American Idol (9. tuotantokausi)
American Idol 9. tuotantokausi | |
---|---|
Maa | Yhdysvallat |
Esittäminen | |
Verkko |
FOX Sub |
Ensimmäinen esitys |
12. tammikuuta 2010 30. tammikuuta 2010 |
Viimeinen esitys |
26. toukokuuta 2010 |
Esitysten määrä | 43 |
American Idolin yhdeksäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 12. tammikuuta 2010 FOXilla[1] ja Suomessa 30. tammikuuta 2010 Subilla. Kauden päätösjakso esitettiin Yhdysvalloissa 26. toukokuuta 2010.
Simon Cowell, Randy Jackson ja Kara DioGuardi jatkoivat kaikki tuomareina ja Ellen DeGeneres korvasi Paula Abdulin neljäntenä tuomarina.[2] Idol Gives Back palasi myös yhdeksännelle kaudelle ja se pidettiin 21. huhtikuuta 2010 seitsemän parhaan tuloslähetyksessä.[3] American Idolin 4.–7. kausilta tuttua Top 24 -semifinaaliformaattia käytettiin myös tällä kaudella.[4] Kausi oli Simon Cowellin viimeinen tuomarointikausi.[5] Ohjelman juontajana jatkoi Ryan Seacrest. Kilpailun voitti 24-vuotias Lee DeWyze.
Tuomarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paula Abdul kertoi elokuussa 2009 jättävänsä sarjan ratkeamattomista sopimussyistä.[6] Victoria Beckham, Mary J. Blige, Shania Twain, Katy Perry, Avril Lavigne, Joe Jonas, Neil Patrick Harris ja Kristin Chenoweth toimivat koelaulujen tähtituomareina jokainen kerrallaan neljännen tuomarin paikalla.[7][8][9][10]
Foxin puheenjohtaja Peter Rice kertoi, että koelaulujen jälkeen vierailevien tuomarien tilalle etsittäisiin pysyvä tuomari.[11] 9. syyskuuta 2009 Ellen DeGeneres ilmoitti liittyvänsä tuomaristoon Hollywood-viikosta eteenpäin.[12]
Pian kuudennen kauden alkamisen jälkeen Simon Cowell kertoi jättävänsä sarjan yhdeksännen kauden jälkeen muiden kiireiden vuoksi.[13]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koelaulut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koelauluja pidettiin seuraavissa kaupungeissa:[14]
Tässä vaiheessa vierailevat tuomarit täyttivät neljännen tuomarin paikan tuomaripaneelissa.[7][15][16][17]
Jakson esityspäivä (USA) | Koelaulukaupunki | Ensimmäinen koelaulupäivä | Call-back -koelaulupäivä | Koelaulupaikka | Vieraileva neljäs tuomari | Liput Hollywoodiin |
---|---|---|---|---|---|---|
12. tammikuuta 2010 | Boston, Massachusetts[18] | 14. kesäkuuta 2009 | 13. & 14. elokuuta 2009 | Gillette Stadium | Victoria Beckham | 32 |
13. tammikuuta 2010 | Atlanta, Georgia | 18. kesäkuuta 2009 | 16. & 17. elokuuta 2009 | Georgia Dome | Mary J. Blige | 25 |
19. tammikuuta 2010 | Chicago, Illinois | 22. kesäkuuta 2009 | 30. & 31. elokuuta 2009 | United Center | Shania Twain | 13 |
21. tammikuuta 2010 | Orlando, Florida | 9. kesäkuuta 2009 | 28. elokuuta 2009 | Amway Arena | Kristin Chenoweth | 31 |
29. elokuuta 2009 | Ei vierailevaa tuomaria | |||||
26. tammikuuta 2010 | Los Angeles, California[19] | 30. kesäkuuta 2009 | 3. syyskuuta 2009 | Rose Bowl | Avril Lavigne | 23 |
4. syyskuuta 2009 | Katy Perry | |||||
27. tammikuuta, 2010 | Dallas, Texas[20] | 26. kesäkuuta 2009 | 24. elokuuta 2009 | Cowboys Stadium | Neil Patrick Harris | 31 |
25. elokuuta 2009 | Joe Jonas | |||||
2. helmikuuta 2010 | Denver, Colorado | 14. heinäkuuta 2009 | 5. & 6. elokuuta 2009 | Invesco Field | Victoria Beckham | 26 |
Lippuja Hollywoodiin yhteensä | 181 |
”Pants on the Ground”
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Atlantan koelauluissa 62-vuotias aktivisti Larry Platt koe-esiintyi ja esitti itse tekemänsä kappaleen ”Pants on the Ground”. Kappaleen sanat viittaavat ihmisiin, jotka käyttävät hip hop -tyylisiä vaatteita, muun muassa ”roikkuvia” housuja. 28 vuoden ikärajaa runsaasti vanhempana Platt ei saanut jatkaa kisassa. Koe-esiintymisensä jälkeen Plattin kappaleesta tuli internet-ilmiö, ja useat julkkikset esittivät kappaletta Atlantan koelaulujen jälkeisinä päivinä.lähde?
Hollywood-viikko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisena peräkkäisenä vuonna Kodak-teatterissa pidetyn Hollywood-viikon ensimmäinen päivä sisälsi yhteensä 181 kilpailijaa (vaikka American Idolin nettisivuston mukaan vain 172 kilpailijaa esiintyi[21]), jotka esittivät soolon, jossa sai käyttää myös haluamaansa instrumenttia.[22] Jatkoon pääsi 96 kilpailijaa. Seuraavalla kierroksella kilpailijoiden täytyi jakautua ryhmiin ja esiintyä. Hollywood-viikon viimeiselle kierrokselle, joka sisälsi sooloesiintymisen, pääsi jatkamaan 71 kilpailijaa. Jatkoon selvisi 46 kilpailijaa, joille tuomarit kertoivat yksitellen selvisivätkö he 24 parhaan joukkoon.
Ellen DeGeneres esiintyi ensimmäisen kerran neljäntenä tuomarina Hollywood-viikolla (korvaten Paula Abdulin).
Semifinaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Semifinalistit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset seitsemän semifinalistia paljastettiin 16. helmikuuta 2010 ja loput seuraavan illan jaksossa.[23]
|
|
Semifinaaliformaattia käytettiin kausilla 4–7 sekä tällä kaudella. 12 naista ja 12 miestä esiintyivät viikoittain erillään ohjelmissa ja tuloslähetyksissä kaksi huonointa naista ja miestä putoavat. Semifinaalit sijoittuivat kolmelle viikolle, kunnes naisia ja miehiä oli molempia jäljellä kuusi – heistä muodostui Top 12.
Tässä vaiheessa sarjaa kauden poistumiskappale oli Will Youngin "Leave Right Now".[24]
Top 24 – Billboard Hot 100 Hitit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestys | Naiset | Miehet | |||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Contestant | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos | ||
1 | Paige Miles | "All Right Now" (Free) | Jatkossa | Todrick Hall | "Since U Been Gone" (Kelly Clarkson) | Jatkossa | |
2 | Ashley Rodriguez | "Happy" (Leona Lewis) | Pudotettu | Aaron Kelly | "Here Comes Goodbye" (Rascal Flatts) | Jatkossa | |
3 | Janell Wheeler | "What About Love" (Heart) | Pudotettu | Jermaine Sellers | "Get Here" (Brenda Russell) | Jatkossa | |
4 | Lilly Scott | "Fixing a Hole" (The Beatles) | Jatkossa | Tim Urban | "Apologize" (OneRepublic) | Jatkossa | |
5 | Katelyn Epperly | "Oh! Darling" (The Beatles) | Jatkossa | Joe Muñoz | "You and I Both" (Jason Mraz) | Pudotettu | |
6 | Haeley Vaughn | "I Want to Hold Your Hand" (The Beatles) | Jatkossa | Tyler Grady | "American Woman" (The Guess Who) | Pudotettu | |
7 | Lacey Brown | "Landslide" (Fleetwood Mac) | Jatkossa | Lee DeWyze | "Chasing Cars" (Snow Patrol) | Jatkossa | |
8 | Michelle Delamor | "Fallin'" (Alicia Keys) | Jatkossa | John Park | "God Bless the Child" (Billie Holiday) | Jatkossa | |
9 | Didi Benami | "The Way I Am" (Ingrid Michaelson) | Jatkossa | Michael Lynche | "This Love" (Maroon 5) | Jatkossa | |
10 | Siobhan Magnus | "Wicked Game" (Chris Isaak) | Jatkossa | Alex Lambert | "Wonderful World" (James Morrison) | Jatkossa | |
11 | Crystal Bowersox | "Hand in My Pocket" (Alanis Morissette) | Jatkossa | Casey James | "Heaven" (Bryan Adams) | Jatkossa | |
12 | Katie Stevens | "Feeling Good" (Anthony Newley) | Jatkossa | Andrew Garcia | "Sugar, We're Goin Down" (Fall Out Boy) | Jatkossa |
Top 20 – Billboard Hot 100 -hitit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huomio: Naisten oli tarkoitus esiintyä ensimmäisenä, mutta Crystal Bowersoxin jouduttua sairaalaan 2. maaliskuuta diabeteksesta johtuvien komplikaatioiden vuoksi järjestystä vaihdettiin.[25]
Järjestys | Miehet | Naiset | |||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos | ||
1 | Michael Lynche | "It's a Man's Man's Man's World"(James Brown) | Jatkossa | Crystal Bowersox | "Long As I Can See the Light" (Creedence Clearwater Revival) | Jatkossa | |
2 | John Park | "Gravity" (John Mayer) | Pudotettu | Haeley Vaughn | "The Climb" (Miley Cyrus) | Pudotettu | |
3 | Casey James | "I Don't Want to Be" (Gavin DeGraw) | Jatkossa | Lacey Brown | "Kiss Me" (Sixpence None the Richer) | Jatkossa | |
4 | Alex Lambert | "Everybody Knows" (John Legend) | Jatkossa | Katie Stevens | Put Your Records On" (Corinne Bailey Rae) | Jatkossa | |
5 | Todrick Hall | "What's Love Got to Do with It" (Tina Turner) | Jatkossa | Didi Benami | "Lean on Me" (Bill Withers) | Jatkossa | |
6 | Jermaine Sellers | "What's Going On" (Marvin Gaye) | Pudotettu | Michelle Delamor | "With Arms Wide Open" (Creed) | Pudotettu | |
7 | Andrew Garcia | "You Give Me Something" (James Morrison) | Jatkossa | Lilly Scott | "A Change Is Gonna Come" (Sam Cooke) | Jatkossa | |
8 | Aaron Kelly | "My Girl" (The Temptations) | Jatkossa | Katelyn Epperly | "The Scientist" (Coldplay) | Jatkossa | |
9 | Tim Urban | "Come On Get Higher" (Matt Nathanson) | Jatkossa | Paige Miles | "Walk Away" (Kelly Clarkson) | Jatkossa | |
10 | Lee DeWyze | "Lips of an Angel" (Hinder) | Jatkossa | Siobhan Magnus | "Think" (Aretha Franklin) | Jatkossa |
Top 16 – Billboard Hot 100 Hitit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestys | Naiset | Miehet | |||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos | ||
1 | Katie Stevens | "Breakaway" (Kelly Clarkson) | Jatkossa | Lee DeWyze | "Fireflies" (Owl City) | Jatkossa | |
2 | Siobhan Magnus | "The House of the Rising Sun" (The Animals) | Jatkossa | Alex Lambert | "Trouble" (Ray LaMontagne) | Pudotettu | |
3 | Lacey Brown | "The Story" (Brandy Carlile) | Jatkossa | Tim Urban | "Hallelujah" (Leonard Cohen) | Jatkossa | |
4 | Katelyn Epperly | "I Feel the Earth Move" (Carole King) | Pudotettu | Andrew Garcia | "Genie in a Bottle" (Christina Aguilera) | Jatkossa | |
5 | Didi Benami | "Rhiannon" (Fleetwood Mac) | Jatkossa | Casey James | "You'll Think of Me" (Keith Urban) | Jatkossa | |
6 | Paige Miles | "Smile" (Nat King Cole) | Jatkossa | Aaron Kelly | "I'm Already There" (Lonestar) | Jatkossa | |
7 | Crystal Bowersox | "Give Me One Reason" (Tracy Chapman) | Jatkossa | Todrick Hall | "Somebody to Love" (Queen) | Pudotettu | |
8 | Lilly Scott | "I Fall to Pieces" (Patsy Cline) | Pudotettu | Michael Lynche | "This Woman's Work" (Kate Bush) | Jatkossa |
Finaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuten kahdeksannellakin kaudella, tuomarit saivat mahdollisuuden käyttää "pelastusta" ennen top 5-viikkoa. Tuomaristo käytti pelastuksen Michael Lyncheen viikolla 9.
Finalistit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Top 12 – The Rolling Stones
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestys | Kilpailija | Kappale | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Michael Lynche | "Miss You" | Jatkossa |
2 | Didi Benami | "Play with Fire" | Jatkossa |
3 | Casey James | "It's All Over Now" (alkuperäinen artisti: The Valentinos) | Jatkossa |
4 | Lacey Brown | "Ruby Tuesday" | Pudotettu |
5 | Andrew Garcia | "Gimme Shelter" | Jatkossa |
6 | Katie Stevens | "Wild Horses" | Jatkossa |
7 | Tim Urban | "Under My Thumb" | 3. huonoimman joukossa |
8 | Siobhan Magnus | "Paint It, Black" | Jatkossa |
9 | Lee DeWyze | "Beast of Burden" | Jatkossa |
10 | Paige Miles | "Honky Tonk Women" | 3. huonoimman joukossa |
11 | Aaron Kelly | "Angie" | Jatkossa |
12 | Crystal Bowersox | "You Can't Always Get What You Want" | Jatkossa |
Top 11 – Billboard Ykköshitit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Miley Cyrus
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Lee DeWyze | "The Letter" (The Box Tops) | Jatkossa |
2 | Paige Miles | "Against All Odds (Take a Look at Me Now)" (Phil Collins) | Pudotettu |
3 | Tim Urban | "Crazy Little Thing Called Love" (Queen) | 3. huonoimman joukossa |
4 | Aaron Kelly | "I Don't Want to Miss a Thing" (Aerosmith) | Jatkossa |
5 | Crystal Bowersox | "Me and Bobby McGee" (Roger Miller) | Jatkossa |
6 | Michael Lynche | "When a Man Loves a Woman" (Percy Sledge) | Jatkossa |
7 | Andrew Garcia | "I Heard It Through the Grapevine" (Marvin Gaye) | Jatkossa |
8 | Katie Stevens | "Big Girls Don't Cry" (Fergie) | 3. huonoimman joukossa |
9 | Casey James | "The Power of Love" (Huey Lewis and the News) | Jatkossa |
10 | Didi Benami | "You're No Good" (Betty Everett) | Jatkossa |
11 | Siobhan Magnus | "Superstition" (Stevie Wonder) | Jatkossa |
Top 10 – R&B/Soul
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Usher
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Siobhan Magnus | "Through the Fire" (Chaka Khan) | Jatkossa |
2 | Casey James | "Hold On, I'm A Comin'" (Sam & Dave) | Jatkossa |
3 | Michael Lynche | "Ready for Love" (India.Arie) | Jatkossa |
4 | Didi Benami | "What Becomes of the Brokenhearted" (Jimmy Ruffin) | Pudotettu |
5 | Tim Urban | "Sweet Love" (Anita Baker) | 3. huonoimman joukossa |
6 | Andrew Garcia | "Forever" (Chris Brown) | Jatkossa |
7 | Katie Stevens | "Chain of Fools" (Aretha Franklin) | 3. huonoimman joukossa |
8 | Lee DeWyze | "Treat Her Like a Lady" (Cornelius Brothers & Sister Rose) | Jatkossa |
9 | Crystal Bowersox | "Midnight Train to Georgia" (Cissy Houston) | Jatkossa |
10 | Aaron Kelly | "Ain't No Sunshine" (Bill Withers) | Jatkossa |
Top 9 (1. viikko) – Lennon/McCartney tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: -
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Aaron Kelly | "The Long and Winding Road" (The Beatles) | 3. huonoimman joukossa |
2 | Katie Stevens | "Let It Be" (The Beatles) | Jatkossa |
3 | Andrew Garcia | "Can't Buy Me Love" (The Beatles) | 3. huonoimman joukossa |
4 | Michael Lynche | "Eleanor Rigby" (The Beatles) | Pelastettu |
5 | Crystal Bowersox | "Come Together" (The Beatles) | Jatkossa |
6 | Tim Urban | "All My Loving" (The Beatles) | Jatkossa |
7 | Casey James | "Jealous Guy" (John Lennon) | Jatkossa |
8 | Siobhan Magnus | "Across the Universe" (The Beatles) | Jatkossa |
9 | Lee DeWyze | "Hey Jude" (The Beatles) | Jatkossa |
Top 9 (2. viikko) – Elvis Presley
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Adam Lambert
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Crystal Bowersox | "Saved" (Elvis Presley) | Jatkossa |
2 | Andrew Garcia | "Hound Dog" (Big Mama Thornton) | Pudotettu |
3 | Tim Urban | "Can't Help Falling in Love" (Elvis Presley) | Jatkossa |
4 | Lee DeWyze | "A Little Less Conversation" (Elvis Presley) | Jatkossa |
5 | Aaron Kelly | "Blue Suede Shoes" (Carl Perkins) | Jatkossa |
6 | Siobhan Magnus | "Suspicious Minds" (Elvis Presley) | Jatkossa |
7 | Michael Lynche | "In the Ghetto" (Elvis Presley) | Jatkossa |
8 | Katie Stevens | "Baby, What You Want Me to Do" (Jimmy Reed) | Pudotettu |
9 | Casey James | "Lawdy Miss Clawdy" (Lloyd Price) | Jatkossa |
Top 7 – Lauluja joissa on sanoma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Alicia Keys
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Casey James | "Don't Stop" (Fleetwood Mac) | 3. huonoimman joukossa |
2 | Lee DeWyze | "The Boxer" (Simon & Garfunkel) | Jatkossa |
3 | Tim Urban | "Better Days" (Goo Goo Dolls) | Pudotettu |
4 | Aaron Kelly | "I Believe I Can Fly" (R. Kelly) | 3. huonoimman joukossa |
5 | Siobhan Magnus | "When You Believe" (Mariah Carey & Whitney Houston) | Jatkossa |
6 | Michael Lynche | "Hero" (Chad Kroeger feat. Josey Scott) | Jatkossa |
7 | Crystal Bowersox | "People Get Ready" (The Impressions) | Jatkossa |
Top 6 – Shania Twain
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Shania Twain
Järjestys | Kilpailija | Kappale | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Lee DeWyze | "You're Still the One" | Jatkossa |
2 | Michael Lynche | "It Only Hurts When I'm Breathing" | 3. huonoimman joukossa |
3 | Casey James | "Don't!" | 3. huonoimman joukossa |
4 | Crystal Bowersox | "No One Needs to Know" | Jatkossa |
5 | Aaron Kelly | "You've Got a Way" | Jatkossa |
6 | Siobhan Magnus | "Any Man of Mine" | Pudotettu |
Top 5 – Frank Sinatra
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Harry Connick, Jr.
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Aaron Kelly | "Fly Me to the Moon" (Kaye Ballard) | Pudotettu |
2 | Casey James | "Blue Skies" (Ben Selvin) | Jatkossa |
3 | Crystal Bowersox | "Summer Wind" (Wayne Newton) | Jatkossa |
4 | Michael Lynche | "The Way You Look Tonight" (Fred Astaire) | 2. huonoimman joukossa |
5 | Lee DeWyze | "That's Life" (Frank Sinatra) | Jatkossa |
Top 4 – Lauluja elokuvista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaaja: Jamie Foxx[28]
Jokainen kilpailija lauloi soolon sekä dueton toisen kilpailijan kanssa.
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) — Elokuvasta | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Lee DeWyze | "Kiss from a Rose" (Seal) — Batman Forever | Jatkossa |
2 | Michael Lynche | "Will You Be There" (Michael Jackson) — Free Willy – Pelastakaa Willy | Pudotettu |
Duetto | Crystal Bowersox & Lee DeWyze | "Falling Slowly" (Glen Hansard & Markéta Irglová) — Once | - |
3 | Casey James | "Mrs. Robinson" (Simon & Garfunkel) — Miehuuskoe | Jatkossa |
4 | Crystal Bowersox | "I'm Alright" (Kenny Loggins) — Latvasta laho | Jatkossa |
Duetto | Casey James & Michael Lynche | "Have You Ever Really Loved a Woman?" (Bryan Adams) — Don Juan DeMarco | - |
Top 3 – Tuomareiden valinta ja kilpailijoiden valinta [29]
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti)— Tuomari | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Casey James | "OK, It's Alright with Me" (Eric Hutchinson) | Pudotettu |
2 | Crystal Bowersox | "Come to My Window" (Melissa Etheridge) | Jatkossa |
3 | Lee DeWyze | "Simple Man" (Lynyrd Skynyrd) | Jatkossa |
4 | Casey James | "Daughters" (John Mayer) — Randy Jackson & Kara DioGuardi | Pudotettu |
5 | Crystal Bowersox | "Maybe I'm Amazed" (Paul McCartney) — Ellen DeGeneres | Jatkossa |
6 | Lee DeWyze | "Hallelujah" (Leonard Cohen) — Simon Cowell | Jatkossa |
Finaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Molemmat kilpailijat lauloivat kolme kappaletta.
Järjestys | Kilpailija | Kappale (alkuperäinen artisti) | Tulos |
---|---|---|---|
1 | Lee DeWyze | "The Boxer" (Simon & Garfunkel) | Voittaja |
2 | Crystal Bowersox | "Me and Bobby McGee" (Roger Miller) | 2. sija |
3 | Lee DeWyze | "Everybody Hurts" (R.E.M.) | Voittaja |
4 | Crystal Bowersox | "Black Velvet" (Alannah Myles) | 2. sija |
5 | Lee DeWyze | "Beautiful Day" (U2) | Voittaja |
6 | Crystal Bowersox | "Up to the Mountain" (Patty Griffin) | 2. sija |
Pudotuslista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Top 24 | Top 12 | Voittaja |
Jatkossa | Ensimmäinen jatkossa (kolmesta huonoimmasta) | Toinen jatkossa (kolmesta huonoimmasta) | Pudotettu | Tuomareiden pelastus |
Taso: | Semifinaalit | Finaalit | ||||||||||||||
Viikko: | 2/25 | 3/4 | 3/11 | 3/17 | 3/24 | 3/31 | 4/7[n 1] | 4/14[n 2] | 4/21 | 4/28 | 5/5 | 5/12 | 5/19 | 5/26 | ||
Sija | Kilpailija | Tulokset | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Lee DeWyze | Voittaja | ||||||||||||||
2 | Crystal Bowersox | 2. sija | ||||||||||||||
3 | Casey James | 3. huonoimman joukossa | 3. huonoimman joukossa | Pudotettu | ||||||||||||
4 | Michael Lynche | Pelastettu | 3. huonoimman joukossa | 2. huonoimman joukossa | Pudotettu | |||||||||||
5 | Aaron Kelly | 3. huonoimman joukossa | 3. huonoimman joukossa | Pudotettu | ||||||||||||
6 | Siobhan Magnus | Pudotettu | ||||||||||||||
7 | Tim Urban | 3. huonoimman joukossa | 3. huonoimman joukossa | 3. huonoimman joukossa | Pudotettu | |||||||||||
8 - 9 | Katie Stevens | 3. huonoimman joukossa | 3. huonoimman joukossa | Pudotettu | ||||||||||||
Andrew Garcia | 3. huonoimman joukossa | |||||||||||||||
10 | Didi Benami | Pudotettu | ||||||||||||||
11 | Paige Miles | 3. huonoimman joukossa | Pudotettu | |||||||||||||
12 | Lacey Brown | Pudotettu | ||||||||||||||
13-16 | Lilly Scott | Pudotettu | ||||||||||||||
Alex Lambert | ||||||||||||||||
Todrick Hall | ||||||||||||||||
Katelyn Epperly | ||||||||||||||||
17-20 | Haeley Vaughn | Pudotettu | ||||||||||||||
Michelle Delamor | ||||||||||||||||
Jermaine Sellers | ||||||||||||||||
John Park | ||||||||||||||||
21-24 | Tyler Grady | Pudotettu | ||||||||||||||
Joe Muñoz | ||||||||||||||||
Ashley Rodriguez | ||||||||||||||||
Janell Wheeler |
Ryhmäkappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Top 24: "American Boy" by Estelle
- Top 20: "I Gotta Feeling" by Black Eyed Peas
- Top 16: "Haven't Met You Yet" by Michael Bublé
- Top 12: -
- Top 11: "Wake Me Up Before You Go-Go" by Wham!
- Top 10: -
- Top 9 (Osa 1): Lennon/McCartney medley ("Here, There and Everywhere" / "Got to Get You into My Life" / "The Fool on the Hill" / "All You Need Is Love" / "She Loves You" / "The End" - The Beatles)
- Top 9 (Osa 2): Elvis Presley medley ("Teddy Bear" / "Burning Love" / "Return to Sender" / "Viva Las Vegas" - Elvis Presley)
- Top 7: "Keeping the Dream Alive"[30] (Top 12 esitti kappaleen Idol Gives Back-jaksossa)
- Top 6: -
- Top 5:
- Frank Sinatra medley ("The Lady Is a Tramp" / "It Was a Very Good Year" / "I've Got the World on a Strin" / "Night and Day" - Frank Sinatra)
- Harry Connick, Jr. medley ("We Are in Love" / "Come by Me" / "Hear Me in the Harmony" - Harry Connick, Jr.)
- Top 4: -
- Top 3: -
- Finaali:
- Top 12 feat. Alice Cooper: "School's Out" - Alice Cooper
- Siobhan Magnus ja Aaron Kelly feat. Barry Gibb ja Robin Gibb: "How Deep Is Your Love" - Bee Gees
- Michael Lynche feat. Michael McDonald: "Takin' It to the Streets" - The Doobie Brothers
- Top 6 Tytöt feat. Christina Aguilera: "Beautiful" / "Fighter"
- Top 6 Pojat feat. Daryl Hall ja John Oates: "I Can't Go for That (No Can Do)", "Maneater", "You Make My Dreams" - Hall & Oates
- Crystal Bowersox feat. Alanis Morissette: "Ironic" / "You Oughta Know" - Alanis Morissette
- Casey James feat. Bret Michaels: "Every Rose Has Its Thorn" - Poison
- Lee DeWyze feat. Chicago: "Does Anybody Really Know What Time It Is?", "If You Leave Me Now" ja "25 or 6 to 4" - Chicago
- Top 12 feat. Janet Jackson: "Again" - Janet Jackson
- Lee DeWyze ja Crystal Bowersox feat. Joe Cocker: "With a Little Help from My Friends" - The Beatles
Tuloslähetys esitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viikko | Esiintyjä(t) | Kappale | Hot 100 -reaktio | Hot Digital Songs -reaktio | Esiintymistyyppi | Huomioita |
---|---|---|---|---|---|---|
Top 24 | Allison Iraheta | "Scars" | ei listalle | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Kris Allen | "Let It Be" | 63 (debut) | ei ilmoitettu | live-esitys | [n 3] | |
Top 20 | Danny Gokey | "My Best Days Are Ahead of Me" | 82 (debut) | 63 (debut) | live-esitys | |
Top 16 | Matt Giraud ja Scott MacIntyre | "Tell Her About It" | ei julkaistu | - | live-esitys | |
Top 12 | David Cook | "Jumpin' Jack Flash" | ei listalle | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Orianthi | "According to You" | 19(-1) | 23(+9) | live-esitys | ||
Kesha feat. 3OH!3 | "Blah Blah Blah" | 15(+1) | 10(-1) | aikaisemmin äänitetty esitys | ||
Top 11 | Miley Cyrus | "When I Look at You" | 25(+33) | 12(+19) | live-esitys | |
Joe Jonas ja Demi Lovato | "Make a Wave" | putosi listalta | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Top 10 | Ruben Studdard | "Don't Make 'Em Like U No More" | ei listalle | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Usher ja will.i.am | "OMG" | 14 (debut) | 7 (debut) | aikaisemmin äänitetty esitys | ||
Diddy-Dirty Money | "Hello Good Morning" | 34 (debut) | 17 (debut) | live-esitys | ||
Top 9 (Viikko 1) |
Jason Derülo | "In My Head" ("Whatcha Say" intro) | 5(+4) | 6(+5) | live-esitys | |
David Archuleta | "Imagine" | ei julkaistu | - | live-esitys | ||
Rihanna ja Nuno Bettencourt | "Rockstar 101" | ei listalle | ei listalle | aikaisemmin äänitetty esitys | ||
Top 9 (Viikko 2) |
Brooke White ja Justin Gaston | "If I Can Dream" | ei listalle | ei listalle | live-esitys | |
Adam Lambert | "Whataya Want from Me" | 10(+13) | 8(+21) | live-esitys | ||
Top 7 | Alicia Keys | "Un-Thinkable (I'm Ready)" "Empire State of Mind (Part II) Broken Down" |
58(+25) | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Black Eyed Peas | "Rock That Body" | ei listalle | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Carrie Underwood | "Change" | ei listalle | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Elton John | "Your Song" | ei julkaistu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Mary J. Blige (feat. Randy Jackson, Orianthi, Travis Barker, Steve Vai ja muut) | "Stairway to Heaven" | ei julkaistu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Top 6 | Rascal Flatts | "Unstoppable" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Sons of Sylvia | "Love Left to Lose" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | aikaisemmin äänitetty esitys | ||
Lady Antebellum | "Need You Now" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | aikaisemmin äänitetty esitys | ||
Shakira & Rascal Flatts | "Gypsy" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Top 5 | Lady Gaga | "Bad Romance" / "Alejandro" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | aikaisemmin äänitetty esitys | [31] |
Harry Connick, Jr. | "And I Love Her" | Ei julkaistu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Top 4 | Fantasia | "Bittersweet" | Ei julkaistu | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Daughtry | "September" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | [32] | |
Bon Jovi | "Superman Tonight" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | Llve-esitys | ||
Top 3 | Travis Garland | "Believe" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | [33] |
Justin Bieber | "U Smile" / "Baby" | 38 | 24(+3) | aikaisemmin äänitetty esitys | ||
Finaali | Will Young | "Leave Right Now"[n 4] | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | |
Alice Cooper | "School's Out" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Kris Allen | "The Truth" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Dane Cook | "Simon Said" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Christina Aguilera | "You Lost Me" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Carrie Underwood | "Undo It" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Larry Platt feat. William Hung | "Pants on the Ground" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
American Idol[n 5] | "Together We Are One" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys | ||
Janet Jackson | "Again"/"Nothing" / "Nasty" | ei ilmoitettu | ei ilmoitettu | live-esitys |
- ↑ Koska tuomarit pelastivat Michael Lynchen, Top 9 pysyi koskemattomana vielä toisen viikon.
- ↑ Kaksi huonointa pudotettiin 14. huhtikuuta. Kolmanneksi huonointa ei koskaan paljastettu, vaikka Seacrest sanoikin, ettei aikaisemmin pelastettu Michael Lynche ollut kolmen huonoimman joukossa.
- ↑ Kris Allenin versio kappaleesta "Let It Be" on saatavilla iTunesissa ja sen kaikki tuotto menee Haitin hyväksi.
- ↑ Will Young esiintyi esityslähetyksen lopuksi 25. toukokuuta 2010.
- ↑ Ryhmä, joka lauloi Delta Goodremin kappaleen "Together We Are One" sisälsi useita aikaisempia American Idol kilpailijoita, mukaan lukien voittajat Kelly Clarkson, Ruben Studdard, Fantasia Barrino, Carrie Underwood, Jordin Sparks, Taylor Hicks ja Kris Allen.
Kiistanaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chris Golightly
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chris Golightly valittiin alun perin yhdeksi semifinalisteista. Raporttien mukaan Chris diskattiin 17. helmikuuta 2010, vanhentuneen sopimuksen vuoksi. Sopimus oli vanhentunut kun top 24 alettiin kuvata, mutta hänet diskattiin silti. Myöhemmin Chrisin korvasi Tim Urban.[34]
Ryan Seacrestin Twitter-viesti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lacey Brownin pudotus aiheutti riitaa kun Ryan Seacrest twiittasi tulokset ennen kuin pudotuslähetys oli lähettetty itärannikolla.[35] Tämä aiheutti vihaa fanien keskuudessa ja twiittauksen vuoksi pudotuslähetyksellä saattoi olla vähemmän katsojia kuin yleensä.[36][37]
Kritisismi Ryan Seacrestia kohtaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seacrestia on kritisoitu The Wrapissa ja MSNBC Entertainmentissa "tuomareiden kommenttien kritisoinnista" ja aggressiivisemmaksi muuttumisesta.[38][39]
Siobhan Magnusin putoaminen kisasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siobhan Magnusin putoaminen kisasta aiheutti kuohuntaa tuomareiden ja sarjan fanien joukossa. Kuohunta vain kasvoi kun selvisi, ettei Facebookissa esillä ollut äänestysnumero ollutkaan oikea Magnusin numero, vaan Aaron Kellyn.[40][41] Eräät kommentaattorit spekuloivat, että puhelinnumeroiden sekaannus johti Magnusin putoamiseen. Magnusin fanit aloittivat kampanjan tuodakseen Magnusin takaisin kisaan. Esille tuli myös salaliittoteorioita, joiden mukaan Magnus ei olisikaan ollut vähiten äänestetty, sillä tämä ei ollut ollut kertaakaan kolmen huonoimman joukossa.[42]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: käännettävä tekstejä suomeksi, viitemallineita fi-wikin tyylin mukaisiksi ja mallineet niihin missä ei ole |
- ↑ Kate Stanhope: Fox Lines Up Midseason Premieres TVGuide.com.
- ↑ Kaszor, Daniel: Ellen Degeneres new permanent judge on American Idol 10.11.2009. National Post. Arkistoitu 9.6.2010. Viitattu 10.11.2009.
- ↑ Mitchell, Wendy: 'Idol Gives Back' will return to 'American Idol' on April 21 6.10.2009. EW.com. Arkistoitu 5.1.2010. Viitattu 21.1.2010.
- ↑ 'American Idol' season 9: 24 semifinalists, no 'Wild Card' round, and a February 23 voting kickoff 22.12.2009. EW.com. Arkistoitu 14.1.2010. Viitattu 2.1.2010.
- ↑ Elber, Lynn, AP Television Writer: Cowell says he's leaving 'Idol' for 'X Factor' Yahoo! TV. Viitattu 21.1.2010.
- ↑ Wyatt, Edward: Abdul Walks Off Television’s Biggest Stage. The New York Times, August 5, 2009. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b "American Idol": Shania Twain will be the next guest judge. EW.com. Arkistoitu elokuu 21, 2009. Viitattu August 17, 2009.
- ↑ Mary J. Blige to Be a Guest Judge on American Idol August 14, 2009. People.com. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ Neil Patrick Harris signs on to guest judge 'American Idol' August 25, 2009. LA Times. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ American Idol's Next Guest Judge Revealed August 27, 2009. People. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ Ausiello, Michael: Press Tour Diary: Katy Perry, Posh Spice to (temporarily) replace Abdul on 'Idol' August 6, 2009. EW.com. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ Ellen DeGeneres Joins American Idol as Fourth Judge September 9, 2009. Americanidol.com. Arkistoitu maaliskuu 9, 2010. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ Daniel Kreps: Simon Cowell Near New Deal to Stay On “Idol,” Import “X Factor” : Rolling Stone : Rock and Roll Daily Rolling Stone. Arkistoitu tammikuu 5, 2010. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ Season 9 Auditions - American Idol News June 3, 2009. Americanidol.com. Arkistoitu toukokuu 26, 2010. Viitattu January 21, 2010.
- ↑ Victoria becomes Idol judge. BBC News, August 13, 2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu August 19, 2009. Arkistoitu elokuu 17, 2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ 'So why did you turn down the Spice Girls?': Victoria Beckham grills Simon Cowell as she joins American Idol The Daily Mail. Viitattu August 19, 2009.
- ↑ Posh lands a fat £3m pay deal for American Idol The Daily Mail. Viitattu August 19, 2009.
- ↑ Release says Boston; arena is actually in Foxborough.
- ↑ Release says Los Angeles; arena is actually in Pasadena. Though its part of Los Angeles metropolitan area.
- ↑ Release says Dallas; arena is actually in Arlington. Though its part of Dallas metropolitan area.
- ↑ Golden Ticket Interviews (Arkistoitu – Internet Archive) American Idol
- ↑ Payne, Bob: "American Idol" hopeful from Seattle didn't make it to Hollywood afterall February 8, 2010. The Seattle Times. Viitattu February 10, 2010.
- ↑ TOP 24 CONTESTANTS American Idol. Arkistoitu 22 helmikuu 2010. Viitattu 10 March 2010.
- ↑ Byrne, Katie: 'American Idol' Reveals New Exit Song: 'Leave Right Now' 25 February 2010. MTV. Arkistoitu 4 maaliskuu 2010. Viitattu 28 April 2010.
- ↑ Crystal Bowersox could be a game-time decision tonight USA Today, March 3, 2010
- ↑ Although the American Idol website lists Siobhan Magnus' hometown as Cape Cod, Massachusetts. Siobhan is specifically from Marstons Mills, Massachusetts, a village in the town of Barnstable, Massachusetts within Cape Cod, Massachusetts. 'American Idol' worship at Barnstable High March 13, 2010. CapeCodOnline.com. Viitattu March 16, 2010.
- ↑ Get To Know Lee DeWyze Americanidol.com. Arkistoitu maaliskuu 24, 2010. Viitattu March 16, 2010.
- ↑ Allie: American Idol 9 Top 4 – Songs of the Cinema. The New York Times, August 5, 2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu toukokuu 8, 2010. Arkistoitu toukokuu 27, 2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ New York Times Idol Tracker: Top 3 song choices revealed!
- ↑ http://www.youtube.com/watch?gl=US&client=mv-google&hl=en&v=mjanp1Ajhzg
- ↑ Reiher, Andrea: 'American Idol': Lada Gaga's S&M wonderland of 'Alejandro' April 29, 2010. Zap2it. Viitattu April 29, 2010.
- ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.billboard.com/news/exclusive-perez-hilton-protege-travis-garland-1004090854.story#/news/exclusive-perez-hilton-protege-travis-garland-1004090854.story=Exclusive
- ↑ Kaufman, Gil: Chris Golightly Disqualified From 'American Idol' Top 24 February 18, 2010. MTV. Arkistoitu maaliskuu 25, 2010. Viitattu February 8, 2010.
- ↑ Ryan Seacrest spoiler ignites Twitter revolt March 18, 2010 The Los Angeles Times.
- ↑ 'Idol' suffers historic ratings low after Seacrest spoils it (Arkistoitu – Internet Archive) March 18, 2010 The Washington Post
- ↑ 'American Idol': Ryan Seacrest spoils results show on Twitter (Arkistoitu – Internet Archive) March 18, 2010 Entertainment Weekly
- ↑ http://www.msnbc.msn.com/id/36449260/ns/entertainment-reality_tv/
- ↑ http://www.msnbc.msn.com/id/36599777/ns/entertainment-reality_tv/
- ↑ Siobhan Magnus wrong number led to vote off? Gather.com May 01, 2010 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Siobhan Magnus on Facebook
- ↑ Siobhan Magnus fans launch petition to get back on American Idol. Beatweek Magazine April 29, 2010
Kaudet: |
1. kausi · 2. kausi · 3. kausi · 4. kausi · 5. kausi · 6. kausi · 7. kausi · 8. kausi · 9. kausi · 10. kausi · 11. kausi |
---|---|
Juontajat: |
Ryan Seacrest · Brian Dunkleman (2002) |
Tuomarit: |
Randy Jackson · Paula Abdul (2002–2009) · Simon Cowell (2002–2010) · Kara DioGuardi (2009–2010) · Ellen DeGeneres (2010) · Jennifer Lopez (2011–) · Steven Tyler (2011–) |
Voittajat: |
Kelly Clarkson · Ruben Studdard · Fantasia Barrino · Carrie Underwood · Taylor Hicks · Jordin Sparks · David Cook · Kris Allen · Lee DeWyze · Scotty McCreery |
Voittajakappaleet: |
"A Moment Like This" · "Flying Without Wings" · "I Believe" · "Inside Your Heaven" · "Do I Make You Proud" · "This Is My Now" · "The Time of My Life" · "No Boundaries" · "Beautiful Day" · "I Love You This Big" |