Varallisuusvero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Varallisuusvero, aikaisemmin omaisuusvero, oli Suomessa vero, jota maksettiin varallisuuden perusteella vuoteen 2005 asti. Varallisuusvero otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1919 annetulla tilapäisellä lailla. Vuonna 1920 säädettiin ensimmäinen pysyvä laki tulo- ja omaisuusverosta. Omaisuusveron nimi muutettiin varallisuusveroksi 1974 verolakeja uudistettaessa.

Varallisuusvero otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1919 annetulla tilapäisellä lailla. Vuonna 1920 säädettiin ensimmäinen pysyvä laki tulo- ja omaisuusverosta.[1] Omaisuusvero oli progressiivinen vero, jonka verokanta vaihteli aluksi yleensä 0,5 ja 2,5 prosentin välillä, tosin vuonna 1919 korkein veroprosentti oli 6.[2]

Omaisuusveron nimi muutettiin varallisuusveroksi 1974 verolakeja uudistettaessa.[3] Omaisuusvero-nimitystä pidettiin harhaanjohtavana, sillä vero kohdistui ”myös muuhun varallisuuteen kuin omaisuuteen”. Omaisuus-sanan katsottiin tarkoittavan lähinnä erityisiä omaisuusesineitä tai -lajeja, kun taas sana varallisuus kohdistui kokonaisomaisuuteen tai nettovarallisuuteen.[1]

Omaisuusvero oli Suomen itsenäisyyden alkuaikoina valtiontaloudellisesti merkittävä vero. Suuri osa tuotosta saatiin osakeyhtiöiltä. Veron merkitys kuitenkin väheni vuosikymmenten kuluessa. Vaikka kansalaisten varallisuus kasvoi, varallisuusveron tuotto hiipui. Varallisuusverotusta uudistettiin ja vero poistettiin osakeyhtiöiltä 1960-luvulla, mistä alkoi varallisuusveron ”alamäki”. Vähitellen veroa lievennettiin. Epäyhtenäiseksi, vuotavaksi ja veropohjaan nähden merkityksettömäksi kuvattu varallisuusvero oli voimassa vuoden 2005 loppuun saakka.[2]

Varallisuusveroa kannettiin sen loppuaikoina noin 100 miljoonaa euroa vuodessa.[4]

vuosi 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005
milj. € 49 59 78 143 136 116 105 119 130 85

Peruste ja määrä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varallisuusveroa oli maksettava Suomessa olevasta ja säädetyn varallisuuden alarajan ylittävästä varallisuudesta kuten kiinteistöistä, rakennuksista, osakkeista sekä liikkeeseen ja ammattiin kuuluvasta omaisuudesta. Suomessa asuneet maksoivat sitä myös obligaatioista, debentuureista ja muista joukkovelkakirjoista, mutta ulkomailla asuvia, rajoitetusti verovelvollisia, varallisuusvero ei tällaisten varojen osalta koskenut.[5]

Verotettavan varallisuuden alaraja ja veroprosentti säädettiin yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Viimeksi, vuonna 2005, luonnolliset henkilöt maksoivat varallisuusveroa 80 euroa, jos henkilön ns. käypää arvoa alemmalla verotusarvolla laskettuna varallisuus oli 250 000 euroa, sekä tämän rajan ylittäneestä varallisuuden osasta 0,8 prosenttia. Verovelvolliset yhteisöt maksoivat varallisuusveroa yhden prosentin varallisuudestaan.[6]

Varallisuusveroa kannettiin siitä riippumatta, oliko omaisuudesta saatu tuloa vai ei. Alun perin oli katsottu, että varallisuusvero oli sopiva tapa verottaa niin kutsuttua vakautettua tuloa (pääomatuloa) ankarammin kuin muuta tuloa. Perusteluna oli, että vakautettu tulo kertyi omasta toiminnasta ja työkyvystä riippumatta, kun taas palkkatulo jäi saamatta, jos esim. sairauden vuoksi menetti työnsä ja palkkansa. Näin sillä, joka sai tuottoja pääomasta, katsottiin olevan parempi veronmaksukyky. Vakautetun ja muun tulon välinen ero kuitenkin kaventui sosiaaliturvan kehittymisen myötä, kun sairaus tai työkyvyttömyys ei enää välttämättä merkinnyt tulojen menettämistä. Varallisuusveron ongelmaksi nähtiin tuottamattoman tai huonosti tuottavan omaisuuden verottaminen. Maatalousmaa ja osuus perheyhtiöstä olivat eräitä esimerkkejä tällaisesta omaisuudesta. Huonosti tuottava omaisuus pyrittiin ottamaan huomioon mm. käyttämällä alhaisia verotusarvoja.[7]

Varallisuusveron katsottiin soveltuvan tasoittamaan tulojen ja varallisuuden jakaantumisen epätasaisuuksia. Verotusta pohtineen komitean (1961) mukaan varallisuusvero soveltui tähän paremmin kuin jyrkästi progressiivinen tulovero. Tulovero vaikeuttaisi uusien varallisuuksien muodostumista ja hidastaisi säätykiertoa. Varallisuusveron (vakautetun tulon verottamisen) haitaksi puolestaan nähtiin, että se ohjasi ihmisiä kuluttamaan eikä säästämään. Varallisuusvero saattoi myös olla epätasapuolinen, koska veroa ei peritty palkansaajalle kertyneestä eläkeoikeudesta mutta se perittiin niiltä, jotka olivat hankkineet vastaavan turvan säästämällä.[1]

Varallisuusvero lakkautettiin vuoden 2006 alusta. Veron tuotto kertyi pääosin kiinteistöistä ja osakkeista. Vero kohdistui varallisuuden määrään sen tuotosta riippumatta. Hallituksen esityksessä veron poistamista perusteltiin sillä, että osinkotulojen verotuksessa oli siirrytty yhdenkertaisesta osittaiseen kahdenkertaiseen verotukseen. Vasemmiston ehto varallisuusverosta luopumiselle oli paluu kahdenkertaiseen osinkojen verotukseen eli luopuminen avoir fiscalista[8].

Hallitus piti tarkoituksenmukaisena verottaa omistuksen sijasta omaisuuden tuottoa (osinkoa). Veropohjaa pidettiin aukollisena. Monet merkittävätkin varallisuuden muodot, esimerkiksi pankkitalletukset ja eläkevakuutukset, jäivät varallisuusverotuksen ulkopuolelle. Verosuunnittelu oli tavanomaista; verollisia sijoituksia muutettiin verottomiksi vuodenvaihteen ajaksi. Hallitus pitikin varallisuusveron kohdentumista osin sattumanvaraisena.[9] Kun varallisuusvero haluttiin poistaa osakevarallisuudelta, jäljelle olisi jäänyt lähinnä kiinteistövarallisuuden verottaminen. Koska kiinteistöjä verotettiin jo kiinteistöverolla, ei jäänyt syytä ylläpitää kahta erilaista veromuotoa kiinteistöille.[2]

Poisto oli poliittisesti kiistanalainen. Vero poistettiin, sillä vuonna 2004 Raimo Sailaksen vetämien työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä Vanhasen I hallitus oli tehnyt lupauksen työnantajille asiasta – asiaa ei kuitenkaan sovittu kolmikantaisesti[10]. Muun muassa silloinen vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on väittänyt valtiosihteeri Raimo Sailaksen ujuttaneen varallisuusveron poiston vuoden 2005 TUPO-sopimukseen, ollen monille TUPO-pöydässä istuneille ”täydellinen yllätys”.[11] Varallisuusveron poistamisen pohjustus oli aloitettu Sailaksen johtamassa ministeriössä tosin jo vuonna 2003.

Hallituksen esityksen mukaan vuonna 2003 varallisuusveroa maksoi 40 000 verovelvollista. Veron poistoa vastustaneiden kahden vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan poistosta hyötyivät Suomen rikkaimmat, joita oli muutamia kymmeniä tuhansia.[10]

Hallituksen esityksessä valtion verotappion vuotuiseksi määräksi arvioitiin 70 milj. €. Hallitus ei arvioinut poistolla olevan mainittavaa vaikutusta valtion tai kuntien verotulojen määrään.[12]

Varallisuusveron poisto 1.1.2006 alkaen merkitsi varallisuustietojen julkisuuden poistamista, sillä varallisuustiedot muuttuivat verotuksen poistamisen myötä ei-julkisiksi. Varallisuustiedot ovat sen jälkeen puuttuneet myös julkisista tilastoista. Vaikutuksia arvioitiin valtiovarainministeriön tekemässä hallituksen esityksessä osin virheellisesti. Mm. valtiovarainministeriön laskema valtion verotappion määrä osoittautui alimitoitetuksi todellisuuteen nähden. Helsingin Sanomat julkaisi kevättalvella 2006, varallisuusveron poiston tultua voimaan, laskelman, jonka mukaan jo kaksikymmentä (20) veronpoistosta eniten hyötynyttä tahoa hyötyi v. 2006 veronpoistosta 115 miljoonaa euroa, kun verovapautettuja lukumääräisesti oli n. 40.000. Virhettä voidaan pitää merkittävänä. Varallisuuden muuttumista ei-julkiseksi ei osattu ennakoida myöskään sakkojen määräytymisen suhteen.

Verotettava varallisuus ja varallisuusvero vaikuttivat myös päiväsakon määrään.[13] Päiväsakon laissa määrätyt määräysperusteet piti jälkikäteen muuttaa, koska laissa säädettyä varallisuuden päiväsakon määrää korottavaa vaikutusta ei varallisuustietojen puuttumisen vuoksi voitu enää käytännössä toteuttaa sakkorangaistuksissa.lähde?

Varallisuusvero kansainvälisesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varallisuusvero on veromuoto, josta useat maat ovat viime vuosikymmeninä luopuneet. Itävalta luopui varallisuusverosta vuonna 1994, Tanska ja Saksa vuonna 1997 ja Alankomaat vuonna 2001. Saksassa verosta jouduttiin luopumaan maan perustuslakituomioistuimen katsottua varallisuuden verotuksen olevan ristiriidassa perustuslain kanssa.[13] Yhdysvalloissa varallisuusvero on osavaltiokohtaisena valtaosassa voimassa.

Ruotsista varallisuusvero poistettiin 2007.[14] Espanja luopui varallisuusverosta vuonna 2008 mutta päätti palauttaa sen tilapäisesti vuosiksi 2012 ja 2013.[15] Ranskassa Emmanuel Macron poisti varallisuusveron tultuaan presidentiksi 2017.[16]

  1. a b c Verolakikomitea: Verolakikomitean mietintö. Helsinki: Valtion julkaisutoimisto, 1961. Komiteanmietintö N:o 4, 1961
  2. a b c Linnakangas, Esko: Historiallinen verokirja (pdf) (ISBN 978-952-93-4711-7) helsinki.fi. 2014. Helsinki. Viitattu 7.2.2015.
  3. Laki tulo- ja varallisuusverosta (1043/1974), 69 §, jossa kumottavien säädösten joukossa mainitaan aikaisempi tulo- ja omaisuusverolaki (myöskään tämä vuoden 1974 laki ei ole enää voimassa, mutta löytyy yhä Finlexin Säädökset alkuperäisinä -osasta, jossa on myös useita kumottuja lakeja
  4. Tilastotietoja veroista vuodelta 2005 (Taulukko 18) Valtiovarainministeriö. Viitattu 30.12.2015.[vanhentunut linkki]
  5. Varallisuusverolaki (1537/1992), 2 ja 3 § (ei enää voimassa, mutta löytyy yhä Finlexin "säädökset alkuperäisinä" -osiosta).
  6. Vuoden 2004 varallisuusveroasteikkolaki (727/2004)
  7. Edward Andersson: Tulo- ja varallisuusverolaki. Förlagsbolaget JUDEX Kustannusyhtiö, Helsinki 1975, s. 320–324
  8. http://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/230990-tarpeeton-ja-vahingollinen-verouudistus (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain kumoamisesta ja laiksi varojen arvostamisesta verotuksessa sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi 2. Nykytilan arviointi
  10. a b Valtiovarainvaliokunnan mietintö 44/2005 vp (Vastalause 1:n loppuosa) 8. joulukuuta 2005. Eduskunta.
  11. Siimes, Suvi-Anne: (10.12.) Hutun keittoa ja lahjasäkkejä 10.12.2004. Viitattu 20.10.2011.
  12. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain kumoamisesta ja laiksi varojen arvostamisesta verotuksessa sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi Sivut 5, 18
  13. a b Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain kumoamisesta ja laiksi varojen arvostamisesta verotuksessa sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi Sivu 11.
  14. Jyrki Hara: Veroparatiisimiljoonat virtaavat takaisin Ruotsiin Yle. Viitattu 11.5.2019.
  15. Esko Linnakangas & Leila Juanto: Verojen Historia – Synty, kehitys, kuolema, ylösnousemus, reinkarnaatio, s. 52. Open Access -teos, 2016. ISBN 978-952-93-7778-7
  16. Näkökulma: Ranska on maa, jota ei voi uudistaa Iltalehti. Viitattu 11.5.2019.