Jumalanpalvelus

Messu saksalaisessa kirkossa.

Jumalanpalvelus on uskonnollisen yhteisön hartaudenharjoituksen vakiintunein muoto. Jumalanpalveluksen järjestäminen vaihtelee kristillisen kirkkokunnan ja tunnustuksen välillä. Joillakin kristillisillä yhteisöillä jumalanpalvelus voi olla tiukasti säädeltyä liturgisella muodolla ja kirkkolailla. Toisissa jumalanpalvelus suunnitellaan paikallisten johtajien tai seurakunnan käytäntöjen mukaan.

Joidenkin tunnustuskuntien sisällä voidaan käyttää useita erilaisia jumalanpalvelusmenetelmiä, jotka vaihtelevat kirkon hyväksymien liturgisten ohjeiden tarkasta noudattamamisesta paikalliseen vapauteen. 2000-luvun alussa oli satoja erillisiä kristillisiä kirkkokuntia ja ryhmiä, joiden jumalanpalvelusperinteet voidaan jakaa yleisesti baptistiksi, anabaptistisiksi, metodisteiksi, helluntailaisiksi, evankelikaalisiksi ja itsenäisiksi, reformoiduiksi, luterilaisiksi, anglikaanisiksi ja episkopaalisiksi, katolisiksi ja ortodoksisiksi.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa jumalanpalveluksella tarkoitetaan jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, sanajumalanpalvelusta, kirkollisia toimituksia ja rukoushetkeä. Sanaa jumalanpalvelus käytetään joskus muidenkin uskontojen yhteenkokoontumisista ja palvontamenoista.^lähde?

Jumalanpalvelustavoissa, kuten myös tekstien ja laulujen käytössä, voi olla yhtäläisyyksiä eri kirkkojen välillä. Nykyaikana lainaaminen on yleistynyt internetin käytön myötä. Väestön monipuolistuessa rodullisesti ja etnisesti, myös jumalanpalveluskäytännöt, kielet ja ilmaisut ovat monipuolistuneet. Jumalanpalvelusten yleinen maisema on muuttunut 2000-luvun alusta lähtien, kun päälinjan protestanttikirkkojen osallistujamäärät ovat laskeneet, kun taas evankelikaalisten ja tunnustuskuntiin kuulumattomien kirkkojen osallistujamäärä on pysynyt ennallaan tai kasvanut.

Historia

Tukholman Filadelfiakirkon jumalanpalvelus vuonna 1930.

Jumalanpalveluskäytäntö juontaa juurensa juutalaisesta kulttuurista, jolloin juutalaiset kokoontuivat sapattina synagogaan lukemaan Tooraa ja keskustelemaan ”päivän tekstistä”. Oppineiden Talmudin opetuksilla oli myös sijansa. Kristillinen jumalanpalvelus on muotoutunut ehtoollisen ympärille, jota alkukirkossa vietettiin sunnuntai-aamuna. Alkuseurakunta vietti Herransa käskyn mukaista yhteyden ja muiston ateriaa, usein kodeissaan, mutta vainojen aikana myös muualla. Eri puolilla jumalanpalvelus sai alueellisesti yhteinäisiä muotoja. Merkittävimmät erot olivat läntisen kirkon ja itäisen kirkon (katolisen ja ortodoksisen kirkon) välillä. Läntisessä Euroopassa vallitsevaksi muodoksi tuli niin sanottu roomalainen riitus, joka on edelleen pohjana muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon messulle.

Kristillinen jumalanpalvelus ja sen liturgia ja muodot levisivät Yhdysvaltoihin eurooppalaisten pappien ja maallikoiden toimesta. Nämä ryhmät olivat sitoutuneet "uuden maailman" tutkimiseen, lähetystyöhön ja asuttamiseen 1500- ja 1600-luvuilla. Seuraavilla vuosisadoilla kristityt maahanmuuttajat toivat mukanaan kirkollisten perinteiden rukoukset ja jumalanpalveluskäytännöt. Uudessa ympäristössä jatkettiin hyväksi todettuja malleja, mutta kehitettiin myös uusia muunnelmia vanhemmista muodoista. Toisinaan ryhdyttiin myös uusiin liturgisiin kokeiluihin.

1800-luvulta lähtien jumalanpalveluksen kehityksessä on näkynyt lähetyssaarnaajien vaikutus sekä siirtolaisten alkuperäisten kotimaisten tapojen ja perinteiden ilmaisu. Siirtolaisten ilmaisutavat vaikuttivat jossain määrin vakiintuneeseen yhdysvaltalaiseen kristilliseen jumalanpalvelukseen sekä uusiin uskonnollisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja maantieteellisten tilanteiden myötä tapahtuneisiin muutoksiin.

Nykyaikainen jumalanpalvelus

Nykyaikainen jumalanpalvelus Dream City Churchissa.

Nykyaikainen jumalanpalvelustapa syntyi 1900-luvun jälkipuolella, erityisesti 1990-luvun alussa. Nykyaikaisen jumalanpalveluksen käsite edustaa laajaa ilmiölle ominaisten ja siihen liitettyjen käytäntöjen kokonaisuutta. Toistuvia piirteitä ovat seurakuntalauluun käytetyn ajan pidentäminen, nykymusiikista johdetun musiikin käyttäminen ja musiikin keskeinen asema, nykyaikaisen kielen käyttö ja halu mukauttaa jumalanpalvelusta nykyihmiselle, fyysinen ilmaisu, epämuodollisuus, sähköiset toteuttamismuodot sekä ajanvieton suosiminen liturgisten tekstien sijasta. Myös taiteellinen ilmaisu, kuten draama ja tanssi ovat yleisiä.

Perinteet

Kristinuskossa jumalanpalvelus on seurakunnan kokoontuminen. Tavallisesti kristinuskossa jumalanpalvelus järjestetään sunnuntaina ja kirkollisina juhlapäivinä aamupäivällä seurakunnan pyhäkössä eli kirkossa. Jumalanpalveluksessa lauletaan uskonnollista musiikkia ja yleensä seurakunnan pappi lukee määrättyjä Raamatun kappaleita ja selittää niitä puheessaan eli saarnassa. Jumalanpalveluksessa myös rukoillaan.

Katolinen jumalanpalvelus

Katolisen perinteen mukainen jumalanpalvelus on luonteeltaan liturginen ja sitä säännellään Pyhän istuimen vahvistamien normien mukaisesti. Sen keskiössä ovat sakramentit – ensisijasesti ehtoollinen – yhteisö ja julistettu sana. Vatikaanin II kirkolliskokouksen myötä (1962–1965) katolinen jumalanpalvelus on kokenut laajan uudistuksen. Liturgiakonstituutiosssa (1963) annettiin yleiset periaatteet liturgian uudistamiseksi ja edistämiseksi. Siinä annettiin myös erityissuosituksia ehtoollisesta ja muista sakramenteista, jumalanpalveluksesta, kirkkovuodesta, musiikista, liturgisesta taiteesta ja kalusteista.

Katolisissa kirkoissa messuja saattaa olla useita yhden päivän aikana. Katolinen jumalanpalvelus alkaa alkuvirrellä, jonka ajaksi seurakunta nousee seisomaan. Ennen ehtoollisen jakamista pappi valmistaa ehtoollista, jolloin hän ensin nostaa ehtoollisleipien pateenin ja myöhemmin ehtoollismaljan. Yleisiä katolisessa jumalanpalveluksessa luettuja rukouksia ovat eukaristiset rukoukset.

Ortodoksinen jumalanpalvelus

Eukaristia, joka tunnetaan yleisesti jumalallisena liturgiana, on ortodoksisen kirkon tärkein yhteinen jumalanpalvelus. Sitä voidaan viettää tavallisesti vain kerran päivässä. Sitä vietetään aina sunnuntaisin ja suurina juhlapäivinä. Vaikka päivittäinen liturgia ei ole seurakunnissa tavallista, sitä voidaan viettää kaikkina päivinä lukuunottamatta pitkäperjantaita ja useimpia paastonajan arkipäiviä.

Suomen ortodoksisessa kirkossa jumalanpalveluksista käytetään muun muassa nimityksiä liturgia ja vigilia. Liturgia on päiväjumalanpalvelus, jossa on Herran Pyhä Ehtoollinen eli eukaristia. Vigilia on iltajumalanpalvelus, joka koostuu ehtoopalveluksesta ja aamupalveluksesta, eikä siinä siten vietetä ehtoollista. Ortodoksisessa kirkossa on myös useita muita pienempiä tai lyhyempiä jumalanpalveluksia ja rukoushetkiä.

Luterilainen jumalanpalvelus

Pääartikkeli: Luterilainen jumalanpalvelus

Luterilainen jumalanpalvelus Ruotsissa vuonna 2012.

Luterilaisessa kirkossa jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, kuten esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä. Luterilaisen käsityksen mukaan myös arkinen elämä on jumalanpalvelusta. Martti Lutherin 1500-luvulla laatimat liturgiat vaikuttavat yhä nykyiseen luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Nämä alkuperäiset liturgiat ovat kokeneet myöhemmin 1700-luvulla muutoksia pietistisen matalakirkollisuuden, tunnustuksellisen restauraation ja korkeakirkollisuuden myötä.

Luterilainen jumalanpalvelus heijastaa yhteistä ekumeenista linjaa sanan ja sakramentin välisestä tasapainoa. Suomessa luterilaiseen messuun sisältyy avaussanat, rippi, kolme raamatunlukua, saarna ja uskontunnustus, esirukous ja kolehti, ehtollinen ja lähettäminen.

Helluntailainen jumalanpalvelus

Pääartikkeli: Helluntailainen jumalanpalvelus

Norjalaisen helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus vuonna 2017.

Helluntailainen jumalanpalvelus on helluntaiseurakunnan viikottaiseen ohjelmaan kuuluva tilaisuus, jota kutsutaan myös seurakunnan kokoukseksi. Helluntailainen kokous noudattaa vapaakirkollista tyyliä. Kokouksen keskeinen elementti on seurakunnan pastorin tai vierailevan puhujan pitämä saarna ja kokous huipentuu alttarikutsuun. Saarnan lisäksi kokouksessa on ylistysmusiikkia ja todistuspuheenvuoroja. Usein kokouksen yhteydessä järjestetään pyhäkoulua lapsille.

Ajankohta

Suurin osa kristikunnasta kokoontuu jumalanpalvelukseen sunnuntaisin, mutta esimerkiksi Seitsemännen päivän adventistit kokoontuvat lauantaisin. Sunnuntai on kristinuskossa Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, viikon ensimmäinen päivä ja sapatin jälkeinen päivä. Nykyään käytössä olevan viikkojärjestyksen mukaan maanantai on viikon ensimmäinen päivä, mutta tämä muutos on tehty varsin myöhään, vuonna 1973. Aikaisemmin sunnuntai oli viikon ensimmäinen päivä ja tämä käytäntö on ollut voimassa koko ajan Suomen ortodoksisessa kirkossa. Suomessa Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko järjestävät seurakunnissaan pääjumalanpalveluksen jossain seurakunnan kirkossa sunnuntaina yleensä kello 10. Seurakunnan pääjumalanpalvelus, josta kirkkojärjestys käyttää nimeä päiväjumalanpalvelus (KJ 2:2), voidaan pitää messun, sanajumalanpalveluksen, perhemessun, perhejumalanpalveluksen, konfirmaatiomessun tai kirkkovuoden juhla-ajan erityisjumalanpalveluksen kaavan mukaan. Päiväjumalanpalvelus pidetään seurakunnan kirkossa sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Jos kirkkoja on useita, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Jumalanpalvelus voidaan pitää myös muualla kuin kirkossa. Perustellusta syystä jumalanpalvelusaika voidaan muuttaa kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston päätöksellä, jonka tuomiokapituli vahvistaa. (KJ 3:2)

Jumalanpalveluksia voidaan viettää myös muuloinkin kuin sunnuntaisin.

Osa kristikunnasta, niin sanotut vapaakirkot, kutsuu messua tai sanajumalpalvelusta vastaavaa tilaisuutta pelkistetymmin aamu- tai päiväkokoukseksi. Esimerkiksi helluntailaisuudessa on ollut näin, vaikkakin nykyään virallisesti useimmat seurakunnat käyttävät jumalanpalvelus-nimitystä. Useissa vapaakirkkojen jumalanpalveluksissa on sananjulistuksella ja musiikilla keskeinen asema, eivätkä ne ole liturgisia jumalanpalveluksia. Niillä on kuitenkin kussakin kirkkokunnassa suhteellisen vakiintunut muoto.

Muut uskonnot

Juutalaisuus

Muinaisessa Palestiinassa pystytettiin alttareita, joissa suoritettiin uhritoimituksia. Muinaisten israelilaisten uskonnossa uhri ja rukoileminen kuuluivat yhteen. Rukouksella katsottiin olevan enemmän voimaa kun se yhdistettiin uhriin. Kulttitoimitukset alkoivat saada jumalanpalveluksen piirteitä kun useampi perhe alkoi kokoontua samaan uhritilaisuuteen. Tällöin kaksi perhettä saattoi syödä uhrilampaan tai yksittäinen henkilö saattoi kutsua suuremman joukon uhriaterialle. Varsinaisista jumalanpalveluksista voidaan puhua sodan syttyessä tai jonkin suuren juhlan yhteydessä. Sota aloitettiin uskonnollisin menoin, jossa paastottiin ja rukoiltiin Jahvea. Jahvelta kysyttiin myös neuvoja oraakkelin ja profeetan välityksellä. Jos kysymys oli taistelun voittamisesta, tällöin Jahvea ylistettiin laulamalla riemulauluja.

Ikivanhoja juhlia olivat happamattoman leivän juhla, ensihedelmien juhla ja sadonkorjuujuhla; joihin miesten oli tultava Jahven kasvojen eteen uhrilahjoineen. Näissä juhlissa ei todennäköisesti ollut vielä pappeja johtamassa toimitusta. Musiikilla on aina ollut suuri merkitys juutalaisten juhlatilaisuuksissa.

Vanhan testamentin mukaan Salomon temppelistä Jerusalemissa tuli ainoa laillinen uhripaikka ja pappien merkitys korostui. Vain ylipapit saattoivat astua temppelin kaikkein pyhimpään. Kaikki uhriliha alettiin polttaa ennen uhrausta. Uhraamisesta tuli myös jokapäiväistä toimintaa, juhlien määrä lisääntyi ja säädettiin erityinen sovituspäivä.

Kun Jerusalemin temppeli hävitettiin vuonna 70, päättyi myös uhritoiminta ja temppeli korvattiin synagogalla, jossa sallittiin vain rukoileminen ja pyhien tekstien lukeminen ääneen.

Kirjallisuutta

• Koivula, Veijo: Kirkonmenot. Rovaniemi: Väylä, 2013 (1. laitos 2003). ISBN 978-952-5823-49-3
• Paunu, U.: Liturgiikan oppikirja, 1916.
• Sariola, Yrjö: Uudistuva jumalanpalvelus: Tutkielmia jumalanpalveluksen teologiasta. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1994.
• Wilhelms, Eino: Päiväjumalanpalvelus: sen osat ja niiden merkitys historiallisen kehityksen valossa. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1957.

Aiheesta muualla

• Jumalanpalvelukset suoratoistona. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
• Ortodoksinen jumalanpalvelus. Ortodoksi.net.