Iivana Julma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iivana Julma
Iivana IV. Arkeologi ja antropologi Mihail Gerasimovin hallitsijan kallon mukaan vuonna 1963 tekemä kasvorekonstruktio.
Venäjän tsaari
Valtakausi 16. tammikuuta 1547 – 28. maaliskuuta 1584
Kruunajaiset 16. tammikuuta 1547
Seuraaja Fjodor I
Moskovan suuriruhtinas (Venäjän hallitsija)
Valtakausi 3. joulukuuta 1533 – 16. tammikuuta 1547
Edeltäjä Vasili III
Syntynyt 25. elokuuta 1530
Moskova, Moskovan Venäjä
Kuollut 28. maaliskuuta 1584 (53 vuotta)
Moskova, Moskovan Venäjä
Puoliso Anastasia Romanovna
Maria Temrjukovna
Marfa Sobakina
Anna Koltovskaja
Anna Vasiltšikova
Vasilisa Melentjeva
Maria Nagaja
Lapset Anna
Maria
Dmitri
Ivan
Jevdokia
Fjodor I
Vasili
Dmitri Ivanovitš
Suku Rurik
Isä Vasili III
Äiti Jelena Vasiljevna Glinskaja (1510–1538)
Uskonto ortodoksi

Iivana Julma eli Iivana IV (ven. Ива́н IV Васи́льевич); (25. elokuuta 1530 Moskova, Moskovan ruhtinaskunta – 28. maaliskuuta (J: 18. maaliskuuta) 1584 Moskova, Moskovan Venäjä) oli Moskovan ruhtinas vuosina 1533–1547 ja myöhemmin Venäjän ensimmäinen tsaari vuodesta 1547 aina kuolemaansa asti.[1]

Alkukielisessä nimityksessä Ivan Groznyi (ven. Ива́н Гро́зный) sana groznyi ei tarkoita julmaa, vaan toisaalta enemmänkin ”hirmuista”, pelonsekaista kunnioitusta herättävää, toisaalta suurta, suurenmoista. Venäläisessä traditiossa hänestä käytetään nimitystä Ivan Vasiljevitš isänsä ja edeltäjänsä Vasili III:n mukaan.[1]

Iivana muistetaan parhaiten julmuudestaan ja vainoharhaisuudestaan, mutta hänen valtakaudellaan Venäjä myös laajeni huomattavasti; Moskovan Venäjä valloitti Kazanin, Astrahanin ja Siperian kaanikunnat ja Venäjästä tuli yksi maailman suurimmista valtioista. Toisaalta Iivana menestyi kehnosti Liivinmaan liittoa, Ruotsia, Tanskaa ja Puola-Liettuaa vastaan käymässään sodassa. Iivana oli hyvin väkivaltainen henkilö ja sitkeästi toistellun legendan mukaan surmasi poikansa ja perijänsä Ivanin. Tämän kuolema johti 20 vuotta myöhemmin Venäjää varhaiskeskiajalta saakka hallinneen Rurikin dynastian päättymiseen, koska Iivanan toinen poika ja seuraaja Fjodor I kuoli lapsettomana.

Venäjän myöhemmistä johtajista esimerkiksi Josif Stalin käytti Iivana Julman luonnetta ja saavutuksia historiallisena perusteluna julmalle hallinnolleen.[2][3][4]

Iivana Julma, maalaus noin vuodelta 1600.

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivanan vanhemmat olivat Vasili III ja liettualaissyntyinen ruhtinatar Jelena Vasiljevna Glinskaja (1510–1538). Hänellä oli nuorempi veli Juri (s. 1532). Iivanasta tuli isänsä varhaisen kuoleman jälkeen Moskovan suuriruhtinas kolmivuotiaana vuonna 1533, käytännössä hänen äitinsä toimi sijaishallitsijana kuolemaansa vuoteen 1538 asti.

Iivana kruunattiin tsaariksi 16-vuotiaana 16. tammikuuta 1547. Hallituskautensa alkuvuosina hän teki monia uudistuksia, uudisti lainsäädännön, perusti vakituisen armeijan, loi maapäivät eli zemski sobor, uudisti paikallishallintoa ja alisti kirkon valtiolle. Hänen hallintokautenaan Venäjälle perustettiin ensimmäinen kirjapaino vuonna 1565. Kirjanpainajat joutuivat tosin pakenemaan Liettuan suuriruhtinaskuntaan kirjojen käsinkopioijien painostuksesta. Vuonna 1580 painettiin ensimmäinen koko Raamattu kirkkoslaaviksi.

Lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivana oli kruununperilliseksi hyvin nuori, vain kolmivuotias. Hän myös sairasteli paljon. Hänen epäillään poteneen tuberkuloosia, mutta todennäköisesti hänen vaivansa johtuivat vitamiinien puutteesta suuren kuivuuden vuosina. Iivana joutui vallantavoittelijoiden ympäröimäksi. Erityisesti Suzdalin ruhtinassukuun kuulunut Vasili Vasiljevitš Šuiski kuuluu olleen häikäilemätön hovijuonittelija. Iivana näyttää osanneen tataarin kieltä, jonka hän on voinut oppia leikkiessään hovissa tataariprinssi Pietarin kanssa.[5][6] Myös hänen äitinsä isä oli tataariperäistä sukua.

Kruununperillisen kasvatus lyötiin kokonaan laimin, ja hän esiintyi hillittömästi harrastaen villejä leikkejä. Iivana oppi metsästämään, mutta kuuluu myös paiskoneen eläimiä alas tornista. Uskonoppineilla oli myös huomattava vaikutus Iivanan kasvatukseen ja syntisyystuntemuksiin, jotka häntä riivasivat myöhemmin.[6][5]

Alkuvaiheen saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivanan kruunajaisjuhla oli jäljitelmä Itä-Rooman keisarin Manuel II Palaiologoksen loistavasta kruunajaisjuhlasta Konstantinopolissa vuonna 1392. Nuori hallitsija antoi Moskovan metropoliitta Makarin kruunata itsensä Kiovan suuriruhtinaan Vladimir Monomahin turkis- ja jalokivikruunulla. Kysymyksessä oli Venäjän ensimmäinen keisarilliseen tyyliin vietetty kruunajaisjuhla, jonka syvää vertauskuvallisuutta myöhemmät tsaarit kopioivat. Kruunajaisia seurasivat tsaarin omat häät ensimmäisen vaimon Anastasia Romanovnan Zaharjinan kanssa.[5]

Vuosina 1547–1558 Iivana toimi pajarineuvoston kanssa yhteistyössä. Näinä aikoina hänen onnistui saavuttaa suurimmat voittonsa kuten kansallisesti epäyhtenäisen Kazanin ja tataarien hallitseman Astrahanin valtaamisen. Tämän jälkeen hän alkoi suhtautua pajareihin yhä epäluuloisemmin ja lakkautti pajarineuvoston muun muassa opritšninakokeilun tieltä. On kuitenkin huomattava, että pajarineuvostokaan ei ollut itsehallinnollinen elin, vaan Iivana kutsui neuvostoon tarvittaessa keitä itse halusi, usein paitsi korkea-arvoisia pajareita, myös milloinkin luotettuja djakeja ja okolnikkoja, eräänlaisia kirjureita, jotka olivat tietynlaista hoviaatelia. Venäjälle ei syntynyt myöhemminkään varsinaista länsimaalaistyylistä hoviaatelistoa, koska Pietari Suuri sitoi aateluuden ja maanomistuksen toisiinsa.[7]

Iivana avasi uusia kauppareittejä, perusti Vienanmeren rannalle Arkangelin englantilaisille kauppiaille ja liitti Venäjään Kazanin kaanikunnan vuonna 1552 ja Astrahanin kaanikunnan vuonna 1556, jolloin Volga avautui kaupalle. Tataariväestö tapettiin tai pakkokäännytettiin ja moskeijat tuhottiin. Laajentuminen itään onnistui ilman suurempaa vastarintaa. Sotatoimissa neuvonantajana oli Aleksei Adašev. Toinen henkilö, jota tsaari kuunteli, oli pappi Silvestr.[5]

Stroganovin kauppiassuku oli rakentanut kauppalinnoituksia Ob-joen varrelle ja he palkkasivat kasakkapäällikkö Jermak Timofejevitšin avukseen. Hän voitti Siperian mongolikaanin Kutšumin ja valloitti tämän pääkaupungin Kašlykin.

Pyhän Vasilin katedraali eli Pokrovan Jumalanäidin katedraali rakennettiin Moskovan Punaiselle torille vuonna 1555 Kazanin kaanikunnasta saavutetun voiton kunniaksi. Iivanan kerrotaan legendan mukaan olleen niin ihastunut kirkon kauneuteen, että hän sokaisi arkkitehdit, jotta he eivät pystyisi rakentamaan mitään upeampaa.

Iivana IV:n hallitusaikana jatkui länsimainen muuttovirta Venäjälle. Satoja saksalaisia asettui Moskovaan, ja kaksi saksalaista siirtokuntaa perustettiin läheisiin kyliin. Ulkomaalaisten vaikutus venäläiseen yhteiskuntaan rajoittui kuitenkin tekniseen osaamiseen.[5]

Loppuvaiheen epäonnistumiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1565 perustettiin Opritšnina, suoraan tsaarin alaisuudessa oleva valtakunnan alue, jota hallitsivat suoraan tsaarin alaisuudessa olleet virkamiehet, opritšnikit. Hallintojärjestelmä luotiin vastineeksi ylimystölle, joka vastusti tsaarin itsevaltaista hallintotapaa. Opritšnikit olivat eräänlainen yhdistelmä tuon ajan salaista poliisia ja kuolemanpartioita ja he pitivät ylimystön ja talonpojat kurissa väkivalloin. He teloittivat ja takavarikoivat omaisuuksia mielivaltaisesti ja tuhansia tapettiin. Järjestelmä peruutettiin viimein 1572. Terrori oli kuitenkin autioittanut alueet, joilla se oli ollut voimassa väestön paettua tsaarin hirmuvaltaa. Vastineeksi säädettiin ensimmäiset lait, jotka rajoittivat talonpoikien muuttovapautta, mikä johti sittemmin maaorjuuteen.[8]

Iivana Julma ja hänen poikansa Ivan 16. marraskuuta 1581, Ilja Repin 1885, Tretjakovin galleria.

Iivanan hallinnon jälkipuolisko oli vähemmän menestyksekäs. Länsilaajeneminen pysähtyi Liivinmaan sotiin Ruotsia, Puola-Liettuaa ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan. 25-vuotinen sota vuosina 1570–1595 raunioitti talouden ja armeijan, ja pieniä alueita länsirajan läheisyydestä jouduttiin luovuttamaan. Iivanan paras ystävä ja neuvonantaja ruhtinas Andrei Kurbski loikkasi puolalaisten puolelle, ja Iivanan vaimo kuoli, mahdollisesti ylimystön murhaamana. Iivanasta tuli epätasapainoinen ja väkivaltainen. Sotaonnen kääntyminen johtui paljolti mielivaltaisista surmista, jotka veivät mennessään suuren joukon kyvykkäitä johtajia.

Sotaväenotot Liivinmaan sotaa varten johtivat väestökatoon ja nälänhätään. Venäjän ennen rikkaimmasta alueesta tuli köyhin. Erimielisyydestä Novgorodin kanssa hän määräsi kaupungin asukkaat tapettaviksi. 1 500 ylimystä ja lukuisa, erikseen laskematon joukko vähäisempää väkeä surmattiin. Vuonna 1581 Iivanan väitetään raivokohtauksen saatuaan surmanneen oman poikansa Ivanin päähän osuneella kepin huitaisulla.

Luonne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivana oli kaksijakoisesti erittäin uskonnollinen mutta myös erittäin väkivaltainen henkilö, joka otti omakätisesti osaa mielikuvituksekkaisiin kidutuksiin ja joukkosurmiin, joiden syynä oli lähinnä hänen oma vainoharhaisuutensa. Hän näki vihollisia ja salaliittoja kaikkialla. Iän karttuessa hänelle ei riittänyt enää yksittäisten kohdehenkilöiden kiduttaminen kuoliaaksi, vaan mahdollisesti koko suku, lapset, naiset, rakennukset, kotieläimet, palvelijat ja lähitienoon talonpojat tuhottiin. Eräässä testamentin versiossa hän piti itseään maailman syntisimpänä ihmisenä.

On todennäköistä, että Iivanan uskonnollisuuteen on vaikuttanut vahvasti se, että hänen isänsä ja edeltäjänsä Vasili III kuoli yllättäen Iivanan ollessa kolmivuotias, ja äitinsä viitisen vuotta myöhemmin. Hänellä oli opettajinaan jopa neljä vaikutusvaltaista kirkonmiestä metropoliitta Makari ja pappi Sylvester ja ortodoksiset munkit Maksim Grek ja Vassian Patrikejevitš, jotka uhkasivat hänelle kovaa kohtaloa, jos hän käyttää väärin yksinvaltaansa. Taikauskoon vaikutti puolestaan saksalaissyntyinen lääkäri ja astrologi Eliseus Bomelius, joka tulkitsi hänelle muun muassa Kassiopeian supernovan vuonna 1572 ja suuren komeetan vuonna 1577. Epäluuloisuuteen johtivat ilmeisesti pajarien huono kohtelu lapsuusaikana sekä mieluisimpien vaimojen mahdolliset myrkytyskuolemat sangen nuorina.[1]

Iivana kärsi lähes varmasti hermostokupasta eli neurosyfiliksestä. Ensimmäisen avioliiton kolmesta pojasta ainakin kahdella (Ivan ja Fjodor) oli synnynnäinen kuppa. Myös seuraavien avioliittojen lapsista huomattavan useat kuolivat syfiliksen oirein. Iivanan kuppa oirehti ensimmäisen kerran helmikuussa 1564 tämän suorittaessaan oudon paon "pettureiden" takia Moskovasta Aleksandroviin. Hänen suostuteltiin palaamaan ja ehdoksi Iivana asetti että saisi surmauttaa kenet tahansa, saisi oman luostarin ja 1 000 miehen turvajoukon eli opritšinan. Kidutukset ja mestaukset aloitettiin kahden päivän kuluttua. Silmittömät kostot kuviteltuja vihollisia vastaan ulottuivat Norgorodiin asti.[9]

Iivanan jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivanan kuoleman jälkeen valtakunta jäi hänen heikkolahjaiselle pojalleen Fjodor I:lle (1584–1598). Käytännön asiat jäivät Fjodorin langolle, Boris Godunoville.[10] Fjodor I:n kuoltua ilman perillistä sammui Rurikin hallitsijasuku, joka oli tarun mukaan hallinnut Novgorodia 800-luvulta. Fjodorin vaimo Irina meni luostariin ja Boris Godunov kruunattiin tsaariksi.[11] Hänen aikanaan Moskovaan perustettiin patriarkan istuin, ja Ruotsi ja Puola karkottivat venäläiset Baltiasta (Täyssinän rauha 1595). Vuosina 1601–1603 koettiin suuri nälänhätä. Godunov kuoli vuonna 1605, hänen valtaistuimelle noussut poikansa Fjodor II surmattiin,[11] ja Puolan tukemana kruununtavoittelija Vale-Dimitri, joka väitti olevansa Iivanan (vuonna 1591 kuollut) poika Dimitri, kruunattiin tsaariksi. Väkijoukko murhasi Vale-Dimitrin pian, ja Venäjällä alkoi sisällissota, sekasorron aika (Smutnoje Vremja), jolloin Puolan joukot miehittivät Moskovan.

Stalinin suhtautuminen Iivana Julmaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivana Julmalla on ollut Venäjällä myöhemminkin suuri merkitys niille, joiden mielestä maata tulee hallita kovalla kädellä. Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin ihaili suuresti Iivana Julmaa ja näki äärimmäisen väkivaltaisen ja oikukkaan tsaarin elämässä yhtäläisyyksiä omaansa. Stalin samastui Iivanaan jopa siinä määrin, että allekirjoitti salaisia sähkeitä avustajilleen Ivan Vasiljevitšin nimellä.[12] Elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin Iivana Julma -elokuvat oli tehty Stalinin tilaustyönä. Elokuvissa Iivana menettää vaimonsa ja ryhtyy säälittä kukistamaan kapinoivia pajareja.[13] Myöhemmin Stalin arvosteli Eisensteinin elokuvia, koska opritšnikit esitettiin niissä huonossa valossa. Stalinille he olivat edistyksellinen armeija.[14] Toisen maailmansodan vaikeimpien hetkien aikaan Stalin luki huolellisesti Aleksei Tolstoin kirjoittamaa näytelmää Iivana Julma. Kirjan kanteen diktaattori oli raapustanut useaan kertaan sanan ”opettaja”.[15]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Anna (1548–1550), kuoli 2-vuotiaana
  2. Maria (s. 1551), kuoli sylilapsena
  3. Dmitri (1552–1553), kuoli alle vuoden ikäisenä
  4. Ivan Ivanovitš (1554–1581), avioitui 17-vuotiaana vuonna 1571 Jevdokia Saburovan kanssa, tämä karkotettiin luostariin vuonna 1572, koska perilistä ei syntynyt kyllin nopeasti. Avioitui vuonna 1574 Praskovja Solovan kanssa, joka karkotettiin luostariin vuonna 1579, koska perillistä ei ollut syntynyt. Avioitui vuonna 1581 Jelena Šeremetevan kanssa, joka sai todennäköisesti keskenmenon Ivanin kuoleman aikoihin. Ivan kuoli äkillisesti sairauteen 27-vuotiaana.
  5. Jevdokia (1556–1558), kuoli 2-vuotiaana
  6. Fjodor I (1557–1598), avioitui vuonna 1580 Irina Fjodorovna Godunovan (1557–1603) kanssa, joka oli Boris Godunovin sisar. Heille syntyi tytär Feodosia vuonna 1592, joka kuoli kaksivuotiaana.
  • Toinen vaimo vuodesta 1561 ruhtinatar Kutšenei eli Maria Temrjukovna, kuoli vuonna 1569. Liitosta syntyi yksi lapsi:
  1. Vasili (s. 1563; kuoli sylilapsena)
  • Kolmas vaimo vuodesta 1571 Marfa Sobakina, kuoli samana vuonna.
  • Neljäs vaimo vuodesta 1572 Anna Koltovskaja, karkotettiin luostariin vuonna 1575.
  • Viides vaimo vuodesta 1575 Anna Vasiltšikova, kuoli vuonna 1577.
  • Kuudes vaimo vuodesta 1576 Vasilisa Malentjeva, karkotettiin luostariin vuonna 1577.
  • Seitsemäs vaimo vuodesta 1580 Maria Nagaja (k. 1610). Liitosta syntyi yksi lapsi:
  1. Dmitri Ivanovitš (1582-1591)

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c de Madariaga, Isabel: Iivana Julma. (2. painos) Jyväskylä: Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0
  2. ↑ Thompson, Kristin: "Ivan the Terrible" and Stalinist Russia: A Reexamination. Cinema Journal, 1977, 17. vsk, nro 1, s. 30–43. doi:10.2307/1225468 ISSN 0009-7101 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ The Cult of Ivan the Terrible in Stalin's Russia. Palgrave Macmillan. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.3.2023). (englanti)
  4. ↑ Amos, Howard: Russia falls back in love with Ivan the Terrible Politico EU. 31.10.2016. Axel Springer SE. Viitattu 4.3.2023.
  5. ↑ a b c d e Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 48-51. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6
  6. ↑ a b de Madariaga, Isabel: Iivana Julma, s. 64–68. Ajatus Kirjat, 2013. ISBN 978-951-20-8111-0
  7. ↑ de Madariaga, Isabel: ”Kompromisihallitus”, Iivana Julma, s. 104–122. (suom. Matti Kinnunen) Helsinki: Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0
  8. ↑ de Madariaga, Isabel: ”XI”, Iivana Julma, s. 215–249. (2. painos) Jyväskylä: Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0
  9. ↑ Peltola, Heikki: Infektiot vallankahvassa. Infektiotaudit historian muokkaajina. Infektiosairauksien historia. Teoksessa: Hedman, Klaus & Heikkinen, Terho & Huovinen, Pentti & Järvinen, Asko & Meri, Seppo & Vaara, Martti (toim.); Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet. Infektiosairaudet 3. Kustannus Oy Duodecim 2011, 2024, Helsinki. ISBN 978-951-656-633-0. S. 17.
  10. ↑ Theodore (tsars). Encyclopædia Britannica, 1911, Volume 26. vsk. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ a b Boris Fedorovich Godunov. Encyclopædia Britannica, 1911. Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Radzinski (2003): s. 456.
  13. ↑ Radzinski (2003): s. 324–330.
  14. ↑ Radzinski (2003): s. 595.
  15. ↑ Radzinski (2003): s. 531.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • De Madariaga, Isabel: Iivana Julma. (Ivan the Terrible, 2006.) Suomentanut Matti Kinnunen. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7273-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Iivana Julma.
Venäjän vaakuna Edeltäjä:
Vasili III 		Venäjän tsaari
1533–1584 		Seuraaja:
Fjodor I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Iivana_Julma&oldid=22843634”