Kerta kiellon päälle

Tosiaan siis eilisen piti olla viimeinen kirppupäivä tältä vuodelta, mutta koska tänään piti käydä kaupoilla, niin eikös sitä kirpulla ehdi myös...

Hyvät emalilöydöt näin yhdelle viikolle: Pehtooripannu, Finella vesipannu ja tänään Neptun kattila. Nyt niitä joululahjoja tuli kerralla varmaan koko vuodeksi!
(Noista pannuista kerron myöhemmin.)

Minulla ei ole ollut vielä yhtään Neptunia, ja toiveissa on ollutkin löytää se juuri valkoisena, toinen värihän on punainen.
Ulkoapäin aivan virheetön, ei emalipuutoksia. Sisäpohjassa jälleen vähän sanomista, mutta eipähän tuo koristekäytössä haittaa. 15 euroa oli hinta, kattila on 3,5 litrainen.
On se vaan kaunis tuo mustan ja valkean liitto, tässä näitä kaloja joihin Esteri Tomulan piti ottaa pikkaisen mallia kirjasta. Ei lähtenyt ihan kuvamuistista kalan piirtäminen. Neptun koriste oli vuoden 1965 syysuutuus.

Pöytäliina on Tampellan Apila.

Muoks* Sekoitin kaksi pöytäliinakuosia ja virheellinen teksti poistettu.

Joulukaupunki lapsuudesta

Tällainen joululiina meillä oli kotona, se on yksi niistä harvoista

joita ostettiin ikiaikaisten joululiinojen lisäksi.

Voisikohan olla kotimainen,

olisiko tässä kenenkään suunnittelijan tunnistettavia piirteitä? Muok* Suunnittelija Veikko Roininen, nimi Kirkonkylä ja valmistaja

Tampella.

Muokattu: Jouluna kävin siskollani kylässä ja siellähän lapsuuden liina oli lipaston päällä. Haalistuneena, mutta tallessa ja käytössä.

Ostin itselleni joululahjan

Näin jouluna voi muistaa itseään hyvällä omallatunnolla, ostaa jotain ehkä kalliimpaa, mitä ei raaski tavallisesti ostaa.

No ei ole nyt mitään tuiki tärkeää mitä haluaisin, odottelen vielä että jospa se tattikulhokin löytyisi roskiksesta!

Lampsin sunnuntaina iltapäivähämärissä kirpputorille jossa en käy juuri koskaan, koska siellä ei ole mitään ostettavaa. Suurimmaksi osaksi pöydät ovat täytetty kirpputorin omistajan omilla tavaroilla, jokunen vuokrapöytä muille.
Eräässä vuokrapöydässä oli kuitenkin mielenkiintoinen aika kookas koru, kovin tummunut, mutta hopean leimat löytyivät helposti. Ja katsaus vielä hintalappuun, 5 euroa. Siinä minulle mieluinen joululahja!

Riipus on Kultasepät Salovaaran hienoa hopeatyötä, vuosileima kertoo valmistusvuodeksi 1966.

Retro kynttelikkö uudessa kuosissa

Osramilla oli 50-70-luvuilla musta metallikynttelikkö Fantasi, jossa oli ajan tyyliin värilasisia koristeita. Vanhimmissa jalusta oli hienosti tiikkipuusta. Kynttelikköä ei enää löydy juuri mistään ainakaan Suomessa, Ruotsissa niiden hinnat alkavat olla kolminumeroisia.

Konstsmide toi uustuotantoon Fantasin "kopion" vuonna 2012. Minulta oli mennyt ihan ohi sellainen, kun uusia kynttelikköjä tulee markkinoille joka vuosi enkä niitä seuraile.
Katselin Ruotsin huutonetin Traderan joulukoriste tarjontaa, ja näitä uuskynttelikköjä oli siellä myynnissä useita. Epäilin, että ei ole Suomessa enää näin vanhaa sesonkituotetta kyllä varmasti missään...
Vaan löytyypä löytyy, Etolasta voi tilata! Eikä paha hinta, 25 euroa kun normaali ollut 59,50e!

Tähti lapsen tähden

Kirpputorin joulukoristepussukasta löytyi mielenkiintoinen koriste.

Muovista joulutähteä on myyty Lastentautien Tutkimussäätiön hyväksi ainakin jouluna 1973. (Muista vuosista en löytänyt tietoa.)
Yksityisiltä saatujen lahjoitusvarojen turvin toimineen säätiön rahakirstun pohja oli melkein paljas, ja Lastenklinikan toimintatilat olivat ahtaat vanhanaikaiset. "Meidän olisi helpompi saada tuloksia, jos saisimme lisätilaa ja varoja tutkimustyöhömme", sanoi Lastenklinikan johtava ylilääkäri professori Niilo Hallman tuolloin.
Kuvanveistäjä Terho Sakki suunnitteli varojen hankkimiseksi koteihin myytävän kultaisen joulutähden. Muistaako kukaan miten tätä myytiin, ovelta ovelle vai kuinka?

Lapsen tähden -tähti oli joka joulu mummolan joulukuusessa, muistelisin että joinakin jouluina ihan latvatähtenäkin. Kummastelin erikoista koristetta kuitenkaan kyselemättä sen alkuperää.

Kotiliesi 1973

Makeistehdas Seres

Löysin kesällä metallijätteistä Monpensier peltirasian, joka on turkulaisen makeistehdas Sereksen. Mitkään kellot eivät soineet päässä tästä Seres-nimestä, joten piti ottaa selvää, milloin se oikeastaan on ollut toiminnassa.

Seres on perustettu 1917, ja sen kuuluisin ja edelleen hengittävä tuote on vuonna 1928 myyntiin tullut Sisu pastilli. 60-70-luvuilta jotkut saattavat muistaa Sereksen Pingo salmiakin ja Tessi hedelmäpastillin.
Vuonna 1975 Seres myytiin Rettingille, joka lopetti tehtaan ja kaikki sen tuotemerkit Sisua lukuun ottamatta. Sisun valmistusta jatkettiin Merijalin nimissä.
Tiesittekö, että nykyään kun Sisu kuuluu makeisjätti Cloettalle, Sisut valmistetaan Italiassa?

Sisun vanhalla fraktuuralla kirjoitettu logo on kääntynyt nykyajan lapsilla muotoon "Gifu."

Oma poikanikin tavutti kaupassa aikoinaan sujuvasti Gifua, kunnes kerroimme että siinä lukee oikeasti Sisu.

Kuvat: Turun museokeskus

Joulu Finnassa

Haluan muistuttaa vielä Finna-palvelusta, jossa on paljon vapaasti käytettäviäkin kuvia.
Esim. joulusta löytyy tunnelmakuvia, jouluista ajankuvaa, joulukoristeita, kynttilöitä. Sieltä voi etsiä myöskin tunnistusta vanhoille joulukoristeille ja -tavaroille.

Nämä jouluasetelmat on kuvannut Volker von Bonin, hyvin tyypillistä 60-70-luvun joulukorttiainesta. Viimeinen jäkälä-foliohässäkkä ei visuaalisesti ole kuitenkaan mielestäni ihan onnistunut...
Kuvat: Museovirasto Musketti

Aleksanterinkatu joulukatu Helsingissä 1976

Kuvaaja: Volker von Bonin Museovirasto Musketti

Mukava että löysin Finnasta tämän kynttilänjalan, mummolasta tuttu, sanoin sitä aina "kananjalaksi." Ajoitusvuodeksi annetaan noin 50-luku. Lisäksi nimenomaisesta esineestä tiedetään seuraavaa: "Hankittu Helsingin Nervanderinkadulta, Paperikauppa Ne-Pi:n loppuunmyynnistä huhtikuussa 1975."
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Vierailkaa Instagramissa, siellä nyt joulukalenteri, yritän ehtiä joka päivä laittamaan jonkun jouluisen kuvan.

Nukketonttu

Vielä en ole löytänyt kovin montaa Weisteen piipunrassitonttua, tiukassa tänä vuonna. Mutta tämä nukketonttu on ehkä vielä parempikin löytö.

Hänellä on hiukan huolestunut hätääntynyt ilme ottaessaan tukea puunkarahkasta, ja kädessä aito kynttilä, jota on vähän poltettu. Parta ja tukka pumpulia. Korkeus n. 18cm.
Puun pohjaan on onneksi iänmäärittelyn varmistukseksi kirjoitettu vuosiluku "1972".
Mutta muuten ei tietoa mistä tulee.

Kynttilöitä ja jalkoja

Kerroin aiemmin, että vainuan mustien metallijalkojen perään, ja joitakin siroja yksilöitä on löytynyt, joista kotiutettu nämä kaksi.
Kynttilät ostan myös kirpputoreilta jos vain ovat kotimaisia, jolloin palamistulokseen voi kutakuinkin luottaa. Tosin kynttilöitä poltan hyvin vähän.

Mutta ohimennen on löytynyt myös muita kynttilänjalkoja, lasisia.

Värittömät ovat Iittalan Timo Sarpanevan Fiestat 80-luvulta, näitä olenkin etsinyt jonkun aikaa. Valmistettu kolmea kokoa, nämä keskikokoa.

Sininen on Kumelan lasitehtaan, suunnitellut Marjut Kumela. Olisi ollut myynnissä tälle pari, mutta siinä oli reunassa pieni risku, niin en tässä kohtaa sitä halunnut ostaa.

Pikkurahalla, sininen euron ja Fiestat 2eur/kpl. (SPR Kontti repii taas varmaankin pelihousut kun arvotavaraa mennyt halvalla maailmalle. Olen IG:hen laittanut näitä ostoja joitakin, ja ovat ihmetelleet halpoja hintoja.)

Jäyhät pukkisedät, ei työt paina kun kädet taskussa. Hahmokynttilöitä ei taida enää kotimaiset kynttilätehtaat tehdä. Olivat suosittuja vielä 60-70-luvuilla, mutta käyttökynttilöiden halpatuonti pani lopullisen pisteen hauskoille kynttilähahmoille.
Halpatuontihahmoista meillä taitaa olla kaikilla kokemusta, palaminen ei hääppöistä, sopivat paremmin vain koristeeksi.
Mutta nämä pukit uskaltaa polttaa, sillä ne ovat kotimaisen Juhavan kynttilätehtaan tuotoksia.

Riihimäen lasin Carmen onkin ostettu jo aiemmin, laitoin siihen huippuun malliksi Juhavan antiikkipallon.

Antiikkipalloja olen löytänyt kirppareilta, mutta nyt on kuulunut mukavia uutisia Juhavalta.
He ovat alkaneet valmistaa kynttilää uudelleen, aitoa alkuperäistä Timo Sarpanevan suunnittelemaa antiikkipallokynttilää. Sarpaneva on suunnitellut ne Festivo-kynttiläjalkansa kanssa yhteensopivaksi, olihan tuo kynttilänjalka silloin todella suosittu.
Kynttilöitä voi ostaa Sacrum verkkokaupasta tai kivijalkakaupasta Helsingistä. Juhavan kynttilät ovat 100-prosenttista steariinia eivätkä savuta tai nokea. (Puttipajan vastaava pallokynttilä on tehty parafiinista.)

"Arki haihtuu, kun valo Juhavaksi vaihtuu"

Kuvaaja: Lauri Pietarinen 70-luku Helsingin kaupunginmuseo

www.finna.fi

Finel Kehrä kulho

Suuren suosion vuoksi koristelluiden emalikulhojen myynti on siirtynyt hyvin pitkälti nettiin erilaisiin huutokauppoihin, kauppapaikkoihin ja Facebook ryhmiin. On siis aika tuuria löytää niitä vielä vapailta markkinoilta, kirpputoreilta.

Kehrä kulhon nyt kuitenkin joku ihana oli antanut Pelastusarmeijan kirpputorille myytäväksi. Varsin hyväkuntoinen pieni (0,7litraa) kulho oli hinnoiteltu pikkaisen yläkanttiin, mutta kanta-asiakkaan alennuksella hintaa ei kuitenkaan jäänyt paljon yli kympin.

Nämä matalat 4600-sarjan kulhot ovat Kaj Franckin 50-luvulla suunnittelemia, sisäkkäin limittyviä kokoja on kuusi. Mataluus lienee ollut haasteena koristeiden käytölle, mitään korkeaa ja isoa rämpsyä ei ole voinut käyttää. On käytetty vain muutamia koristeita, ja niitäkin madallettuna: Tatti, Kukka, Kehrä, Sinivuokko ja Elisa.

Kunnes jälleen tapaamme

Tulipahan ihan tippa silmään kun tapasin tämän tonttuperheen kirpparilla.
Tässä on nimittäin tuttu sakki lapsuudestani, joka on vuosien saatossa hävinnyt mystisesti jonnekin. (Koira syönyt?)
No ei ole SE sama perhe kuitenkaan, vaikka samanlainen. Perheen pojallakin sama takakeno, pysyy pystyssä vain vaivoin. Hän ei kuitenkaan tarvitse sinitarraa jalkapohjiinsa kuten "veljensä."

Pieni tarina tähän joulukoristeeseen liittyy, siksikin se tuo niin vahvasti mieleen muistoja.

Elettiin 80-lukua ja tulin kerran myöhässä kotiin, kyläpaikassa oli mennyt pitempään, enkä ollut ilmoittanut siitä kotiin.
Vanhemmat huolesta mykkyrällä ettei ole mitään vain sattunut, autokolaria tms., jolloin palattuani sain aiheesta läksytystä. Siinä jonkun itkunkin tirautin, jolloin äiti lohdutellakseen näytti tonttuperheen jonka oli sinä päivänä ostanut: "Kato kuinka hauskat, eikö oo kivat?" 💓

Tonttuja on myyty Anttilassa, Anttilan joulukuvastossa vuodelta 1979 komeilevat kansilehdellä.

Ryijy - Kudonnaisten kuningatar

Ryijyt, raanut, täkänät...
Nämä kaikki muistan lapsuudesta kotoa, mummolasta, naapurista, kylästä. Uskallanko sanoa, että joka kodissa oli ainakin joku kudonnainen seinällä?

50- ja 60-luvut olivat suomalaisen taideryijyn kukoistuskautta, kansainvälisestikin mitattuna. Kotimaiset suunnittelijat voittivat palkintoja monissa ulkomaisissa kilpailuissa. Ryijyjä valmistavat yritykset ja markkinoijat, suurimpina Suomen Käsityön Ystävät, Neovius ja Helmi Vuorelma, eivät enää pystyneet tyydyttämään kasvavaa ulkomaista kysyntää käsityömenetelmin.

v. 1963 käynnisti tuotannon Finnrya, joka kutoi ryijyt täysteollisesti koneella. Mm. Marjatta Metsovaara, Oili Mäki ja Ritva Puotila kiinnostuivat teollisesti valmistettavien ryijyjen suunnittelusta. Nämä ryijyt olivat lattialla pidettäviä lyhyt- ja tiheänukkaisia ryijymattoja. Suurimmat markkinat olivat Yhdysvalloissa. Metsovaaran tunnetuin ryijymatto lienee sinisen tai punaisen sävyinen Simpukka.

Suurta yleisöä, eli kotikutojia ei kuitenkaan unohdettu, vaan heille tuotettiin myös taiteellisesti hienoja ja vaikeustasoltaan erilaisia ryijyjä. Valikoima oli suuri, ryijyjä sekä ommeltiin kankaalle että kudottiin kangaspuissa.

70-luvulla ryijyfanitus alkoi hiipumaan, ja niistä tulikin enemmän julkisten tilojen, ei niinkään kotien tekstiilejä, ryijy ei sopinut enää moderniin kotiin. 80-luvulla ryijyjä pidettiin enää pölyä keräävinä epähygieenisinä muinaisjäänteinä jostain kaukaa.
Täytyi mennä yksi sukupolvi ennen kuin ryijyistä alettiin taas kiinnostumaan. Nyt ryijy tulee taas, ja arvostus on nousussa.

***
Meillä oli ja on edelleenkin suvussa kovia käsityönaisia. Ryijyjäkin on tehty aikoinaan siis monen naisen voimin, ja kun ei itse osannut/halunnut tehdä, hän sai sellaisen lahjaksi. Yleistä oli että äidit kutoivat lapsilleen ryijyn vietäväksi oman ensimmäisen kodin seinälle. Näin ryijy on osa suvun historiaa.

Kotonani maalla on seinällä kaksi ryijyä, toinen mummon (s. 1912) kutoma, tyypillinen ruskeasävyinen funkisryijy geometrisine kuvioineen.
Toinen äidin tekemänä.

Leena-Kaisa Halmeen Kuura on suunniteltu Ateneumin ryijykilpailuun v. 1961. Ja samalla vuosikymmenellä on myös äitini tämän kangaspuissa paukutellut. Tarvikepaketti oli ostettu Helmi Vuorelmalta.
Tämän ajan ryijyistä melkoinen osa oli voimakasvärisiä ja dramaattisia, mutta mallistoista löytyi myös vaaleampia hillitympiä sävyjä.
Kuura on ajaton malli, ja on edelleen myynnissä Ryijypalvelussa.

Omin käsin 1965

Ajalle tyypillisiä olivat ns. valööriryijyt joissa värit hehkuvat, vaalenevat ja syvenevät, sekoittuvat toisiinsa ja häipyvät. Vaativia kutoa ammattilaiseltakin.

Ritva Puotila suunnitteli Suomen Käsityön Ystäville n. 70 ryijymallia.

Muotisorja 1966

Terttu Tomero oli Neoviuksen pääsuunnittelijoita, malleja kertyi n. 50 erilaista.

Sorjat pukimet 1965

1960-luvun puolivälissä Tomero suunnitteli Neoviukselle sarjan pitkiä ja kapeita ryijyjä.

Niistä tuli suosittuja, koska sopivat paremmin myös pienempiin kaupunkilaiskoteihin.

Kaunis koti 1965

Reino Kosken Huurre, valkoisen, mustan ja harmaan sävyjä.

Huurre voitti II palkinnon Neoviuksen ryijykilpailussa v. 1959.

Kaunis koti 1964

Kosken AHJO, palkittu kolmella kultamitalilla.

Sorjat pukimet 1965

Helmi Vuorelma oli aikoinaan suomidesignin ykkösliike Lahdessa.

Omien tuotteiden lisäksi siellä myytiin mm. Aarikkaa, Marimekkoa, Vuokkoa, kotimaista lasia ja keramiikkaa.

Liike tuli tutuksi kun haettiin käsityötarvikkeita milloin äidin milloin mummon tarpeisiin.

Kansallispuvutkin hankittiin meille tytöille, äiti ompeli itse tarvikepaketeista. Sain Hollolan kansallispuvun, 70-luvulla kaikki kylän lapset kun tanhusivat isoista pieniin.

Omin käsin 1965

***

Ryijyn arvo? Tätä kysytään nyt paljon.

Yleisesti ottaen ryijyn arvon tulisi olla vähintään vastaavan ryijypaketin hinta nykyisin. Mutta eihän se ihan niin mene. Kirpputoreilla ja yksityiskaupassa puhutaan kuitenkin vain kympeistä, hyvällä tuurilla satasesta. Katselin juuri kirpulla aikoinaan suositun ja paljon tehdyn Pirkka -ryijyn hintaa kun oli kaksi erikokoista myynnissä, hinnat olivat 45eur ja 75eur.

Mutta sitten jos ryijyn on kutonut ammattilainen arvostetussa kutomossa, suunnittelijanakin kuuluisuus (esim. Ritva Puotila), pitäisi sen vaikuttaa ryijyn arvoon nostavasti. Näitä en kympeillä lähtisi myymään.

Mielenkiintoista seurata mihin ryijyjen kiinnostus nousee tulevina vuosina, ja tulevatko nämä upeat kultakauden ryijyt vielä tosissaan muotiin.

Tietolähteet: Ryijy elää Suomalaisia ryijyjä 1778-2008

                     Omin käsin nro 1/1965

                     internet

Joulustelu hyvässä vauhdissa

Kirppareilla on joulustelu alkanut, tosin kaikki eivät ole vielä aloittaneet ollenkaan. Huono heille, sillä joulutarjonta toisi lisää asiakkaita. Fidasta olen ostanut jo vaikka mitä, ja huomaan poikkeavani useammin katsomassa.

Joka vuosi etsin vähän erilaisia juttuja, vaikka samat piipunrassitontut ja kuusenkoristeet ovat listalla aina.
Tänä vuonna yritän löytää kauniita metallisia 50-60-luvun kynttilänjalkoja.
Mustia metallijalkoja on tarjolla pilvin pimein, mutta niistä pitäisi osata katsoa ovatko uutta tuotantoa, vai oikeasti vanhoja.
Vanhoissa on usein käytetty koristeena lasipallukoita tai muovi/niinipunoksia, muotoilu on siroa torvimaisine kynttiläpesineen.

Kuvia tällaisista kynttilänjaloista voi hakea sanoilla retro metall ljusstake, tulevat useimmin nimittäin Ruotsista.

Fidasta ostettu kynttilänjalka 2.60eur, joka on mun silmiin vanha.

Juttelin myyjän (minua vanhempi) kanssa,

ja hän kertoi muistavansa lapsuudenkodista vastaavan.

Sinisistä lasineliöistä paistaa kauniisti valo läpi, kun asettaa kynttilänjalan ikkunalle.

Wirkkala löytöjä

 No nyt on löytynyt monta samaa sokerikko-kermakkoa pikkurahalla.

Kyseessä on Tapio Wirkkalan Iittalalle suunnittelemat kattausesineet, tuotannossa 1956-1974.

Lilaa myytiin vain väärän parin kanssa.

Kyllähän tuosta näkee mittasuhteista jo ettei kuulu samaan,

ja "sokerikossa" lasi on paksumpaa puristettua.

Väritön että ruskea olivat 2 euroa pari, lila kolme euroa.

Ehkä joskus löydän lilalle oikean parin.

"Hyi vitsi, miten voi olla noin ruma!"

Näin loihti sanomaan poikani, kun kaivoin kaapista järkälemäisen Anu Pentikin Kaamoskivi kynttilänjalan kuvattavaksi.

Kerroin aiemmin Pentikin alkutuotannosta täällä, mutta minulla ei ollut näitä omia Kaamoskiviä vielä silloin.
Anun signeeratut taideteokset oli katsottu kait Kierrätyskeskuksessa liian kamaliksi laittaa myyntiin, sillä nappasin ne mukaani SAA OTTAA -hyllystä.
(Tässä ruskeassa on tosin rikkoa kaulusrenkaassa, joka on voitu katsoa heikkoudeksi myynnissä.)
12 kynttilää saa sauhuamaan, taitaapi mennä meillä testiin terassille, tulee jo liikaa hiukkaspäästöä sisäilmaan.

Mutta sininen on täysin ehjä, viidelle kynttilälle.

Hienous Humppilasta

Humppilan lasi on edullista joka kodin lasia, vielä aliarvostettua, mutta löytänyt keräilijänsä silti.
Hinnat ei kirpputoreilla päätä huimaa, joten heräteostoksia tekeekin helpommin.

Minulla on mielessä muutamia Humppilan malleja joista tykkään, mutta paljon on myös sellaista lasia jota en ostaisi.

Tässä on tykkäyskohde, Tauno Wirkkalan suunnittelema Mesiurut maljakko.

Pitkään tehty ja myyty, vuodet 1972-87. Kuitenkin suht harvinainen kirpputoreilla.

Maljakko on erityisen kaunis auringonpaisteessa, kuvasin sen nytkin iltasäteessä hehkumaan.

Salaisuus hehkumiselle ja valon leikille on pohjassa oleva Wirkkalan keksimä prismaattinen lasilevy.
Tämä hunajakennomainen rakenne tekee maljakosta kiinnostavan, ja sitä tekee mieli käännellä ja katsella miten valo taittuu.

(Huom! Eero Rislakilla Mäntyharjun lasi on maljakko nimeltään Urku, jonka voi hätäisesti sotkea Mesiurkuihin. Pohjakuviosta viimeistään erottaa.)

Hei, joulu tulee kovaa kyytiä, ja pian onkin parhaat ajat kirpputoreilla etsiä jouluaarteita. Kerran vuodessa vain tämä mahdollisuus, kirppiskiertelijän juhlaa.

Anonymiteetistä Wärtsilän emaleissa

Wärtsilän mainos vuodelta 1962, uudet Venla kasari ja kattilat juuri tulleet myyntiin yönsinisenä ja oliivina. (Myöhemmin myös punainen, sekä Esteri Tomulan kuvittama Ruusukaali.)

Mainoksessa huomioitavaa on se, että suunnittelija mainitaan, taiteilija Harry Moilanen.

Wärtsilällä keskusteltiin 60-luvulla paljon siitä, pitääkö tuotteiden markkinoinnissa nostaa suunnittelija esille vai ei.
Kaj Franckilla oli selvä ja vahva mielipide, ja hänen mielestään sarjatuotantoa ei pidä myydä taiteilijan nimellä ollenkaan. Sarjatuotanto kun on hänestä aina yhteistyötä, monen työntekijän panos. Sarjatuotteen piti olla arkinen ja huomaamaton, vuosikymmeniä kestävä esine, niin ettei käyttäjä ala miettimään kuka sen suunnittelija on.
Wärtsilä luopui sitten tämän johdosta muotoilijoiden nimien käytöstä sarjatuotettujen tuotteiden kohdalla niin mainonnassa kuin tuoteluetteloissakin.

Franck oli myös yksinkertaisuuden ja koristelemattomuuden kannalla, hän ei pitänyt siitä että emaleita siirtokuvakoristeltiin, pelkkä väri olisi riittänyt mainiosti.

Onko nyt sitten suunnittelijat unohdettu Franckin toiveen mukaisesti, mietimmekö tekijöitä Finel emaleita pyöritellessämme?
Useimmille taitaa riittää kun tietää että kuka on koristesuunnittelija, muotoilijat ovat jääneet tässä kohdin heidän varjoonsa.

V. 1966 korostettiin tuotteen erinomaisuutta erilaisin mielikuvin.
Onpa mahtava tuote!

Tässä Venla punaisena.

Dora Jung, pellavataituri

DORA JUNG 1906-1980

Keväällä innostuin hurjasti Dora Jungin tuotannosta luettuani hänestä kertovan kirjan.
Alkoi uusi bongauskohde kirppareilla, Doran kattaustekstiilit. Löytyykö mitään ja millä hinnalla?

Ja nyt kun mennään syksyä, niin ei ole ollut ollenkaan vaikeaa niitä löytää. Valitettavasti usein niissä on jo vuosikymmenten tahrat pinttyneenä tai kangas kulunutta. Sitkeästi laitetaan myyntiin kuitenkin "kansallisaarteena", vaikka joitakin en olisi ilmaiseksikaan huolinut kun oli niin huonossa kunnossa.

Dora Jung alkoi suunnittelemaan Tampellalle 50-luvulla kun tablettimuodista siirryttiin enemmän pöytäliinojen käyttöön. Hän halusi saada taiteensa tutuksi koko kansalle, ja teollinen massatuotanto mahdollisti tämän. Paitsi että hän suunnitteli uutta, myös joitakin hänen kutomonsa uniikkimalleja siirrettiin tehdastuotantoon pienin muutoksin.

100 Ruusua lautasliinat 2.50eur/2kpl

Dora Jungin ehkä tunnetuin ja suosituin malli on 100 Ruusua joka on tehty Stockmannin 100-vuotisjuhlaliinaksi vuonna 1962. 70-luvun lopulla mallia oli saatavana jopa 25 eri kokoa.
Nyt Sataa ruusua valmistaa Lapuan kankurit.

Kirppareilla yleisimmin näkee Yrttitarha liinoja myynnissä, eivätkä ole kalliita. Kuosi on kyllä aika vaatimaton, ei kiinnosta minua.

Strada pöytäliina oli oikea tuurilöytö. Myyjä oli juuri tuonut tavaraa pöydälleen kun satuin paikalle.
Täyspellavainen damastiliina on 6-hengen ruokapöydälle, tahraton, hajuton, kuin uusi!
Hinta 3eur.

Strada on suunniteltu Tampellalle 60-luvun alussa, nimeen on saattanut vaikuttaa taiteilijan tekemä matka Italiaan. Mallissa kulkee keskellä leveä raita "strada" ja tämä on ainoa Tampellan valmistama pöytäliina, jossa on Doran signeeraus. Merkki muistuttaa kangaspuita tai hevosta. Dora puhuikin itse "Min häst."
Liinasta on useita värejä, luulen että tämä on kuparinruskea.

Puolipellavainen Perhonen on suunniteltu 70-luvun alussa, liinassa on kahdeksan erilaista perhoslajia. Nyt käytettiin hillittyjen värien lisäksi jo muodin mukaista voimakkaampaa, perhosta on tehty myöskin mm. oranssinpunaisena.
Ja jos Strada oli ilmeeltään ajalle tyypillinen graafinen, 70-luvulla siirryttiin esittäviin aiheisiin, luontoon ja kukkiin.
Perhonen jäi Doran viimeiseksi Tampellalle suunnittelemaksi malliksi.

Nämä minun ostamat perhoset ovat kokoa 130*260cm, sininen Pelastusarmeijan kirpulta 12.50eur kanta-asiakkaan alella, priimakuntoinen. Vihreä normaalilta pöytäkirppikseltä 3.50eur, vähän pesuissa jo nyppääntynyt.

Perhoset ei erotu niin hyvin kuin sinisessä. Kirpulla olen katsellut myös sitä punaista, eikä siinäkään  perhoset erotu kovin hyvin.

Ja Doran liinojen etsiminen jatkuu tietysti, haluaisin löytää esim. Calendulan kirkkaissa väreissä tai Omena pikkuliinan.
Parhaiten Doran liinoja oppii tunnistamaan lukemalla kirjan DORA JUNG - TEKSTIILITAITEILIJA - TAIDEKÄSITYÖLÄINEN - TEOLLINEN MUOTOILIJA, kirjassa on luettelo kuvineen Tampellalle suunnitelluista malleista.