Vladimir Putin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vladimir Putin
Владимир Путин
Vladimir Putin maaliskuussa 2024.
Vladimir Putin maaliskuussa 2024.
Venäjän 2. ja 4. presidentti
7. toukokuuta 2012 –
Pääministeri Dmitri Medvedev
Mihail Mišustin
Edeltäjä Dmitri Medvedev
7. toukokuuta 2000 – 7. toukokuuta 2008
(vt. 31. joulukuuta 1999 – 7. toukokuuta 2000)
Pääministeri Mihail Kasjanov
Mihail Fradkov
Viktor Zubkov
Edeltäjä Boris Jeltsin
Seuraaja Dmitri Medvedev
Venäjän 6. ja 10. pääministeri
8. toukokuuta 2008 – 7. toukokuuta 2012
Presidentti Dmitri Medvedev
Edeltäjä Viktor Zubkov
Seuraaja Viktor Zubkov (vt.)
16. elokuuta 1999 – 7. toukokuuta 2000
(vt. 9. elokuuta 1999 – 16. elokuuta 1999)
Presidentti Boris Jeltsin
Edeltäjä Sergei Stepašin
Seuraaja Mihail Kasjanov
Yhtenäisen Venäjän puheenjohtaja
1. tammikuuta 2008 – 25. huhtikuuta 2012
Edeltäjä Boris Gryzlov
Seuraaja Dmitri Medvedev
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) johtaja
25. heinäkuuta 1998 – 9. elokuuta 1999
Presidentti Boris Jeltsin
Edeltäjä Nikolai Kovaljov
Seuraaja Nikolai Patrušev
Henkilötiedot
SyntynytVladimir Vladimirovitš Putin
7. lokakuuta 1952 (ikä 72)
Leningrad, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto (nykyään Pietari, Venäjä)
Ammatti poliitikko
asianajaja
Puoliso Ljudmila Putina
(aviol. 1983–2013[1]), 2 lasta
Tiedot
Puolue Yhtenäinen Venäjä
Muut puolueet NKP (1975–1991)
sitoutumaton (1991–1995)
Kotimme Venäjä (1995–1999)
Yhtenäisyys (1999–2001)
Uskonto ortodoksi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)  Neuvostoliitto
 Venäjä
Puolustushaara KGB; FSB; Venäjän asevoimat
Palvelusvuodet
  • 1975—1991
  • 1998—nykyinen
Sotilasarvo Ylipäällikkö
Eversti
Joissain lähteissä Armeijakenraali
Taistelut ja sodat
Aiheesta muualla
putin.kremlin.ru ja eng.putin.kremlin.ru

Vladimir Vladimirovitš Putin (ven. Влади́мир Влади́мирович Пу́тин Ru-Vladimir Vladimirovich Putin.ogg [vlɐˈdʲimʲɪr vlɐˈdʲimʲɪrəvʲɪtɕ ˈputʲɪn]; (ohje) s. 7. lokakuuta 1952 Leningrad, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) on venäläinen poliitikko, nykyinen Venäjän federaation presidentti ja entinen pääministeri. Häntä tukee Yhtenäinen Venäjä -puolue, jolla on enemmistö Venäjän parlamentin eli liittokokouksen kummassakin kamarissa.

Putin aloitti työuransa tiedustelupalvelu KGB:n tiedustelu-upseerina, jona hän toimi 16 vuoden ajan vuosina 1975–1991, aluksi Pietarissa ja 1980-luvulla Dresdenissä Itä-Saksassa. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen hän siirtyi politiikkaan ja toimi 1990-luvulla muun muassa Pietarin kaupungin apulaispormestarina ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n johtajana ennen kuin presidentti Boris Jeltsin nimitti hänet pääministeriksi vuonna 1999. Viimeiset kuukautensa pääministerinä Putin toimi myös Venäjän virkaatekevänä presidenttinä.

Putinin ensimmäiset kaksi presidenttikautta olivat vuosina 2000–2008, kolmas kausi alkoi 2012, ja neljäs kausi alkoi 2018, viides 2024. Pääministerinä Putin toimi vuosina 1999–2000 ja uudelleen 2008–2012.

Putinin valtakauden keskeisiä tapahtumia ovat olleet toinen Tšetšenian sota, Georgian sota, Itä-Ukrainan sota, Krimin anneksointi Venäjään vuonna 2014 sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022. Putin on Kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttama sotarikoksista Ukrainassa.

Putin on usein korostanut Venäjän yhtenäisyyttä, ja hänen hallintatyyliään on usein kutsuttu autoritaariseksi, itsevaltaiseksi ja epädemokraattiseksi, jopa diktatoriseksi. Venäjällä hänen kansansuosionsa on yleensä ollut korkea.

Elämä ja ura

Lapsuus ja koulunkäynti

Vladimir Putin syntyi Leningradissa, nykyisessä Pietarissa 7. lokakuuta 1952 työläisperheen kolmantena poikana. Sekä isä Vladimir Spiridonovitš Putin (1911–1999) että äiti Maria Ivanovna (1911–1998) työskentelivät tehtaassa. Isä oli toisen maailmansodan veteraani ja äiti kokenut Leningradin saarron. Putinin äiti oli ortodoksi, joten hän sai ortodoksisen kasteen. Putinin isoisä Spiridon Putin (1879–1965) oli ollut Vladimir Leninin, ja Leninin kuoleman jälkeen Josif Stalinin, henkilökohtainen kokki. Putinin kaksi vanhempaa veljeä kuolivat nuorena, ja hän jäi perheen lapsista ainoana eloon.[2]

Putinien perhe asui kahdenkymmenen vuoden ajan 17 neliömetrin kokoisessa huoneessa lähellä Leningradin pääkatua sijainneessa huonokuntoisessa yhteisasunnossa kahden muun perheen kanssa.[3] Putin aloitti koulun seitsemänvuotiaana. Hän oli koulussa aluksi alisuoriutuja, eikä häntä huonon käytöksensä vuoksi hyväksytty kommunistisen puolueen lapsijärjestöön pioneereihin. Hän kokeili isänsä aloitteesta aluksi nyrkkeilyä, mutta murrettuaan nenänsä siirtyi kamppailulaji samboon ja sen jälkeen judoon, mikä muutti hänen elämänsä suunnan. Putin sai kamppailulajeista itselleen uuden filosofian sekä voimaa puolustaa itseään isompia poikia vastaan. Koska urheiluseura vaati jäseniltään kelvollisia kouluarvosanoja, Putin alkoi keskittyä myös koulunkäyntiin, ja hänet hyväksyttiin pioneereihin. Hän nousi nopeasti koulunsa pioneeriosaston johtajaksi, ja hänet valittiin kahdeksannella luokalla ensimmäisten joukossa kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön Komsomoliin.[4]

Opiskelu

Viisitoistavuotiaana Putin näki neuvostoliittolaisen suosikkielokuvan Kilpi ja miekka (1968), joka kertoo natsi-Saksaan soluttautuneesta neuvostoagentista. Elokuva teki nuoreen Putiniin suuren vaikutuksen, ja hän alkoi haaveilla vakoojan urasta. Hän käveli tiedustelupalvelu KGB:n Leningradin-päämajaan tarjoutumaan vapaaehtoiseksi. Hänet vastaanottanut upseeri totesi, ettei KGB huoli vapaaehtoisia mutta suositteli tulevalle vakoojalle oikeustieteen opintoja yliopistossa.[5]

Putin meni luonnontieteellisiin aineisiin erikoistuneeseen eliittilukioon. Hän keskittyi humanistisiin aineisiin, kirjallisuuteen ja historiaan, ja hän menestyi erityisesti historiassa ja saksan kielessä. Putin selvisi Leningradin valtionyliopiston pääsykokeista ja aloitti oikeustieteen opinnot syksyllä 1970.[5] Opiskeluvuosinaan Putin työskenteli opiskelun ohessa muun muassa harjoittelijana Leningradin liikenneministeriön rikososastolla. Hän harrasti judoa aktiivisesti ja kävi kilpailumatkoilla Leningradin alueella ja Moldovassa asti.[6]

Putin on sanonut palvelleensa tykistössä mutta tarkempaa tietoa asiasta ei ole.[7]

Ura KGB:ssä

Tiedustelu-upseeri Putin KGB:n univormussa noin vuonna 1980.

Kesken Putinin opintojen neljättä vuosikurssia KGB:n värvääjä otti Putiniin yhteyttä keskustellakseen tämän uranvalinnasta. Putin liittyi KGB:hen kesällä 1975 ja aloitti sen Leningradin-päämajan henkilöstöosastolla toimistotöissä. Pian hän meni upseerikoulutukseen, jossa hän oppi kuulustelutekniikoita ja muita tiedustelutoiminnan perusteita. Hän valmistui yliluutnantiksi ja siirtyi KGB:n vastavakoiluosastolle virkamieheksi, jonka tehtävänä oli pitää yllä yhteiskuntajärjestystä ja poliittista kontrollia. Hänen toiminnastaan tuolloin ei tiedetä paljoa, mutta ilmeisesti hän värväsi ja valvoi informantteja.[6]

Työskenneltyään puoli vuotta vastavakoilussa Putin siirtyi KGB:n ensimmäiseen päähallintoon, joka vastasi tiedusteluoperaatioista Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella. Hän työskenteli edelleen Leningradissa rivityöläisenä eikä osoittanut halua johtotehtäviin. Vuonna 1979 hänet ylennettiin kapteeniksi ja lähetettiin Moskovaan KGB:n korkeakouluun. Avioiduttuaan vuonna 1983 hänet ylennettiin majuriksi seuraavana vuonna, ja hänet lähetettiin Moskovaan opiskelemaan ulkomaantiedustelun huippukouluun Punalippu-instituuttiin. Siellä hän oppi vakoilutaitoja, ennen kaikkea toimimaan peiteroolissa. Keskinkertaisesti opinnoissaan suoriutuneen ja kerran metrossa tappeluunkin joutuneen Putinin opinnot keskeytettiin jo yhden vuoden jälkeen, ja hänet lähetettiin tiedustelu-upseeriksi uuteen asemapaikkaansa KGB:n toimistoon Itä-Saksan Dresdeniin.[8]

Putin työskenteli KGB:n tukikohdassa Dresdenissä elokuusta 1985 ulkomaantiedustelun upseerina aina Itä-Saksan romahdukseen vuonna 1990 saakka. Työ oli yksitoikkoista rutiinityötä. Putinin tehtävänä oli kerätä tietoa poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen tilanteen kehittymisestä lännessä ja osallistua informanttien värväämiseen. Hänet ylennettiin vuonna 1987 everstiluutnantiksi, ja hänestä tuli yksi yksikön johtajan neuvonantajista, käytännössä Dresdenin-toimiston varapäällikkö. Neuvonantajana hänen tehtävänsä olivat usein arkisia, kuten vierailujen järjestämistä.[9]

Itä-Saksan kommunistivallan kaaduttua KGB poistui maasta, ja Putin palasi perheineen Moskovaan helmikuussa 1990. Hänellä oli aluksi vaikea saada palkkaa ja uusia työtehtäviä. Hän muutti takaisin Leningradiin ja ryhtyi vanhassa yliopistossaan kansainvälisten asioiden rehtorin avustajaksi, jonka tehtävänä oli pitää silmällä opiskelijoita ja vierailijoita. Leningradin kaupunkineuvoston johtaja Anatoli Sobtšak värväsi Putinin neuvonantajakseen, mutta Putin jatkoi edelleen myös KGB:n palveluksessa. Kun Sobtšak oli valittu Leningradin (nyt Pietarin) pormestariksi, Putin siirtyi kesäkuussa 1991 pormestarinkansliaan uuden kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtajaksi. Putin erosi KGB:stä elokuussa 1991, kun kovan linjan miesten yrittämä sotilasvallankaappausyritys oli epäonnistunut. Putin oli kyllä kannattanut vallankaappaajien pyrkimystä säilyttää liittovaltio, mutta hän ei enää nähnyt itsellään tulevaisuutta KGB:ssä.[10]

Siirtyminen politiikkaan

Sobtšak nimitti Putinin johtamaan Pietarin ulkomaankauppakomiteaa. Tuolloin antamissaan haastatteluissa Putin teki oma-aloitteisesti KGB-taustansa julkiseksi mutta korosti, ettei ollut osallistunut tiedustelupalvelun tekemiin rikoksiin. Hän kannatti voimakkaasti demokratiaa ja varoitteli totalitarismin paluun vaarasta.[11]

Talvella 1991 Putin sai johtaakseen hankkeen, jossa Pietariin perustettiin kasinoita tuottamaan verotuloja. Äkillinen siirtyminen kapitalismiin johti kaupungissa kuitenkin moniin epäonnistumisiin sekä ruokapulaan, ja Putin sai muun hallinnon ohella osakseen julkista arvostelua. Putinin ei ole todistettu itse hyötyneen rahojen joutumisesta vääriin käsiin, mutta hänen lähipiirinsä siitä hyötyi. Tutkintalautakunta syytti Putinia ”vilpillisyyttä lähentelevästä taitamattomuudesta”, mutta syytteitä ei nostettu. Sobtšak sen sijaan antoi Putinille hoidettavaksi ulkomaisten investoijien houkuttelun Pietariin. Putinista tuli junailija, joka raivasi byrokratian ja epäselvän lainsäädännön muodostamat esteet järjestellessään sijoituksia ja sovitellessaan yrityskiistoja. Hän matkusteli maailmalla ja houkutteli yrityksiä tekemään sijoituksia. Samaan aikaan järjestäytyneen rikollisuuden valta Pietarissa kasvoi, mikä vei Putinin tekemisiin kaupungin kuuluisimpien gangstereiden kanssa.[12]

Sobtšak nosti Putinin keväällä 1994 yhdeksi kolmesta apulaispormestaristaan, mutta ulkomaankauppa oli edelleen Putinin vastuulla.[13] Sobtšak hävisi kesäkuun 1996 Pietarin kuvernöörinvaalit, ja Putin ryhtyi aluksi palvelemaan uutta kuvernööriä eikä irtisanoutunut kuten oli luvannut. Kuvernööri erotti Putinin muutaman viikon kuluttua, eikä hänelle aluksi tarjottu uutta työtä.[14] Elokuussa Venäjän hallituksen uusi ensimmäinen varapääministeri Aleksei Bolšakov nimitti Putinin yhteiskuntasuhteiden osastolle tiedottajaksi. Ministeri muutti pian mielensä, ja Putin sai sen sijaan presidentin kiinteistöviraston johtajalta Pavel Borodinilta työpaikan lakiosaston johtajana ja hallinnoimaan Kremlin ulkomaista omaisuutta 78 maassa. Maaliskuussa 1997 hänet siirrettiin päätarkastusviraston johtajaksi, mikä teki hänestä myös presidentinhallinnon apulaisjohtajan. Työssään Putin kiersi ympäri Venäjää ja nosti satoja virkamiehiä vastaan virkarikossyytteitä varkauksista ja korruptiosta.[15]

Työnsä ohessa Putin suoritti luonnonvaratalouden tutkinnon Vuori-instituutissa. Putinin tutkielmaa on väitetty haamukirjoittajan kirjoittamaksi, ja osa siitä on suoraa kopiota eräästä yhdysvaltalaisesta, venäjäksi käännetystä oppikirjasta. Putin puolusti tutkielmaansa kesäkuussa 1997.[16] Kun Pietarin entinen pormestari Sobtšak oli joutunut tutkinnan kohteeksi, Putin kävi järjestämässä hänet pakoon ulkomaille marraskuussa 1997.[17]

FSB:n johtajana

Putin tiedustelupalvelu FSB:n johtajana vuonna 1998.

Presidentti Jeltsin suoritti hallinnossaan useita henkilövaihdoksia vuoden 1998 aikana. Toukokuussa 1998 Jeltsin siirsi Putinin presidentinhallinnon ensimmäiseksi apulaisjohtajaksi, jonka vastuulla olivat suhteet maan 89 alueeseen. Putin kertoi tiedotusvälineille aikovansa varmistaa Jeltsinin määräysten täytäntöönpanon alueellisella tasolla. Putin pysyi tässä toimessa vain 61 päivää, sillä Jeltsin nimitti hänet KGB:n tilalle perustetun tiedustelupalvelun FSB:n johtajaksi. Putin kieltäytyi Jeltsinin tarjoamasta kenraalin arvosta ja alkoi johtaa FSB:tä sen historian ensimmäisenä ja viimeisenä siviilijohtajana. Hän vähensi päämajan henkilöstöä kolmanneksella sekä lakkautti vanhentuneita osastoja ja perusti uusia. Uusiksi tiedustelutoiminnan alueiksi Putin otti levottomat muslimialueet, tietokoneturvallisuuden, teleliikenteen ja perustuslain puolustamisen.[18]

Loppuvuonna 1998 FSB:tä ja Putinia kohtasi skandaali, kun kuusi FSB:n työntekijää johtajanaan Aleksandr Litvinenko syyttivät tiedotustilaisuudessa FSB:tä rikollisesta toiminnasta, joka oli tapahtunut ennen Putinin aikaa. Putin tuli siihen tulokseen, että syytökset olivat perusteettomia ja erotti Litvinenkon ja tämän kumppanit. Putinin tapa hoitaa asia sekä hänen suorittamansa henkilöstönvähennykset FSB:ssä aiheuttivat kuitenkin närää Kremlissä, ja maan demokratian tilasta huolestunut Jeltsin piti Putinia osasyyllisenä tilanteeseen.[19] Seuraavan vuoden alussa valtakunnansyyttäjä Skuratovia koskeneen skandaalin yhteydessä Jeltsin kuitenkin vakuuttui Putinin uskollisuudesta ja tehokkuudesta, ja hän ylensi Putinin turvallisuusneuvoston sihteeriksi. Putin jatkoi edelleen myös FSB:n johdossa. Putin osallistui kevään aikana esimerkiksi Tšetšenian pommiräjähdyksen tutkintaan ja Kosovon sodan rauhanvälitykseen.[20] Hän myös antoi säännöllisesti haastatteluja tiedotusvälineille päivänpolttavista asioista ja korotti näin julkista profiiliaan.[21]

Ensimmäinen pääministerikausi (1999–2000)

Elokuussa 1999 Jeltsin nosti Putinin Venäjän pääministeriksi. Hän halusi Putinin rakentavan puolueen, joka kukistaisi presidentille selkänsä kääntäneet tahot ja asettuisi sen johtoon. Jeltsin myös suunnitteli Putinista omaa seuraajaansa presidenttinä.[22]

Pääministerikautensa alussa Putin sai vaativan tehtävän: Šamil Basajevin joukot olivat hyökänneet Tšetšeniasta naapuritasavallan puolelle Dagestaniin ja julistaneet sinne islamistisen valtion.[23] Putin pyysi ja sai Jeltsiniltä ehdottoman vallan ohjata kaikkien turvallisuusministeriöiden toimintaa ja johtaa sotilasoperaatioita. Heti pääministeriksi nimittämistään seuranneena päivänä Putin antoi Venäjän sotilaskomentajille kaksi viikkoa aikaa palauttaa Dagestan valvontaansa. Venäjä aloitti hyökkäyksen muutaman päivän kuluessa. Virallisesti duuma nimitti Putinin pääministeriksi niukalla ääntenenemmistöllä 16. elokuuta. Viikkoa myöhemmin Basajevin taistelijat vetäytyivät. Seuraavina viikkoina Venäjällä tehtiin sarja kerrostalopommi-iskuja, joissa kuoli satoja ihmisiä.[24]

Putin teki ensiesiintymisensä kansainvälisellä poliittisella näyttämöllä syyskuussa 1999 kun hän osallistui Uudessa-Seelannissa Apec-maiden kokoukseen sairastelevan Jeltsinin sijasta. Kokouksen aikana Putin esitteli Yhdysvaltain presidentti Clintonille suunnitelmansa Tšetšeniaan tunkeutumisesta, jonka oli tarkoitus pysäyttää kansainvälisten terroristien tukema Venäjän alueiden valloitus. Syyskuun lopulla Putin ensin laajensi iskuja Tšetšeniassa, ja sen jälkeen Venäjän armeija ja sisäministeriön joukot tunkeutuivat alueelle. Tämä toinen Tšetšenian maasota oli paremmin hoidettu kuin ensimmäinen, ja se teki Putinista suositun kansan keskuudessa. Lokakuussa 1999 hänen kannatuksensa seuraavaksi presidentiksi oli jo 27 prosenttia. Marraskuussa hän vahvisti asettuvansa ehdolle vuoden 2000 presidentinvaaleissa, ja hänen kannatuksensa mielipidetiedustelussa nousi yli 40 prosenttiin. Joulukuisissa parlamenttivaaleissa Putin ilmoitti yksityishenkilönä tukevansa uutta Yhtenäisyys-puoluetta.[25]

Virkaatekevänä presidenttinä (2000)

Jeltsin kertoi Putinille 14. joulukuuta 1999 aikovansa erota presidentinvirasta tarkalleen vuodenvaihteessa, jolloin pääministeri Putin nousisi hänen tilalleen 90 päiväksi ennen presidentinvaaleja. Putin suostui, ja hänestä tuli Venäjän virkaatekevä presidentti 31. joulukuuta 1999. Putin kutsui koolle turvallisuusneuvoston ja kertoi sille aloittavansa Venäjän sotilasasioissa uuden ajan, johon kuului aseistuksen parantaminen ja asevelvollisten sosiaalisiin ongelmiin puuttuminen. Putinin ensimmäinen uudenvuodenpuhe näytettiin televisiosta uudenvuodenpäivänä. Siinä hän vannoi jatkavansa maan palauttamista lain ja järjestyksen piiriin. Putinin ensimmäinen allekirjoittama määräys myönsi eronneelle Jeltsinille muun muassa erilaisia etuoikeuksia sekä syytesuojan. Uudenvuodenpäivänä Putin lensi vielä Dagestaniin rohkaisemaan siellä taistelevia joukkoja.[26]

Putin ei käynyt juuri lainkaan presidentinvaalikampanjaa, sillä hän halveksi sellaisia. Hän ei pitänyt puheita tai vaalitilaisuuksia eikä osallistunut väittelyihin vastustajiensa kanssa. Hän esiintyi tiheään mediassa ja antoi julkaista haastatteluistaan elämäkertakirjan. Hän julkaisi myös manifestin, jossa hän tarjosi Venäjän poliittisten ja taloudellisten ongelmien ratkaisuksi kansallisen yhtenäisyyden, isänmaallisuuden ja vahvan keskushallinnon palauttamista. Hänen kansansuosiotaan kasvattivat päätökset nostaa eläkkeitä ja maksaa palkkarästejä, mutta toisaalta Tšetšenian sodan pitkittyminen ja FSB:hen kohdistetut syytökset edelliskesän kerrostalopommituksista vaikuttivat kielteisesti hänen suosioonsa. Lähes kaikki Venäjän alueiden kuvernöörit asettuivat tukemaan Putinia vaaleissa.[27]

Ensimmäinen presidenttikausi (2000–2004)

Presidentiksi nouseva Putin sekä Kremlin jättävä presidentti Jeltsin vuonna 2000.

Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella 26. maaliskuuta 2000 Putin sai 52,94 % äänistä ja tuli valituksi.[28] Putinin virkaanastujaiset pidettiin Pyhän Andreaan salissa Kremlin suuressa palatsissa. Hän vannoi virkavalansa 7. toukokuuta 1 500 vieraan edessä. Putin nosti lähimmiksi poliittisiksi avustajikseen luotettavina pitämiään vanhoja ystäviä, monet heistä Pietarista. Presidentinhallinnon apulaisjohtajaksi tuli Dmitri Medvedev ja maan pääministeriksi Mihail Kasjanov. Putin alkoi heti tukea talouden liberalisointia ja alentaa yksityisten ja yritysten veroja. Jeltsinin kauden loppuvaiheissa alkanut bruttokansantuotteen kasvu kiihtyi ja keskiluokka alkoi vaurastua. Sukellusvene Kurskin uppoaminen oli Putinin presidenttikauden alkuvuoden merkittävin tragedia, ja se sai huonosti asian vakavuudesta informoidun Putinin vaikuttamaan välinpitämättömältä. Viimeistään tämän tapauksen uutisoinnin seurauksena Putin otti viimeisetkin oligarkkien johtamat tärkeimmät televisioyhtiöt valtion hallintaan.[29]

Putin matkusti ensimmäisen presidenttivuotensa aikana 18 maahan ja loi kuvaa yhteistyöhaluisesta uudesta Venäjästä, joka halusi lähentyä Lännen kanssa. Venäjän vakavimpana uhkana hän piti Pohjois-Kaukasuksen islamistiterroristeja. Hän suhtautui suopeasti Naton laajentumiseen ja yhdysvaltalaisiin sotilastukikohtiin keski-Aasian entisissä neuvostovaltiossa. Hän järjesteli Venäjän asevoimia uudelleen ja korotti sotilaiden palkkoja mutta samalla vähensi joukkojen määrää. Hän palautti Punalipun armeijan lipuksi ja otti kansallishymniksi uudelleen sanoitetun Neuvostoliiton kansallishymnin, mikä vetosi armeijan ja kansan nostalgiavoittoiseen isänmaallisuuteen. Neuvostoliiton palauttamisen ajatusta hän kuitenkin kutsui järjettömäksi.[30]

Marraskuussa 2000 Putin uudisti Venäjän sotilasjohtoa ja vaihtoi puolustusministerikseen Sergei Ivanovin, jonka näkemykset olivat samat kuin presidentillä.[31] Putin järjesteli Venäjän parlamentin ylähuoneen uudelleen niin että siitä tuli Putinin lojalistien miehittämä. Hän loi uusia puolueita, jotka olivat käytännössä riippuvaisia Kremlistä ja allekirjoitti uuden vaalilain, joka käytännössä karsi puolueiden lukumäärää. Presidentin tukema Yhtenäisyys-puolue vahvistui kun se liitettiin toiseen puolueeseen ja sai nimekseen Yhtenäinen Venäjä. Kommunistit syrjäytettiin parlamentin valiokuntapaikoilta.[32]

Putin Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin ja YK:n pääsihteeri Kofi Annanin seurassa heinäkuussa 2001.

Ulkopolitiikassaan Putin panosti vahvasti henkilökohtaiseen suhteeseen Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kanssa ja alkoi opiskella englantia päivittäin. Yhdysvallat kuitenkin vetäytyi Putinille tärkeästä, ohjuspuolustukseen liittyvästä ABM-sopimuksesta Putinin vastalauseista huolimatta.[33] Kun Yhdysvallat joutui terrorihyökkäysten kohteeksi 11. syyskuuta 2001, Putin asettui voimakkaasti tukemaan Yhdysvaltain vastatoimia niin sanotussa terrorisminvastaisessa sodassa. Näin Putin saavutti Yhdysvaltain johdon luottamuksen, joka ei murentunut, vaikka hän asettui vastustamaan Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä Irakiin.[34][35] Bushin mukaan Putin ei pitänyt Irakia uhkana eikä halunnut vaarantaa Venäjän tuottoisia öljysopimuksia Irakin kanssa. Sodan seurauksena Putin alkoi suhtautua Yhdysvaltain hegemoniaan aiempaa kriittisemmin.[36]

Tšetšenian sota jatkui edelleen, ja kasvavat miehistötappiot olivat rasite Putinin strategisille pyrkimyksille ja hänen suosiolleen. Sotaan liittyviä tragedioita olivat Mi-26-sotilashelikopterin tuho ja Moskovan teatteri-isku, joissa kummassakin sai surmansa yli sata ihmistä.[37]

Putin ajoi Venäjän oligarkkeja aiempaa ahtaammalle. Hän salli heidän pitää omaisuutensa, kunhan he pysyisivät erossa valtiollisista asioista eivätkä vastustaneet Kremliä millään tavoin. Jotkut oligarkeista pakenivat maasta, mutta useimmat sopeutuivat Putinin aikakauteen. Vuonna 2003 Putin kävi talouselämän ja valtionhallinnon korruption kimppuun. Samalla hän riitautui Venäjän rikkaimman miehen, Jukos-öljy-yhtiön omistajan Mihail Hodorkovskin kanssa, joka alkoi syytellä Putinin hallintoa laajamittaisesta korruptiosta.[38] Hodorkovski jatkoi Putinin arvostelua ja opposition rahoittamista niin kauan kunnes hänet pidätettiin talousrikoksista syytettynä lokakuussa 2003.[39]

Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä sai joulukuun 2003 duuman vaaleissa suurvoiton ja sai parlamenttiin ehdottoman enemmistön. Näin Kreml pystyi saamaan minkä tahansa lain hyväksytettyä ja oikeuden muuttaa perustuslakia. Ulkomaiset tiedotusvälineet ja Ety-järjestö syyttelivät Putinia Venäjän demokratian suitsimisesta ja puolueellisesta vaaliuutisoinnista.[40]

Putinin suosio vuoden 2004 alussa oli jo yli 70 prosenttia. Maaliskuisissa presidentinvaaleissa hänellä ei ollut yhtään merkittävää vastaehdokasta, kun hänen entiset päävastustajansa kuten Gennadi Zjuganov ja Vladimir Žirinovski vetäytyivät kilvasta. Putin ei taaskaan käynyt varsinaista vaalikampanjaa tai osallistunut vaaliväittelyihin. Duuma teki lakialoitteen, joka pidentäisi presidenttikauden seitsemään vuoteen ja sallisi Putinin pyrkiä presidentiksi vielä kahdesti, ja pysyä näin tehtävässään vuoteen 2018 saakka. Putin kuitenkin torjui tämän mahdollisuuden ja sanoi, ettei perustuslakia pitäisi muutella. Kuukausi ennen vaaleja Putin erotti häntä Hodorkovskin kohtelusta arvostelleen pääministeri Kasjanovin ja nimitti tämän tilalle melko tuntemattoman byrokraatin ja entisen tiedustelu-upseerin Mihail Fradkovin.[41]

Toinen presidenttikausi (2004–2008)

Putin virkaanastujaisissaan toukokuussa 2004.

Putin sai maaliskuun 2004 presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella 71 prosenttia äänistä ja tuli näin uudelleenvalituksi. Vaaleissa havaittiin vilppiä, mutta Kreml esti tapausten tutkinnan.[42]

Tšetšeniaan liittyvät ongelmat vainosivat Putinia edelleen. Toukokuussa 2004 salamurhattiin Putinin liittolainen, Tšetšenian presidentti Ahmat Kadyrov. Loppukesällä Beslanin koulukaappauksessa sai surmansa satoja panttivankeja. Tapahtumat saivat Putinin korostamaan puheissaan Venäjän yhtenäisyyden merkitystä ulkoisten uhkien kuten islamistisen terrorismin ja sitä tukevien, Venäjän heikkoutta toivovien ulkovaltojen edessä.[43]

Syyskuussa 2004 Putin lakkautti vaalit, joilla oli valittu Venäjän alueiden ja tasavaltojen kuvernöörit, pormestarit ja presidentit. Hän ilmoitti nimittävänsä nämä johtajat jatkossa itse. Hän myös lakkautti parlamenttivaalien yhden edustajan vaalipiirit, joista duumaan oli vielä päässyt riippumattomia ja liberaaleja ehdokkaita. Nämä epädemokraattiset uudistukset nostattivat Venäjän sisälläkin arvostelua, johon myös entinen presidentti Jeltsin osallistui.[44]

Vuoden 2004 lopussa Putin koki vakavan takaiskun, kun naapurimaa Ukrainassa koettiin niin sanottu oranssi vallankumous. Putinin henkilökohtaisesti ja vahvasti tukema Viktor Janukovytš hävisi Ukrainan presidentinvaaleissa dramaattisten käänteiden jälkeen länsimieliselle Viktor Juštšenkolle, kun vilpillisiksi julistettu toinen kierros uusittiin kansan lähdettyä kaduille. Vaalitappion jälkeen Venäjällä lisättiin venäläisten kansalaisjärjestöjen painostusta ja ulkomaisten vakoojien etsimistä. Kreml perusti Naši-nuorisoliikkeen, jonka tehtävä oli estää nuorten venäläisten kapinointi. Putin suhtautui aiempaa epäluuloisemmin kansainvälisen yhteisön moitteisiin Venäjän demokraattisten perusoikeuksien puutteesta, ja Putinin ja presidentti Bushin välit viilenivät. Vuotuisessa puheessaan duumalle Putin kutsui Neuvostoliiton hajoamista ”vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi” ja kuvaili ajatustaan venäläisestä valtakunnasta, joka valitsee oman tiensä eikä piittaa niistä, jotka tyrkyttävät ulkomaisia arvoja. Putin alkoi myös järjestää uudelleen Voitonpäivän sotilasparaateja.[45]

Joulukuussa 2004 Venäjän valtio pilkkoi Jukosin ja huutokauppasi sen. Putin piti julkisuudessa etäisyyttä asian oikeuskäsittelyyn. Putin hyväksyi Medvedevin johtaman öljy-yhtiö Gazpromin ja valtionyhtiö Rosneftin fuusion osana laajempaa kehityskulkua, jossa Venäjä muuttui yhä keskusjohtoisemmaksi ja valta kerääntyi Putinin käsiin. Monimutkaisten rahoituskuvioiden jälkeen Rosneft osti Jukosin takavarikoidun tytäryhtiön tavalla, jota Kremlin entinen taloudellinen neuvonantaja Andrei Illarionov kutsui ”vuosisadan puhallukseksi”. Myös ulkomailla Putin joutui arvostelun kohteeksi, vaikka hän totesikin huutokaupan tapahtuneen markkinoiden sääntöjen mukaisesti.[46]

Putin houkutteli hyvin aktiivisesti ulkomaisia sijoittajia Venäjälle, jonka talouskasvu jatkui vahvana. Valtio levittäytyi tärkeille teollisuudenaloille, ja Putin ryhtyi rakentamaan kymmenistä yksityisistä yrityksistä jättimäisiä valtionyhtiöitä, joiden johtoon hän asetti Pietarista tuomiaan miehiä. Gazpromia, valtionyrityksistä vahvinta, Putin ohjaili itse yksityiskohtaisesti pääjohtaja Medvedevin ja toimitusjohtaja Aleksei Millerin välityksellä. Putin myös paneutui Venäjän suurimpien yrityskauppojen yksityiskohtiin ja toimi itsekin neuvottelijana ja kiistojen välittäjänä. Venäläiset alkoivat kutsua presidentinhallintoa Kreml Oy:ksi ja Putinia sen toimitusjohtajaksi.[47] Putin oli nostanut Venäjän talouden huipulle Pietarista tutun ystäväpiirinsä, joka valvoi nyt maan luonnonvarateollisuutta, tiedotusvälineitä ja muita tärkeitä kansantalouden sektoreita. Heille oli myös hitaasti kerääntynyt huomattavaa varallisuutta.[48]

Loppuvuonna 2006 murhattiin kaksi näkyvää Putinin kriitikkoa: journalisti Anna Politkovskaja ja Lontooseen paennut entinen FSB:n työntekijä Aleksandr Litvinenko. Jälkimmäinen syytti ennen omaa menehtymistään suoraan Putinia molemmista murhista. Putin sai vastata asiaa koskeviin kysymyksiin seuraavina kuukausina. Hän kiisti väitetyn osallisuutensa, vähätteli uhrien merkitystä vastustajinaan sekä syytti murhista omia vihollisiaan ja Venäjän vastaisia voimia, joiden tavoitteena oli Venäjän maineen tahriminen. Näinä vuosina kuoli salaperäisesti myös muita Putinin vastustajia. Putinin sekaantumisesta mihinkään poliittiseen murhaan ei ole olemassa suoria todisteita, mutta tapahtumien seurauksena Putinin maine länsimaissa huonontui.[49]

Putinille uskolliset Venäjän aluejohtajat puhuivat sen puolesta, että Putinille pitäisi antaa oikeus jatkaa presidenttinä perustuslain rajaamien kahden kauden jälkeenkin. Putin ei kiistänyt aikovansa palata politiikkaan vuoden 2012 vaaleissa. Putinin perilliseksi ja seuraavaksi presidentiksi arveltiin Dmitri Medvedeviä tai Sergei Ivanovia, jotka Putin ylensi marraskuussa 2005 apulaispääministereiksi.[50]

Putin Münchenin vuotuisessa turvallisuuskokouksessa helmikuussa 2007.

Münchenin vuotuisessa turvallisuuskokouksessa helmikuussa 2007 Putin arvosteli suorasanaisesti Yhdysvaltain hegemoniaa ja sotilaallista voimankäyttöä. Puheesta tuli käännekohta Venäjän ja Lännen välisissä suhteissa, ja Putinin näkökulma sai ymmärtäjiä myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain ohella Putin alkoi suhtautua aiempaa kielteisemmin myös Britanniaan.[51]

Putin piti Naton laajenemista kohti Venäjän rajoja uhkana. Vuonna 2008 Putin ilmoitti Nato-Venäjä-kokouksessa Bukarestissa presidentti Bushille, että jos Ukraina liittyy Natoon, se lakkaa olemasta valtiona ja Krim ja Itä-Ukraina saatetaan liittää Venäjään. Putin sanoi myös, että jos Nato hyväksyy Georgialle MAP-jäsenyyssuunnitelman, Venäjän tunnustaa Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäiseksi pitäen Kosovoa ennakkotapauksen ja luo näin puskurivyöhykkeen Venäjän ja Naton välille.[52]

Putinin aloitteesta Venäjä rakensi Sotšiin kaksi hiihtokeskusta talviolympialaisia ajatellen. Hän laittoi koko arvovaltansa peliin kun Sotši haki onnistuneesti vuoden 2014 talviolympialaisia.[53]

Yhdysvaltalainen Time-lehti nimesi Putinin vuoden henkilöksi 2007. Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä sai joulukuun 2007 parlamenttivaaleissa jälleen äänienemmistön, mitä Putin kutsui merkiksi Venäjän demokratian kypsymisestä. Putin ei halunnut muuttaa perustuslakia voidakseen jatkaa presidenttinä kolmannelle kaudelle. Hän viivytteli pitkään päätöstä seuraajastaan. Syyskuussa 2007 pääministeri Fradkov erosi, ja Putin nimitti hänen tilalleen Viktor Zubkovin, jonka hän oli tuntenut jo Pietarin-ajoiltaan. Pian duuman vaalien jälkeen Putin ilmoitti Dmitri Medvedevin valinnasta oman puolueensa ja kolmen muun puolueen presidenttiehdokkaaksi. Medvedev ilmoitti aikovansa nimittää Putinin vakauden tähden pääministerikseen.[54]

Presidenttikautensa viimeisinä kuukausina Putin joutui vastailemaan Boris Nemtsovin, Vladimir Milovin ja Stanislav Belkovskin julkaisemiin syytöksiin Putinin lähipiirin rikastumisesta, hänen liiketoimiensa epäselvyyksistä ja hänen omaisuutensa suuruudesta. Putinia kiusasivat myös lehdistössä levinneet huhut hänen avioliittonsa kariutumisesta ja uudesta suhteesta.[55]

Toinen pääministerikausi (2008–2012)

Pääministeri Putin ja presidentti Dmitri Medvedev hallituksen kokouksessa vuonna 2009.

Dmitri Medvedev valittiin Venäjän presidentiksi keväällä 2008, ja Putinista tuli pääministeri. Kaksikkoa alettiin kutsua Venäjällä "tandemiksi".[56]

Pääministeri Putinilla oli paljon sananvaltaa presidentin toimintaan ja julkisiin puheisiin. Hänellä oli veto-oikeus kaikissa hänelle tärkeissä päätöksissä, ja hän myös saneli niiden yksityiskohdat.[57] Kun Venäjän ja Georgian välille syttyi sota elokuussa 2008, Putin toimi julkisuudessa ja Medvedevin taustalla vaikutusvaltaisessa roolissa.[58] Putin sai Medvedevin ehdottamaan perustuslakiin muutosta, joka pidentäisi presidenttikauden neljästä vuodesta kuuteen. Muutos vahvistaisi presidentin asemaa harventamalla vaaleja. Duuma hyväksyi ehdotuksen nopeasti. Kulissien takana Medvedev ja hänen lähimmät avustajansa olivat turhautuneita ja katkeria pääministerin kanslian toimintaan. Putinille uskollista väkeä oli niin monessa paikassa, että Medvedevin oli vaikea värvätä virkamiehistöstä tukijoita. Salaisissa kyselytutkimuksissa myös selvisi, että armeijan johtavat upseeritkaan eivät arvostaneet uutta ylipäällikköään.[59]

Maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena Venäjän talous supistui vuonna 2009 kahdeksan prosenttia. Sen johdosta Putinin suosio laski ensimmäistä kertaa merkittävästi.[60] Keväällä 2009 Putin ilmoitti suunnitelmasta talousliiton perustamiseksi Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa samalla aikaa kun Kremlissä viimeisteltiin Venäjän jäsenyysneuvottelujen vauhdittamista Maailman kauppajärjestössä, minkä Putinin suunnitelma teki tyhjäksi.[61]

Putin teki olympiakisoihin valmistautuvasta Sotšista Venäjän suurimman infrastruktuurihankkeen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja keskittyi hankkeeseen muutenkin hyvin tiiviisti. Hän myönsi lisäksi kymmeniä miljardeja myös Vladivostokin ja Kazanin kaupunkien uudistamiseen niissä järjestettäviä kansainvälisiä tapahtumia varten. Putin päätti hakea Venäjälle jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja 2018, johti hanketta henkilökohtaisesti ja keräsi siihen lahjoituksia oligarkeilta. Putinin hallitus jakeli rakennusurakoita ilman julkisia tarjouskilpailuja ja yhteiskunnallista valvontaa, ja niistä hyötyivät useimmiten Arkadi Rotenbergin kaltaiset Putinin vanhat ystävät.[62]

Pääministerikaudellaan Putin alkoi tehdä aiempaa enemmän julkisuustemppuja. Monet havaitsivat hänessä merkkejä plastiikkakirurgiasta, mutta Kreml kiisti aina sellaiset.[63]

Vuonna 2011 Putinin uudeksi haastajaksi nousi juristi Aleksei Navalnyi, joka ryhtyi arvostelemaan Putinin puoluetta ja paljastamaan Venäjän valtionyhtiöiden hämäriä rahavirtoja Kremliin.[64]

Medvedevin ja Putinin linjaerot alkoivat näkyä vähän ennen joulukuun 2011 parlamenttivaaleja, ja Kremlin sisäpiiriläiset valitsivat kumman joukoissa seisoivat. Medvedev esimerkiksi lupasi aloittaa uudelleen maansa WTO-jäsenyysneuvottelut, sanoi ymmärtävänsä arabikevään protestoijien vaatimuksia demokratiasta sekä tuki YK:n turvallisuusneuvoston sotilaallista väliintuloa Libyassa toisin kuin Putin, joka pelkäsi ääri-islamistien vahvistumista. Kun Nato oli alkanut pommittaa Libyaa tavoitteenaan Gaddafin hallinnon kaataminen, Putin ryhtyi arvostelemaan sen takana ollutta päätöslauselmaa.[65]

Toukokuussa 2011 Putin ilmoitti perustaneensa Yleisvenäläisen kansanrintaman, joka laajensi hänen valtansa perustana olevaa poliittista koalitiota. Hän myös lisäsi mediaesiintymisiään. Samalla Medvedev jatkoi talousuudistuksiaan ja etsi itselleen tukea seuraaviin presidentinvaaleihin. Lopulta syyskuussa 2011 Medvedev taipui "tandemin" vuosia sitten tekemään sopimukseen ja ilmoitti tukevansa Putinia puolueen presidenttiehdokkaaksi. Suunnitelmanmukainen vallanvaihto, ”tornitus”, aiheutti protestiaallon internetissä ja toisinaan mielenilmauksia tapahtumissa, joissa Putin näyttäytyi.[66]

Joulukuun 2011 parlamenttivaalit olivat epärehellisemmät kuin mitkään Putinin ajan aiemmat vaalit. Yhtenäinen venäjä sai niukasti alle puolet äänistä mutta ehdottoman enemmistön duuman paikoista. Vaalien jälkeen oppositio järjesti kaduilla suuria protesteja. Putin syytti mielenosoituksista Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonia.[67] Opposition syytökset vaalivilpistä hän leimasi vain seuraavan vuoden presidentinvaalien esikampanjoinniksi.[68]

Putinin uudelleenvalinnan lähestyessä Putinin-vastaisia protesteja lietsoi myös hänet kohteekseen ottanut Pussy Riot -punkperformanssiryhmä.[69] Kreml teki mielenosoituksia hillitäkseen joitain myönnytyksiä, kuten Putinin lakkauttamien aluevaalien palauttamisen. Putin esiintyi kansakunnan yhteiskunnallisten ja kulttuuristen arvojen suojelijana ja sai Venäjän kirkon tukijakseen.[70]

Kolmas presidenttikausi (2012–2018)

Putin virkaanastujaisissaan toukokuussa 2012.

Kevään 2012 presidentinvaaleissa Putin sai 63,6 prosenttia äänistä eli kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2004.[71] Toiseksi tullut kommunistien Gennadi Zjuganov syytti vaaleja epärehellisiksi.[72]

Putinia vastustaviin mielenosoituksiin osallistuneita opposition jäseniä alettiin vaalien jälkeen painostaa ja kuulustella. Putin vahvisti lait, joissa luvattomiin mielenosoituksiin osallistumisista määrättäviä sakkoja korotettiin, ”homoseksuaalisen propagandan” levittämisestä tehtiin laitonta, ja ulkomaista rahoitusta saaneet järjestöt määrättiin rekisteröitymään ”ulkomaisiksi agenteiksi”. Pussy Riotin toiminnan seurauksena myös rienauksesta ja ”uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta” tehtiin rikoksia. Pussy Riotin jäsenten näytösmäinen oikeudenkäynti johti siihen, että kansainvälinen yhteisö alkoi vastustaa Putinin autoritaarisia otteita entistä kiivaammin.[73]

Putin ryhtyi kumoamaan edeltäjänsä tekemiä päätöksiä, vaikka tämä saikin jatkaa pääministerinä. Hän nosti Medvedevin alentaman eläkeiän 70 vuoteen, palautti poistetut aikavyöhykkeet ja kumosi kesäajan poiston. Hän myös vesitti Medvedevin päätöksen aluevaaleista sallimalla ehdokkaaksi vain Kremlin hyväksymiä ehdokkaita. Putin alkoi myös arvostella pääministerinsä hallituksen toimintaa. Yhdysvaltoihin ja presidentti Barack Obaman ehdotuksiin esimerkiksi Syyrian sisällissodan hoitamisen ja Syyrian presidentin Bašar al-Assadin kaatamisen suhteen Putin otti periksiantamattoman kielteisen linjan. Venäjän ja Yhdysvaltain välien huononeminen johti molemminpuolisiin pakotteisiin ja kostotoimenpiteisiin.[74]

Vuoden 2013 lopulla Putin painosti Ukrainan presidentti Janukovytšin torjumaan EU:n tarjoaman kauppasopimuksen, mikä johti Ukrainassa katumielenosoituksiin.[75] Venäjällä duuma armahti vuonna 2013 Putinin aloitteesta tuhansia vankeja, mukaan lukien Mihail Hodorkovskin.[76] Sotšin talvikisoissa helmikuussa 2014 Putin oli näkyvästi paikalla. Samana talvena hän kiristi jälleen otettaan toisinajattelijoista pidätyttämällä mielenosoittajia ja suitsimalla Venäjän mediaa siltä varalta, että Ukrainassa jatkuvat mielenosoitukset leviäisivät Venäjällekin.[77]

Putin allekirjoittamassa lakia, jolla Krim ja Sevastopol liitetään Venäjään.

Ukrainan katumielenosoitukset muuttuivat helmikuussa 2014 väkivaltaiseksi kriisiksi, ja pian Putinin tukema presidentti Janukovytš luopui vallasta. Putin näki tapahtuneen vallankumouksena, joka oli tehty eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten tuella. Hän vastasi kriisiin muutamassa päivässä valtaamalla Ukrainalle kuuluneen Krimin niemimaan. Hän sai sen jälkeen liittoneuvostolta valtuutuksen hyökätä Ukrainaan, sillä hänen mukaansa Ukraina oli sisällissodan partaalla ja maan etniset venäläiset olivat vaarassa. Krimillä järjestettiin kansanäänestys, jonka seurauksena niemimaa päätti liittyä Venäjään. Äänestystä kutsuttiin laajalti farssiksi, mutta Putin julisti Krimin ja Sevastopolin uusiksi Venäjän federaation alueiksi. Hän perusteli valtausta muun muassa Krimin historialla osana historiallista Venäjän keisarikuntaa. Pian Itä-Ukrainan venäläiset alkoivat vallata kaupunkiensa hallintorakennuksia, ja vaikka Putin ei heitä suorasanaisesti tukenutkaan, hän toisti, että Venäjällä oli oikeus suojella "venäläisen maailman" etuja. Itä-Ukrainassa järjestettiin kansanäänestyksiä, joissa noin 90 prosenttia äänestäneistä kannatti itsenäisyyttä Ukrainasta. Sen seurauksena maa ajautui avoimeen sotaan, kun Ukraina pyrki aseellisesti palauttamaan järjestyksen kapinoivilla alueilla. Putin avusti kapinallisia salassa, mutta ei ryhtynyt avoimeen väliintuloon. Ukrainan tapahtumien seurauksena Yhdysvallat ja Euroopan unioni asettivat Venäjälle ja etenkin Putinia lähellä oleville henkilöille pakotteita. Venäjä erotettiin myös G8-ryhmästä. Pakotteiden seurauksena Venäjä vajosi talouskriisiin.[78] Krimin valtaus ja pakotesaarto nostivat kuitenkin Putinin kannatuksen Venäjällä pitkäksi aikaa yli 85 prosenttiin.[79]

Helmikuussa 2015 Putin hyväksyi Minskissä muiden maailman johtajien kanssa Ukrainan rauhansuunnitelman. Syyskuussa Putin puhui YK:n yleiskokouksessa ja esitteli näkemyksensä Venäjästä maailmanvaltana sekä Yhdysvalloista ja Natosta vaarana maailman turvallisuudelle. Pian sen jälkeen Venäjästä tuli Syyrian sisällissodan aktiivinen osapuoli, kun se teki ilmaiskun liittolaisensa Assadin vihollisia vastaan.[80]

Maaliskuussa 2015 Putin oli poissa julkisuudesta kymmenen päivää, mikä synnytti erilaisia huhuja katoamisen syystä.[81]

Joulukuussa 2015 Putin allekirjoitti lain, jonka mukaan Venäjä voi kumota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset.[82]

Vuonna 2016 paljastui, että Putinin lähipiiriläisiä oli sijoittanut rahojaan Panamassa sijaitsevaan rahanpesulaitoksena tunnettuun pankkiin. Putinin mukaan veroparatiisipaljastukset olivat Yhdysvaltain juoni Venäjän horjuttamiseksi.[83]

Syyskuussa 2016 Putinin puolue voitti jälleen duuman vaalit. Matalasta äänestysprosentista syytettiin Putinin luomaa ”ohjattua demokratiaa”, jossa vaalien tulos oli suurimmaksi osaksi ennalta määrätty.[80]

Forbesin mukaan Putin oli maailman vaikutusvaltaisin henkilö vuonna 2016.[84]

Neljäs presidenttikausi (2018–)

Putin ja Donald Trump Helsingissä 2018.

Putinin vaalilupauksia vuoden 2018 presidentinvaalissa olivat suurempien kannusteiden tarjoaminen yrityksille, korruption vastainen taistelu ja resurssien lisääminen aliresursoiduille julkisille terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmille.[85] Putin voitti maaliskuussa 2018 järjestetyn vaalin 77 prosentin ääniosuudella, ja hänet valittiin näin neljännelle presidenttikaudelleen.[86]

Virkaanastujaispuheessaan Putin ilmoitti panostavansa köyhyyden vähentämiseen ja kansalaisten terveyteen niin, että elinajan odote nousee seuraavan kuuden vuoden aikana nykyisestä 72 vuodesta 78 vuoteen. Hän aikoo panostaa myös väestönkasvuun. Viiden miljoonan perheen elinoloja on määrä saada parannettua. Tavoitteena on, että 25 miljoonaa ihmistä työskentelee pienissä ja keskisuurissa yrityksissä virkakauden päättyessä.[87]

Helmikuussa 2022 Putin tunnusti Itä-Ukrainan separatistialueiden Donetskin ja Luhanskin itsenäisyyden ja arvosteli Ukrainan hallintoa.[88] Kolme päivää myöhemmin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hyökkäyksen johdosta Euroopan unioni jäädytti Putinin ja monen muun Venäjän hallitukseen liittyvän henkilön varat.[89] Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 pidätysmääräyksen Putinista ja Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta Marija Lvova-Belovasta, joiden epäillään olevan vastuussa tuhansien ukrainalaisten lasten ja aikuisten pakkosiirroista Venäjälle sodan aikana, mikä on sotarikos. Venäjä ei ole ICC:n jäsen eikä tunnusta sen päätöksiä.[90][91]

Neljännen presidenttikauden jälkeen

Venäjän perustuslain mukaan Putin ei neljännen presidenttikautensa loputtua vuonna 2024 olisi enää voinut jatkaa presidenttinä kolmatta perättäistä kautta. Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti maaliskuussa 2020 perustuslain muutosta, jotta Putin voisi jatkaa viidennelle kaudelleen. Duuma äänesti ehdotuksen puolesta. Putin ehdotti perustuslain muutosehdotuksen viemistä kansanäänestykseen.[92] Kesäkuun 2020 lopulla järjestetyssä kansanäänestyksessä perustuslain muutospaketti hyväksyttiin ja Putinin aiemmat presidenttikaudet nollattiin. Uusittu perustuslaki antoi Putinille mahdollisuuden asettua ehdolle presidentinvaalissa 2024.[93]

Maaliskuussa 2024 järjestetyn presidentinvaalin Putin voitti saatuaan 87,3 prosenttia äänistä.[94]

Henkilökuva

Perhe

Putin vaimonsa ja kahden teini-ikäisen tyttärensä kanssa vuonna 2002. Putin varjeli nuoria tyttäriään julkisuudelta hyvin tarkasti.[95]

Putin tapasi vuonna 1980 kaliningradilaisen lentoemännän Ljudmila Šrekbnevan, ja he avioituivat 1983. Heille syntyi tytär Masha 1985 ja toinen tytär Katja seuraavana vuonna. Niin puoliso kuin tyttäretkin ovat esiintyneet harvoin julkisuudessa.[96] Ljudmila Putina kuvasi vuonna 2002 julkaistussa miehensä elämäkerrassa Vladimir Putinia sovinistiksi ja kotityranniksi. Hän mainitsi kuitenkin miehensä olevan myös hyvä isä.[97] Avioliitto päättyi eroon kesäkuussa 2013.[1] Putina avioitui sittemmin uudelleen ja otti sukunimekseen Otšeretnaja.[98]

Putinin tyttäristä Marija (Masha[99]) (s. 28. huhtikuuta 1985 (ikä 39)[100]) on käyttänyt sukunimeä Vorontsova[101]. Hänen on kerrottu opiskelleen Japanin-tutkimusta Pietarin yliopistossa. Vuosina 2006–2011 hän opiskeli lääketiedettä. Hänen opinnäytetyönsä käsitteli kasvuhormonin vaikutuksia lyhytkasvuisilla lapsilla.[98] Hän toimii lääketieteen tutkijana Endo­krinologian tutkimuskeskuksessa Moskovassa[101]. Vorontsova avioitui kesällä 2008 hollantilaisen liikemiehen Jorrit Faassenin kanssa ja otti miehensä sukunimen[102]. Hän synnytti pojan vuonna 2012[102]. Hän asui Hollannissa, mutta muutti sieltä Malaysia Airlines -yhtiön koneen alasampumisen jälkeen Moskovaan.[103][98] Marija ja hänen uusi avopuolisonsa Jevgeni Nagornyi saivat pojan huhtikuussa 2017[102]. Sittemmin Marija on käyttänyt nimeä Marija Nagornaja[102].

Putinin toinen tytär Katerina Tihonova on menestynyt kilpatanssijana ja luonut akateemista uraa.[104][105]

Uutissivusto Projektin mukaan Putinilla on myös vuonna 2003 syntynyt tytär avioliiton ulkopuolisesta suhteesta[106][107]. Jelizaveta Vladimirovna Krivonogih käyttää nykyisin nimeä Luiza Rozova[108].

Vuosikausien ajan ovat eläneet väitteet Putinin suhteesta kilpavoimistelija Alina Kabajevaan, jonka on kerrottu synnyttäneen Putinille useita lapsia. [109][110][111]

Vladimir Putin varjelee yksityisyyttään hyvin tiukasti eikä puhu perheasioistaan julkisuudessa. The Moscow Newsin mukaan Putinin henkilökohtaiset asiat ovat Venäjän lehdistölle kiellettyä aluetta. Putin paljasti vuonna 2017 olevansa isoisä.[112]

Harrastukset

Koirat

Putin on omistanut neljä koiraa, kaikki suurikokoisia. Hänen suosikkikoiransa oli labradorinnoutaja nimeltään Koni, jonka sanotaan olleen nimetyn Condoleezza Ricen mukaan.[113] Putin sai Konin lahjaksi Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigulta.[114] Vuonna 2010 Putin sai Bulgarian pääministeriltä Boiko Borisovilta lahjaksi bulgarianpaimenkoiran pennun, jonka nimeämiseen hän pyysi kansaltaan apua.[115] Pentu nimettiin lopulta Buffyksi.[114] Vuonna 2012 Putin sai Japanin silloiselta pääministeriltä Yoshihiko Nodalta lahjaksi akitan pennun nimeltä Yume kiitoksena Venäjän avusta Japania piinanneen tsunamin jälkeen.[116][114] Vuonna 2017 Putin sai Turkmenistanin johtajalta alabai-rotuisen pennun, jonka nimi on Verny.[114]

Urheilu

Putin ajamassa Formula 1 -autoa (video).

Putin näyttäytyy usein julkisuudessa urheilullisten harrastustensa parissa. Putinilla on judossa musta vyö. Hän on julkaissut judosta opetusvideon ja hän oli Euroopan judoliiton kunniapuheenjohtaja vuoteen 2022.[117][118] Kansainvälisen judoliiton kunniapuheenjohtaja hän oli 2008–2022.[119]

Kulttuuriharrastukset ja kielitaito

Putin lukee mielellään historiaa ja politiikkaa käsitteleviä kirjoja. Hänen suosikkifilosofinsa on Ivan Iljin ja suosikkirunoilijansa Omar Khaijam.[118]

Putin puhuu sujuvasti saksaa sekä jonkin verran englantia[120] ja ranskaa.

Julkisuuskuva

Putin on tunnettu kovasta kielenkäytöstään. Varsinkin Venäjällä esiintyessään sekä vastustajiaan pilkatessaan tai uhkaillessaan hän tehostaa toisinaan puhettaan alatyylisillä karkeuksilla ja rikollisten käyttämällä slangilla eli blatnoilla. Julkisesti hän käytti tällaista kieltä ensi kerran pääministerikaudellaan: Venäjän aloitettua Tšetšenian pommitukset Moskovan kerrostaloiskujen jälkeen hän sanoi 24. syyskuuta 1999 Kazakstanin Astanassa pitämässään lehdistötilaisuudessa ”Seuraamme terroristeja kaikkialle. – – Jos, anteeksi, nappaamme heidät toiletissa, niin huussiin heidät liiskaamme.”[121][122][123] Asiallista kielenkäyttöä ja rikollisslangia iskevästi yhdistelleen lausunnon on arveltu lisänneen välittömästi Putinin kansansuosiota.[123]

Omaisuus

Vuoden 2008 lopulla Venäjällä tuli voimaan laki, joka määrää hallituksen jäsenten ja korkeimpien virkamiesten antamaan vuosittain julkisen selvityksen tuloistaan ja omaisuudestaan. Näiden tietojen mukaan Venäjän pääministeri Vladimir Putinilla oli henkilökohtaista omaisuutta 77 neliömetrin huoneisto, 1 500 neliömetrin maapalsta ja autotallipaikka. Tämän lisäksi hänellä oli vuoden 1960 ja 1965 Volga-merkkiset henkilöautot sekä auton peräkärry. Selvityksen mukaan Putin ansaitsi vuonna 2008 noin 135 000 euroa. Putinin vaimolla Ljudmilalla ei ollut mitään omaisuutta eikä tuloja.[124]

Presidentti Putin ilmoitti vuonna 2015 vuosituloikseen noin 125 000 euroa. Hän sanoi omistavansa edelleen 1 500 neliömetriä maata, pienehkön asunnon ja autotallin sekä neuvostoaikaisen henkilöauton Volga GAZ-21:n, Lada Nivan ja peräkärryn. Putinin omaisuudesta on esitetty huomattavan paljon suurempiakin arvioita, ja jotkut ovat väittäneet häntä jopa maailman rikkaimmaksi mieheksi.[118] Suurimmat arviot vuonna 2015 nousivat 200 miljardiin euroon.[125]

Esiintyminen mediassa

Putin kalastamassa 2007.

Putin on poliittisten tointensa lisäksi ollut muutenkin esillä tiedotusvälineissä. Mediaesiintymisissä on yleensä korostettu Putinin miehekästä julkisuuskuvaa. Elokuussa 2007 Putin poseerasi paidatta kalastusretkellä Siperiassa Monacon ruhtinaan Albert II:n kanssa.[126] Elokuun 2008 lopussa hänen kerrottiin ampuneen tainnutuskiväärillä television kuvausryhmää kohti rynnänneen siperiantiikerin.[127]

Syksyn 2007 duumavaalien alla Putin esiintyi julkisuudessa usein paidatta, aseen kanssa, ratsailla tai sotilaskoneen ohjaamossa.[128]

Syyskuussa 2012 hänen kerrottiin johtaneen moottoroidulla riippuliitimellä uhanalaisia lumikurkia näiden muuttomatkalla.[129]

Terveys

Putinilla on julkisuudessa vahvan ja viriilin miehen imago. Putinin mahdollisista terveysongelmista ja urheilussa syntyneistä vammoista on kuitenkin jo vuosien ajan esitetty julkisuudessa vahvistamattomia spekulaatioita ja huhuja. Kreml on aina kiistänyt vakavat terveysongelmat.[130] Epäiltyjä sairauksia ovat ainakin Parkinsonin tauti, haimasyöpä ja eturauhassyöpä.[131] Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja William Burns kertoi heinäkuussa 2022, että CIA:n tiedustelutietojen mukaan Putinilla ei ole vakavia terveysongelmia.[132]

Politiikka

Suhde länsimaihin

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vastustava mielenosoittaja ”Stop Putler!” -kyltin kanssa.

On arveltu, että vuosien 2011–2012 Ukrainan tapahtumat kovensivat Putinin suhdetta länsimaihin. Hän oli jo aiemmin epäillyt, että Ukrainan oranssi vallankumous oli länsimaiden salaliitto. Putin ei hyväksynyt länsimaiden toimintaa myöskään Libyassa.[133]

Georgian sodan aikana syntyi Putinin-vastaisia mielenosoituksia jopa Venäjällä. Putinia ärsytti, että Yhdysvallat aikoi vuodesta 2007 alkaen parantaa Keski-Euroopan ohjuspuolustusta.[133]

Münchenin turvallisuuskonferenssissa helmikuussa 2015 länsimaiden edustajat naureskelivat Venäjän esittämille näkemyksille. Putin muodosti näkemyksen, että Venäjä aiottiin eristää kansainvälisessä politiikassa.[133]

Putinin helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan heikensi voimakkaasti Putinin ja Venäjän suhteita länsimaihin. Euroopan neuvosto päätti erottaa Venäjän jäsenistöstään hyökkäyksen jälkeen.[134]

Putinin länsivastainen "Euraasialainen visio" on väitetysti saanut vaikutteita Alexandr Duginin ideoista.[135][136] Duginin lopullista vaikutusvaltaa on tosin kyseenalaistettu, ja vastavuoroisesti tuotu esiin Lev Gumiljovin, Carl Schmittin ja Ivan Iljinin ajatusten olevan Putinin politiikan takana.[135][137][138] Putin on lainannut Gumiljovia ja Iljiniä puheissaan.[135][138] Vuonna 2014 Putin suositteli Venäjän hallinnollisten johtajien lukemaan Iljinin kirjoituksia.[138]

Suhde Neuvostoliiton perintöön

Toisin kuin edeltäjänsä Jeltsin, presidentti Putin ei ole ollut halukas poistamaan Neuvostoliiton ajan perinteitä. Hänen mielestään Venäjän kommunistisen hallinnon kausi oli rikoksistaan huolimatta merkittävä osa Venäjän historiaa ja vaikutti suuresti uudenlaisen venäläisen yhteiskunnan syntyyn. Tämä sai laajan parlamentaarisen kannatuksen. Putin on kutsunut Neuvostoliiton hajoamista 1900-luvun suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi.[139]

Tiedotusvälineet ja demokratia

Putin jumalanpalveluksessa 2016.

Monet lehdet ja televisiokanavat ovat eri syistä joutuneet valtion tai Putinia lähellä olevien ryhmien valvontaan.[140]

Maaliskuun 2014 lopussa Venäjän kanssa valtioliitossa olevan Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka luonnehti Putinin suhdetta demokratiaan Ukrainan television Šuster Live -ohjelmassa sanomalla tämän ohittaneen hänet itsensä diktaattorina.[141]

Kesäkuussa 2019 Putinin kannanotto oli että liberalismi on kuollut ja on jäänyt tarpeettomaksi.[142] Putinin mukaan selvä enemmistö ihmisistä vastustaa pakolaisia, maahanmuuttoa sekä HLBT-arvoja.[143]

Suurlähettiläs Arto Mansala luonnehtii Putinia itsevaltiaaksi: "Viimeiset kaksitoista vuotta ovat olleet täysinoppineen itsevaltiaan etenemistä kohti tämänpäivän Venäjää ja sotaa Ukrainassa."[144]

Ydinsota

Elokuussa 2022 Putin kommentoi YK:n ydinsulkusopimuksen seurantakonferenssiin lähettämässään kirjeessä ydinsodan olevan vailla voittajia ja sellainen sota, ettei sitä tulisi koskaan aloittaa. Kirjeessään Putin kertoo puolustavansa tasa-arvoista ja jakamatonta turvallisuutta kaikille maailmanyhteisön jäsenille. [145]

Ukrainaan aloittamansa hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 24. helmikuuta 2022 Putin varoitteli konfliktin ulkopuolisia maita olemaan puuttumatta asiaan, muutoin kyseiset valtiot voisivat joutua kohtaamaan "ennennäkemättömiä seurauksia". Muutama päivä myöhemmin Putin määräsi Venäjän ydinasejoukot korkeaan valmiuteen.[145]

Suosio ja arvostelu

Venäjällä

Kannattajat

Putinin toiminnan hyväksyvät (sininen) ja sitä vastustavat (punainen) venäläiset vuosina 1999–2023 Levada-keskuksen mielipidekyselyjen mukaan.

Putinin kannatus on Venäjällä aina ollut korkealla tasolla. Vuoteen 2013 mennessä Putin oli valittu Venäjän vuoden poliitikoksi jo kymmenen kertaa, ja hän on ollut maan suosituin poliitikko kaikissa mielipidemittauksissa uudenvuodenpäivästä 2000 alkaen. Korkeimmillaan Putinin kannatus oli riippumattoman Levada-instituutin mukaan Georgian sodan jälkeen vuonna 2008, jolloin Putinia kannatti 88 prosenttia venäläisistä. Myös Krimin kriisin aikaan vuonna 2014 hänen kannatuksensa nousi 80 prosenttiin.[146]

Syksyn 2020 ja kevään 2021 välillä Putinin kannatus liikkui 65–69 prosentin välillä ja vastustus 30–33 prosentin välillä.[147] Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 Putinin kannatus nousi Venäjällä jälleen yli 80 prosentin.[148]

Putin-tauluja moskovalaisessa kaupassa.

Putinin kannattajat näkevät Putinin vahvana johtajana, joka on palauttanut Venäjän suuruuden. Venäläisten elintaso on Putinin aikakaudella noussut nopeasti ja elämä on huomattavasti kohentunut Jeltsinin kaoottisen ja köyhän 1990-luvun jälkeen.[146]

Arvostelu

Venäjällä on nähty useita Putinin vastaisia suuria mielenosoituksia, etenkin vuonna 2012. Häntä vastustaa etenkin Moskovan koulutettu ja kansainvälinen keskiluokka.[146]

Moni Putinin näkyvä vastustaja on murhattu tai joutunut murhayrityksen kohteeksi. Esimerkiksi Putinia arvostellut oppositiojohtaja Boris Nemtsov murhattiin helmikuussa 2015.[80] Vuonna 2020 yritettiin murhata oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi. Jotkut ovat julkisesti epäilleet Putinin olevan vastustajiensa eliminointien takana.[149]

Vuonna 2021 Aleksei Navalnyin säätiö kertoi väitetysti Putinille rakennettavasta noin 1,2 miljardin euron arvoisesta palatsista.[150] Videossa Putinia syytetään korruptiosta. Putin itse kiisti syytteet, mutta oppositiopoliitikko Navalnyin myrkytys ja pidätys sekä video yhdessä johtivat Venäjällä mielenosoituksiin.[151]

Ulkomailla

Länsimaissa Putin on epäsuosittu monesta syystä. Putinia on arvosteltu Venäjän demokratian tukahduttamisesta, hierarkkisen neuvostobyrokratian palauttamisesta, riippumattomien tiedotusvälineiden tuhoamisesta ja oikeusjärjestelmän käyttämisestä vastustajiensa kurittamisessa. Arvostelu on kohdistunut myös siihen, että Putinin Venäjällä ”homopropaganda” on kielletty, internetissä levitetyt ”kehotukset separatismiin” voivat johtaa vankeustuomioon, ja ihmisoikeuksista ja vapaista vaaleista puhuvat nimetään ”ulkomaiden agenteiksi”.[146]

Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Putinia ja esittäneet todisteita Tšetšenian sotarikoksista ja ihmisoikeusloukkauksista.[152] Venäjä on vastannut kritiikkiin toteamalla tšetšeenikapinallisten olevan kytköksissä maailmanlaajuiseen islamistiseen terroristiverkostoon (mm. Al-Qaida).[153]

Venäjän oppositio ja monet länsimaissa katsovat Putinin kaventaneen huomattavasti Venäjän demokratiaa[154], joka epäonnistui pahoin jo Jeltsinin kaudella. Tämän näkökannan mukaan Venäjä on näennäisdemokratia.[155] Demokratian sijasta Putinin miehet loivat sekurokratiaksi sanotun eli valtion turvallisuuskoneistojen hallitseman sekä voimakkaasti presidenttijohtoisen[156][157] järjestelmän.[158]

Putinia ja Venäjän tiedustelupalvelua on syytetty lukuisista kyberhyökkäyksistä ja pyrkimyksistä vaikuttaa länsimaiden vaalien tuloksiin, kuten Yhdysvaltain presidentinvaaleihin 2016. Putin on kiistänyt Venäjän osallisuuden.[80]

Vuonna 2016 Iso-Britannia syytti virallisesti Putinia FSB-upseeri Litvinenkon murhasta kymmenen vuotta aikaisemmin. Keväällä 2018 Britannia syytti Putinia venäläisen entisen tiedustelu-upseeri Sergei Skripalin murhayrityksestä Englannissa.[80]

Putin ja Suomi

Vladimir Putin ja Suomen presidentti Tarja Halonen syyskuussa 2001.
Putin ja Sauli Niinistö Helsingissä elokuussa 2019.

Vladimir Putin on vieraillut Suomessa presidenttinä viidesti tapaamassa presidentti Halosta ja Niinistöä. Suomen presidentit ovat vierailleet Venäjällä tänä aikana yhteensä yli 20 kertaa. Ensimmäinen tapaaminen oli Moskovassa heinäkuussa 2000, jolloin Putin totesi, ettei Venäjä aio palauttaa Karjalaa.[159]

Ensimmäisen kerran Putin kävi Suomessa virallisella valtiovierailulla presidenttinä syyskuussa 2001. Tapaamisessa keskusteltiin nopean junayhteyden rakentamisesta maiden välille sekä maiden välisestä investointisuojasopimuksesta. Seuraavana vuonna Putin ja Halonen tapasivat kahdesti Pietarissa, ja seuraavien vuosien aikana Halonen tapasi Putinin Venäjällä useita kertoja.[159]

Elokuussa 2005 Putinin ja Halosen tapaamisessa Suomessa puhuttiin viisumivapaudesta Venäjän ja EU:n välillä. Syksyllä presidentit vihkivät käyttöön Pietarin jätevedenpuhdistamon.[159]

Vuonna 2006 Putin ja Halonen kuvailivat Suomen ja Venäjän välisiä suhteita erinomaisiksi. Halonen tapasi Putinin Pietarissa ja Helsingissä, ja Putin kävi myös Lahdessa ylimääräisessä EU-huippukokouksessa. Venäjällä Halonen keskusteli Putinin kanssa maiden rajan rekkajonoista ja Itämeren kaasuputkihankkeesta.[159]

Pääministerinä Putin vieraili Suomessa työmatkalla useita kertoja.[160][161][162][163][164]

Putinin palattua presidentiksi vuonna 2012 presidentti Niinistö tapasi hänet ensin Venäjällä ja vuonna 2013 Suomessa.[159] Turussa presidentit osallistuivat Turun ja Pietarin ystävyyskaupunkisopimuksen 60-vuotisjuhlallisuuksiin.[165] Näinä vuosina pinnalle keskusteluissa nousivat kysymykset Natosta ja Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Elokuussa 2014 presidentit tapasivat Sotšissa. Presidenttien välisissä puhelinkeskusteluissa käsiteltiin paljon Ukrainan kriisiä. Niinistö tapasi Putinin jälleen kesäkuussa 2015 Moskovassa ja vuotta myöhemmin uudelleen, jolloin presidentit puhuivat Venäjän kautta Suomeen tulleista siirtolaisista. Putin saapui Suomeen seuraavassa kuussa, ja keskustelujen aiheena oli esimerkiksi Itämeren lentoturvallisuus.[159] Vuonna 2017 Putin ja Niinistö tapasivat Arkangelissa ja Suomessa.[159] Putin osallistui heinäkuussa 2017 Suomen 100-vuotisjuhliin ja vieraili Savonlinnan oopperajuhlilla.[166]

Heinäkuussa 2018 Putin vieraili Helsingissä huippukokouksessa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.[167]

Katso myös

Lähteet

  • Juntunen, Alpo: Venäjän imperiumin paluu. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2009. ISBN 9789512519804
  • Kniivilä, Kalle: Putinin väkeä. Venäjän hiljainen enemmistö. Into, 2014. ISBN 978-952-264-342-1
  • Kuorsalo, Anne; Valkonen, Martti & Susiluoto, Ilmari: Venäjä – kovan linjan energiajätti. Edita, 2007. ISBN 9789513751364
  • Luukkanen, Arto: Projekti Putin. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33079-1
  • Luukkanen, Arto: Muutosten Venäjä: Venäjän historia 862–2009. Edita, 2009. ISBN 978-951-3-75438-9
  • Milov, Vladimir & Nemtsov, Boris: Putinismi ja Venäjän rappio. Suomentanut Anu Lönnqvist. Into / Like, 2009. ISBN 978-952-01-0367-5
  • Myers, Steven Lee: Uusi tsaari. Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä. Suomentanut Seppo Raudaskoski. Bazar, 2016. ISBN 978-952-279-349-2

Viitteet

  1. ↑ a b Putin eroaa vaimostaan, Yle.fi, uutiset 6.6.2013
  2. ↑ Honkamaa, Antti: Pelätty ja palvottu Putin. Iltalehti/Viikonvaihde, 2007, nro 1.12., s. 9.
  3. ↑ Myers 2016, s. 19.
  4. ↑ Myers 2016, s. 22–24.
  5. ↑ a b Myers 2016, s. 24–30.
  6. ↑ a b Myers 2016, s. 30–38.
  7. ↑ Soldier, spy: more details of Vladimir Putin's past revealed. The Guardian 8.1.2019. (englanniksi)
  8. ↑ Myers 2016, s. 38–52.
  9. ↑ Myers 2016, s. 53–64.
  10. ↑ Myers 2016, s. 76–98.
  11. ↑ Myers 2016, s. 103–108.
  12. ↑ Myers 2016, s. 110–121.
  13. ↑ Myers 2016, s. 131.
  14. ↑ Myers 2016, s. 143–144.
  15. ↑ Myers 2016, s. 153–161.
  16. ↑ Myers 2016, s. 162–164.
  17. ↑ Myers 2016, s. 166–167.
  18. ↑ Myers 2016, s. 170–178.
  19. ↑ Myers 2016, s. 183–190.
  20. ↑ Myers 2016, s. 198–202.
  21. ↑ Myers 2016, s. 208.
  22. ↑ Myers 2016, s. 210–213.
  23. ↑ Global Security
  24. ↑ Myers 2016, s. 216–223.
  25. ↑ Myers 2016, s. 220–233.
  26. ↑ Myers 2016, s. 233–242.
  27. ↑ Myers 2016, s. 245–256.
  28. ↑ Russia. Presidential Election, 2000 Electoralgeography.com. Viitattu 18.5.2017. (englanniksi)
  29. ↑ Myers 2016, s. 260–282.
  30. ↑ Myers 2016, s. 287–291.
  31. ↑ Myers 2016, s. 291–292.
  32. ↑ Myers 2016, s. 297–299.
  33. ↑ Myers 2016, s. 294–296.
  34. ↑ Irak iloitsee Saksan ja Venäjän lausunnoista, Kaleva.fi
  35. ↑ Myers 2016, s. 283–284.
  36. ↑ Myers 2016, s. 319–322.
  37. ↑ Myers 2016, s. 300–310.
  38. ↑ Myers 2016, s. 311–316.
  39. ↑ Myers 2016, s. 322–334.
  40. ↑ Myers 2016, s. 335–338.
  41. ↑ Myers 2016, s. 341–350.
  42. ↑ Myers 2016, s. 351.
  43. ↑ Myers 2016, s. 355–363.
  44. ↑ Myers 2016, s. 364–365.
  45. ↑ Myers 2016, s. 367–390.
  46. ↑ Myers 2016, s. 393–403.
  47. ↑ Myers 2016, s. 405–415.
  48. ↑ Myers 2016, s. 420–421.
  49. ↑ Myers 2016, s. 426–441.
  50. ↑ Myers 2016, s. 441–443.
  51. ↑ Myers 2016, s. 446–452.
  52. ↑ Блок НАТО разошелся на блокпакеты Коммерсантъ. 7.4.2008. Viitattu 24.2.2024. (venäjäksi)
  53. ↑ Myers 2016, s. 453–457.
  54. ↑ Myers 2016, s. 458–467.
  55. ↑ Myers 2016, s. 475–480.
  56. ↑ Myers 2016, s. 484, 532.
  57. ↑ Myers 2016, s. 525.
  58. ↑ Myers 2016, s. 492–493.
  59. ↑ Myers 2016, s. 501–504.
  60. ↑ Myers 2016, s. 499.
  61. ↑ Myers 2016, s. 509–510.
  62. ↑ Myers 2016, s. 511–514, 533.
  63. ↑ Myers 2016, s. 526–527.
  64. ↑ Myers 2016, s. 534–536.
  65. ↑ Myers 2016, s. 536–541.
  66. ↑ Myers 2016, s. 543–553.
  67. ↑ Myers 2016, s. 556–559.
  68. ↑ Niemeläinen, Jussi: Putin: Oppositio yrittää leimata presidentinvaalit Helsingin Sanomat. 15.12.2011. Viitattu 8.9.2013. (Vain tilaajille)
  69. ↑ Myers 2016, s. 566–567.
  70. ↑ Myers 2016, s. 568–570.
  71. ↑ Profile: Vladimir Putin 7.6.2013. BBC News. Viitattu 7.9.2013. (englanniksi)
  72. ↑ Putin voitti odotetusti Venäjän vaalit 4.3.2012. Yle Uutiset. Viitattu 7.9.2013.
  73. ↑ Myers 2016, s. 582–586.
  74. ↑ Myers 2016, s. 589–596.
  75. ↑ Myers 2016, s. 630–632.
  76. ↑ Myers 2016, s. 635.
  77. ↑ Myers 2016, s. 640–643.
  78. ↑ Myers 2016, s. 644–669.
  79. ↑ Myers 2016, s. 677.
  80. ↑ a b c d e Vladimir Putin Encyclopaedia Britannica. 19.3.2018. Viitattu 1.5.2018. (englanniksi)
  81. ↑ Mäkeläinen, Mika: Presidentti Putin ilmestyi julkisuuteen Yle Uutiset. 16.3.2015. Viitattu 17.3.2015.
  82. ↑ Putin allekirjoitti uuden lain: ”Venäjän ei tarvitse enää noudattaa kansainvälistä oikeutta ihmisoikeuksissa” iltasanomat.fi. 15.12.2015. Arkistoitu 19.3.2016. Viitattu 8.4.2016.
  83. ↑ Putin torjuu Panama-syytökset: "Nöyrin palvelijanne ei ole siellä" Talouselämä. Viitattu 8.4.2016.
  84. ↑ Powerful people, forbes.com
  85. ↑ Russia communists nominate surprise candidate, Rferl.org
  86. ↑ Putinille henkilökohtainen ennätys, kannatus laski yllättävillä alueilla Yle uutiset. 19.3.2018. Viitattu 28.4.2018.
  87. ↑ Pääkirjoitus: Putin lupasi venäläisille paljon hyvää - Etelä-Saimaa. 9.5.2018. Viitattu 24.8.2018.
  88. ↑ Elsa Osipova: Putinin puhe voi muuttaa Ukrainan historiaa – lue katkeran puheen kolme keskeistä teemaa tästä jutusta Yle uutiset. 22.2.2022. Viitattu 24.2.2022.
  89. ↑ EU:n Venäjä-pakotteet tulivat voimaan – näin käy Putinin ja Lavrovin rahoille Keskisuomalainen. 26.2.2022. Viitattu 28.2.2022.
  90. ↑ Teemu Juhola, Sampo Vaarakallio: Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi Putinista pidätysmääräyksen: Koskee lapsikaappauksia ja pakkosiirtoja Ukrainasta Yle 17.3.2023. Viitattu 17.3.2023.
  91. ↑ Saara Aholainen: Ukrainan valtakunnansyyttäjä: Yli 16 000 lasta viety laittomasti Venäjälle sen miehittämiltä alueilta Helsingin Sanomat 17.3.2023. Viitattu 17.3.2023.
  92. ↑ Markus Myllyoja, Jussi Nurminen: Venäjän valtapuolue ehdottaa Putinille jatkokautta Yle uutiset. 10.3.2020. Viitattu 10.3.2020.
  93. ↑ Juhola, Teemu & Kokkonen, Saara-Miira: Putinin perustuslakiuudistus sai odotetusti kansan ylivoimaisen hyväksynnän – muutos mahdollistaa Putinin jatkon vallassa jopa vuoteen 2036 Yle uutiset. 1.7.2020. Viitattu 2.7.2020.
  94. ↑ Russian Election Officials Declare Putin Winner of Presidential Race 21.3.2024. The Moscow Times. Viitattu 31.3.2024.
  95. ↑ Myers 2016, s. 469.
  96. ↑ Antti Honkamaa: Pelätty ja palvottu Putin. Iltalehti/Viikonvaihde, 1.12.2007, s. 10.
  97. ↑ Mitä Missä Milloin 2004, s. 14. Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X
  98. ↑ a b c Putin on pitänyt tyttärensä piilossa (tilaajille) Helsingin Sanomat. Arkistoitu 30.3.2016. Viitattu 28.3.2016.
  99. ↑ Mia Jankowicz, Ellen Cranley, Michelle Mark: Putin has 2, maybe 3, daughters he barely ever talks about. One is reported to have a secret child with a German ballet star — here's everything we know about them Business Insider. Viitattu 23.5.2022. (englanti)
  100. ↑ Russia-related Designations U.S. Department of the Treasury. Viitattu 26.8.2022. (englanniksi)
  101. ↑ a b Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä Helsingin Sanomat. 21.7.2019. Arkistoitu 4.9.2019. Viitattu 21.7.2019.
  102. ↑ a b c d Venäjä | Mediatiedot: Putinin molemmat tyttäret eronneet ja löytäneet uudet puolisot Helsingin Sanomat. 23.5.2022. Arkistoitu 23.5.2022. Viitattu 23.5.2022.
  103. ↑ Kohu Venäjällä: Onko hän Putinin salaperäinen tytär? 11.11.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 12.11.2015. Viitattu 11.11.2015.
  104. ↑ Putin's youngest daughter to run artificial intelligence institute Reuters 28.2.2020, viitattu 16.12.2023 (englanniksi)
  105. ↑ Will Stewart, Putin’s ‘rock’n’roll’ dancing daughter poised to become a doctor of science Express 23.4.2019, viitattu 16.12.2023 (englanniksi)
  106. ↑ Venäläissivusto löysi salatun ”Vladimirintyttären” – yhdennäköisyys Putinin kanssa 70 prosenttia, äiti nousi köyhyydestä monimiljonääriksi Ilta-Sanomat. 26.11.2020. Viitattu 26.11.2020.
  107. ↑ What connects Svetlana Krivonogikh with Vladimir Putin Проект.. 25.11.2020. Arkistoitu 13.8.2013. Viitattu 26.11.2020. (englanti)
  108. ↑ Onko tässä Putinin salattu tytär? Luiza, 18, myöntää itse vain yhdennäköisyyden Ilta-Sanomat. 7.10.2021. Viitattu 23.5.2022.
  109. ↑ Who is Alina Kabaeva, Putin's alleged girlfriend? BBC News. 13.5.2022. Viitattu 26.8.2022. (englanti)
  110. ↑ U.S. imposes sanctions on Putin’s reported girlfriend Washington Post. Viitattu 26.8.2022. (englanti)
  111. ↑ Jon Jackson: Is Vladimir Putin married? What we know about Alina Kabaeva Newsweek. 6.4.2022. Viitattu 26.8.2022. (englanniksi)
  112. ↑ Saksa, Markku: Suomeen saapuvan Putinin yksityiselämä on edelleen mysteeri – tyttärien elämästä ei tiedetä ja kesähäistä ei hiiskuta julkisuuteen Kaleva. 12.7.2018. Viitattu 12.7.2018.
  113. ↑ Russian presidential pooch to get satellite tracking device, (Arkistoitu – Internet Archive) Rian.ru
  114. ↑ a b c d Pup-lover Putin gifted new dog for birthday 12.10.2017. CNN. Viitattu 3.5.2018.
  115. ↑ "Putin pyytää apua: venäläiset, keksikää koiralleni nimi!". Iltalehti, 19.11.2010. Haettu 19.1.2013
  116. ↑ Torres, Ida:; "Putin’s Akita puppy from Japan makes first ’public appearance’". Japan Daily Press, 12.4.2013. Haettu 9.6.2013
  117. ↑ Also European Judo Union withdrawls Putin a honorary president www.judoinside.com. Viitattu 2.3.2022. (englanniksi)
  118. ↑ a b c Katriina Töyrylä: Putin suosii turvallista teknologiaa ja pitää jäätelöstä – Tiedätkö nämä 10 seikkaa Vladimirista? Yle uutiset. 30.6.2016. Viitattu 10.5.2018.
  119. ↑ Pietilä, Tony; STT: Vladimir Putinilta vietiin kansainvälinen urheilutitteli Ilta-Sanomat. 27.2.2022. Viitattu 27.2.2022.
  120. ↑ Puhto, Sanna: Eikö Putin osaa englantia? Millä kielellä Putin rupatteli saunassa Matti Vanhasen kanssa? Seura.fi. 30.9.2015. Viitattu 28.2.2023.
  121. ↑ Kovat puheet. Iltalehti, 1.12.2007, s. 10.
  122. ↑ Aron, Leon: What’s Behind Putin’s Dirty, Violent Speeches The Atlantic. 27.2.2022. Viitattu 8.1.2023.
  123. ↑ a b Hakala, Pekka: Liiskataan ne huusissa Helsingin Sanomat. 30.12.2007. Arkistoitu 5.1.2014. Viitattu 8.1.2023.
  124. ↑ Kalle Schönberg: Auton pe­rä­kär­ry ainoa omistus. Kaleva, 21.5.2009. Artikkelin verkkoversio.
  125. ↑ Taloussanomat: Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on. Taloussanomat, 16.2.2015. Artikkelin verkkoversio.
  126. ↑ Putin poseerasi paidatta 15.8.2007. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.4.2009.
  127. ↑ Venäläismedia: Putin pelasti toimittajat tiikeriltä ts.fi. 2.9.2008. Turun Sanomat. Arkistoitu 23.12.2016. Viitattu 23.12.2016 (viitteen päivitys).
  128. ↑ Honkamaa, Antti: Pelätty ja palvottu Putin. Iltalehti/Viikonvaihde, 1.12.2007, s. 8, 9.
  129. ↑ Putin opasti kurkia kohti vapautta (vain tilaajille) Helsingin Sanomat. 6.9.2012. Arkistoitu 5.1.2014. Viitattu 7.9.2013.
  130. ↑ Jack, Victor: What’s wrong with Vladimir Putin? Politico. 2.6.2022. Viitattu 5.6.2022.
  131. ↑ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/99cc6f59-18ba-414c-abc9-53a57ce88f61
  132. ↑ Corera, Gordon & Wright, George: Ukraine war: CIA chief says no intelligence that Putin is in bad health 21.7.2022. BBC. Viitattu 21.7.2022.
  133. ↑ a b c Tiilikainen, Teppo: Vladimir suuren pettymykset. Suomen Kuvalehti, 24.3.20162, s. 54–56.
  134. ↑ Venäjä erotetaan Euroopan neuvostosta Yle uutiset. 25.2.2022. Viitattu 6.3.2022.
  135. ↑ a b c Charles Clover: Lev Gumilev: passion, Putin and power ft.com. 11.3.2016. Viitattu 30.10.2023.
  136. ↑ Tara Isabella Burton: The far-right mystical writer who helped shape Putin’s view of Russia washingtonpost.com. 12.5.2022. Viitattu 30.10.2023.
  137. ↑ Auer, Stefan: What Carl Schmitt reveals about Vladimir Putin unherd.com. 2022. Viitattu 26.11.2023.
  138. ↑ a b c Zabala, Santigato & Gallo, Claudio: Putin’s philosophers: Who inspired him to invade Ukraine? aljazeera.com. 30.3.2022. Viitattu 26.11.2023.
  139. ↑ Putin: Soviet collapse a 'genuine tragedy' NBC News. Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
  140. ↑ Susanna Niinivaara: Venäjän vuodet 2001: Kurittomat tv-kanavat kesytettiin Putin soitti Bushille heti USA:n terrori-iskujen jälkeen Helsingin Sanomat. 13.1.2008. Arkistoitu 24.3.2008.
  141. ↑ Lukašenko: Putin perepljunul menja v diktatorstve unian.net. 29.3.2014. Ukrainalainen uutistoimisto Unian. Viitattu 13.4.2014.
  142. ↑ https://www.ft.com/content/670039ec-98f3-11e9-9573-ee5cbb98ed36
  143. ↑ https://www.bbc.com/news/world-europe-48798875
  144. ↑ Arto Mansala, Neljä kautta. Kanava 2/2024, s. 13–18
  145. ↑ a b Putin: Ydinsodassa ei voi olla voittajia eikä sellaista tule koskaan aloittaa Yle Uutiset. 12.2.2022. Viitattu 1.8.2022.
  146. ↑ a b c d Kniivilä 2014, s. 7–13.
  147. ↑ Myötämielisyys Navalnyi-protesteja kohtaan notkahti Venäjällä – onko oppositiojohtajan momentum ohi? Iltalehti. 14.5.2021. Viitattu 14.5.2021.
  148. ↑ Heikki Aittokoski: Riippumaton tutkimuslaitos: Putinin kannatus kasvanut Venäjällä kohisten Helsingin Sanomat. 30.3.3022. Arkistoitu 31.3.2022. Viitattu 1.4.2022.
  149. ↑ Ortamo, Simo: Mies myrkyttäjien jäljillä Yle uutiset. 24.1.2021. Viitattu 26.1.2021.
  150. ↑ Navalnyin säätiö julkaisi videon Putinille rakennettavasta miljardipalatsista Mustanmeren rannalla Helsingin Sanomat. 19.1.2021. Arkistoitu 27.1.2021. Viitattu 19.1.2021.
  151. ↑ Ortamo, Simo: Putin kiistää Navalnyin väitteet korruptiosta: Palatsi ei kuulu minulle tai perheelleni Yle uutiset. Yleisradio. Viitattu 26.1.2021.
  152. ↑ Russian Federation/Chechnya: Human Rights Concerns for the 61st Session of the U.N. Commission on Human Rights, Human Rights Watch HRW
  153. ↑ Country profiles. BBC 17.1.2018. (englanniksi)
  154. ↑ Milon & Nemtsov 2009, s. 39
  155. ↑ Luukkanen 2008, s. 140
  156. ↑ Juntunen 2009, s. 49
  157. ↑ Kuorsalo, Valkonen & Susiluoto 2007, s. 201
  158. ↑ Luukkanen 2009, s. 447
  159. ↑ a b c d e f g Muistatko Putinin valtakauden ongelmat Suomen ja Venäjän välillä? 2000-luvulla on keskusteltu näistä aiheista 26.7.2017. Yle uutiset. Viitattu 1.5.2018.
  160. ↑ Putin vierailee Suomessa elokuussa mtv.fi. Arkistoitu 21.2.2018. Viitattu 4.7.2017.
  161. ↑ Venäläismedia: Putinin Suomen-vierailu oli viileä Kaleva.fi. Viitattu 4.7.2017.
  162. ↑ Putin saapui Lappeenrantaan 26.5.2010. Yle uutiset. Viitattu 1.5.2018.
  163. ↑ Putin jälleen keväällä Suomeen Yle Uutiset. 10.2.2010, päivitetty 8.4.2012. Viitattu 25.7.2017.
  164. ↑ Muistatko Putinin Lappeenrannan-vierailun 2010? (vain tilaajille) Etelä-Saimaa. Viitattu 25.7.2017.
  165. ↑ Venäjän presidentti vieraili Suomessa www.tpk.fi. 25.6.2013. Tasavallan presidentin kanslia. Arkistoitu 21.2.2018. Viitattu 4.7.2017.
  166. ↑ Putin vierailee Savonlinnassa heinäkuun lopulla Yle Uutiset. 4.7.2017. Viitattu 4.7.2017.
  167. ↑ Katso suorana: Trump ja Putin neuvottelevat parhaillaan, vaaleihin sekaantumista ei mainittu ensikohtaamisessa kameroiden edessä– Yle seuraa hetki hetkeltä Yle uutiset. 16.7.2018. Viitattu 16.7.2018.

Kirjallisuutta

  • Belton, Catherine: Putinin sisäpiirissä. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Docendo, 2021. ISBN 978-952-382-088-3.
  • Herpen, Marcel H. van: Putinin sodat. Venäjän uuden imperialismin nousu. ((Putin’s Wars. The Rise of Russia’s New Imperialism, 2014.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra cognita, 2015. ISBN 978-952-5697-71-1
  • Gessen, Masha: Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Suomentanut Matti Kinnunen. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26309-8.
  • Gessen, Masha: Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-537-5.
  • Hakala, Pekka & Metso, Juha: Putinlandia. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 9789511329060
  • Zygar, Mihail: Putinin sisäpiiri. Nyky-Venäjän lyhyt historia. Suomentanut Jukka Mallinen. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30173-8.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vladimir_Putin&oldid=22805097”