someone to fool us, some brave Apollo

Helmi-maaliskuun vaihteessa kävin viemässä kirjastoon Antautumisen takaisin ja poistuin "muutaman" (eli noin puolen tusinan) kirjan kanssa luottaen vähän liikaakin lukumojooni. :D

Hanna Haurun Paperinarujumala oli hieno pieni kirja uskonlahkosta, maailmanlopun ennustamisesta ja ihmisen mielestä. Ainoa miinus kirjassa on se, että se olisi voinut olla vähän pidempi. Toisaalta se toimi kyllä hienosti tällaisena runollisena pätkänä.

Fiilis: olisin voinut lukea enemmänkin. 4/5 ja menee kategoriaan 16.

Vähän toisenlaista tyyliä edustaa Laura Gustafssonin Huorasatu. Poimin tämän jo kevään ensimmäisellä retkelläni Metsoon ajatuksella, että "tämä se on varmaan hyvä kirja!"

No ei ollut. Feministinä aihe oli kyllä minusta hyvä ja henkilöhahmot kiinnostavia, mutta kirja tuntui olevan tosi huonosti kirjoitettu. Ilmeisesti tietoinen tyylivalinta. Tässä oli kuitenkin liikaa kikkailua: slangia, ikään kuin näytelmäkäsikirjoituksesta suoraan kopioituja repliikkejä (muotoiluineen), kummallisia, hätiköidyn oloisia ratkaisua ja muuten vain, liikaa. Meni niin yli ettei uponnut ollenkaan. :D

Fiilis: naaaah. 2/5, eikä edes mennyt mihinkään kategoriaan. Mutta tulipa luettua.

Tässä välissä lukuinnostukseni katosi hetkeksi, enkä tainnut oikein edes ehtiä lukemaan. Minulla on välillä tapana kuunnella nukkumaan mennessäni äänikirjoja, joten kun parina iltana ei meinannut uni tulla, ja Elisa Kirja -sovelluksesta löytyi yksi kuuntelematon muumikirja, turvauduin siihen.

Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia sisältää kaksi suosikkitarinaani, nimitarinan lisäksi Viimeisen Lohikäärmeen. Viimeksi mainitun kuuntelinkin varmaan viidesti, kun uni tuli aina kesken tarinan. :D Tämä ei kerro kirjan tai tarina tylsyydestä mitään, tällainen melko harmiton äänikirja vain on minulle parasta unilääkettä. <3

Fiilis: tämä ei petä koskaan. <3 5/5, menee kohtaan 18.

(Helmet-lukuhaaste 2016)