Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut on vanhin kansainvälinen pikaluistelun kilpailu. Yleisluistelussa neljän matkan (miehillä 500, 1 500, 5 000 ja 10 000 metrin, naisilla 500, 1 500, 3 000 ja 5 000 metrin) yhteispisteet ratkaisevat lopputulokset.[1]
Vuosina 1889–1892 kilpailut olivat epävirallisia, ja vuodesta 1893 lähtien kilpailut on järjestänyt Kansainvälinen luisteluliitto (ISU). Vuosina 1915–1921 eikä 1940–1946 ei kilpailuja järjestetty maailmansotien takia. Tuolloin ainoastaan miehet kilpailivat maailmanmestaruuksista. Naisten maailmanmestaruuksista on kilpailtu vuodesta 1933 lähtien. Vuodesta 1996 lähtien naisten ja miesten kilpailut on käyty samalla paikkakunnalla. 1961GöteborginUllevilla miehet kilpailivat ensimmäistä kertaa 400 metriä pitkällä tekojääradalla.
Ensimmäisissä MM-kisoissa vuonna 1889 luisteltiin puolen mailin (805 m), mailin (1 609 m) ja kahden mailin (3 219 m) matkat. Vuosina 1890–1892 kilpailtiin neljällä matkalla: puoli mailia, maili, kaksi mailia ja viisi mailia (8 047 m). Kilpailujen alkuvuosina tuli mestariksi päästäkseen voittaa kolme matkaa, eikä kakkos- ja kolmossijoja laskettu. Tämän vuoksi useina vuosina jäi mestari ratkaisematta. Ensimmäiset viralliset kilpailut järjestettiin vuonna 1893, jolloin otettiin käyttöön vielä nykyisinkin käytössä oleva järjestelmä. Kilpailumatkat ovat 500, 1 500, 5 000 ja 10 000 metriä, ja kunkin matkan 500 metrin keskiajat lasketaan yhteen. Kilpailut käydään kahdessa tai kolmessa päivässä ja matkat luistellaan järjestyksessä lyhimmästä pisimpään.
Vuosina 1933–1935 kilpailtiin 500, 1 000 ja 1 500 metrin matkoilla. Vuosina 1936–1955 luisteltiin neljä matkaa: 500, 1 000, 3 000 ja 5 000 metriä. Vuosina 1956–1982 luisteltiin 500, 1 000, 1 500 ja 3 000 metrin matkoilla. 1983 otettiin käyttöön nykyisinkin käytössä olevat neljä matkaa: 500, 1 500, 3 000 ja 5 000 metriä. Voittaja on ratkaistu alusta asti kunkin matkan 500 metrin keskiaikojen yhteisajan perusteella.
