Itäinen kristikunta

Itäinen ortodoksisuus	Orientaaliortodoksisuus
Vallitseva uskonto (yli 75 %)	Vallitseva uskonto (yli 75 %)
Vallitseva uskonto (50–75 %)	Vallitseva uskonto (50–75 %)
Tärkeä vähemmistöuskonto (20–50 %)	Tärkeä vähemmistöuskonto (20–50 %)
Tärkeä vähemmistöuskonto (5–20 %)	Tärkeä vähemmistöuskonto (5–20 %)
Vähemmistöuskonto (1–5 %)	Vähemmistöuskonto (1–5 %)

Idän kristillisiin kirkkoihin kuuluviksi kirkoiksi lasketaan ortodoksisen kirkon lisäksi seuraavat:

1. Ne kansalliset kirkot, jotka erosivat alkukirkosta kristologisten riitojen aikana 400–500-luvuilla. Tällaisia ovat armenialainen, koptilainen, etiopialainen, syyrialainen ja nestorialainen kirkkokunta sekä tuomaskristityt Malanbaran rannikolla Intiassa.

Näitä niin sanottuja orientaaliortodoksisia kirkkoja ovat:

• Aleksandrian koptilais-ortodoksinen kirkko
• Armenian apostolinen kirkko
• Eritrean ortodoksinen kirkko
• Etiopian ortodoksinen kirkko (Etiopian ortodoksinen tewahedo-kirkko)
• Malankaran jakobiittinen syyrialais-ortodoksinen kirkko (Intia)
• Syyrialais-ortodoksinen kirkko

2. Idän katoliset kirkot eli ne idän katolisten kirkkojen kristityt, jotka säilyttäen idän ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ja teologisen, kanonisen, hengellisen ja liturgisen perinteet ovat tunnustaneet paavin arvovallan ja tulleet näin ollen katolisiksi.

3. Eräät yhteisöt, jotka eivät enää ole osa edellä mainittuja kirkkoja, mutta ovat säilyttäneet itäisiä perinteitä. Tärkein näistä on Venäjällä niin sanotut vanhauskoiset eli starovertsit.

Historia

Idän kristillisyys jakautui 400- ja 500-luvulla. Taustalla oli 300-luvulla alkanut kiista Kristuksen persoonasta. Kiista huipentui 400-luvulla Kristuksen jumalallisuuden ja inhimillisyyden luonteesta käytyihin väittelyihin. Kiistely synnyttti prosessin joka johti itäisen kristikunnan jakautumiseen niin sanottuihin bysanttilaiseen ortodoksiaan (ortodoksinen kirkko) ja orientaaliseen ortodoksisuuteen (orientaaliortodoksiset kirkot).