottiin rajulla taklauksella – Selänne mukana takaisinmaksussa 28.10.2013. MTV3. Viitattu 29.10.2013.
  74. ↑ a b Saku Koivun telojalle ei pelikieltoa 28.10.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 29.10.2013.
  75. ↑ Koivu lähetettiin kotiin Ducksin vieraskiertueelta 28.10.2013. MTV3. Viitattu 29.10.2013.
  76. ↑ Koivu, Fasth to be Evaluated in Anaheim 28.10.2013. Anaheim Ducks. Viitattu 29.10.2013. (englanniksi)
  77. ↑ a b Saarinen, Ossi: Koivu Selänteen jalanjäljissä? – "Minulla ei ole vieläkään vastausta" 14.4.2014. Yleisradio. Viitattu 15.4.2014.
  78. ↑ Kunnari, Timo: Koivun iso pohdinta: Päättyykö ura tähän kevääseen? 14.4.2014. MTV. Arkistoitu 15.4.2014. Viitattu 15.4.2014.
  79. ↑ Heinonen, Toni: Koivu: Pitää päästä eroon jääkiekosta 20.5.2014. MTV. Arkistoitu 20.5.2014. Viitattu 25.5.2014.
  80. ↑ Lopettamispäätös pitävä – Saku ei palaa TPS:ään 10.9.2014. MTV. Arkistoitu 14.1.2015. Viitattu 14.9.2014.
  81. ↑ a b Uusitalo, Timo: Saku Koivu ripustaa hokkarit naulaan 10.9.2014. Yleisradio. Viitattu 14.9.2014.
  82. ↑ Leppäsyrjä, Jussi: Saku Koivu: “Nyt on oikea aika lopettaa” 10.9.2014. Turun Sanomat. Arkistoitu 11.9.2014. Viitattu 10.9.2014.
  83. ↑ Saku Koivulle satoi ylistystä Twitterissä 10.9.2014. Turun Sanomat. Arkistoitu 14.1.2015. Viitattu 10.9.2014.
  84. ↑ a b c Tammilehto, Teemu: Joukkuekaverin koskettavat sanat Koivusta: ”Näytti maailmalle, mitä rohkeus on” 10.9.2014. Yleisradio. Viitattu 14.9.2014.
  85. ↑ Kunnari, Timo: Legendan pelit on pelattu – Saku Koivu lopettaa 10.9.2014. MTV. Arkistoitu 15.1.2015. Viitattu 14.9.2014.
  86. ↑ a b Kunnari, Timo: Saku Koivun yllätys: Junnujen futisvalmentajaksi 11.9.2014. MTV. Arkistoitu 5.5.2016. Viitattu 14.9.2014.
  87. ↑ Kunnari, Timo: Ducks tarjosi Koivulle työpaikkaa 11.9.2014. MTV. Arkistoitu 5.5.2016. Viitattu 14.9.2014.
  88. ↑ Viinikka, Pekka: Kummola: ”Sakulle löytyy erityisiä tehtäviä Jääkiekkoliitossa” 11.9.2014. Yleisradio. Viitattu 14.9.2014.
  89. ↑ Joni Piirainen: Saku Koivu uudesta valmennuspestistään: "Uusi ura alkanut" 28.1.2016. Yle Urheilu. Viitattu 28.1.2016.
  90. ↑ Saku Koivun urasta upea dokumentti Kanadassa 3.12.2014. MTV. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 6.12.2014.
  91. ↑ Teemu Selänne ja Saku Koivu saapuvat vaimoineen Linnan juhliin 18.11.2014. MTV. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 6.12.2014.
  92. ↑ Kunnas, Kasperi ja Kunnari, Timo: Koivu palaa tunteikkaana Montrealiin – ”Äärettömän iso kunnia” 22.11.2014. MTV. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 6.12.2014.
  93. ↑ Lindfors, Jukka: Suomi löi NHL-tähdet Naganossa 23.4.2007. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 22.1.2013.
  94. ↑ Lindfors, Jukka: Kiekkohistoriaa 1991–2003 25.4.2007. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 22.1.2013.
  95. ↑ Saku Koivun upea ura täynnä tähtihetkiä – katso kuvat! 14.9.2014. SuomiKiekko.com. Viitattu 14.9.2014.
  96. ↑ a b c d Saku Koivu valittiin KOK:n urheilijakomissioon 23.2.2006. Suomen olympiakomitea. Arkistoitu 1.1.2013. Viitattu 22.1.2013.
  97. ↑ a b Saku Koivu kantoi olympiasoihtua Lontoossa 24.7.2012. Yleisradio Oy. Viitattu 23.1.2013.
  98. ↑ Poutiainen ehdolla Saku Koivun seuraajaksi mtv3.fi. 21.8.2013. Viitattu 31.8.2013.
  99. ↑ Kulmala, Ilkka: Koivu ei halua kapteeniksi 7.5.2008. Keskisuomalainen. Arkistoitu 26.12.2014. Viitattu 22.1.2013.
  100. ↑ Saku Koivu tyrkyllä Vancouveriin 30.7.2008. Yleisradio. Viitattu 22.1.2013.
  101. ↑ Saku Koivu haluaa pronssin 27.2.2010. Yleisradio. Viitattu 22.1.2013.
  102. ↑ Lehtinen, Koivu ja Peltonen osaksi komeaa olympiahistoriaa 28.2.2010. Yleisradio. Viitattu 18.7.2013.
  103. ↑ a b Takala, Kalle: Koivu ei jätä Leijonia – hinkuu jo olympiajäille 30.3.2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 14.5.2014. Viitattu 22.1.2013.
  104. ↑ Rämänen, Antti: Karalahti ja Jokinen tyrkyllä Sotshiin – katso koko lista! 25.6.2013. MTV3. Viitattu 18.7.2013.
  105. ↑ Saku Koivu on valmis luopumaan Leijona-kipparin tehtävistä 19.8.2013. Yleisradio. Viitattu 31.8.2013.
  106. ↑ a b c Saku Koivu puuttuu – tässä ovat Sotshin Leijonat! 7.1.2014. MTV. Arkistoitu 7.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  107. ↑ a b c Koivun viestin lukeminen sai Westerlundin liikuttumaan 7.1.2014. MTV. Arkistoitu 7.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  108. ↑ Westerlund: "Sakulle oli ajateltu isoa roolia" 8.1.2014. MTV. Arkistoitu 8.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  109. ↑ Saku Koivu ampuu huhut alas: "Asia on kuten sanoin" 8.1.2014. MTV. Arkistoitu 8.1.2014. Viitattu 10.1.2014.
  110. ↑ Yli-Ojanperä, Elina: Tupun, Hupun ja Lupun unelmaketju 7.5.2007. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 11.5.2013.
  111. ↑ NHL-treenejä vetävä Jursinov: Saku Koivu on minun onneni 2.8.2013. MTV3. Viitattu 3.8.2013.
  112. ↑ Yli-Ojanperä, Elina: Kaukalokapteeni Saku Koivu 21.2.2005. Yleisradion Elävä arkisto. Viitattu 11.5.2013.
  113. ↑ Ketjukaveri kehuu Saku Koivua – “Se on ollut ilmiömäistä“ 11.5.2014. SuomiKiekko.com. Viitattu 11.5.2014.
  114. ↑ a b Vaalisto, Heidi: Sarasvuo sijoitti miljoonan vuokra-asuntoihin 26.1.2009. Taloussanomat. Viitattu 22.1.2013.
  115. ↑ Herättääkö Jukka Koivu TPS:n 25.1.2011. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 22.1.2013.
  116. ↑ Mikko ja Saku Koivulla vaiettu velipuoli 17.6.2011. MTV3. Viitattu 22.1.2013.
  117. ↑ a b Saku Koivusta tulee isä 23.4.2004. Turun Sanomat. Arkistoitu 24.2.2017. Viitattu 22.1.2013.
  118. ↑ Kunnari, Timo: Saku juhli lastensa kanssa 18.5.2008. Iltalehti. Viitattu 22.1.2013.
  119. ↑ Saku Koivun poika ihastutti – jäällä isänsä kanssa 10.4.2013. MTV3. Viitattu 1.5.2013.
  120. ↑ Saku Koivun poika Aatos, 17, debytoi Liigassa! www.iltalehti.fi. Viitattu 3.1.2024.
  121. ↑ Saku Koivu: "Syöpä on yhä iso osa minua" 30.9.2013. leijonat.fi. Arkistoitu 23.10.2013. Viitattu 19.10.2013.
  122. ↑ Saku Koivu on Aamu-säätiön keulakuva 30.9.2013. leijonat.fi. Arkistoitu 23.10.2013. Viitattu 19.10.2013.
  123. ↑ Aatos Koivu at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 31.10.2023. (englanniksi)
  124. ↑ Sportti com Estonia- https://www.sportti.com:+Saku Koivun poika nousee ensi kertaa maajoukkueeseen www.sportti.com. Viitattu 31.10.2023.
  125. ↑ Tälle huikealle listalle liitettiin Mikael Granlundin nimi – Vuoden jääkiekkoilijat 1948–2011 16.1.2012. Leijonat.fi. Arkistoitu 5.1.2014. Viitattu 11.5.2013.
  126. ↑ Mikko Koivulle merkittävä kiekkopalkinto 6.5.2012. Leijonat.fi. Viitattu 11.5.2013.[vanhentunut linkki]
  127. ↑ Ympyrä sulkeutuu – Koivu, Peltonen ja Lehtinen yhdessä 22 vuotta 30.11.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 3.12.2015. Viitattu 1.12.2015.
  128. ↑ Voittajat 12.1.2016. Suomen Urheilugaala. Arkistoitu 17.1.2016. Viitattu 12.1.2016.
  129. ↑ Rautiainen, Henna: Saku Koivu liikuttui Linnan juhlissa: ”Olen haaveillut, että jonain päivänä täällä ollaan” menaiset.fi. 6.12.2014. Sanoma Media Finland. Viitattu 12.3.2016.
  130. ↑ http://www.ts.fi/urheilu/3167435/Koivu+ja+Selanne+Hall+of+Fameen (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saku Koivu.
Edeltäjä:
Timo Jutila
Teemu Selänne 		Suomen kapteeni talviolympialaisissa
1998
2006 ja 2010 		Seuraaja:
Teemu Selänne
Edeltäjä:
Ville Peltonen
Raimo Helminen 		Suomen kapteeni jääkiekon MM-kilpailuissa
1999
2003 		Seuraaja:
Raimo Helminen
Ville Peltonen
Edeltäjä:
Jari Kurri 		Suomen kapteeni jääkiekon maailmancupissa
2004 		Seuraaja:
Mikko Koivu
Edeltäjä:
Ari Sulander 		Jari Kurri -palkinnon voittaja
1995 		Seuraaja:
Petri Varis
Edeltäjä:
Esa Keskinen 		Lasse Oksanen -palkinnon voittaja
1995 		Seuraaja:
Juha Riihijärvi
Edeltäjä:
Esa Keskinen 		Veli-Pekka Ketola -palkinnon voittaja
1995 		Seuraaja:
Juha Riihijärvi
Edeltäjä:
Teemu Selänne 		President’s Trophyn voittaja
1999 		Seuraaja:
Esa Tikkanen
Edeltäjä:
Adam Graves 		Bill Masterton Memorial Trophyn voittaja
2002 		Seuraaja:
Steve Yzerman
Edeltäjä:
Olaf Kölzig 		King Clancy Memorial Trophyn voittaja
2007 		Seuraaja:
Vincent Lecavalier
Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 1993

2 Haapakoski | 4 Hämäläinen | 5 Jutila (C) | 7 Immonen | 8 Harila | 10 Tikkanen | 11 Viitakoski | 12 Laukkanen | 13 Koivu | 14 Korpisalo | 15 Alatalo | 16 Säilynoja | 20 Palo | 22 Saarikoski (A) | 24 Riihijärvi | 26 Ylönen | 27 Timo Peltomaa | 28 Varvio | 30 Ketterer | 31 Sulander | 35 Lindfors | 40 Nieminen (A) | 88 Sirén | Valmentaja Pentti Matikainen

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 1994

1 Kuivalainen | 2 Kiprusoff | 4 Hämäläinen | 5 Jutila (C) | 7 Immonen | 8 Ojanen | 9 Keskinen | 11 Koivu | 12 Laukkanen | 13 Palo | 14 Helminen | 15 Alatalo | 16 Peltonen | 17 Kurri | 20 Lehtinen | 22 Ruuttu | 23 Virta (A) | 24 Kapanen | 26 Strömberg | 30 Tammi | 35 Myllys | 40 Nieminen (A) | 42 Mäkelä | Valmentaja Curt Lindström

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 1995

2 Kiprusoff | 3 Nummelin | 4 Hämäläinen | 5 Jutila (C) | 6 Niinimaa | 8 Ojanen (A) | 9 Keskinen | 11 Koivu (A) | 13 Palo | 14 Helminen | 15 Törmänen | 16 Peltonen | 20 Lehtinen | 21 Ylönen | 23 Virta | 24 Kapanen | 26 Strömberg | 27 Lehterä | 30 Tammi | 31 Sulander | 35 Myllys | 40 Nieminen | 52 Summanen | Valmentaja Curt Lindström

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 1997

1 Hurme | 2 Kiprusoff | 3 Nummelin | 5 Jutila (C) | 9 Jokinen | 10 Jantunen | 11 Koivu | 14 Helminen | 15 Törmänen | 16 Peltonen (A) | 18 Aalto | 21 Lumme | 22 Varvio | 23 Virta (A) | 26 Mika Strömberg | 27 Numminen | 31 Sulander | 32 Varis | 35 Myllys | 37 Nurminen | 40 Nieminen | 72 Lind | 80 Ojanen | Valmentaja Curt Lindström

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 1999

1 Kiprusoff | 2 Kiprusoff | 3 Nummelin (A) | 4 Timonen | 5 Berg | 6 Martikainen | 7 Niemi | 8 Selänne (A) | 9 Lydman | 11 Koivu (C) | 12 Jokinen | 14 Helminen | 15 Törmänen | 16 Peltonen | 17 Kallio | 22 Eloranta | 25 Sihvonen | 31 Sulander | 32 Rintanen | 33 Tuomainen | 35 Toskala | 42 Karalahti | 72 Lind | Valmentaja Hannu Aravirta

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 2003

1 Lehtonen | 2 Kiprusoff | 3 Nummelin (A) | 4 Timonen | 5 Helenius | 6 Väänänen | 7 Berg | 8 Selänne (A) | 9 Lydman | 10 Pirnes | 11 Koivu (C |) 12 Jokinen | 14 Hagman | 16 Peltonen | 17 Kallio | 18 Virta | 20 Miettinen | 22 Eloranta | 23 Santala | 29 Pirjetä | 30 Hurme | 31 Nurminen | 32 Rintanen | 36 Ylönen | 44 Niinimaa | Valmentaja Hannu Aravirta

Suomen joukkue – Jääkiekon MM-kilpailut 2008

4 Koistinen | 6 Väänänen | 7 Niemi | 8 Selänne | 9 M. Koivu (A) | 10 Pirnes | 11 S. Koivu | 12 O. Jokinen (A) | 15 Ruutu | 16 Peltonen (C) | 18 Hyvönen | 19 Luoma | 20 Bergenheim | 21 Niskala | 23 Hahl | 27 Jokela | 31 Rämö | 32 Bäckström | 33 Salmela | 35 Vehanen | 36 J. Jokinen | 37 Pyörälä | 38 Pihlström | 39 Kapanen | 40 Lepistö | Valmentaja Doug Shedden

Suomen joukkue – Jääkiekon maailmancup 2004

2 Pitkänen | 4 Timonen (A) | 5 Väänänen | 6 Salo | 7 Berg | 8 Selänne | 9 Hagman | 10 Nieminen | 11 S. Koivu (C) | 12 Jokinen (A) | 15 T. Ruutu | 16 Peltonen | 21 M. Koivu | 22 Eloranta | 24 Laaksonen | 25 Hentunen | 26 Lehtinen | 27 Numminen (A) | 30 Lehtonen | 32 Lydman | 34 Kiprusoff | 35 Toskala | 36 Hahl | 37 J. Ruutu | 39 Kapanen | 44 Niinimaa | Valmentaja Raimo Summanen

Suomen joukkue – Talviolympialaiset 1994

1 Kuivalainen | 2 Kiprusoff | 4 Hämäläinen | 5 Jutila | 6 Sormunen | 8 Ojanen | 9 Keskinen | 11 Koivu | 12 Laukkanen | 13 Palo | 14 Helminen | 15 Alatalo | 16 Peltonen | 20 Lehtinen | 23 Virta | 24 Kapanen | 26 Strömberg | 27 Lehterä | 28 Varis | 30 Tammi | 35 Myllys | 40 Nieminen | 42 Mäkelä | Valmentaja Ruotsi Curt Lindström

Suomen joukkue – Talviolympialaiset 1998

4 Timonen | 5 Berg | 6 Grönman | 8 Selänne | 10 Tikkanen | 11 Koivu | 12 Laukkanen | 14 Helminen | 15 Törmänen | 16 Peltonen | 17 Kurri | 19 Lind | 21 Lumme | 24 Kapanen | 25 Rintanen | 26 Lehtinen | 27 Numminen | 30 Tammi | 31 Sulander | 35 Myllys | 37 Ylönen | 40 Nieminen | 44 Niinimaa | Valmentaja Hannu Aravirta

Suomen joukkue – Talviolympialaiset 2006

3 Nummelin | 4 Timonen (A) | 5 Kukkonen | 6 Salo | 7 Berg | 8 Selänne | 10 Nieminen | 11 S. Koivu (C) | 12 O. Jokinen | 14 Hagman | 16 Peltonen | 21 M. Koivu | 24 Laaksonen | 25 Hentunen | 26 Lehtinen | 27 Numminen (A) | 30 Norrena | 31 Niittymäki | 32 Lydman | 33 Bäckström | 36 J. Jokinen | 37 Ruutu | 39 Kapanen | 77 Niemi | Valmentaja Erkka Westerlund

Suomen joukkue – Talviolympialaiset 2010

5 Kukkonen | 6 Salo | 8 Selänne (A) | 9 M. Koivu | 10 Hagman | 11 S. Koivu (C) | 12 Jokinen | 15 T. Ruutu | 16 Peltonen | 18 Lepistö | 20 Miettinen | 21 Niskala | 25 Pitkänen | 26 Lehtinen | 30 Niittymäki | 32 Kiprusoff | 32 Lydman | 33 Bäckström | 37 J. Ruutu | 39 Kapanen | 44 Timonen (A) | 51 Filppula | 62 Immonen | Valmentaja Jukka Jalonen

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saku_Koivu&oldid=22848147”