Padmasambhava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Padmasambhavaa kuvaava seinämaalaus Wangdue Phodranissa, Bhutanissa

Padmasambhava eli Guru Rinpoche oli buddhalainen ylimys, jonka sanotaan tuoneen Vajrayana-buddhalaisuuden Tiibetiin ja Bhutaniin 700-luvulla.[1] Nimi Padmasambhava tarkoittaa "lootuksesta syntynyt".[2]

Legendan mukaan Padmasambhava varttui Uddiyanan kuningaskunnassa (nyk. Pakistanin alueella), missä kuningas huomasi hänen pyhyytensä jo, kun hän oli kahdeksanvuotias, ja adoptoi hänet. Valtataisteluiden takia hän joutui lähtemään maanpakoon ja aloitti matkan kohti Kashmiria. Hän seuraili Indusjokea ja löysi suojapaikan Tiibetin alaisesta Baltistanista. Kashmirissa asuessaan Padmasambhava vihkiytyi buddhalaismunkiksi, ja hänestä tuli tantra-joogi. Hän matkusti Nepaliin Kathmandun laaksoon ja eli siellä Lang-le-shon luolassa. Siellä hän koki valaistumisen. Padmasambhava perusti opetuskeskuksia ja laati uskonnollisia kirjoituksia, jotta Vajrayanaa voisi levittää kaikkialle maailmaan. Vuonna 747 Tiibetin kuningas Trisong Detsen kutsui Padmasambhavan Tiibetiin, jossa hän tarinan mukaan karkotti buddhalaisen temppelin rakennustöitä häiritsevät kummitukset ja valvoi sitten temppelin valmistumista vuoteen 749.[3] Padmasambhava kuoli noin vuonna 804.[1]

Bhutanissa sijaitseva Tiikerin pesä on tärkeä pyhiinvaelluskohde, sillä Padmasambhavan kerrotaan pyhittäneen paikan ja meditoineen siellä.[4]

Vajra guru -mantra kirjoitettuna tiibetiksi.

Padmasambhavaan yhdistetään erityisesti vajra guru -mantra: om ah hum vajra guru Padme siddhi hum.[5]

  1. a b Biographies: Lord Padmasambhava, Embodiment of all the Buddhas (Arkistoitu – Internet Archive) Dharma Fellowship (englanniksi)
  2. Why Is Padmasambhava a Patriarch of Tibetan Buddhism? Learn Religions. 25.6.2019. Viitattu 21.2.2021. (englanniksi)
  3. Padmasambhava. Buddhist mystic Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.9.2020. (englanniksi)
  4. / Taktsang (Tiger's Nest) Taktsang (Tiger's Nest). Viitattu 23.9.2020. (englanti)
  5. Vajra Guru Mantra. Nyingma Institute nyingmainstitute.com. Viitattu 23.9.2020. (englanti)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]