Taistelupanssarivaunu

Taistelupanssarivaunu (lyhenne tstpsv) on panssarivaunutyyppi. Taistelupanssarivaunut on suunniteltu taistelemaan vihollisen panssarivaunuja vastaan. Vaunun pääaseena on suorasuuntaustulta ampuva kanuuna. Taistelupanssarivaunun panssarointi on yleensä suunniteltu kestämään sen oman kanuunan suoraa tulta. TAE-sopimus määrittelee taistelupanssarivaunun hyvin suojatuksi ja telaketjuilla liikkuvaksi asejärjestelmäksi, jota ei ole tarkoitettu joukkojen kuljetukseen. Taistelupanssarivaunun massa on vähintään 16,5 tonnia tyhjänä ja ne on aseistettu 360 astetta ympäri kääntyvällä tornilla, jossa on vähintään 75 mm:n korkean lähtönopeuden kanuuna.

Nykyaikaiset taistelupanssarivaunut tulivat käyttöön toisen maailmansodan jälkeen. Ensimmäisenä tätä termiä käytettiin brittiläisestä Centurionista. Nimitys ”taistelupanssarivaunu” (engl. Main Battle Tank) on lähtöisin englanninkielisestä maailmasta.

Rakenne

Taistelupanssarivaunun pääosat ovat runko eli lavetti ja pyörivä torni. Rungon sivuilla ovat telaketjut veto- ja johtoteloineen sekä kannatinlaitteet eli telasto. Moottori on yleensä sijoitettu rungon takaosaan. Tornin pääasiallinen tarkoitus on vaunun pääaseen suuntaaminen, ja siksi sitä voidaan pyörittää akselinsa ympäri 360 astetta.

Miehistö toimii ajajaa lukuun ottamatta rungon ja tornin sisällä sijaitsevassa taistelutilassa. Paksun panssaroinnin, eri puolille taistelutilaa sijoitettujen ammusten ja rungossa olevien polttoainesäiliöiden vuoksi miehistöllä ei ole juuri liikkumatilaa. Tästä poikkeuksena on lataaja, joka toimittaa tehtäväänsä seisten. Ampuja ja johtaja istuvat paikoillaan tornissa joko samalla puolella tai ilman lataajaa kahden puolen tykkiä. Kulku tapahtuu tornin katossa olevista luukuista. Ajajalla on oma luukkunsa rungon katossa. Hätätilanteita varten on rungon pohjassa myös pohjaluukku.

Ominaisuudet

Panssarointi

Taistelupanssarivaunun panssaroinnin paksuus vaihtelee muutamasta senttimetristä jopa 100 cm:iin asti.^lähde? Panssarin paksuuteen vaikuttaa vaunutyyppi ja suojattava paikka. Paksuin panssari on aina edessä, ohuin pohjassa, katossa ja takana. Etenkin vaunun keulassa panssari on viisto suojan maksimoimiseksi.

Onteloammuksia vastaan taistelupanssarivaunu saattaa olla varustettu reaktiivipanssareilla. Nykyaikaisten taistelupanssarivaunujen panssarit on ainakin tärkeimmiltä osin valmistettu panssariteräksen lisäksi keraamisista ja/tai komposiittimateriaaleista, jotka parantavat panssarin suojavaikutusta erityisesti onteloammuksia vastaan. Yhdysvaltain M1A2 Abrams-vaunun panssaroinnissa on käytetty myös köyhdytetystä uraanista valmistettuja panssarilevyjä. Erilaisilla materiaalikerroksilla voidaan parantaa panssarin kestävyyttä eri ammuksia vastaan.

Aseistus ja tähystys

Taistelupanssarivaunun pääase on yleensä 100–125 mm:n sileäputkinen panssarivaunukanuuna (poikkeuksena muun muassa Challenger 1 ja 2:n rihlattu). Pääaseen lisäksi taistelupanssarivaunuissa on yleensä ainakin yksi 7,62–12,7 mm:n konekivääri. Taistelupanssarivaunut on yleensä varustettu suojasavu- tai aerosoliheittimillä. Joissakin vaunuissa on myös kevyt kranaatinheitin.

Taistelupanssarivaunuihin on suunniteltu järjestelmiä torjuntaohjuksia vastaan. Tällaisia ovat esimerkiksi venäläiset Arena ja Shtora. Edellinen perustuu ohjuksen maalinhaun sekoittamiseen ja jälkimmäinen tutkan ohjaamaan nopeaan heitteeseen.

Panssaroinnin ja maksimaalisen suojauksen vuoksi panssarivaunusta tähystäminen on täytynyt ratkaista erilaisin tavoin, yksinkertaisimmillaan kapeilla tähystysaukoilla. Sittemmin käyttöön ovat tulleet periskoopit, prismat ja kiikarit. Pimeässä toimintaa varten toisen maailmansodan jälkeen tulivat käyttöön infrapunalaitteet, mutta ne on korvattu nykyaikaisissa panssarivaunuissa lämpökameroilla tai valonvahvistimilla.

Liikkuvuus

Taistelupanssarivaunut painavat 40–70 tonnia. Suuren painonsa takia niillä saattaa olla vaikea ylittää isompia vesistöjä. Ongelma on ratkaistu syväkahluulaitteilla. Myös upottavat suot ja metsät haittaavat etenemistä. Maantiellä enimmäisnopeus on 50–60 km/h.

Taistelupanssarivaunujen moottori on tavallisesti sijoitettu vaunun takaosaan. Moottorin paikan kertovat hammastetut vetotelat. Jos vetotelat ovat takana, on myös moottori takana. Tämä vähentää vihollisen suorasuuntaustulen mahdollisuutta tehdä vaunu liikuntakyvyttömäksi. Poikkeuksena on israelilainen Merkava, jonka suunnittelussa on ajateltu toisin. Siinä vaunun miehistön suojaus on pyritty maksimoimaan ja moottori on siksi sijoitettu vaunun etuosaan.

Voimanlähteenä taistelupanssarivaunuissa on useimmiten tehokas 500–1200 kW:n diesel-, otto- tai sekamoottori taikka kaasuturbiini. Saksalaiset käyttivät toisessa maailmansodassa lähes poikkeuksetta bensiinimoottoreita.

Miehistö

Tavallisesti nykyaikaisessa taistelupanssarivaunussa on 3–4 hengen miehistö. Vaunussa on oltava johtaja, ampuja ja ajaja. Pääaseen lataamisen suorittaa suunnittelun mukaan joko latausautomatiikka tai neljäs jäsen, lataaja. Esimerkiksi Leopard 2:ssa on neljän hengen miehistö ja T-72:ssa kolme. Vanhemman sukupolven vaunuissa miehistöön kuului edellä mainittujen lisäksi radisti, joka käytti taistelutilanteessa konekivääriä.

Käyttö

Taistelupanssarivaunujen tehtävä on murtaa vihollisen puolustusasema murtokohdassa, tuhota vihollisen panssarivaunut ja toimia etenemisen kärkenä sekä antaa tukea omalle jalkaväelle pääasiallisesti vihollisen panssaroituja ajoneuvoja sekä vihollisen jalkaväkeä vastaan. Vihollisen taistelupanssarivaunuja vastaan käytetään pääsääntöisesti alikaliiperisia nuoliammuksia ja kevyemmin panssaroituja maaleja vastaan taas ontelokranaatteja. Elävää voimaa vastaan käytetään konekivääreitä, sirpalekranaatteja tai monikäyttöammuksia, joissa on ontelopanoksen lisäksi sirpalevaikutus.