Ravintokuitu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paljon kuitua sisältävää ruisleipää syödään etenkin Puolassa, Virossa, Suomessa ja Tanskassa[1].
Vehnäleseen kuitu ei liukene elimistöön[2].

Ravintokuidut ovat kasveista saatavia suurimolekyylisiä hiilihydraatteja. Liukoiset ja liukenemattomat ravintokuidut esiintyvät usein yhdessä[3].

Kuidut jaetaan vesiliukoisuuden perusteella geeliytyviin eli liukoisiin sekä liukenemattomiin eli sulamattomiin kuituihinin[4]. βetaglukaani, kasvikumit ja pektiini ovat liukoisia kuituja[4][5][6] kuten myös inuliini ja oligosakkaridit. Selluloosa, hemiselluloosa ja ligniini ovat puolestaan liukenemattomia kuituja[7].

Ravintokuidut eivät imeydy ihmisen verenkiertoon[8], mutta paksusuolen bakteerit hajottavat liukoisia ravintokuituja verenkiertoon päätyviksi tyydyttyneiksi rasvahapoiksi.

Kuituja esintyy runsaasti etenkin monissa pähkinöissä, maa-artisokassa, kookoshiutaleissa, pavuissa, linsseissä ja täysjyväviljoissa sekä jonkin verran myös marjoissa, hedelmissä ja vihanneksissa[9].

Kuituja voidaan myös lisätä ravintoon esimerkiksi viljan uloimmasta kuoresta jauhettujen leseiden tai psyllium-kasvin siemenistä valmistetun jauheen muodossa[10].

Fysiologiset vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesiliukoiset eli niin sanotut liukoiset kuidut liukenevat helposti veteen ja ruoansulatusnesteisiin muodostaen geelimäistä ainetta. Liukoiset kuidut hidastavat ruoansulatusta, koska ne saavat ruoan viipymään pidempään mahalaukussa ja ohutsuolessa. Seurauksena on kylläisyyshormoneiden pitkäkestoisempi vapautuminen. Ruoansulatuksen hidastuminen hidastaa myös ruokasulan sisältämän hiilihydraatin pilkkoutumista glukoosiksi ja sen vapautumista verenkiertoon. Liukoinen kuitu hidastaa tämän vuoksi aterianjälkeistä verensokerin nousua, joten liukoista kuitua sisältävien elintarvikkeiden glykeeminen indeksi on pienempi.[11][12]

Vuonna 2023 julkaistussa suomalaisessa interventiotutkimuksessa (Oat-gut-brain Study) havaittiin toisaalta, että kaurapuuro, johon oli lisätty runsaasti beetaglukaania sisältävää kaurakuitua, nosti veren glukoosipitoisuutta yhtä paljon kuin valkoisesta riisistä keitetty puuro, vaikka kaurapuuroaamiaisen kuitupitoisuus oli 20-kertainen. Riisipuuroaamiainen aiheutti kuitenkin verensokerin painumisen lopuksi alle lähtötason.[13]

Samassa tutkimuksessa havaittiin, ettei kuidun kokonaissaannin väheneminen 37 prosentilla kuuden viikon ajaksi huonontanut veren kolesteroli-arvoja, nostanut veren triglyseriditasoja eikä aiheuttanut painonnousua. Kuidunsaantia vähentäneiden ryhmän vyötärönympärys kapeni lisäksi kahdella sentillä, mutta tulos ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä.[13]

Paksusuolen bakteerit käyttävät liukoisten kuitujen muodostamaa geeliä ravinnokseen tuottaen samalla kaasuja sekä ihmiselle hyödyntämiskelpoisia kaloreita[3]. Lisäkaloreiden alkuperä on bakteerien tuottamissa lyhytketjuisissa rasvahapoissa, jotka myös lisäävät kylläisyyden tunnetta[12].

Liukoiset kuidut lisäävät myös niiden suolistobakteerien määrää, jotka hajottavat niitä rasvahapoiksi. Bakteerit käyttävät liukoiset kuidut metaaniksi, hiilidioksidiksi sekä etikka-, propioni- ja voihapoksi[14]. Rasvahapoista irtoaa tämän jälkeen vetyatomi, jolloin jää jäljelle asetaatti-, butyraatti- ja propionaattianioneita. Prosessi happamoittaa paksusuolen sisältöä, millä on ajateltu olevan kenties haitallisia bakteereita vähentävää vaikutusta.[15]

Vuonna 1976 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että kuituniukkaan ruokavalioon lisätty päivittäinen 14 gramman kuituannos johti ulosteen määrän kaksinkertaistumiseen. Määrän lisääntyminen ei johtunut kuitenkaan ulosteen vesipitoisuuden suhteellisesta kasvusta, koska myös ulosteen kuivapaino kaksinkertaistui.[16]

Ravitsemukselliset vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet liukoiset kuidut heikentävät ravitsemuksellisesti tärkeiden raudan, kalsiumin, kuparin ja eräiden vitamiinien imeytymistä[15]. Kuitu heikentää myös magnesiumin imeytymistä[17].

Kuidut sitovat itseensä osan etenkin kasviperäisistä proteiineista siten, että ne eivät ole enää elimistön hyödynnettävissä[18]lähde tarkemmin?. Kuidut heikentävät myös rasvojen ja hiilihydraattien imeytymistä[19].

Ulosteesta 7-16 prosenttia koostuu imeytymättä jääneistä ravinteista[20]. Kuitujen nettovaikutus elimistön energiansaannissa on tästä huolimatta häviävän pieni, koska 6–15 prosenttia länsimaalaisten ravinnosta saaduista kaloreista koostuu paksusuolen bakteerien liukoisista kuiduista valmistamista tyydyttyneistä lyhytketjuisista rasvahapoista. Kuituperäisten rasvahappokaloreiden osuus on suurin niillä, jotka nauttivat eniten kuitupitoista ravintoa.[21][22] Eri ihmisten suolistossa syntyy eri määriä butyraatteja ja muita lyhytketjuisia rasvahappoja suoliston mikrobikoostumuksesta riippuen[23].

Laihduttava vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset nauttivat keskimäärin kymmenen prosenttia vähemmän kaloreita ja laihtuvat noin kaksi kiloa neljän ensimmäisen kuukauden aikana, jos heidän ruokavalioonsa lisätään 14 grammaa kuitua. Ylipainoiset vähensivät eniten syömisiään ja laihtuivat myös eniten.[24]

Terveysvaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolleisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 julkaistussa yhdysvaltalaisessa 388 000 henkilön seurantatutkimuksessa havaittiin alkoholinkäytön, tupakoinnin ja liikuntatottumusten vakioinnin jälkeen, että 29 grammaa viljakuitua päivässä nauttineiden 50–71-vuotiaiden henkilöiden kuolinriski oli 22 prosenttia pienempi kuin 12,5 grammaa nauttineiden. Eniten viljaperäisiä kuituja nauttineet kuolivat muita harvemmin sydän- ja verisuonitauteihin sekä hengitystieinfektoihin. Tutkimuksessa ei kyetty kuitenkaan selvittämään, johtuiko alentunut kuolleisuus runsaasta kuidunsaannista vai siitä, että runsaasti kuitupitoisia ruokia nauttineet saivat ruuastaan muita enemmän vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja.[25]

Tulehdusmerkkiaineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2021 julkaistun interventiotutkimuksen mukaan runsaskuituiseen ruokavalioon siirtyminen kahdeksi kuukaudeksi vähensi veren tulehdusmerkkiaineita, jos koehenkilöllä oli runsaslajinen suolistomikrobisto, mutta lisäsi niitä, jos mikrobisto oli vähälajinen[26].

Sokeriaineenvaihdunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 julkaistussa hollantilaisessa väestötutkimuksessa havaittiin, että kuitupitoisinta ravintoa nauttineet sairastuivat diabetekseen kahdeksan prosenttia muita harvemmin keskimäärin kymmenen vuotta kestäneen seuranta-ajan kuluessa. Muut riskitekijät vakioitiin. Tutkimuksen otos oli 38 000 henkeä.[27]

Ligniinikuitu nostaa kuitenkin useimmilla ihmisillä veren insuliinipitoisuutta, mikä lisää diabeteksen riskiä[28].

Verenkiertoelimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ligniinikuitu nostaa useimmilla ihmisillä veren insuliinipitoisuutta, mikä lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin[28].

Virtsaelimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runsaasti kuitua nauttivilla esiintyy muita enemmän virtsakivitautia[29]. Yhteys saattaa kuitenkin selittyä sillä, että täysjyvävilja sisältää paljon oksaalihappoa[30][29].

Lisääntymiselimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitä enemmän nainen nauttii ravintokuitua, sitä vähemmän hänen elimistönsä tuottaa naishormoni estrogeenia, keltarauhashormonia, lutenisoivaa hormonia sekä munarakkulaa stimuloivaa hormonia. Tämä vähentää rintasyövän riskiä, mutta lisää hedelmättömyyttä. Jokainen päivittäinen viiden gramman kuituannos lähes kaksinkertaistaa munasolun irtoamattomuuden riskin.[31],

Ruoansulatuselimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runsas ravintokuidun saanti saattaa aiheuttaa kroonista ummetusta ja bakteerien kuiduista paksusuolessa muodostama vety-, hiilidioksidi- ja metaani aiheuttavat suolen seinämään kohdistuvaa painetta, joka saattaa tuntua kipuna tai epämiellyttävänä turvotuksen tunteena. Vuonna 2012 julkaistussa kiinalaisessa interventiotutkimuksessa havaittiin, että runsaasti kuitua nauttivien potilaiden krooninen ummetus, vatsan turvotus ja vatsakivut lievittyivät huomattavasti vähentämällä kuidun määrää ruokavaliossa ja lähes kuiduttomaan ruokavalioon siirtyminen paransi ne kokonaan. Useissa tutkimusyhteenvedoissa on saatu samansuuntaisia tuloksia.[32]

Kuitupitoisen ravinnon on ajateltu muuttavan paksusuolen mikrobistoa terveydelle edulliseen suuntaan. Vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, ettei kuitupitoinen täysjyväruisleipä muuttanut metabolisesta oireyhtymästä kärsivien kuusikymppisten koehenkilöiden suolistomikrobeja verrattuna valkoiseen vehnäleipään.[33]

Irlantilainen kirurgi Denis Burkitt esitti vuonna 1971 hypoteesin, jonka mukaan ruokavalion liian pieni kuitupitoisuus voisi aiheuttaa paksusuolen syöpää, divertikuloosia eli suolen umpipussitautia sekä peräpukamia[10][34][35]. Syöpäriskiä koskeva epidemiologinen tutkimusnäyttö on ollut ristiriitaista[36] ja Cochrane yhdistyksen vuonna 2017 julkaisemassa tieteellisten interventiotutkimusten yhteenvedossa havaittiin, ettei kuitulisä tai kuitupitoisen ravinnon nauttiminen taikka molempien yhdistelmä vähennä paksusuolen syövän riskiä, vaan saattaa päin vastoin jopa moninkertaistaa syöpäriskin[37]. Lisäksi on havaittu, että eniten kuitua nauttivat sairastuvat 30 prosenttia useammin suolen umpipussitautiin[38]. Kuitupitoisten ulostuslääkkeiden teho peräpukamien hoidossa osoittautui kuitenkin todelliseksi[39].

Vuonna 2007 julkaistussa suomalaisväitöskirjassa havaittiin, että koe-eläinhiirten paksusuolen syövän kasvaimet kehittyivät suuremmiksi, jos niiden ravinto sisälsi 10 prosenttia inuliinia[40].

Suositukset ja saanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee, että ravintokuitua nautittaisiin 25–35 g päivässä eli 3 g kuitua ravinnosta energiana saatua megajoulea kohti.[41]

Itä-Suomalaiset ovat nauttineet perinteisesti eniten kuitua, koska he syövät paljon ruisleipää. Itäsuomalaiset miehet saivat 28 grammaa kuitua päivässä vuonna 1992.[42] Naisten kuidun saanti lisääntyi 30 prosenttia vuosina 1997-2017[43]. Työikäiset naiset söivät Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan ravintokuitua lähes suositusten mukaan eli 22 g/vrk (2,9 g/MJ), mutta miehet vain 21 g/vrk (2,4 g/MJ).[44]

Suomalaiset saivat vuonna 2018 suurimman osan kuidustaan viljavalmisteista[45], joista yhteensä 30 prosenttia oli kauraa tai täysjyväruista[46]. Ruis sisältää noin 50 prosenttia enemmän kuitua kuin kaura ja vehnä ja lähes neljä kertaa enemmän kuin valkoinen vehnäjauho[47]. Suomalaiset saavat kuituja myös hedelmistä, marjoista ja kasviksista.[45]

Yhdysvaltalaisilla kuidun keskisaanti on 16 grammaa päivässä vuonna 2023[48]. Espanjalaiset söivät vuonna 2021 keskimäärin 13 grammaa kuitua päivässä ja Italialaiset 19 grammaa[49].

Kuitua esiintyy runsaasti etenkin pähkinöissä, ruisleivässä, pavuissa, tummassa suklaassa, kaurahiutaleissa, marjoissa ja vihanneksissa[50]. Jälkiuunileivässä on 50 prosenttia enemmän kuitua kuin ruispaloissa ja -puikuloissa ja 36 prosenttia enemmän kuin perinteisessä ruisleivässä[50].

Ravintokuidun määriä elintarvikkeissa[51]
Elintarvike pitoisuus g / 100 g
vehnä-/ruislese 38/39
ruishapankorppu 23
suomalainen ruisnäkkileipä 17–21
hasselpähkinä 18
maapähkinä, maa-artisokka, kookoshiutale 16
jälkiuunileipä 15
80-prosenttinen tumma suklaa, keitetty papu, (ruskea/valkoinen) 11
kaurahiutaleet, ruisleipä 87 % (Vaasan ruispalat) 10
viikuna, kauraleipä 100 % 8
manteli, avokado 7
Fazerin Kestileipä, alle 50 % täysjyvää 5,5
marja, keskiarvo 3,5
keitetty täysjyväriisi 3
kiivi, ranskanleipä 2,7
porkkana, kaali, parsakaali 2,5
appelsiini, paprika 2
omena 1,6
tomaatti, jäävuorisalaatti 1,4/1,2
keitetty pasta, peruna 1
keitetty riisi, kurkku 0,7


Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Aimo annos-palstaa: Miksei muualla syödä ruisleipää? ts.fi. 27.11.2004. Viitattu 8.3.2020.
  2. ↑ https://www.apteekki.fi/terveydeksi/ravitsemus-ja-liikunta/enemman-kuituja.html
  3. ↑ a b Jennifer Huizen: Soluble and insoluble fiber: Differences and benefits medicalnewstoday.com. 31.8.2017. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
  4. ↑ a b Nirmala Prasadi V. P., Iris J. Joye: Dietary Fibre from Whole Grains and Their Benefits on Metabolic Health. Nutrients, 5.10.2020, nro 10. PubMed:33027944 doi:10.3390/nu12103045 ISSN 2072-6643 Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Suomalaiset ravitsemussuositukset 2005. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Arkistoitu 21.8.2006. Viitattu 6.10.2008.
  6. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 17.9.2023.
  7. ↑ Seidu Adams 2018, s. 8
  8. ↑ Kuitu tekee hyvää elimistölle Ruokatieto.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 26.8.2015.
  9. ↑ Elintarvikkeet (haku) - Fineli fineli.fi. Viitattu 24.10.2023.
  10. ↑ a b Kok-Sun Ho, Charmaine You Mei Tan, Muhd Ashik Mohd Daud, Francis Seow-Choen: Stopping or reducing dietary fiber intake reduces constipation and its associated symptoms. World Journal of Gastroenterology : WJG, 7.9.2012, nro 33, s. 4593–4596. PubMed:22969234 doi:10.3748/wjg.v18.i33.4593 ISSN 1007-9327 Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Jennifer Huizen: Soluble and insoluble fiber: Differences and benefits medicalnewstoday.com. 31.8.2017. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
  12. ↑ a b Annina Vainio HS: Tässä on viisi tutkittua syytä, miksi kauraa kannattaa syödä – ”Loistokamaa kaikin puolin” Helsingin Sanomat. 3.7.2019. Viitattu 15.10.2024.
  13. ↑ a b Kauran vaikutus koettuun kylläisyyteen ja fysiologisiin vasteisiin. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/31763/urn_nbn_fi_uef-20240384.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  14. ↑ Leipä ravitsemuksessa – Ravintokuidun määritelmä Leipätiedostus.fi. Viitattu 16.2.2019.
  15. ↑ a b Seidu Adams 2018, s. 1–9.
  16. ↑ D. A. Southgate, W. J. Branch, M. J. Hill, B. S. Drasar, R. L. Walters, P. S. Davies, I. M. Baird: Metabolic responses to dietary supplements of bran. Metabolism: Clinical and Experimental, 1976-10, 25. vsk, nro 10, s. 1129–1135. PubMed:967016 doi:10.1016/0026-0495(76)90020-2 ISSN 0026-0495 Artikkelin verkkoversio.
  17. ↑ Jan Philipp Schuchardt, Andreas Hahn: Intestinal Absorption and Factors Influencing Bioavailability of Magnesium-An Update. Current Nutrition and Food Science, 2017-11, 13. vsk, nro 4, s. 260–278. PubMed:29123461 doi:10.2174/1573401313666170427162740 ISSN 1573-4013 Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Fecal and Urinary Nitrogen Losses. (Arkistoitu – Internet Archive) Fao.org
  19. ↑ Jennifer Huizen: Soluble and insoluble fiber: Differences and benefits medicalnewstoday.com. 31.8.2017. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
  20. ↑ Rose, C. ym.: The Characterization of Feces and Urine: A Review of the Literature to Inform Advanced Treatment Technology. Critical Reviews in Environmental Science and Technology, 2015, 45. vsk, nro 17, s. 1827–1879. doi:10.1080/10643389.2014.1000761 ISSN 1064-3389 (englanniksi)
  21. ↑ Seidu Adams 2018, s. 9
  22. ↑ 10 Types of Saturated Fat Reviewed Healthline. 1.7.2019. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  23. ↑ Gut microbiota can determine the health effects of whole grain SLU.SE. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  24. ↑ N. C. Howarth, E. Saltzman, S. B. Roberts: Dietary fiber and weight regulation. Nutrition Reviews, 2001-05, 59. vsk, nro 5, s. 129–139. PubMed:11396693 doi:10.1111/j.1753-4887.2001.tb07001.x ISSN 0029-6643 Artikkelin verkkoversio.
  25. ↑ Park, Y. ym.: Dietary Fiber Intake and Mortality in the NIH-AARP Diet and Health Study. (Taulukot 1 ja 2). Arch Intern Med, 14.2.2011. doi:10.1001/archinternmed.2011.18 Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Hannah C. Wastyk, Gabriela K. Fragiadakis, Dalia Perelman, Dylan Dahan, Bryan D. Merrill, Feiqiao B. Yu: Gut-microbiota-targeted diets modulate human immune status. Cell, 12.7.2021, nro 0. PubMed:34256014 doi:10.1016/j.cell.2021.06.019 ISSN 0092-8674 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  27. ↑ L. Sluijs et al.: Carbohydrate quantity and quality and risk of type 2 diabetes in the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition–Netherlands (EPIC-NL) study.. The American Journal of Clinical Nutrition, 92(4), 905–911 | 10.3945/ajcn.2010.29620, 2010. doi:10.3945/ajcn.2010.29620# Artikkelin verkkoversio.
  28. ↑ a b Minä väitän | Yleinen ravitsemussuositus ei ole paras mahdollinen kaikille – Ihmiset reagoivat samoihin ruoka-aineisiin yllättävän yksilöllisesti, sanoo asiantuntija Helsingin Sanomat. 29.9.2021. Viitattu 17.8.2023.
  29. ↑ a b Ravintotekijöiden yhteys virtsakivitaudin ilmaantuvuuteen tupakoivilla miehillä Lääkärilehti.fi. Viitattu 3.5.2023.
  30. ↑ Domenico Prezioso, Pasquale Strazzullo, Tullio Lotti, Giampaolo Bianchi, Loris Borghi, Paolo Caione, Marco Carini, Renata Caudarella, Manuel Ferraro, Giovanni Gambaro, Marco Gelosa, Andrea Guttilla, Ester Illiano, Marangella Martino, Tiziana Meschi, Piergiorgio Messa, Roberto Miano, Giorgio Napodano, Antonio Nouvenne, Domenico Rendina, Francesco Rocco, Marco Rosa, Roberto Sanseverino, Annamaria Salerno, Sebastiano Spatafora, Andrea Tasca, Andrea Ticinesi, Fabrizio Travaglini, Alberto Trinchieri, Giuseppe Vespasiani, Filiberto Zattoni, CLU Working Group: Dietary treatment of urinary risk factors for renal stone formation. A review of CLU Working Group. Archivio Italiano Di Urologia, Andrologia: Organo Ufficiale [di] Societa Italiana Di Ecografia Urologica E Nefrologica, 7.7.2015, 87. vsk, nro 2, s. 105–120. PubMed:26150027 doi:10.4081/aiua.2015.2.105 ISSN 1124-3562 Artikkelin verkkoversio.
  31. ↑ Audrey J Gaskins, Sunni L Mumford, Cuilin Zhang, Jean Wactawski-Wende, Kathleen M Hovey, Brian W Whitcomb, Penelope P Howards, Neil J Perkins, Edwina Yeung, Enrique F Schisterman: Effect of daily fiber intake on reproductive function: the BioCycle Study123. The American Journal of Clinical Nutrition, 2009-10, 90. vsk, nro 4, s. 1061–1069. PubMed:19692496 doi:10.3945/ajcn.2009.27990 ISSN 0002-9165 Artikkelin verkkoversio.
  32. ↑ Kok-Sun Ho, Charmaine You Mei Tan, Muhd Ashik Mohd Daud, Francis Seow-Choen: Stopping or reducing dietary fiber intake reduces constipation and its associated symptoms. World Journal of Gastroenterology : WJG, 7.9.2012, nro 33, s. 4593–4596. PubMed:22969234 doi:10.3748/wjg.v18.i33.4593 ISSN 1007-9327 Artikkelin verkkoversio.
  33. ↑ Jenni Lappi ym.: Intake of whole-grain and fiber-rich rye bread versus refined wheat bread does not differentiate intestinal microbiota composition in Finnish adults with metabolic syndrome. The Journal of Nutrition, 2013-05, nro 5, s. 648–655. PubMed:23514765 doi:10.3945/jn.112.172668 ISSN 1541-6100 Artikkelin verkkoversio.
  34. ↑ M. R. Lewin: Is there a fibre-depleted aetiology for colorectal cancer? Experimental evidence. Reviews on Environmental Health, 1991, 9. vsk, nro 1, s. 17–30. PubMed:1659729 doi:10.1515/reveh.1991.9.1.17 ISSN 0048-7554 Artikkelin verkkoversio.
  35. ↑ Denis Parsons Burkitt | Surgeon, Cancer, Lymphoma | Britannica www.britannica.com. Viitattu 24.10.2023. (englanniksi)
  36. ↑ M. R. Lewin: Is there a fibre-depleted aetiology for colorectal cancer? Experimental evidence. Reviews on Environmental Health, 1991, 9. vsk, nro 1, s. 17–30. PubMed:1659729 doi:10.1515/reveh.1991.9.1.17 ISSN 0048-7554 Artikkelin verkkoversio.
  37. ↑ Dietary fibre for the prevention of recurrent colorectal adenomas and carcinomas. Yibo YaoTao SuoRoland AnderssonYongqing CaoChen WangJingen LuEvelyne Chuihttps://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD003430.pub2/full
  38. ↑ Anne F. Peery, Patrick R. Barrett, Doyun Park, Albert J. Rogers, Joseph A. Galanko, Christopher F. Martin: A high-fiber diet does not protect against asymptomatic diverticulosis. Gastroenterology, 2012-02, nro 142, s. 266–272.e1. PubMed:22062360 doi:10.1053/j.gastro.2011.10.035 ISSN 1528-0012 Artikkelin verkkoversio.
  39. ↑ Pablo Alonso-Coello, Ed Mills, Diane Heels-Ansdell, Maite López-Yarto, Qi Zhou, John F. Johanson, Gordon Guyatt: Fiber for the treatment of hemorrhoids complications: a systematic review and meta-analysis. The American Journal of Gastroenterology, 2006-01, 101. vsk, nro 1, s. 181–188. PubMed:16405552 doi:10.1111/j.1572-0241.2005.00359.x ISSN 0002-9270 Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ Marjo Misikangas: Dietary modulation of β-catenin signalling in an experimental model of colon cancer, Helsingin yliopisto, Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, väitöskirja. https://helda.helsinki.fi/items/797abf9d-70cb-4c1e-b62b-157b35b684c3
  41. ↑ Terveyttä ruoasta! Suomalaiset ravitsemussuositukset (pdf) (s. 47) Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Arkistoitu 22.1.2016. Viitattu 23.5.2015.
  42. ↑ Suomalaisten ravinnon muutokset vuodesta 1982 vuoteen 1992 FINRAVINTO-tutkimuksen tulokset Lääkärilehti.fi. 1.6.1994. Viitattu 17.1.2024.
  43. ↑ Aikuisten ruokavaliossa on vielä petraamista Lääkärilehti.fi. 5.2.2021. Viitattu 17.1.2024.
  44. ↑ Ruokavalio entistä rasvaisempi, kovan rasvan osuus kasvanut – Finravinto 2012 -tutkimuksen tuloksia Lokakuu 2013. THL. Viitattu 23.1.2014.
  45. ↑ a b Paturi, M. (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 6.10.2008.
  46. ↑ Mitä Suomessa syötiin vuonna 2018? Luonnonvarakeskus. Arkistoitu 29.7.2020. Viitattu 8.3.2020.
  47. ↑ Ravintotekijä - Fineli fineli.fi. Viitattu 19.11.2020.
  48. ↑ Ashley Braun: Digestion Relief for Symptoms of Too Much Fiber Verywell Health. Viitattu 19.7.2023. (englanniksi)
  49. ↑ Overview of dietary fibre intake across European countries | Knowledge for policy knowledge4policy.ec.europa.eu. Viitattu 4.1.2024.
  50. ↑ a b Ravintotekijä fineli.fi. Viitattu 19.11.2020.
  51. ↑ Fineli [vanhentunut linkki] (Archive.is)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ravintokuitu&oldid=22713259”