Pieniä ihmisiä

Joulutunnelmien sijaan laitan muutamia otoksia, joita räpsin sunnuntaina kummitytöstä ja hänen pikkusiskostaan. Vallan kuvauksellisia lapsia, joita on helppo filmata. Kaksivuotias oli heti ideassa mukana, kun laitettiinkin toppahousujen sijaan hame ja monet sukkahousut päällekkäin, samoin kuin toppatakin sijaan monta villatakkia. Tällä kertaa haluttiin vähän erilaisia ulkokuvia.

Pienempi siskonsa ei jäänyt poseeraustaidoissa isosiskostaan yhtään jälkeen. :)

Halipula

 Palasimme maanantai-illasta puolivuosittaiselta lastenkotireissulta koillis-virolaisesta lastenkodista Venäjän rajan tuntumassa. Hetkeksi taas halipula täytetty - erityisesti minulla ja sillä nelivuotiaalla pikkutytöllä, jonka melkein piilotin matkalaukkuun ja salakuljetin Suomeen.

Mää tein siellä hirrrveen ison hiekkakakun. Joku pieni ihminen hajotti sen. Se oli lystiä se.

Mies ja Tampereen mummo pelasivat minimiesten kanssa ahkerasti jalkapalloa. Parhaillaan asfalttikentällä oli samaan aikaan neljä joukkuetta, kaksi palloa, monta pelaajaa ja päälle kolme polkupyöräilijää, yksi potkulautailija sekä pieni tyttö, joka kaahasi pelikentällä sata lasissa nukke nukenrattaissa heiluen.

 Keinutettiin ipanoita niin korkealle, että melkein nähtiin koko kaupungin yli. Melkein.

Jalkapallossa ei koskaan selvinnyt, kuka hävisi. Kaikki voittivat.

Pienen miehen lahjapaketista löytämä kaivinkone oli kova sana. Se kulki mukana niin sisällä kuin pihallakin. Kaivinkoneen taru loppui kuitenkin lyhyeen. Sen ohjastaja kompastui pihalla ja löi kaivinkoneen kaatuessaan penkin nurkkaan. Kauhan kiinnikkeet napsahtivat poikki ja pieni mies pisti lohduttomaksi itkuksi. Hän selvinnee menetyksestään hengissä.

Keli oli koko viikonlopun kerrassaan huikea ja me nautimme siitä täysin palkein.

Hassuja hetkiä, ihania muistoja. Hyvä ja kaikin puolin onnistunut reissu takana.

Ai niin, ja teille, joka olette aiemmin osallistuneet /ilmoittaneet jatkossa halukkuutenne osallistua lahjasavottaan sukkien, lapasten, ym. villaisten tikkuamisella: en ottanut teihin yhteyttä tätä reissua silmällä pitäen, koska 22 asteen auringonpaisteessa emme lähteneet piilottamaan lahjapaketteihin villasukkia. :) Niiden aika lienee osuvammin sitten seuraavalla reissulla talvella, jolloin lupaan olla taas yhteyksissä hyvissä ajoin.

Kissat eivät tällä kertaa lähteneet Pohjanmaalle hoitoon, vaan viettivät viikonlopun tuttavapiiristä löytyneen kissapiian hellässä huomassa kotona. Kissapiika pärjäsi nelijalkaisten kanssa vallan hyvin, mutta pientä mielenosoitusta oli kissojen taholta luvassa kotiin palattuamme.

Taavi ei tullut lainkaan (mikä on äärimmäisen poikkeuksellista) vastaan ovelle kotiin tullessamme, ja vaikka kuinka huhuilin kattia alakerrassa, ei kissaa näkynyt eikä kuulunut. Mielensäpahoittaja löytyi yläkerrasta saunan lauteilta, missä se istua murjotti selkä minuun päin ja tuijotti seinää. Kauan meni, ennen kuin kolli sai mielensä takaisin ja suostui tulemaan ihmisten ilmoille ja päästi viimein sen ensimmäisen kehräysäänensäkin. Kertu sen sijaan tunkeutui heti kotiin palattuamme matkalaukun sivutaskuun ja teki pesän sinne. Liekö ilmaissut, ettei ilman häntä ole sitten tarpeen enää ikinä mihinkään moneksi päiväksi lähteä. ;)

Abrakadabraa ja supermiehiä - lastenkotireissun kuulumisia

Kulunut viikonloppu vietettiin koillis-virolaisessa lastenkodissa Venäjän rajan tuntumassa.

Tällä reissulla opin taikomaan hunajaa purkkiin.

Lisäksi opin, että kun oikein kuvittelee, voi sormistakin tulla tulta.

 

Opin muutaman uuden venäjän kielen sanan. Suurin osa liittyi taikomisen saloihin. Niitä opetti neljävuotias nuorimies.

Oma mies opetti, että venäjänkielistä satukirjaa voi vallan hyvin lukea venäjänkieliselle lapselle suomeksi. Lukijan ei tarvitse ymmärtää, mitä lukee, eikä kuulijan tarvitse ymmärtää, mitä lukija sanoo. Ei ne sanat, vaan se sujuva yhteisymmärrys.

Pieni mies opetti minulle, että paketin pehmeä osio voi olla se lahjan paras juttu. Hän viis veisasi paketissa olleesta leluautosta, värityskirjasta ja karkeista, vaan kiskoi onnessaan uuden sinisen villapipon päähänsä ja hyppeli lopun iltaa se päässä. Sisällä.

Opin, että koko lapsuuden kestävä lastenkotielämä voi alkaa jo 10 päivän ikäisenä.

Opin, miltä tuntuu hämmentyä sanattomaksi. Äskettäin 18 vuotta täyttänyt kummityttö kertoi, että hän oli käynyt töissä, saanut vähän rahaa ja ostanut minulle ansaitsemallaan rahalla lahjaksi kaulakorun. "It's silver", hän painotti ja ojensi korun minulle. Hämmennyin niin, etten osannut sanoa mitään. En sitten millään kielellä.

Ei ole koskaan liian myöhäistä saada Harry Potter -synttärit

Tänään pidettiin mun pienimuotoiset kolmikymppiskekkerit. Kutsuvieraslista oli hyvin lyhyt, ja kutsuin näihin minipippaloihin vain omat vanhemmat ja sisarukset puoliskoineen, jolloin meitä oli kaikkineen kahdeksan aikuista ja yksi lapsi.

Mulla oli näissä juhlissa kolme teemaa:

1. Ei ole koskaan liian myöhäistä saada Harry Potter- synttärit. Mulla ei ole koskaan ollut teemasynttäreitä. Syy on toki ihan selvä, sellaisia ei nimittäin harrastettu silloin, kun mä olin lapsi. Nyt halusin sitten nimelliset sellaiset järjestää, ja iskipä päähän, että Harry Potter on mun teemani.

2. Kuvittelusynttärit. Koska leipomistaitoni on oikeasti äärimmmäisen onneton, joutui näissä kemuissa turvautumaan pitkälti mielikuvituksen voimaan. Tämä keksi tässä voi olla Hagrid, pöllö tai huispauksen ryhmy. Se voi olla ihan mikä vaan, kun oikein tehokkaasti kuvittelet.

3. Voisiko mikään leipomisessä mennä enää enempää pieleen -synttärit. Kolmion muotoiset keksit, joista tulikin epämääräisiä kasoja. Juustosarvet, jotka näyttivät uuniin mennessään koirankakalta, uunista ulos tullessaan paistuneelta koirankakalta. Kääretorttu, joka halkesi. Kinkku-juustopiirakka, joka oli uunissa miltei kaksi tuntia, kun ei vain kypsynyt. Voileipäkakku, jonka koristelut valahtivat onnellisesti tarjottimelle yön aikana jääkaapissa...  

Taiteellisuuteni ei riittänyt millään muotoa leivoskoristeluihin, ja tulos oli sen näköistä. Vai mitäs sanot näistä silmälasikoristuksista? Surrealismia? :D

Tai nämä alruunamuffinssit, kerrassaan säälittäviä, mutta hei, mä tein ne IHAN itse. Kun viikon aikana erilaisia juttuja tehdessäni tuli takkiin sen sata kertaa, väänsin ylimielisyysvaihteen silmään ja lohdutin kutistuvaa, nolostelevaa ja nöyryytettyä egoani sillä, että eihän kukaan voi olla hyvä kaikessa.

Mutta hei, kaikki maistui kummiskin hyvältä, kaikkea upposi ja juhlat olivat kaikin puolin mukavat ja onnistuneet.

Näissä juhlissa menu oli seuraava:

Alruunamuffinssit (suklaamuffinssien resepti täältä)

Kääretortut silmälasicremellä (kääretortut täältä, creme täältä)

Toffeepiparit (ohje täällä)

Lempi-mummun vaaleat piparit (ohje täällä)

Mokkapalat (ohje täällä)

Mango-piimäkakku (ohje täällä)

Kinkku-juusto-piirakka (ohje täällä)

Pesto-valkosipulituorejuusto -juustosarvet (ohje täällä)

Voileipäkakku (ohje täällä)

Väinämöisen palttoonnapit savoporojuustolla, tomaatilla ja viinirypäleillä

Karkki- ja sipsibuffet

Itselleni annan tuhat pistettä siitä, että kaikki leivonnaiset olivat ihan omin kätösin tehtyjä. Yritystä kyllä löytyi. Ja niin, suurin osa näistä oli sellaisia, joita en ollut koskaan tehnyt. Pääosin hyödynsin ystäväni Sumin reseptejä, ja jouduin soittamaan Sumille (+ äitille ja siskolle) näitä tehdessä sen sataan kertaan, että mitä mää nyt teen... Kiitos siis ohjeista ja tuesta, ilman niitä mikään ei olis onnistunut. ;) Ja hei, jos haluatte nähdä näillä resepteillä tehdyt hienot lopputulokset, niin kannattaa kurkata ne suoraan Sumin blogista. Mun teokset ei näyttäneet yhtään samoilta. ;)

Koska tarjottavaa oli sitten kuitenkin hurjan paljon enemmän kuin meitä syöjiä, jäi kahvipöydän jälkiruokana ollut karkki- ja sipsibuffet hyvinkin pitkälti koskemattomaksi. Meillä riittää nyt miehen kanssa ahmittavaa. :)

 

Olemme väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Kaunis kiitos sinulle, joka olit tekemässä näistä kolmen teeman juhlista Juhlan isolla J:llä.