Stojan Protić

Stojan Protić

Stojan Protić (28. tammikuuta 1857 Kruševac – 28. lokakuuta 1923 Belgrad) oli serbialainen poliitikko ja toimittaja, joka toimi Jugoslavian pääministerinä vuosina 1918–1919 ja 1920. Hän kuului Radikaalipuolueeseen.

Protić opiskeli historiaa ja kielitiedettä Belgradin yliopistossa, työskenteli lyhyen aikaa virkamiehenä ja ryhtyi sen jälkeen Radikaalipuoluetta tukeneen Samouprava-sanomalehden toimittajaksi. Vuodesta 1884 hän oli Odjek (”kaiku”) -nimisen lehden päätoimittaja ja kannatti voimakkaasti Serbian perustuslain uudistamista. Protić valittiin vuonna 1887 parlamenttiin ja hän toimi vuoden 1889 perustuslainuudistusta valmistelleen komitean sihteerinä. Vuonna 1894 hän perusti Delo-kuukausilehden. Entistä kuningas Milania vastaan heinäkuussa 1899 tehdyn murhayrityksen jälkeen Radikaalipuolueen johtajia vainottiin, ja Protić tuomittiin salaliitosta syytettynä 20 vuodeksi pakkotyöhön. Hänet kuitenkin armahdettiin jo seuraavana vuonna ja valittiin 1901 takaisin parlamenttiin.

Vuodesta 1903 Protić oli yksi Radikaalipuolueen johtajista Nikola Pašićin ja Lazar Pacun ohella. Hän toimi vuosien 1903–1918 välillä useasti Serbian sisäministerinä sekä kerran valtiovarainministerinä. Vuoden 1914 heinäkuun kriisin aikana Protić luonnosteli pääministeri Pašićin toimeksiannosta Serbian vastauksen Itävalta-Unkarin uhkavaatimukseen. Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuoden 1918 lopussa perustettiin Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta (sittemmin Jugoslavia), Protić nimitettiin sen pääministeriksi. Hän kokosi hallituksensa eri kansallisuuksien edustajista. Hän toimi pääministerinä joulukuusta 1918 elokuuhun 1919 sekä uudelleen helmikuusta toukokuuhun 1920. Vuosina 1920–1921 Protić toimi perustuslakia säätävästä kansalliskokouksesta vastanneena ministerinä. Toisin kuin Pašić ja pääosa Radikaalipuolueesta, hän ei kannattanut tiukkaa keskusvaltaisuutta, mutta hänen näkemyksensä eivät toteutuneet vuonna 1921 hyväksytyssä perustuslaissa. Tämän seurauksena Protić erosi puolueestaan, perusti uuden Radikal-nimisen lehden äänenkannattajakseen ja yritti vuoden 1923 vaaleissa parlamenttiin itsenäisenä radikaalina.