Haiku

Rangyun (1798-1876) kirjoittama haiku Hauskuutus: "rovion jälkeen/hiilet nyt jo sammuneet/ruskainen lehti".

Haiku (jap. 俳句) on japanilainen tyypillisesti kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua (on tai mora). Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5. Haikujen aiheet liittyvät yleensä luontoon, ja runot ovat asultaan pelkistettyjä, mietelauseenomaisia. Haikut kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta länsimaisittain kolmelle vaakariville.

Tavujaon lisäksi haikulle on ominaista "leikkaus" (kiru), millä tarkoitetaan kahden poikkeavan ajatuksen tai mielikuvan esittämistä. Mielikuvat erottaa toisistaan kireji, leikkaussana, joka esittää esimerkiksi hämmästystä tai huudahdusta. Haikun luontoteemaa korostaa yleensä kigo, eli haikun johonkin vuodenaikaan sitova sana. Kigoja ovat esimerkiksi kirsikankukat (sakura, kevät), sadekausi (tsuyu, kesä), hyönteiset (mushi, syksy) ja pudonneet lehdet (ochiba, talvi).

Haiku-runoa kutsuttiin aiemmin nimellä hokku, mutta haikuksi sen nimesi 1800-luvun lopulla japanilainen kirjailija Masaoka Shiki. Nykyhaiku ei aina noudata tiukkaa 17 tavun kaavaa tai sisällä vuodenaikasanaa, mutta kahden mielikuvan esittäminen on keskeinen osa myös modernia haikua.

Esimerkki

Eräs kenties tunnetuimmista japanilaisista haikuista on Matsuo Bashōn runo vuodelta 1681.

古池や蛙飛び込む水の音

ふるいけやかわずとびこむみずのおと (siirtokirjoitettuna 17 hiragana-merkkiin)

furuike ya kawazu tobikomu mizu no oto (siirtokirjoitettuna romajiksi)

Haiku jakautuu yksittäisiin tavuihin (on) seuraavasti:

fu-ru-i-ke ya (5)

ka-wa-zu to-bi-ko-mu (7)

mi-zu-no-o-to (5)

Suomen kielelle käännettynä:

G. J. Ramstedt (1953): Vanha patoko? - hypätessä sammakon vesi pulahti.

Kai Nieminen (2012): vanha lampi! sammakon sukeltaessa veden ääni

Katso myös

• Tanka

Aiheesta muualla

• Teppo Pihlajamäki, Haikun piirteitä