Ida Marcussen
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Ida Marcussen vuoden 2007 Stavangerin kisoissa. | |||
Maa: Norja | |||
Naisten yleisurheilu | |||
IAAF:n junioreiden MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Peking 2006 | Seitsenottelu |
Ida Marcussen (1. marraskuuta 1987 Kristiansand, Norja) on norjalainen seitsenottelija, joka edustaa seuratasolla Våg IK:ta. Aikaisemmin Marcussen edusti kotikaupunkinsa Kristiansands IF:ää vuoteen 2006 asti.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marcussen sijoittui kuudenneksi vuoden 2005 junioreiden EM-kisoissa ja voitti hopeaa Pekingin junioreiden maailmanmestaruuskisojen seitsenottelussa vuonna 2006. Hän sai yhteensä 6020 pistettä, mikä jäi 65 pisteen päähän Norjan ennätyksestä. Vuonna 2007 Marcussen osallistui ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa Osakan maailmanmestaruuskilpailuissa, jossa hänen ensimmäinen kisapäivänsä meni heikosti, mutta toisen päivän päätteeksi Marcussen nousi yhdenneksitoista. Hän keräsi yhteensä 6226 pistettä rikkoen samalla vanhan Norjan ennätyksen.[1]
Marcussen sijoittui 21:nneksi Pekingin olympialaisissa 2008, 25:nneksi Berliinin MM-kilpailuissa 2009, 14:nneksi Barcelonan EM-kilpailuissa 2010, 11:nneksi Pariisin sisäratojen EM-kilpailuissa 2011 ja 20:nneksi Daegun MM-kilpailuissa 2011. Hän oli yhdeksäs Helsingin EM-kilpailuissa 2012, 28:s Lontoon olympialaisissa 2012, 18:s Moskovan MM-kilpailuissa 2013, 18:s Zürichin EM-kilpailuissa 2014 ja 25:s Pekingin MM-kilpailuissa 2015.[2]
Henkilökohtaiset ennätykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 100 metrin juoksu – 12,15 s (2005)
- 200 metrin juoksu – 24,57 s (2006)
- 800 metrin juoksu – 2.09,74 min (2013)
- 100 metrin aitajuoksu – 13,96 s (2011)
- Korkeushyppy – 174 cm (2010)
- Pituushyppy – 647 cm (2007)
- Kuulantyöntö – 13,96 metriä (2008)
- Keihäänheitto – 52,95 metriä (2008)
- Seitsenottelun pisteet – 6226 (2007)
- Viisiottelun pisteet – 4283 (2011)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ida Marcussen Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Her er Norges nye friidrettsstjerne Dagbladet. Viitattu 27.7.2010. (norjaksi)
- ↑ Athletics - Ida MARCUSSEN the-sports.org. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)