Kummitus
| Kummitus | |
|---|---|
 |
|
| Ominaisuudet | |
| Muut nimet |
Aave Haamu Henkiolento |
| Status | Elävä kuollut |
| Tuntomerkit | Aavemainen hahmo, joskus ihmisenlainen, toisinaan ilman erityistä muotoa |
| Esiintyminen | Kaikkialla maailmassa, mm. rakennuksissa, luolissa ja synkissä metsissä |
| Voimat | Mm. Kyky mennä objektien läpi, lentokyky, kyky riivata, kuolemattomuus |
| Luonteenpiirteet | Voivat olla vihaisia, koska eivät jostain syystä pääse henkimaailmaan |
| Kansanperinne | |
| Kansanperinteen alkuperä |
Muinainen eurooppalainen kansantarusto |
| Samanlaiset olennot |
Banshee Kuolema |
Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Kummitus voi näyttäytyä elävältä näyttävänä olentona, sumumaisena hahmona tai muissa muodoissa. Kummittelu voi ilmetä esineiden siirtymisenä paikoiltaan, outoina valoina tai erilaisina ääninä.[1]
Kummitustarinoita esiintyy ympäri maailmaa. Haamu-usko perustuu vanhaan käsitykseen, että ihmisen henki voi irtaantua ruumiista ja säilyä ruumiin kuoleman jälkeen. Vuoden 2011 tutkimuksen mukaan suomalaisista noin 10 % uskoo kummituksiin.[2] Kummitusjuttuja kerrotaan kauhuviihteenä esimerkiksi lasten keskuudessa.[1]
Piirteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kummittelun katsotaan liittyvän lähes aina johonkin paikkaan, jossa kummitus on ollut eläessään. Joskus harvemmin kummituksen myös väitetään seuraavan elossa olevia sukulaisiaan.
Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina, sumumaisina tai luurankoina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan ektoplasmaa.
Ihmisten lisäksi kerrotaan eläinten ja jopa esineiden ja asioiden kummittelevan. On esimerkiksi varsin paljon tarinoita kummitustaloista ja aavelaivoista miehistöineen. Kummitustaloksi sanotaan sekä rakennusta, jossa on kummituksia että rakennusta, joka itse kummittelee. Tarinan mukaan eräästä linnasta puretun lattian sanottiin joskus näkyvän katonrajassa, jossa se ennen oli sijainnut. Kuuluisin esimerkki kummituslaivasta lienee Lentävä hollantilainen.
Kummituksiin kohdistuu niihin uskovissa kansoissa ja yksilöissä pelkoa. On myös tarinoita kummituksista, jotka ovat varoittaneet ihmistä tai pelastaneet ihmisen, ja jotka eivät vahingoita ihmisiä. Monia aaveisiin liittyviä kauhuelokuviakin on tehty.
Suomalaisessa kansanperinteessä haamu ja aave (tai vaihtoehtoisesti hahmo tai emuu) ovat olleet yksi ihmisen kolmesta sielusta, jotka ovat vastanneet ihmisen hyvinvoinnista. Haamun poistumiseen ruumiista on katsottu johtavan ihmisen sairastumiseen, tai jos sen nähtiin liikkuvan ihmisen ruumiista irrallisena, ennenaikaiseen kuolemaan.[3]
Yleisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2011 tehdyn kansainvälisen tutkimuksen mukaan 14 prosenttia ihmisistä uskoi ”kuolleiden esivanhempien yliluonnollisiin voimiin”. Uskovista kolme prosenttia sanoi, että edesmenneillä on varmasti yliluonnollisia voimia ja 11 prosentin mukaan kyvyt ovat todennäköisiä.[2]
Taiwanissa, Etelä-Afrikassa ja Turkissa yli puolet ihmisistä uskoi kummituksiin. Usko oli yleistä myös katolisissa maissa kuten Filippiineillä, Meksikossa ja Chilessä. Euroopassa kummitususko oli vahvinta Ukrainassa. Suomessa 10 prosenttia uskoi kummituksiin. Syyksi kummitusten ja muiden henkiolentojen suhteelliseen harvinaisuuteen Pohjoismaissa arvellaan luterilaisuuden perinteisesti tuomitsevaa suhtautumista.[2]
Tieteellisiä teorioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erään käsityksen mukaan kummitushahmojen näkeminen liittyy infraääniin ja silmämunan resonointiin noin 19 Hz:n kohdalla. Lisäksi infraäänet aiheuttavat useille ihmisille epämukavan olon.[4] Vuonna 1998 tutkija Vic Tandyn havaitsi laboratoriossa harmaan olennon tilassa, jossa myös muut kertoivat nähneensä kummituksia. Tehtyään mittauksia tutkijatoverinsa kanssa, he huomasivat erään huoneen kohdan olevan altis 18,98 hertsin infraäänelle johtuen huoneen ilmastoinnista ja ilman kierrosta. Myös tutkija Richard Wiseman on tutkinut ilmiötä.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ghost Encyclopaedia Britannica. Viitattu 25.1.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Kataja-Lian, Marika: Kummitukset eivät juuri kammota suomalaisia – arkipäivän taikausko taas on sitkeää Yle uutiset. 5.11.2013. Viitattu 25.1.2025.
- ↑ Pulkkinen, Risto: Suomalainen kansanusko, s. 143–147. Helsinki: Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495-340-5
- ↑ Infrasound linked to spooky effects NBC News. 7.9.2003. Viitattu 25.1.2025. (englanniksi)
- ↑ Infrasound The Skeptic’s Dictionary. 9.12.2010. Robert T. Carroll. Viitattu 25.1.2025. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aaltonen, Sami: Aavetaloja. Helsinki: Nemo, 2002. ISBN 952-5180-47-6.
- Hautala, Tiina & Kari, Suvi: Aaveiden Pohjanmaa. Kummitustarinoita mailta ja meriltä. Vaasa: Haamu, 2013. ISBN 978-952-68007-0-7.
- Hautala, Tiina & Kari, Suvi: Hotellien henget. Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista. Vaasa: Haamu, 2017. ISBN 978-952-7100-39-4.
- Hautala, Tiina & Kari, Suvi & Hietikko-Hautala, Tiina: Aaveiden kaupunki. Kummitustarinoita Vaasasta. Vaasa: Scriptum, 2009. ISBN 978-952-5496-58-1.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kummitus Wikimedia Commonsissa
