Iivana II

Iivana II (ven. Иван II Иванович Красный, Ivan II Ivanovitš Krasnyi; 30. maaliskuuta 1326 Moskovan suuriruhtinaskunta – 13. marraskuuta 1359 Moskovan suuriruhtinaskunta) oli Moskovan ja Vladimirin suuriruhtinas vuosina 1353–1359. Ennen tätä hän hallitsi ruhtinaana Ruzaa ja Zvenigorodia. Hän oli Iivana Kalitan poika ja seurasi suuriruhtinaana vanhempaa veljeään Semjon Ivanovitš ”Ylpeää”, joka kuoli mustaan ​​surmaan vuonna 1353. Iivana II:n liikanimi Krasnyi (’Kaunis’) on peräisin vasta 1700-luvulta.

Iivana II, vuonna 1672 julkaistussa kirjassa Moskovan hallitsijoista

Ruhtinas 1339-1353

Vuonna 1339 Ivan Ivanovitš matkusti kaksi kertaa Kultaisen ordan pääkaupunkiin Saraihin: ensin isänsä Iivana Kalitan ja vanhemman veljensä Semjonin kanssa ja syksyllä Semjonin ja nuoremman veljensä Andrein kanssa. Isänsä testamentissa vuodelta 1340 hän sai ⅓ Moskovan suuriruhtinaskunnasta sekä Zvenigorodin kylän sekä 12 volostia pääkaupungin länsipuolella ja 10 kylää. Hän kehitti perintöään 1350-luvulle saakka, Zvenigorodista muodostettiin uudelleen kaupunki.

Pian isänsä kuoleman jälkeen keväällä 1340 Ivan Ivanovitš vieraili jälleen Kultaisessa ordassa veljiensä ja venäläisten ruhtinaiden kanssa. Talvella 1340-1341 hän osallistui veljensä Semjon Ivanovitšin sotaan Toržokia vastaan, jonka tavoitteena oli pakottaa novgorodilaiset maksamaan Kultaiselle ordalle ns. žerni bor, "musta metsä" hätäveroa, jota kerättiin maaomistajilta ja elinkeinonharjoittajilta. Vuosina 1344 ja 1350 hän matkusti taas yhdessä veljensä Semjonin kanssa ordaan. Näiden matkojen seurauksena oli kenties, että Moskovan suuriruhtinaskuntaan liitettiin Rjazanin ruhtinaskunnan maaomaisuus Volgan sivujoen Okan vasemmalla rannalla Protva- ja Luža-jokien varrella.

Iivana II Ivanovitš

Vuonna 1348 Ivan teki nuoremman veljensä Andrei Ivanovitšin ja vanhemman veljensä Semjon Ivanovitšin kanssa sopimuksen, jota ilmeisesti edelsi veljesten välien huononeminen. Tämä liittyi Semjonin aikeisiin ottaa Moskovan suuriruhtinaskunnan raha-asiat hallintaansa. Jokainen veljes oli saanut isän testamentissa ⅓ osuuden Moskovan suuriruhtinaskunnasta. Yksi konfliktin seurauksista oli häpeä vaikutusvaltaisen moskovalaisen pajari Aleksei Petrovitš Hvostin (Bosovolkov) omaisuuden takavarikoinnista, joka oli Ivan Ivanovitšin luottomies ka kaupungin sotilaskomentaja. Sopimuksen mukaan Semjon Ivanovitš teki myönnytyksiä Ivan Ivanovitšille, joka sai joukon häpeään joutuneelle pajarille kuuluneita maatiloja. Vastineeksi Ivan Ivanovitš ja Andrei Ivanovitš lupasivat tukea suuriruhtinas Semjonia eivätkä suosia häpeään joutunutta pajaria tai hänen perheenjäseniään. Aleksei Petrovitš Hvost murhattiin vuonna 1357 ja tämän jälkeen kasvoi metropoliitta Aleksein vaikutusvalta Iivana II:een.

Ivan Ivanovitš matkusti vuonna 1348 Semjonin puolesta Novgorodiin järjestääkseen vastatoimen Ruotsin kuninkaan Maunu II Eerikinpojan sotaretkelle, joka oli paavin luvalla muuttunut Eerikinpojan ristiretkeksi, mutta ei päässyt neuvottelemaan novgorodilaisten kanssa. Vuonna 1352 hän osallistui Semjon Ivanovitšin johtamaan Koillis-Venäjän ruhtinaiden laajaan sotaan Smolenskin ruhtinaskuntaa vastaan, jonka hallitsijat 1330-luvun lopulla tunnustivat Liettuan suuriruhtinaskunnan ylivallan. Sodan tuloksena oli rauhan solmiminen Liettuan suurruhtinaskunnan ja Smolenskin ruhtinaskunnan kanssa sekä Smolenskin ja Brjanskin ruhtinaskuntien hallitsijoiden paluu Vladimirin suuriruhtinaskunnan alaisuuteen.

Iivana II Vladimirin suuriruhtinaskunnan valtaistuimella, Kuvitettu kronikka (ven. Лицевой летописный свод) vuodelta 1568.

Suuriruhtinas 1353-1359

Veljensä Semjon Ivanovitšin kuoleman jälkeen huhtikuussa 1353, Ivanista tuli Moskovan suuriruhtinas ja vuonna 1354 Vladimirin suuriruhtinas. Ensimmäisen puolentoista vuoden aikana Rjazanin, Suzdalin ja Novgorodin ruhtinaat eivät tunnustaneet häntä suuriruhtinaaksi ja sotivat häntä vastaan. Nižni-Novgorod-Suzdalin ruhtinas Konstantin Vasiljevitš havitteli Vladimirin suuriruhtinuutta itselleen, mutta Kultaisen ordan kaani Jani-beg (1341-1357) antoi mieluummin jarluikin eli nimityskirjeen Ivanille. Iivana II jakoi perinnön uudelleen rikkoen veljensä testamentin ehtoja, joiden mukaan tämän leski, suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna sai pääosan suuriruhtinaskunnasta. Možaiskin ja Kolomnan kaupungit sekä monet volostit joutuivat suoraan hänen hallintaansa, ja Iivana sai itselleen myös Moskovan tamgan, kaupankäyntiveron keräämisen.

Moskovan suuriruhtinas Iivana II harkitsi alkuun luopuvansa perinteisestä uskollisuudesta mongolihallitsijoille ja liittoutuvansa Liettuan kanssa. Hän luopui ajatuksesta pian ja vannoi uskollisuutta Kultaiselle ordalle. Aikalaiset kuvailivat Iivanaa tyyneksi ja apaattiseksi hallitsijaksi. Hän ei säikähtänyt, kun Liettuan suuriruhtinas Algirdas (1341-1377) valloitti hänen appensa ruhtinas Dmitri Romanovitšin ruhtinaskunnan Brjanskin. Algirdas valloitti Venäjän Dnepriä myöten sekä Kiovan, ja teki Liettuan suuriruhtinaskunnasta suurvallan, joka ulottui Itämereltä Mustallemerelle.

Iivana antoi myös Rjazanin suuriruhtinas Oleg Ivanovitšin polttaa kyliä omalla alueellaan ja vallata Lopasnian kaupungin Okan varrella itselleen. Ortodoksinen kirkko auttoi vahvistamaan suuriruhtinaan valtaa ja Iivana sai paljon apua kyvykkäältä Moskovan metropoliitta Aleksilta. Kuten veljensä Semjon, Iivana II:aan ei ollut yhtä taitava alueensa laajentajana kuten isänsä Iivana I Kalita tai isoisänsä Daniel I Aleksandrovitš. Tästä huolimatta hän pystyi liittämään suuriruhtinaskuntaansa siitä lounaaseen sijaitsevia alueita, kuten Borovski ja Vereja.

Suku ja perhe

Iivana II, fresko Arkkienkelin katedraalissa, tuntematon ikonimaalari 1652-1666

Ivan Ivanovitšin vanhemmat olivat suuriruhtinas Iivana I Kalita ja suuriruhtinatar Jelena (Olena) Aleksandrovna (k. 1331), todennäköisesti Smolenskin ruhtinaan Aleksandr Glebovitšin tytär. Ivan oli toiseksi vanhin poika kahdeksasta sisaruksesta.

Ivan Ivanovitš oli naimisissa kahdesti. Vuonna 1341 hän nai ensimmäisen vaimonsa ruhtinatar Feodosia Dmitrjevnan, joka oli Brjanskin ruhtinas Dmitri Romanovitšin tytär. Feodosia kuoli syksyllä 1342 eikä heille ehtinyt syntyä lapsia.

Ivan Ivanovitš oli leskenä kolme vuotta. Vuonna 1345 hän nai toisen vaimonsa Aleksandra Vasiljevna Veljaminovan (k. 1364), joka oli Moskovan pormestarin Vasili Veljaminovin tytär. Heille syntyi ainakin neljä lasta:

• Dmitri Donskoi (1350–1389), Iivana II:n seuraaja Moskovan suuriruhtinaana

• Tytär Ljubov (Anna?), nai vuonna 1356 Gediminaksen pojanpojan, ruhtinas Dmitri Koriatovitšin. Nimeämätön tytär (Anna?) ja Maria Ivanovna voivat olla myös yksi ja sama nainen.

• Ivan Ivanovitš nuorempi (n. 1356–1364), Zvenigorodin ruhtinas, kuoli lapsena ruttoon

• Maria Ivanovna, nai Dmitri Mihailovitš Bobrok-Volinskin. Maria Ivanovna ja nimeämätön tytär (Anna?) voivat olla myös yksi ja sama nainen.

Iivana II otti äitipuolelleen suuriruhtinatar Uljanalle (k. 1365-1372) sekä kälylleen suuriruhtinatar Maria Aleksandrovnalle (k. 1398) kuuluneet aviopuolisoiden testamenttaamat perintöosuudet itselleen ja käytti ne oman vaimonsa ja jälkeläistensä, erityisesti vanhimman poikansa Dmitrin hyväksi. Suuriruhtinatar Aleksandra Vasiljevna teki puolisonsa kuoleman jälkeen luostarilupauksen ja otti nimen nunna Maria.

Suuriruhtinas Iivana II Ivanovitš kuoli 33-vuotiaana marraskuussa 1359. Ennen kuolemaansa hän teki luostarilupauksen ja ryhtyi munkiksi. Hänet haudattiin Vapahtajan katedraali 'metsässä' (ven. Собо́р Спа́са Преображе́ния на Бору́, Sobór Spása Preobrazhéniya na Ború, purettu vuonna 1933) ja jäännökset siirrettiin Vasili III:n käskystä vuonna 1508 Arkkienkelin katedraaliin Moskovan Kremlissä.