Suomen maatalous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Rypsipelto ja heinälato.

Suomen maatalous tarkoittaa Suomen valtion alueella harjoitettavaa maataloutta. Suomessa on peltoa 2,3 miljoonaa hehtaaria ja koko Suomen pinta-alasta maatalousmaan osuus on 8 prosenttia[1]. Suomessa menestyvät ilmasto-olosuhteista johtuen nopeasti valmistuvat eli lyhyen kasvukauden vaativat viljelykasvit ja lajikkeet. Suomessa laajasti viljeltyjä viljelykasveja ovat nurmikasvit, ohra ja kaura. Suomessa on maitotaloutta. Suomessa on otollisemmat olosuhteet maataloudelle kuin vuoristoisessa Pohjois-Ruotsissa ja kylmässä Venäjän Karjalassa.

Suomen maapinta-alasta suuri osa on soita, maannos on verrattain köyhää podsolimaannosta ja metsämaa kilpailee taloudellisesti viljelymaan kanssa monin paikoin. Suomessa maanviljelyä ja satojenmuodostumisia rajoittavat ilmastolliset tekijät, kuten mm. verrattain lyhyt kasvukausi, verrattain alhaiseksi jäävä tehoisa lämpösumma, sadonkorjuun aikaan epäsuotuisasti sijoittuvat syyssateet, hallanvaara ja verrattain kylmä talvi, joka rajoittaa satoisampien syyslajikkeiden hyödyntämistä. Näitä kompensoivat kesän pitkät päivät, sillä viljelykasvit saavat runsaasti energiaa auringosta vuorokaudessa. Golfvirta pitää Suomen leveysasteeseen nähden lämpimänä.

Suomessa talvi puhdistaa pellot taudeista ja tuholaisista.[2]

Maataloustilastoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa oli maatiloja ja puutarhayrityksiä 52 775 kappaletta vuonna 2014.[2] Viimeisen vuosikymmenen aikana tilojen määrä on vähentynyt, keskikoko kasvanut ja työntekijöiden määrä tilaa kohti vähentynyt. Vuosien 2000 ja 2007 välillä maatilojen (ml. puutarhayritykset) määrä on laskenut 13 516 yrityksellä (16,5 %). Samassa ajassa maatiloilla töitä tekevien henkilöiden määrä on vähentynyt 184 420:stä 144 214:ään (21,8 %).[3] Maatilojen keskipeltoala oli vuonna 2012 38,9 hehtaaria.[2]

Viljelykäytössä olevaa maatalousmaata on noin 2 295 000 hehtaaria (2008). Eniten Suomessa viljellään nurmikasveja. Tärkeimmät viljakasvit ovat ohra (614 000 ha), kaura (376 000 ha), vehnä (220 300 ha) ja ruis (24 000 ha). Muita yleisiä kasveja ovat rypsi (53 200 ha), peruna (26 500 ha), ruokohelpi (20 700 ha), kumina (17 500 ha) ja sokerijuurikas (13 600 ha).[4] Suomi on yksi maailman suurimmista kauran tuottajamaista ja viejistä.[1] Suomi tuottaa neljäsosan maailman kuminasta[5].

Vuonna 2017 öljyhamppua viljeltiin 540 hehtaarilla.[6] Vuonna 2017 kuituhamppua viljeltiin 312 hehtaarilla.[7]

Suomenkarjaa.

Karjataloudessa eniten tuotetaan maitoa (2 287 miljoonaa litraa vuonna 2007), josta pieni osa jalostetaan muun muassa voiksi ja juustoksi. Maidon tuotantomäärät ovat laskeneet n. 6 prosenttia vuodesta 2003 lähtien. Lihatuotteista merkittävimmät vuonna 2007 olivat sianliha (213 miljoonaa kiloa), siipikarja (95 miljoonaa kiloa) ja naudanliha (88 miljoonaa kiloa). Sianlihan ja siipikarjan tuotanto on noussut vuodesta 2000 lähtien. Siipikarjan tuotantomäärät ovat ohittaneet supistuneen naudanlihan tuotannon vuonna 2006. Myös kananmunat (57 miljoonaa kiloa) ovat merkittävä osa tuotantoa.[8] Poronhoidon merkitys elinkeinona on suurin Pohjois-Suomen syrjäisimmissä ja harvaan asutuissa kunnissa.[9] Suomen alkuperäisistä tuotantoeläinten maatiaisroduista maatiaissika on kuollut sukupuuttoon. Nautarodut ovat uhanalaisia; puhdasrotuista itäsuomenkarjaa ja pohjoissuomenkarjaa on vain 350 lehmää kumpaakin. Suomenhevonen väheni maatalouden koneellistumisen myötä. Maatiaiskanoja on noin 1500.[10]

Noin 8 % Suomen maatiloista on luomutuotannossa (2014).[2] Osuus on lisääntynyt viime vuosina.[11] Vuonna 2017 Suomen luomuviljelty peltoala oli 259 451 hehtaaria[12].

Kylmän talven vuoksi torjunta-aineita ei tarvita yhtä paljon kuin lämpimämmissä maissa. Toisaalta pohjoisen havumetsävyöhykkeen kasvukauden lyhyys rajoittaa sadot päiväntasaajaan läheisemmistä maista. Karun podsolimaannoksen vuoksi lannoitteita käytetään runsaasti.

Navettojen yksikkökoot ovat kasvaneet. Seinäjoen Ylistaron alueella sijaitsee Suomen suurin navetta, jossa on tilaa 600 lehmälle.[13]

Maanviljelyn muuttuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennusteissa on arveltu vallitsevan trendin jatkuvan eli Suomessa sijaitsevien maatilojen määrän pienenevän ja koon kasvavan. Tällöin tuotanto pysyisi suunnilleen nykyisellä tasolla. Toisaalta on esitetty monien maatilojen sivutoimien laajenevan perinteisestä metsätaloudesta muun muassa maatilamatkailuun.

Monivuotisen maustekasvin kuminan viljely on yleistynyt Suomessa ja Suomi tuottaa yli neljänneksen maailman kuminasta.[14] Kuminan viljely tasaa viljelyn riskejä ja se on yhtä kannattavaa tai kannattavampaa kuin viljan viljely.[15]

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen mukaan ilmaston lämpeneminen aiheuttaa Suomessa viljelyrajojen siirtymistä pohjoiseen, kasvukausien pitenemistä ja satojen paranemista lähivuosikymmeninä. Esimerkiksi rypsin viljelyala on 8,5-kertaistunut aikavälillä 1995–2007, ja rapsi- ja vehnäpellotkin ovat kasvaneet tuntuvasti. Samalla kuitenkin tuholaisten, kuivuuden ja kasvitautien haitallisten vaikutusten uskotaan kasvavan ilmaston lämmetessä.[16][17] Rapsi on vähitellen syrjäyttämässä pienempisatoista rypsiä.[18]

Runsassatoisten rehukasvien rehumaissin ja sinimailasen viljely voivat yleistyä.[18] Vuonna 2017 rehumaissia viljeltiin 700-800 hehtaarin alalla[19]

Eri viljelykasveista voidaan ottaa käyttöön myöhäisempiä, pidemmän kasvukauden vaativia lajikkeita. Myöhäisemmät lajikkeet tietävät viljelijöille suurempia satoja. Keväistä on tullut liian kuivia ja syksyistä liian märkiä. Lisäksi viljelyä haittaavat rankemmiksi tulleet sateet.[18]

Vuonna 2017 kuminan viljelyala oli 24 000 hehtaaria. Vuonna 2017 rapsin viljelyala oli 37 000 hehtaaria, mikä on ohittanut rypsin 28 500:n hehtaarin viljelyalan. Härkäpavun viljelyala oli vuonna 2017 perunaa vastaava noin 22 000 hehtaaria. Härkäpapua siis viljellään jo perunaa vastaavalla alalla.[20]

Lämpenevä ilmasto voi pahentaa gammayökkösen toukkien tekemiä tuhoja. Lisäksi litusääski voi levitä Suomeen.[21]

"Meillä ei olisi ensimmäistäkään tuotetta ilman tuontia", toteaa luonnonvarakeskuksen tutkija. Maatilan työtkin vaativat koneita ja polttoainetta.[22]

EU-jäsenyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen liittyessä EU:hun neuvotteluiden keskeinen osa oli maatalouden asema. Ennen EU-jäsenyyttä suomalaisten viljelijöiden elintaso pyrittiin turvaamaan kansallisen hinta- ja tukipolitiikan avulla. Viljelijöiden saamat tuottajahinnat olivat lähes kaksinkertaiset EU:ssa maksettuihin tuottajahintoihin verrattuna. Kotimaisten tuotteiden kysyntä turvattiin tuontirajoituksilla, ja mahdollinen ylituotanto vietiin vientitukien turvin ulkomaille. Jäsenyysneuvotteluissa Suomi vaati koko maata pohjoisen tuen sekä epäsuotuisten alueiden tuen (LFA) piiriin. Tämä hyväksyttiin vain maan pohjoisosan osalta, lisäksi Suomi sai luvan maksaa sopeutumista helpottavaa siirtymäkauden tukea viiden vuoden ajan. Jäsenyyden myötä maataloustuotteiden markkinahinnat laskivat. Maataloustuotanto ei silti romahtanut. Siirtymäkauden jälkeen viljelijät saavat suoraa tulotukea, jota ei ole sidottu korkeisiin tuottajahintoihin.[23]

Biokaasu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Biokaasu

Maatalouden harjoittajat voivat tuottaa biokaasua.[24] Biokaasun tuottamiseen sopivat lanta, ylijäämänurmet ja perunatuotannon sivuvirrat[25]. Biokaasun tuotannossa syntyvä mädätysjäännös voidaan käyttää lannoitteena maatilan omilla pelloilla[26]. Suomen oloissa mädätyssäiliön täytyy olla hyvin eristetty ja lämmitetty[27]. Sianlannasta biokaasua muodostuu 25-35 kuutiometriä tonnista ja biokaasun metaanipitoisuus on 65 prosenttia. Naudanlannasta biokaasua muodostuu 15-25 kuutiometriä tonnista ja biokaasun metaanipitoisuus on 60 prosenttia.[28] Suomen Biokaasuyhdistyksen tavoitteena on edistää biokaasuteknologian käyttöönottoa maataloudessa.[29]

Päästöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VTT:n emeritusprofessori Ilkka Savolaisen mukaan maatalouden ilmastopäästöt vastaavat 16 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa (tCO2ekv), kun liikenteen päästöt ovat vain 10 miljoonaa tonnia. Pelkästään turvepelloista tulee vuodessa 8 miljoonaa tCO2ekv, jonka päästöoikeudet maksaisivat melkein puoli miljardia euroa vuodessa, jos pellot olisivat päästökaupan piirissä. Yhteensä soista raivatuissa turvepelloissa on 150-200 miljoonaa tonnia hiiltä, josta tulee ajan mittaan 550-800 miljoonan tonnin päästö. Turvemaiden päästöjen vähentäminen maksaisi 6-9 euroa/tCO2ekv maatalouden ilmastotiekartan mukaan eli hyvin vähän, kun päästöoikeus maksaa 60 euroa/tCO2.[30]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Viljojen ja öljykasvien tuotanto Suomessa (s.3) Vilja-alan yhteistyöryhmä. Arkistoitu 4.1.2019. Viitattu 29.1.2019.
  2. ↑ a b c d Turvallista ruokaa kestävin menetelmin (mtk.fi) Viitattu 23.1.2016
  3. ↑ Maa- ja metsätalousministeriön Tietopalvelukeskus: Maatalouden rakennetutkimus 2007 matilda.fi. Arkistoitu 25.12.2009. Viitattu 14.9.2008.
  4. ↑ Maa- ja metsätalousministeriön Tietopalvelukeskus: Käytössä oleva maatalousmaa 2008 ennakkoarvio matilda.fi. Viitattu 14.9.2008.[vanhentunut linkki]
  5. ↑ https://yle.fi/uutiset/3-9749531
  6. ↑ https://www.farmit.net/erikoiskasvit/2017/11/07/oljyhampun-tuotantoa-mahdollisuus-lisata
  7. ↑ https://www.aamuset.fi/teemat/3831380/Hamppubetoni+alkaa+hiljalleen+kiinnostaa+rakennuttajia (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Maa- ja metsätalousministeriön Tietopalvelukeskus: Maataloustilastotiedote 2008 matilda.fi. Viitattu 14.9.2008.[vanhentunut linkki]
  9. ↑ Tuotantoeläimet Suomi.fi. Viitattu 15.5.2016.
  10. ↑ Maatiaisrodut säilyneet uhanalaisina Luonnonvarakeskus. Viitattu 15.5.2016.
  11. ↑ Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira): Eviran luomuvalvonnan raportti evira.fi. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 22.5.2013.
  12. ↑ https://proluomu.fi/wp-content/uploads/sites/11/2018/04/luomu_suomessa_2017.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Aamulypsy Suomen suurimmassa navetassa – 600 lehmää Ilta-Sanomat. 26.10.2017. Viitattu 29.1.2019.
  14. ↑ Suomalainen kumina pitää pintansa maailmalla Yle. 1.4.2014. Viitattu 29.1.2019.
  15. ↑ Kumina tasaa viljelyn riskejä Yle. 2013. Viitattu 29.1.2019.
  16. ↑ Helsingin Sanomat 5.12.2007: Ilmastonmuutos vie vilja- ja öljykasveja kohti pohjoista Suomea
  17. ↑ Maatalous ja ilmastonmuutos LuKe. Arkistoitu 30.1.2019. Viitattu 29.1.2019.
  18. ↑ a b c Kun kesät venyvät, pääsevät sonnitkin maissin makuun Yle. 2014. Viitattu 29.1.2019.
  19. ↑ https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/s%C3%A4il%C3%B6rehun-seassa-kolmasosa-rehumaissia-kohotti-maidon-rasva-ja-valkuaisainepitoisuuksia-kolme-sentti%C3%A4-korkeampi-maidon-litrahinta-on-iso-juttu-1.190838
  20. ↑ ERIKOISKASVIEN VILJELYALA LISÄÄNTYY – HÄRKÄPAPU KIPUSI JO PERUNAN RINNALLE Farmit. 9.5.2018. Viitattu 29.1.2019.
  21. ↑ https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.274114
  22. ↑ Ruoan kotimaisuus on harhaa – Luonnonvarakeskuksen tutkija: "Meillä ei ole ensimmäistäkään tuotetta ilman tuontia" Yle Uutiset. 5.6.2020.
  23. ↑ Rannikko P: Suomen maaseutu EU-jäsenyyden aikana Suomi 5 vuotta Euroopan unionissa. 2000. Arkistoitu 2.7.2014. Viitattu 10.4.2016.
  24. ↑ https://yle.fi/uutiset/3-10484389
  25. ↑ https://biogts.com/fi/uutiset/kauhajoen-biokaasulaitokselta-liikennekaasua-ja-sahkoa-maatalouden-sivuvirroista/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  26. ↑ https://media.sitra.fi/2017/02/27175150/Selvityksia111-2.pdf s. 21
  27. ↑ https://www.motiva.fi/files/6958/Biokaasun_tuotanto_maatilalla.pdf
  28. ↑ https://www.motiva.fi/files/6958/Biokaasun_tuotanto_maatilalla.pdf s. 10
  29. ↑ http://www.biokaasuyhdistys.net/tietoa-biokaasusta/biokaasu-ja-maatilat/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  30. ↑ VTT:n tutkimusprofessori emeritus Ilkka Savolainen: Turvepeltojen päästöjä on vaikeampi saada kuriin maksuilla kuin estämällä päästöjen synty (45/2021, sivu 58) Suomen Kuvalehti. 11.11.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hirvilammi, Juha: Varhainen viljely Suomessa. Loimaa: Suomen maatalousmuseo Sarka, 2010. ISBN 978-952-99569-7-5
  • Niemelä, Jari: Talonpoika toimessaan: Suomen maatalouden historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-034-9
  • Rasila, Viljo; Jutikkala, Eino ja Mäkelä-Alitalo, Anneli: Suomen maatalouden historia 1: Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-481-9
  • Peltonen, Matti ja Rasila, Viljo: Suomen maatalouden historia 2: Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-482-7
  • Rasila, Viljo ja Markkola, Pirjo: Suomen maatalouden historia 3: Suurten muutosten aika: Jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-483-5
  • Soininen, Arvo M.: Vanha maataloutemme: maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1974. ISBN 951-9254-04-8
  • Solantie, Reijo: Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa. (Väitöskirja) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2012. ISBN 978-951-39-5008-8 Julkaisun verkkoversio (PDF).
  • Sunila, J. E.: Suomen maatalous, 1. nidos. Porvoo: WSOY, 1922.
  • Sunila, J. E.: Suomen maatalous, 2. nidos. Porvoo: WSOY, 1922.
  • Vihola, Teppo: Leipäviljasta lypsykarjaan: maatalouden tuotantosuunnan muutos Suomessa 1870-luvulta ensimmäisen maailmansodan vuosiin. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1991. ISBN 951-8915-46-6
  • Viita, Pentti: Suomen talonpoika 800-2010. Helsinki: Etelän kirja, BSV Kirja, 2012. ISBN 978-952-5575-20-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen maatalous.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_maatalous&oldid=22812617”