William Gilbert
| William Gilbert | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. toukokuuta 1544 Colchester, Essex, Englanti |
| Kuollut | 10. joulukuuta 1603 Lontoo tai Colchester, Englanti |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | St John's College |
| Tutkimusalue | Fysiikka, lääketiede |
| Tunnetut työt | Ensimmäisiä magnetismia ja sähköä tutkinut tieteilijä |
William Gilbert (tai Gilberd; 1544–1603)[1] oli englantilainen fyysikko ja lääkäri, joka tutki sähköä ja magnetismia. Hän esitti ensimmäisenä teorian Maan magneettikentästä.[2]
Hänen elämäntyönsä oli 18 vuoden magnetismin alalla suoritettujen kokeiden tuloksena syntynyt teos De Magnete, jossa hän käsitteli laajalti magneettisia ilmiöitä. Gilbert kehitti myös lukuisia menetelmiä tuottaa ja voimistaa sähköä.[2]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gilbert syntyi Englannin Colchesterissa Lontoon lähellä vuonna 1544. Hän ryhtyi opiskelemaan matematiikkaa vuonna 1550 ja hänestä tuli lääketieteellisen koulun matematiikan opettaja vuonna 1564. Gilbert valmistui Cambridgen yliopistosta lääkäriksi vuonna 1569. Lääketieteen ohella hän teki kokeita kemian, sekä magnetismin ja sähkön alalla. Hänestä tuli Royal College of Physiciansin johtaja, ja vuonna 1600 hänestä tuli kuningatar Elisabet I:n hovilääkäri. Toimi ei kestänyt kauan, sillä kuningatar kuoli maaliskuussa vuonna 1603. William Gilbert kuoli itse saman vuoden marraskuussa ruttoepidemian aikana.[2][3][1]
Tieteellinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gilbert käytti aikansa pohtimalla ja tutkimalla fysikaalisia kysymyksiä ja kirjoittamalla kuuluisan kirjansa De Magnete, joka julkaistiin vuonna 1600. Teos oli 18 vuoden työn tulos. De Magnete oli tärkeä teos tieteellisten menetelmien kehityksen kannalta, ja siitä saivat vaikutteita muun muassa Galileo Galilei ja Johannes Kepler.[2][4]
Kuusiosaisen teoksen ensimmäinen osa käsitteli yleistä tietoa magnetismista ja loput viisi osaa käsittelivät magnetismin aiheuttamia ilmiöitä; vetovoimaa, kompassineulan suuntautumista, deklinaatiota, inklinaatiota ja kiertoliikettä.[2]
Teoksessaan Gilbert esitti teorian, jonka mukaan kompassin neula osoittaa pohjoiseen, koska Maa itse on magneettinen.[4] Hän tutki myös hankaussähköä ja otti ensimmäisenä käyttöön sähköä tarkoittavan termin electricitas, joka juontuu kreikan sanasta electron eli meripihka ja josta monien kielien sähköä tarkoittavat sanat johtuvat. Hänen kokeensa osoittivat, että meripihkan lisäksi monet muutkin aineet kuten lasi, timantti, kovettuneet hartsit, rikki ja sinettilakka tulivat hankaamalla sähköisiksi eli niihin latautuu staattista sähköä, esimerkiksi metallit sitä vastoin eivät.[5]
Gilbert esitti, että sähkö ja magnetismi olivat eri asioita, eikä niillä ollut toistensa kanssa tekemistä. Tämän tiedon osoitti kuitenkin Hans Christian Ørsted vääräksi kaksisataa vuotta myöhemmin.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b William Gilbert Britannica Encyclopedia. Viitattu 24.11.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Lindell, Ismo: Sähkön pitkä historia, s. 28–39. ("Gilbert") Helsinki: Otatieto, 2009. ISBN 978-951-672-358-0
- ↑ William Gilbert (1544–1603) BBC. Viitattu 24.11.2007. (englanniksi)
- ↑ a b Satu Hassi, Jukka Hatakka, Heimo Saarikko, Jukka Valjakka: Lukion fysiikka , Sähkö ja magnetismi 1, s. 142. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-20143-X
- ↑ Lukion fysiikka, Sähkö ja magnetismi 1, s. 16
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
