Devalvaatio

Devalvaatio tarkoittaa kotimaan valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin. Devalvointia käytetään rahapolitiikan keinona maan teollisuuden ja viennin kilpailukyvyn parantamiseksi. Kun maan valuutan arvo heikkenee, maan vientituotteet suhteellisesti halpenevat. Maahan tuotujen tuotteiden hinnat puolestaan nousevat. Vientiteollisuus siis hyötyy devalvaatiosta. Maan kauppatase paranee devalvaation seurauksena, jos viennin ja tuonnin hintajoustojen summan arvo on yli yksi. Devalvaatio aiheuttaa inflaatiota, koska tuontitavaran hinnat nousevat. Seurauksena voi olla jatkuva devalvaatio-inflaatio-kierre.

Aiemmin devalvointia käytettiin Suomessa yleisesti. Kun Suomen markan arvo muutamana vuotena toisen maailmansodan jälkeen heikkeni noin kymmenesosaan entisestään, markka devalvoitiin vuosina 1945–1947 useita kertoja. Myöhemmin suoritettiin yli 30 prosentin devalvaatio vuosina 1957 ja 1967. Vuosina 1977–1978 markka devalvoitiin kolme kertaa vajaan vuoden kuluessa, mutta vain 5–8 prosenttia kerrallaan, samoin myöhemminkin vuonna 1982. Euroon liittymisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei enää ole. Käytännössä mahdollisuus devalvointiin poistui jo syksyllä 1992, jolloin markka päästettiin lopullisesti kellumaan. Ennen Suomen markan päästämistä kellumaan Suomen talouden suurena ongelmana oli ns. inflaatio–devalvaatio-kierre.

Devalvointi äkillisenä toimenpiteenä kuuluu kiinteiden valuuttakurssien järjestelmään, jossa sillä pyrittiin poistamaan valuutan arvonnousun aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia. Nykyään valuuttojen ollessa pääosin kelluvia eli sellaisia, joiden valuuttakurssit määräytyvät markkinoilla, tällaista nopeaa devalvointia ei voida tehdä. Esimerkiksi euroa ei voida devalvoida samalla tavalla kuin Suomen markkaa 1980-luvulla.

Nykyään valuutan arvoa voidaan heikentää rahavarantoa liiallisesti kasvattamalla, mikä johtaa inflaatioon ja vähittäiseen rahan arvon heikkenemiseen.

Devalvoinnin vastakohta on revalvointi.

Sisäinen devalvaatio

Devalvaation kaltaista kilpailukyvyn parantumista voidaan hakea myös sisäisen devalvaation avulla. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan sellaisia järjestelmällisiä toimia, jotka aiheuttavat merkittävän suhteellisen kilpailukyvyn parantumisen esimerkiksi palkkoja alentamalla.

Sisäisellä devalvaatiolla pyrittiin Suomessa välttämään 1990-luvun alun varsinainen devalvaatio, ja ay-liike taipui lopulta palkkoja alentavaan tupo-sopimukseen. Hanke kaatui, koska devalvaatio-odotukset aiheuttivat Suomen Pankin valuuttapaon, joka aiheutti pakkodevalvaation 1991.

Fiskaalinen devalvaatio

Fiskaalinen devalvaatio on yksi sisäisen devalvaation mahdollisista toteutustavoista. Fiskaalinen devalvaatio tarkoittaa verojärjestelmään tehtäviä muutoksia, joiden tavoitteena on vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantaminen. Työnantajien sosiaaliturvamaksujen pienentäminen on esimerkki fiskaalisesta devalvaatiosta.

Muuta huomioitavaa

Devalvaatio ei kuitenkaan ole ainoa teollisuuden ja viennin kilpailukykyyn vaikuttava politiikan menetelmä. Toisena taloutta sääntelevän politiikan muotona rahapolitiikan ohella, jota devalvaatio edustaa, on finanssipolitiikka eli talouspolitiikka, jolla säädellään tuotannontekijöiden kuten esimerkiksi koulutetun työvoiman tai maan turvallisuuden laatua ja tarjontaa.

Kirjallisuutta

• Hulkko, Kustaa & Pöysä, Jorma: Vakaa markka: Teot ja tarinat. (Sitra 208, Puheenvuoroja) Jyväskylä: Atena, 1998. ISBN 951-796-144-8
• Kajanoja, L.: Mistä Suomen vaihtotaseen heikkeneminen johtuu, ja mitä sille pitäisi tehdä? Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2013, 109. vsk, nro 1, s. 48-70. Artikkelin verkkoversio.