Tyttöjen synttärit on onnellisesti takana ja voi miten hauska päivä siitä tulikaan. Kaiken kruunasi vielä se, että taisi olla kesän ensimmäinen melkeinpä hellepäivä ja ulkona voitiin olla kesämekoissa ihan aamusta asti. Postauksen lopusta näette muutaman kuvan siitä, mikä hieman sekoitti meidän hienoja kattaus ja koristelu ajatuksia ( unohdin varmasti puolet koristeista ) sillä nuo suloisuudet veivät kyllä kaikkien huomion, myös minun ;)
Koska ilma oli aivan ihana katoimme pitkät pöydät ulos paviljonkiin. Tytöt olivat toivoneet Hello Kitty teemaa ja sitä toki saivatkin, mutta täytyy kyllä myöntää, että kun piha on täynnä porukkaa, jotka odottivat jäätelokakkua ja muita herkkuja ei hienoille ja stailatuille kattauskuville valitettavasti ollut aikaa. Joten rennosti mentiin, mutta kaikilla oli kivaa ja kakut herkullisia, joten sehän on pääasia ;)
Jäätelökakun tein niin, että irtopohjakakkuvuoan pohjalle tuli murskattuja suklaahippu keksejä voihin sekoitettuna ja sen päälle kerros vanilja jäätelöä. Sitten vaahtokarkkeja, kinuskikastiketta ja toinen kerros suklaajäätelöä. Sitten vielä murskattuja Daim muruja sekä kinuskikastiketta ja lopuksi kerros vaniljajäätelöa. Koko kakku pakasteeseen ja juuri ennen tarjoilua vielä sulatettua suklaata sen pinnalle.
Huippu hyvää!
Vadelma-Daim kakun ohjetta kokeiltu Uusi-Kuu blogin ohjeen mukaan, tosin meillä mukana vielä tuoreita mansikoita pakastevadelmien lisäksi.
Ja tässä nämä suloisuudet, jotka ovat jo sulattaneet kaikkien sydämet! Saanko esitellä, Nöpö ja Töpö ( saattavat esiintyä jatkossa blogissa useammankin kerran ). Pupuilla on hieno häkki pihalla nyt kesäksi, mutta olemme niitä välillä ottaneet sisälläkin käymään. Omenat olivat kuulemma suurta herkkua, joten sitä toki tarjottiin synttäripäivän kunniaksi.
Iloista ja kesäistä viikkoa kaikille!