Simon Elo
Simon Elo | |
---|---|
Simon Elo maaliskuussa 2014. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 8. heinäkuuta 1986 Lapinjärvi |
Poliitikko | |
Puolue | Kokoomus (2020–) |
Entiset puolueet |
Sininen tulevaisuus (2017–2019) Perussuomalaiset (2009–2017) Kristillisdemokraatit (?–2009) |
Asema |
Kansanedustaja (2015–2019) Kaupunginvaltuutettu (2013–) |
Vaalipiiri | Uusimaa |
Kotipaikka | Espoo |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivu | |
Simon Jakob Benjamin Elo (s. 8. heinäkuuta 1986 Lapinjärvi) on Talotekniikkaliitto ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö, Espoon kaupunginvaltuutettu ja entinen kansanedustaja.[1]
Elo oli Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja syksystä 2010 vuoden 2014 loppuun.[2][3][4] Espoolainen Elo oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 Uudellamaalla ja sai 1 241 ääntä, mutta ei tullut valituksi.[5] Elo valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuoden 2012 kuntavaaleissa.[6] Hän oli ehdokkaana myös vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä.[7] Elo edusti perussuomalaisia kesäkuuhun 2017 asti ja oli 2017–2019 Sinisen eduskuntaryhmän kansanedustaja ja puheenjohtaja. Elokuussa 2019 Elo ilmoitti eroavansa sinisten jäsenyydestä ja jatkavansa sitoutumattomana Espoon kaupunginvaltuustossa.[8] Helmikuun 2020 alussa Elo kertoi siirtyvänsä kokoomukseen ja lähtevänsä kokoomuksen ehdokkaana ehdolle kuntavaaleihin 2021.[9]
Vuonna 2002 Elo julkaisi nimellä SimSonic PC:lle ShenSonic-fanipelin, joka perustui Dreamcastin Shenmue-peliin Sonic the Hedgehog -hahmoilla.[10][11] Elo on sanonut olevansa edelleen Sonic-hahmon fani.[12]
Elo on juontanut viikoittaista keskusteluohjelmaa Radio Rapu -kanavalla.[13]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Simon Elo on pappisperheen poika ja syntyisin Lapinjärveltä. Hänen isänsä oli evankelis–luterilaisen kirkon pastori ja äitinsä kuvaamataidon opettaja. Hän on seitsenlapsisen perheen toiseksi nuorin ja hänellä on neljä sisarta sekä kaksi vanhempaa veljeä. Elo kirjoitti ylioppilaaksi Lohjan yhteislyseon lukiosta 2005. [14] Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden kandidaatti Turun yliopistosta pääaineenaan poliittinen historia. [15] Elo on suorittanut siviilipalveluksen. [16]
Poliittinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
Simon Elo toimi ennen perussuomalaisiin liittymistä kristillisdemokraateissa. 26. syyskuuta 2009 Elo ilmoitti, että hän on liittynyt perussuomalaisiin.[22] Elon mukaan kyse oli linjaeroista, eikä henkilökysymyksistä. Lokakuussa 2009 Simon Elo valittiin Perussuomalaisten Nuorten hallituksen varajäseneksi vuodelle 2010, ja vuonna 2011 Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi, jona hän toimi vuoteen 2014 saakka.
Simon Elo valittiin eduskuntaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hän oli perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä kesäkuuhun 2017 asti. Kesäkuun 10. päivänä Elo onnitteli Halla-ahoa valinnasta ja lupasi jatkoa yhtenäisinä perussuomalaisina.[23] Suomalaisen politiikan vilkkaana tiistaina Elo esiintyi kuitenkin – vain kolme päivää myöhemmin – Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä yhdessä 20 muun edustajan kanssa. Hän ilmoitti samalla viikolla eronneensa myös puolueesta.[24]
Elo oli vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Sinisten ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.[25] Hän sai 587 ääntä eikä tullut valituksi.[26]
Poliittiset näkemykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: voisi kovasti tiivistää |
Talous- ja energiapolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elo rohkaisisi nuoria yrittäjyyteen erilaisilla yrityshautomoilla ja nuorisolainoilla. Elon mukaan palkattoman työharjoittelun kulttuuri on nuorten työllisyyttä vahingoittavaa. Hän myös alentaisi nuoria työllistävien yritysten työnantajamaksuja ja ottaisi käyttöön nuorisotakuun, jonka tavoitteena on tarjota kaikille nuorille viimeistään parin-kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen koulutus-, työharjoittelu- tai työpajapaikka.[27]
Elo ei kannata kansainvälistä päästökauppaa, vaan näkee tällaisen ratkaisun laskevan rankasti suomalaisten elintasoa ja yritysten kilpailukykyä. Hänen mukaansa päästökaupoista on "tulossa yksi talousrikollisten kannattavimmista bisneksistä". Nykytoimien sijaan Elo esittää ominaispäästöjärjestelmää ja torjuu Windfall- ja uraaniverot. Merenkulun rikkipäästötavoitteiden toteuttamiseen täytyisi Elon mielestä ottaa ainakin 15 vuoden siirtymäaika.[28] Elon mukaan "ydinvoima on paras saatavilla oleva tapa tuottaa maksimaalinen määrä energiaa mahdollisimman pienillä ympäristökustannuksilla".[29]
Maahanmuuttopolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elon mukaan "monikultturismista uhkaa tulla tuntemamme ja arvostamamme eurooppalaisen kulttuurin tuho". Elo pitää monikultturismia kommunismin kaltaisena yhteiskunnallisena kokeena, jonka maksumiehenä on eliitin sijaan tavallinen kansa. Hän syyttää monikultturismin edistämisestä erityisesti perinteistä vasemmistoa, joka "vaikenee täysin sen epäkohdista".[30]
Suomen on Elon mukaan oltava avoin maahanmuutolle, joka on laadultaan neutraalia tai hyödyllistä. Elo kannattaa "opportunistista, Suomea hyödyttävää maahanmuuttopolitiikkaa". Hän ottaisi käyttöön kansalaisuus- ja kielitestin sekä pisteytysjärjestelmän. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla tulisi suosia ryhmiä, jotka kokemusperäisesti sopeutuvat paremmin.[29]
Elo vähentäisi humanitaarista maahanmuuttoa, mutta kannattaa työperäistä maahanmuuttoa.[31][32] Hän kannattaa Kanadan mallia, jossa maahan otetaan korkeasti koulutettuja.[33] Elon mukaan Suomen ei pidä ylläpitää verovaroin maahanmuuttajien alkuperäistä kulttuuria, vaan panostaa maahanmuuttajien sopeutumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.[34] Elo on syyttänyt Helsingin kaupunkia "rasistisesta rekrytointipolitiikasta", koska kaupunki hyväksyy positiivisen syrjinnän.[35][36]
EU-politiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Euroopan unionin tukipakettipolitiikassa ei ole Elon mukaan kyse euron, vaan ranskalaisten ja saksalaisten suurpankkien pelastamisesta veronmaksajien kustannuksella. Hänen mukaansa Kreikka olisi aikanaan pitänyt erottaa euroalueesta, palauttaa drakma, devalvoida se ja aloittaa hallittu velkasaneeraus.[37] Keväällä 2010 Elo järjesti mielenosoituksen samana vuonna päätettyä Kreikka-tukipakettia vastaan.[38]
Suomen hallituksen tulisi Elon mielestä aloittaa selvitystoimet mahdollisuuksista turvata talouden toimintakyky ottamalla käyttöön euron korvaava valuutta.[39]
Koulutuspolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elon mukaan opintotukeen tarvittaisiin tasokorotus ja tuki on sidottava indeksiin. Opintorahaan tulisi tehdä 145 euron huoltajakorotus kaikille opintotukea nostaville opiskelijoille, joilla on alaikäisiä lapsia huollettavanaan. Opintotuen tulorajat tulisi Elon mielestä poistaa kokonaan. Suomalaisille koulutuksen tulee olla maksutonta, mutta ulkomaalaisille, EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille Elo laittaisi lukukausimaksun.[40]
Kielipolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elo vaatii pakkoruotsista luopumista ja Suomen muuttamista virallisesti yksikieliseksi maaksi, jossa ruotsilla on vähemmistökielen asema.[41] Elo poistaisi virkamiesruotsin vaatimuksen ja korkeakoulujen kielikiintiöt. Hänen mukaansa Suomen kaksikielisyys on olemassa vain, jos suomenkieliset pakotetaan opettelemaan ruotsia. Elo uskoo, että vuositasolla kaksikielisyys maksaa useita satoja miljoonia euroja.[42]
Ulkopolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elo pitää länsimaista kulttuuria parhaana.[43] Hän pitää Israelin toimien arvostelua yksipuolisena ja on osallistunut Israelin tukimielenosoitukseen.[44][45] Elon mukaan Israel on Lähi-idän ainoa demokratia. Suomen ja Euroopan unionin tulisi Elon mielestä nykyistä selkeämmin tukea Israelia ja lopettaa kaikenlainen avustustoiminta Hamasin hallitsemaan Gazaan.[46] Hänen mukaansa Egyptin vuonna 2011 tapahtunut kansannousu tulee johtamaan islamilaiseen teokraattiseen hallintoon.[47] Hän on kirjoittanut Uuden Suomen blogiinsa, että "Palestiinalaisten Yhdistyneille kansakunnille viemässä itsenäisyysjulistuksessa vaadittiin ennen vuotta 1967 vallinneita rajoja. Jokainen Israelissa käynyt tietää, että vaatimus on täysin epärealistinen."[48]
Nykymuotoinen kehitysapu tulisi Elon mielestä lakkauttaa. Hänen mukaansa nykyinen kehitysapu ylläpitää korruptiota ja tehotonta byrokratiaa eikä lisää yksityistä taloudellista toimeliaisuutta. Elo korostaa yksityisten ihmisten vapaaehtoista ja omaehtoista auttamisenhalua. Nykymuotoisen kehitysavun lopettaminen säästäisi vuositasolla Suomen valtiolta noin miljardi euroa, Elo laskee.[49]
Turvallisuuspolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elon mukaan Suomen asevelvollisuusjärjestelmän täytyy tarjota jokaiselle miehelle ja naiselle mielekäs palvelustehtävä. Hän uudistaisi siviilipalveluksesta poikkeusoloihin soveltuvan kriisinhallintayksikön, joka normaalioloissa voisi toimia esimerkiksi terveydenhuollon piirissä. Elon mukaan "siviiliipalveluksen tulisi jo tasa-arvon vuoksi olla pakollinen myös naisille".[50] Vaalikoneessa Elo on todennut, että "yleisen ja yhtäläisen asevelvollisuuden tulisi tarkoittaa kummankin sukupuolen velvollisuutta".[29]
Elo on arvostellut Suomen nykyistä aselainsäädäntöä, jonka vuonna 2010 tapahtunut uudistus oli "täysi fiasko". Elo kumoaisi jo tehdyt aselainsäädännön muutokset.[29]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harrastuksikseen Elo on maininnut salibandyn, lukemisen, historian, videopelit, elokuvat sekä Arsenal FC -jalkapalloseuran kannattamisen.[15] Elo asuu Espoon Niipperissä.[51] Kesäkuussa 2017 Simon Elo myönsi pettäneensä raskaana ollutta vaimoaan.[52]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kansankodin kuolinvuoteella: Ruotsalainen hyvinvointivaltio ja maahanmuutto. (Raportti, Suomen Perusta -ajatuspaja) Helsinki: Suomen Perusta, 2015. ISBN 978-952-7145-00-5 Teoksen verkkoversio (PDF).
- Siirtolaiskriisi: Puheenvuoroja muuttoliikkeen syistä ja seurauksista. (Raportti, Suomen Perusta -ajatuspaja) Helsinki: Suomen Perusta, 2015. ISBN 978-952-7145-10-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
- Elo, Simon & Tikka, Juha-Pekka: Simon Elo – Poliittiset mustelmani. Minerva Kustannus, 2021. ISBN 978-952-3752-24-5
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Martelius, Katja: Mieltään muuttanut. Helsingin Sanomat kuukausiliite, 2023, nro 9, s. 70. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0780-0096 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.9.2023.
- ↑ Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajaksi espoolainen Länsiväylä. Arkistoitu 18.10.2010. Viitattu 16.10.2010.
- ↑ Simon Elo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi. Viitattu 15.10.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.ps-nuoret.fi/uutiset/sebastian-tynkkynen-on-valittu-ps-nuorten-puheenjohtajaksi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Perussuomalaisia ehdokkaita Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaiset rp. Arkistoitu 30.9.2010. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Uudenmaan vaalipiiri - Espoo - Ehdokkaat vertauslukujärjestyksessä Ylen tulospalvelu. 6.11.2012. Yleisradio. Viitattu 14.1.2020.
- ↑ a b Vaalit 2015, valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2015.
- ↑ Lännen Media: Simon Elo eroaa sinisistä, aikoo jatkaa Espoon valtuustossa Helsingin Sanomat. Viitattu 16.8.2019.
- ↑ Sinisistä eronnut Simon Elo siirtyy kokoomukseen ja lähtee ehdolle kuntavaaleihin Ilta Sanomat. 3.2.2020. Viitattu 3.2.2020.
- ↑ ShenSonic Shenmue Dojo. Viitattu 14.1.2023. (englanti)
- ↑ ShenSonic Full-version! SegaXtreme. Viitattu 14.1.2023. (englanti)
- ↑ https://twitter.com/simon_elo/status/1197012909072760833 Twitter. Viitattu 14.1.2023.
- ↑ Rautio, Samppa: Nuorten kansanedustajien määrä kasvoi – tässä kaikki alle 30-vuotiaat päättäjät YleX. 20.4.2015. Viitattu 26.2.2020.
- ↑ Studia generalia 2.-5.10.2017 peda.net. Viitattu 15.11.2017.
- ↑ a b Simon Elo - Simon www.simonelo.fi. Viitattu 15.11.2017.
- ↑ Matti Rämö: Listasimme kansanedustajien sotilasarvot — Yllätystulos: upseereilla hurja yliedustus Seura. 12.02.2019 18.51 (Päivitetty: 15.02.2019 10.56). Seura. Viitattu 7.7.2024.
- ↑ Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Espoo Vaalit.fi. 14.6.2013 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 16.12.2014.
- ↑ Kuntavaalit 2017 - Espoo - Valitut
- ↑ Espoo, valitut tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ Eduskuntavaalit 17.4.2011: Tulos Uudenmaan vaalipiiri Vaalit.fi. 13.5.2011 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 16.12.2014.
- ↑ a b Valitut ehdokkaat, Uudenmaan vaalipiiri Vaalit.fi. 20.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 22.4.2015.
- ↑ Elo, Simon: Siirryin KD:stä Perussuomalaisiin hommaforum.org. Arkistoitu 29.7.2017. Viitattu 29.7.2017.
- ↑ Simon Elo: Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #perussuomalaiset eteenpäin. #pspuoluekokous #pspj @Simon_Elo. 10.6.2017. Viitattu 13.6.2017.
- ↑ Simon Elo erosi perussuomalaisesta puolueesta Ilta-Sanomat. 16.6.2017. Viitattu 16.6.2017.
- ↑ https://www.lansivayla.fi/artikkeli/712346-puolustusministeri-jussi-niinisto-ja-simon-elo-ehdolle-eduskuntavaaleissa-sinisen
- ↑ Simon Elo Vaalikone. 18.4.2019. Yleisradio. Viitattu 20.4.2019.
- ↑ Nuorisotyöttömyys Suomen pahimpia ongelmia Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Kotimaisen teollisuuden pelastusohjelma Viisauksia ihmisen Elosta. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ a b c d HS Vaalikone 2011 Helsingin Sanomat. Arkistoitu 29.4.2011. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Monikulttuurisuus uhkaa tuntemaamme kulttuuria. Länsiväylä, 02.12.2009.
- ↑ Suomalaisten enemmistö Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Tervetuloa töihin Suomeen. Helsingin Sanomat Kuukausiliite, 3/2010.
- ↑ Anteeksi mitä? Iltalehti, 18.3.2011.
- ↑ Maahanmuuttajista on tehtävä suomalaisia Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Helsinki noudattaa rasistista rekrytointipolitiikkaa Verkkouutiset. Viitattu 2.6.2011.
- ↑ Perussuomalaiset nuoret: Rasismijulkilausuma ymmärretty tahallaan väärin Aamulehti. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 2.6.2011.
- ↑ Euroalue on myrkytetty Länsiväylä. Viitattu 6.5.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Mielenosoitus Kreikka-tukipakettia vastaan Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 9.9.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Euroalueen hajoamiseen on varauduttava Viisauksia ihmisen Elosta. Arkistoitu 27.6.2013. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Opintotuki on sidottava indeksiin ja muita vaaliteemojani Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Pitäisikö virallisesta kaksikielisyydestä luopua? YleX. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Kaksikielistä Suomea ei ole koskaan ollut Viisauksia ihmisen Elosta. Arkistoitu 7.4.2011. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Nuoret konservatiivit City. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Rauhansaattueen irvikuva Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Parituhatta mielenosoittajaa marssi Israelin puolesta Helsingissä Helsingin Sanomat. Arkistoitu 16.7.2010. Viitattu 15.10.2010.
- ↑ Ulkopoliittinen vaalikone Kehitysyhteistyön palvelukeskus. Arkistoitu 1.2.2011. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Egypti kulkee kohti teokratiaa Viisauksia ihmisen Elosta. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Ajatuksia Israelin matkalta ja Lähi-idän konfliktista Viisauksia ihmisen Elosta. Arkistoitu 27.8.2017. Viitattu 18.6.2017.
- ↑ Nykymuotoinen kehitysapu nollaan Viisauksia ihmisen Elosta. Arkistoitu 19.3.2011. Viitattu 9.9.2011.
- ↑ Isänmaan on tarjottava tehtävä. Ruotuväki, 15/2011.
- ↑ Simon Elo - Ylen Vaalikone 2017 Ylen Vaalikone 2017. Arkistoitu 15.8.2017. Viitattu 15.8.2017.
- ↑ Simon Elo myöntää Seiskassa: Petin raskaana ollutta vaimoani mtv.fi. Arkistoitu 22.6.2017. Viitattu 15.8.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Simon Elo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Verkkosivusto
- Blogi Uuden Suomen Puheenvuoro-alustalla
Vesa-Matti Saarakkala (2003–2010) | Simon Elo (2011–2014) | Sebastian Tynkkynen (2015–2016) | Samuli Voutila (2017–2018) | Asseri Kinnunen (2019–5/2020)