Värekarva
Värekarva eli cilium (monikko cilia) on solun pinnalla oleva karvamainen rakenne, jonka tehtävä on yleensä joko liikuttaa nestettä solun pinnalla tai liikuttaa itse solua nesteessä. Esimerkiksi ihmisen hengitysteissä värekarvat liikuttavat limaa kohti nielua.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värekarvat ovat ohuita, liikkuvia ulokkeita, joita ympäröi solukalvo. Niitä on suuri joukko solua kohden.[1] Värekarvat ovat halkaisijaltaan noin 0,25 μm. Karvan poikkileikkaus paljastaa yhdeksän kehässä olevaa mikrotubulusparia. Kehän sisäpuolelle on asettuneena vielä kaksi yksittäistä mikrotubulusta.[2] Tällainen 9 + 2 -järjestys on tunnusomaista melkein kaikille eukaryoottisille värekarvoille ja flagelloille, aina yksisoluisten eliöiden karvoista niihin, joita löytyy ihmiseltä.[3] Ripset tai siimat (flagellat) ovat tavallista pitempiä värekarvoja, joita kussakin solussa on yleensä vain muutamia.[1]
Tehtävät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värekarvojen päätehtävä on liikuttaa nestettä solun pinnalla tai liikuttaa itse solua nesteessä. Värekarvat tuottavat aaltomaista liikettä, johon ne saavat energiansa mikrotubuluksista ja ATP:sta.[3][4] Värekarvan liike on seurausta sen ytimen taipumisesta, jonka aiheuttavat ytimen mikrotubulukset liukuessaan toisiaan vasten. Mikrotubuluksiin on liittyneenä useita proteiineja. Näistä tärkein on dyneiini-tyyppinen moottoriproteiini.[5] Proteiini katalysoi ATP:n hajoamista ja saa näin vapautuneella energialla aikaan mikrotubulusparien liukumista. Tästä on siis lopputuloksena värekarvan taipuminen. Jotkut yksisoluiset eukaryootit käyttävät värekarvoja myös ruokahiukkasten keräämiseen. Ihmisillä puolestaan värekarvoja on hengitysteiden lisäksi mm. naisilla munatorven seinämässä. Siellä ne tuottavat virtauksen, joka helpottaa munasolujen liikkumista munatorvea pitkin.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Mikko Niemi, L. Kalevi Korhonen: ”8”, Uusi solubiologia. Weilin+Göös, 1984. ISBN 951-35-3246-1
- ↑ Värekarvojen synnynnäiset toimintahäiriöt lapsilla Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 2011. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 4.1.2024.
- ↑ a b c Bruce Alberts, Dennis Bray, Karen Hopkin, Alexander Johnson, Julian Lewis, Martin Raff, Keith Roberts, Peter Walter: ”17”, Essential Cell Biology. Garland science, 2004. ISBN 081533480X
- ↑ Christopher C. Widnell, Karl H. Pfenninger,: ”8”, Essential Cell Biology. Baltimore : Williams & Wilkins, 1990. ISBN 0-68309-051-8
- ↑ Jyrki Heino, Matti Vuento: ”2”, Biokemian ja solubiologian perusteet, s. 63. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32563-6