Sortavalan seminaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sortavalan seminaari oli vuosina 1880–1944 Sortavalassa toiminut opettajainvalmistuslaitos, joka koulutti opettajia erityisesti Karjalaan. Se jatkoi Itä-Suomen seminaarina, josta opettajakoulutus siirtyi Joensuun korkeakouluun, sittemmin Joensuun yliopistoon. Nykyisin sen koulutusperinteitä jatkaa Itä-Suomen yliopisto. Sortavalan seminaari oli vaikutusalueensa sivistystyön keskus.

Seminaarin perustaminen ja vuodet 1880–1917

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sortavalan seminaarirakennuksia
Sortavalan seminaarirakennuksia. Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike, tuottaja 1900–1929. Museovirasto-Musketti

Vuosien 1877–1878 valtiopäivillä säädyt päättivät perustaa suomenkielisen opettajaseminaarin Sortavalaan. Taustalla oli halu torjua Laatokan Karjalan venäläistäminen.[1][2] Raja-Karjalan kansakoululaitos oli vasta kehittymässä, ja seminaarin yhtenä tavoitteena olikin kouluttaa suomenkielisiä opettajia ortodoksiväestön tarpeisiin.[3] Nähtiin myös tärkeäksi parantaa Pietarin suomalaisten koulutusmahdollisuuksia.[4] Edellytykset seminaarin perustamiselle tarjosivat valtioneuvos Herman Hallonblad ja hänen puolisonsa Elisabeth o.s. Siitoinen. He lahjoittivat seminaarin sijoituspaikaksi Kymölän tilan, johon kuului Siitoisen kansakoulu peltoineen ja metsineen, ja alkupääomaksi 200 000 kultamarkkaa. Kaksoisseminaaria (erilliset osastot mies- ja naisopiskelijoille), jossa oli myös sisäoppilaitos[5] kutsuttiin tuolloin Kymölän seminaariksi. Avajaisissa 20. lokakuuta 1880 oli läsnä mm. vihkiäispuheen pitänyt ylitarkastaja Uno Cygnaeus,[6] joka oli voimakkaasti puolustanut kansankielisen oppilaitoksen perustamista, tosin Savonlinnaan[7][8]

Sortavalan seminaari vakiintui oppilaitoksen nimeksi vuodesta 1881 Karl Oskar Hynénin johtajakaudella. Ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin kokenut koulumies pastori FM Claes Molander ja johtajattareksi Augusta Emilia Bergman, joka oli valmistunut Jyväskylän seminaarista ja toiminut useita vuosia Viipurin kansakouluissa.[9] Miesluokalla aloitti 27 ja naisluokalla 30 oppilasta.[9] Ensimmäisenä suomen kielen opettajana aloitti Jenny Ingman vuonna 1882, josta myöhemmin tuli Sortavalan diakonissalaitoksen johtaja.[10] Harjoituskoulut opetusharjoittelua varten erikseen pojille ja tytöille aloittivat toimintansa syksyllä 1882.[11] Seminaarin yhteyteen perustettiin vuonna 1883 lastenseimi ja lastentarha naisoppilaiden pätevöittämiseksi lastenhoidon opetukseen. Seimi toimi vuoteen 1893 ja tarha vuoteen 1900, jonka jälkeen niistä muodostettiin harjoituskoulujen kaksi alinta luokkaa.[12] Seminaarin kirjasto alkoi kartuttaa kirjakokoelmaansa Jyväskylän seminaarilta saamansa arvokkaan lahjoituskokoelman pohjalta.[13]

Seminaarin laaja puutarha, puisto ja suuri maatila metsineen tarjosivat mahdollisuuden käytännönläheiseen puutarhaopetukseen.[14] Sortavalan seminaarin puutarha toimi esikuvana ja opinto- ja tutustumiskohteena koko Laatokan Karjalalle. Puutarhaopetus laajeni myöhemmin maatalousopetukseksi.[15] Toisella sortokaudella seminaaria yritettiin lakkauttaa, ja vuonna 1907 johtajaksi valittu Aadolf Oskar Relander karkotettiin Siperiaan syksyllä 1916, mistä hän pääsi palaamaan vasta keväällä Venäjän vallankumouksen jälkeen.[16]Erotetuksi joutui poliittisesti vaarallisena pidetyn ainekirjoitusaiheen vuoksi myös suomen kielen opettaja Natalia Piispanen, joka palasi työhönsä vuonna 1905 suurlakon jälkeen.[17]

Vuodet 1917–1945

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luonnontieteilijä K. H. Hällström (myöh. Pankakoski), joka toimi Sortavalan seminaarin luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina ja viimeisenä rehtorina saniaisten (struthiopteris) keskellä
Luonnontieteilijä K. H. Hällström (myöh. Pankakoski), joka toimi Sortavalan seminaarin luonnonhistorian ja maantiedon lehtorina ja viimeisenä rehtorina saniaisten (struthiopteris) keskellä. Museovirasto-Musketti
Sortavalan seminaarin soittajat ja Iltakuoro. Museovirasto-Musketti
Sortavalan seminaarin soittajat ja Iltakuoro. Museovirasto-Musketti

Vuonna 1918 puolustuslaitos otti seminaarin tilat käyttöönsä, ja opiskelijat sijoitettiin Kajaanin, Rauman, Jyväskylän, Heinolan ja Raahen seminaareihin syksyyn 1920 saakka, jolloin toiminta pääsi jälleen käyntiin.[18]

Suomen itsenäistyminen tarjosi henkiset ja taloudelliset edellytykset seminaarin kehittymiselle pulavuosistakin huolimatta.[19] Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki velvoitti seminaarit valmistamaan enemmän opettajia kuin aikaisemmin.[20] Sortavalassakin lisättiin laajemman pohjakoulutuksensa tai työkokemuksensa takia lyhyemmässä ajassa valmistuvien niin sanottujen hospitanttien[21] kouluttamista useiden vuosien ajaksi.[22] Oppivelvollisuuslain tultua voimaan vuonna 1921 seminaarissa oli 11 luokkaa.[23] Vuoden 1922 seminaarikomitean mietintö antoi eväitä vakaan hallinnollisen ja pedagogisen järjestelmän luomiseen. Rehtori Kaarlo Saarialho, joka tämän tehtävän pääosin suoritti, johti myöhemmin seminaareja kouluhallituksesta käsin.[24]

Uusi suuri kivirakennus oli juuri valmistumaisillaan,[25] kun syksyllä 1939 seminaarin työ keskeytyi rakennusten joutuessa jälleen puolustusvoimien haltuun. Talvisodan pommituksissa osa seminaarin rakennuksista tuhoutui ja opiskelijat jouduttiin sijoittamaan sisämaan seminaareihin. Toiminta aloitettiin uudelleen syksyllä 1942, mutta kesällä 1944 seminaari evakuoitiin lopullisesti Sortavalasta Raumalle. Nimi muutettiin vuonna 1945 Itä-Suomen seminaariksi.[26]

Sortavalan seminaari ehti yli 60 toimintavuotensa aikana vuodesta 1880 alkaen kouluttaa lähes 3 000 opettajaa.[26][27]

Opetusohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sortavalan seminaarin, kuten muidenkin opettajaseminaarien opetussuunnitelman lähtökohtana olivat kansakoulun oppiaineet, joihin kuului runsaasti taito- ja taideaineita.[2][28][29][30] Niiden lisäksi alusta lähtien opetettiin myös kasvatusaineita, kuten kasvatus- ja opetusoppia sekä sielutiedettä.[28][31] Opetusohjelmassa niin seminaarissa kuin harjoituskouluissa seurattiin koti- ja ulkomaista pedagogista kehitystä.[32][33][24] Kaiken kaikkiaan seminaarin antaman opettajakoulutuksen on katsottu olleen ajankohtaan nähden korkeatasoista ja monipuolista[34] ja antaneen vankan pohjan paitsi viranhoitoon myös paikkakunnan kulttuuri- ja sivistyselämän kehittämiseen.[35][36] Pahimpana heikkoutena pidettiin vieraiden kielten puuttumista, johon historialliset syyt olivat johtaneet.[37][38]

Alkuvaiheessa seminaariopetusta ohjasivat Cygnaeuksen saksalaisesta ja sveitsiläisestä opettajakoulutuksesta omaksutut pedagogiset periaatteet, jotka korostivat havainnollisuutta,[39] tekemällä oppimista,[40] uskontokasvatusta, joka sisälsi eettisen, sosiaalisen sekä kansalaiskasvatuksen,[41][42][43] ja opettajaihannetta, johon kuului kutsumustietoisuus ja esikuvana toimiminen.[44][45] Harjoituskoulut opettajaharjoittelua varten olivat olennainen osa Cygneauksen seminaariohjelmaa[46] ja niitä kutsuttiin aluksi mallikouluiksi.[47][48] Harjoituskouluihin omaksuttiin 1900-luvun alussa Mikael Soinisen Suomen oloihin muokkaama herbart-zilleriläinen pedagogiikka.[12]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomeen rantautuneet uudet pedagogiset virtaukset, kuten sosiaalipedagogiikka, lapsikeskeisyys ja toiminnallisuuden periaate asettuivat vähitellen herbartilaisuuden rinnalle.[49][50][51]  Erityisesti Sortavalan seminaaria aina lakkautusuhan alle saakka rasittanut toinen sortokausi hidasti opetusohjelman uudistuksia,[52][19] mutta Suomen itsenäistyminen ja seminaarien muuttuminen jo vuonna 1916 viisivuotisiksi loi niille edellytykset.[23][53][19] Uutta viisivuotisen seminaarin opetussuunnitelmaa alettiin toteuttaa jo syksyllä 1917.[54]

Maailmansotien välisenä aikana, joka oli Sortavalan seminaarin kukoistuskautta, opetusmenetelmiä kehitettiin,[55] luonnontieteet saivat leijonanosan tunneista ja maatalous tuli uudeksi oppiaineeksi.[23]  Sortavalan seminaarissa matematiikan opettajana vuonna 1917 ollut,[56] Jyväskylän seminaarista Sortavalaan vuonna 1928 johtajaksi valittu Kaarlo Saarialho aloitti pedagogiikan uudistamisen ajan vaatimuksien mukaisiksi luonnontieteistä, joiden merkitystä suuret keksinnöt ja tekniikan voittokulku nopeasti lisäsivät[57][58] Luonnontieteiden lisäksi uusia lehtorinvirkoja perustettiin äidinkieleen ja matematiikkaan.[23] Koulukirjastonhoidon opetusta annettiin jo 1910-luvun loppuvuosina ja se vakiintui 1920-luvun loppuun mennessä.[59][60] Kotitalousopetus pääsi vauhtiin 1920-luvulla ensin naisopiskelijoille ja vuosikymmenen lopulla myös miehille.[61] 1930-luvun alussa opetusharjoittelua tehostettiin[62] mm. järjestämällä kiinteät ohjaustunnit ja yhteiset kuuntelutunnit pöytäkirjoineen.[63][64] Monipuoliset laboratoriotyöt nostettiin opetuksen keskiöön niin seminaarissa kuin harjoituskouluissa.[62] Tavoitteeksi omaksuttiin opiskelijan itsenäinen työskentely. Siihen ohjattiin esimerkiksi vuoden 1922 seminaarikomitean mietinnön ehdotuksiin sisältyvien yksilöllisten erityistöiden avulla,[65][66] jotka olivat tutkielmia tai muita ohjattuja tutkimustöitä[67] opiskelijan itsensä valitsemasta aiheesta.[68] Lapsipsykologian kehitys alkoi näkyä harjoituskoulujen toiminnassa.[69] Harjoituskouluissa opetusmenetelmien uudistaminen oppilaan omatoimisuutta kehittäviksi tarkoitti mm. työ- ja harjoituskirjojen[70] käyttöä eri oppiaineiden opetuksessa.[56] Harjoituskoulujen oppilaille myös perustettiin pieniä käsikirjastoja.[71] Taustalla vaikutti 1920-luvulla Suomessa tunnetuksi tullut eurooppalaisen työkoulun suuntaus, joka suosi oppilaskeskeisiä menetelmiä.[72][73][74][75] Seminaarin erityisesti internaatissa opiskelijoille suuntaaman ohjauksen tavoitteet,[34] joissa korostui uskonnollis-siveellisyys, isänmaallisuus, ahkera työ ja tunnollisuus, sitä vastoin nojautuivat pääasiallisesti vuoden 1886 säädöksiin,[76] ja ne muuttuivat vain vähän toiseen maailmansotaan mennessä.[77][78]

Seminaari järjesti opettajien täydennyskoulutuskursseja jo vuodesta 1909 lähtien.[79]

Opettajakunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sortavalan seminaarissa oli vakinainen opettajakunta joka loi oppilaitokselle sen omaleimaisen ilmeen.[80][81][82] Etenkin alkuaikoina seiminaarin vaikutus ulottui laajalti ympäristön henkiseen elämään.[83] Voidaan sanoa, että juuri seminaarin opettajat tekivät Sortavalasta Raja-Karjalan kulttuuri- ja sivistyselämän keskuksen.[84] He vaikuttivat vahvasti myös paikallishallinnossa.[85] Monet opettajat tulivat valtakunnallisesti tunnetuiksi.[86][80] oppikirjojen kirjoittajina,[87] kirjailijoina, tutkijoina ja yhteiskunnallisina ja kulttuurivaikuttajina.[88] Matematiikan lehtori Kaarlo Kustaa Samuli Suomalainen kirjoitti myös kaunokirjallisuutta ja asiaproosaa sekä käänsi mm. Jules Vernen teoksia.[89] Pitkäaikainen uskonnon lehtori Konrad Vaaranen laati kirkkohistorian oppikirjan[90][83] Ortodoksista uskontoa ja kirkkohistoriaa opettanut kirkkoherra Sergei Okulov siirtyi myöhemmin Aamun koitto -lehden päätoimittajaksi ja ortodoksisen pappisseminaarin johtajaksi.[91] Hänen seuraajansa Sergei Solntsev puolestaan julkaisi useita teoksia ortodoksisen kirkkohistorian alalta.[92]  Suomen ja ruotsin kielen lehtori Kosti Raitio toimi laajan oppikirjatuotantonsa ohella Laatokka-lehden päätoimittajana.[83] Myöhemmin kouluhallituksessa kouluneuvoksena toiminut rehtori Kaarlo Saarilaho laati lukuisia matematiikan ja fysiikan oppikirjoja. Seminaarin johtajana pitkän uran tehnyt Oskar Relander julkaisi oppikirjojen lisäksi tutkimuksia kansanrunouden alalta. Kaarlo Merikosken mittava tuotanto puolestaan käsitti yleisesti kansakouluissa käytettyjen[93] matematiikan (laskennon) oppikirjojen lisäksi Raja-Karjalaa kuvaavia historiallisia ja kaunokirjallisia teoksia sekä Grimmin satujen käännöksiä. Kasvatusaineiden opettaja Bruno Boxström kirjoitti arvostetun psykologian oppikirjan.[94] Hän toimi myös Sortavalan evankelisen seuran puheenjohtajana ja julkaisi kahta aikakauslehteä.[83] Voimistelunopettajaksi tulleen, mutta maantieteeseen ja historiaan suuntautuneen Oskar Hainarin monipuolinen elämäntyö oppikirjojen kirjoittajana, Karjalan ja Suomen keskiajan historian tutkijana, kansanvalistajana ja kansanedustajana sai laajalti arvostusta.[95] Myöhemmin mm. Taideteollisuuskeskuskoulussa ja kouluhallituksessa vaikuttanut kuvaamataidon ja käsityönopettaja Lilli Törnudd, joka kirjoitti useita alan oppikirjoja,[96][97] luetaan Suomalaisen taidekasvatuksen merkkihenkilöihin.

Poikien kuvaamataidon opettaja Lauri Hämäläinen tuli tunnetuksi myös ammattitaiteilijana öljyvärimaalausten, alttaritaulujen ja grafiikan tekijänä.[98][99] Aksel Rainio uudisti uskonnonopetusta soveltaen uskontopedagogiikan ja -psykologian uusia löytöjä ja kirjoitti teoksen Kristinuskon opetus (Otava 2. p. 1921).[100]

Ensimmäinen musiikinopettaja Nils Kiljander paitsi loi pohjan seminaarin korkeatasoiselle musiikinopetukselle,[101] myös johti Sortavalan musiikkielämää.[83] Hänen seuraajansa Mikael Nyberg sävelsi ja suomensi erityisesti hengellistä musiikkia.[102] Kansakoulun laulunopetuksen kehittäjänä tunnettu Vilho Siukonen julkaisi musiikin oppikirjoja ja laulukirjoja ja sävelsi erityisesti kuoroteoksia ja yksinlauluja.

Oppilaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaosa seminaarin oppilaista oli Kuopion ja Viipurin lääneistä[103] ja maaseudulta kotoisin.[104][105] Ikähaitari ulottui 17:stä 30 vuoteen, ja pohjakoulutus oli yleisimmin kansakoulu, joillakin sen lisäksi kansanopisto, ammattikoulu tai kiertokoulunopettajaseminaari.[106] Naisosastolle pyrki myös tyttökoulun käyneitä.[107] Myöhemmin seminaariin otettiin myös korkeamman pohjakoulutuksen suorittaneita kuten ylioppilaita tai työkokemusta saaneita pyrkijöitä ns. hospitanteiksi, jotka valmistuivat lyhyemmässä ajassa.[21] Koska seminaarin tarkoituksena oli kouluttaa opettajia myös ortodoksiväestöä varten, ortodoksiopiskelijoita otettiin joka vuosi.[108] Rajaseudun nuorten seminaariin pääsyä helpotettiin jakamalla ortodoksiopiskelijoille apurahoja.[109] Jo Vuoteen 1930 mennessä heitä olikin valmistunut tai saanut opettajapätevyyden lähes kaksisataa.[110] Seminaarin yhteydessä toiminut yksivuotinen kiertokoulunopettajain valmistuslaitos puolestaan koulutti saman määrän ortodoksiopettajia.[111] Seminaarin sisäoppilaitokseen, joka tarjosi täysihoidon, pääsi[112] asumaan vuosittain 90 oppilasta.[113]

Suurin osa opettajiksi valmistuneista asettui Karjalaan, noin viidesosa muualle maahan.[114] Opettajantyön lisäksi he vaikuttivat monilla kulttuuri- yhteiskunta- ja talouselämän aloilla.[115][103][116]

Seminaarin opiskelijoita kokoava yhdistystoiminta oli aktiivista. 1930-luvun puoliväliin mennessä siellä toimi toverikunnan piirissä kristillinen yhdistys, raittiusyhdistys, iltakuoro, voimistelu- ja urheiluseura Kunto, naisvoimisteluseura, suojeluskunta, Lotta Svärd, torvisoittokunta ja kirjallinen kerho, jonka sittemmin korvasi lausuntakerho.[117][118] Toverikunnan perinteitä vaalimaan perustettiin heti sotien jälkeen seminaarin siirryttyä pois Sortavalasta Kymölän kilta, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1994.[119][120][103] Kilta julkaisi useita Sortavalan seminaarin historiaa käsitteleviä teoksia mm. Iivar Kemppisen kirjoittaman Sortavalan seminaarin historian vuonna 1964. Killan toimesta Joensuuhun pystytettiin Tiedon lähteellä –muistomerkki[121] Sortavalan seminaarille.[122] Kilta perusti Karjalan luovutuksessa kotinsa menettäneille opettajille vanhainkodiksi Kymölä-kodin, joka toimi vuoteen 1967 saakka.[123][124]

Sortavalan seminaarin johtajat ja johtajattaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Johtajat

Claes Israel Joakim Molander 1880–1888

Karl Oskar Hynén (Hynninen) 1888–1897

Oskar Fredrik Borg 1897–1907

Karl Adolf Oskar Relander 1907–1928

Kaarlo Matias Saarialho 1928–1934

Karl Herman Hällström-Pankakoski 1934–1947

Johtajattaret

Augusta Emilia Bergman 1880–1903, 1904, 1907

Anni Charlotta Salmela (vuoteen 1906 Löfgren) 1904–1907

Maria Natalia Piispanen 1907–1926

Aino Ester Savolainen 1927–1931

Sirkku Aune Margareetta Pesonen-Lyytikäinen 1931–1933

Martta Helena Seppänen 1934–1947

[125]

Rehtorien osuus seminaarin hengen luomisessa on katsottu ratkaisevaksi, joskin heillä oli apunaan opettajakollegio.[126][127] Johtajattarien tehtävänä oli opetustyön ohella valvoa ja opastaa naisosaston ja internaatin naisopiskelijoita.[126]

Vaikka pääosa seminaarin tiloista rakennettiin Molanderin aikana, kaikkien rehtoreiden työnkuvaan kuului runsaasti lisärakentamiseen ja korjaus- ja kunnostushankkeisiin liittyviä tehtäviä.[128]

Poliittiset olot löivät voimakkaasti leimansa Sortavalan seminaarin[129] rehtorien hallintokausiin. Molanderin taustatukena seminaarin alkuvaiheissa oli vielä Cygnaeus, Hynénin johtama tasainen kehityskausi rakennus- ja korjaushankkeineen[130] päättyi ensimmäistä sortokautta edeltävissä tunnelmissa.[131]  Borgin kautta rasitti viranomaisten voimakas painostus,[132] joka jatkui suurlakon jälkeisen rauhallisemman jakson jälkeen Relanderin kaudella aina itsenäistymiseen saakka. Relander luotsasi seminaarin vuoden 1918 sodan ja oman Siperiaan karkotuksensa läpi uuteen kehitysvaiheeseen, jota Saarialho vuorostaan alkoi tarmokkaasti ohjata.[19][131] Luonnontutkijataustaisen[133] Pankakosken viimeisinä johtajavuosina seminaari joutui toisen maailmansodan jalkoihin.[76]

Seminaarissa vallitsi karjalainen henki kaikkien johtajien aikana. Rehtoreista merkittävimmin seminaarin karelianistisen aatemaailman muodostumiseen vaikutti kansallisia tieteitä (suomen kieli ja historia) opiskellut Oskar Relander.[134] Seminaarista valmistuneesta Iivo Härkösestä tuli tunnettu kirjailija ja karelianismin puolestapuhuja.[135] Seminaarin lehtorit perustivat Laatokka-lehden karjalaisuuden äänenkannattajaksi.[136]  ja suomen kielen lehtorit Konstantin Raitio, E. A. Hagfors ja Taavi Lehtinen kuuluivat toimituskuntaan.[137]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940: muistojulkaisu, toimittanut Iivo Härkönen, K. H. Pankakoski ja Väinö Seppä. Helsinki: Valistus, 1940, s. 19–20.
  2. ↑ a b Ajat muuttuvat: Sortavalan seminaarin perustamisen 100-vuotisjuhlakirja / toimituskunta: Urho Somerkivi, päätoim., Antti Henttonen, toimitussihteeri et al.; julk.: Kymölän kilta ry. Hki: Kymölän kilta, 1980, s. 11
  3. ↑ Kemppinen, Iivar: Sortavalan seminaarin historia Helsinki: Kymölän kilta, 1969, s. 118
  4. ↑ Laine, Antti. Itäinen yhteys: Sortavalan seminaari – Joensuun yliopisto kulttuurin vaalijana ja välittäjänä, s. 53, 56 Julkaisussa Saimaalta Kolille: Karjalan tutkimuslaitos 1971–1991. Joensuu: Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos, 1991. s. 49–66 951-708-004-2.
  5. ↑ Isosaari, Jussi. Seminaarista yhteiskuntaan: Sortavalan seminaarista vuosina 1884–1940 valmistuneet kansakoulunopettajat maamme kulttuuri-, yhteiskunta- ja talouselämän vaikuttajina. Hki: Kymölän kilta, 1989, s. 11
  6. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 11–18
  7. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 20–21
  8. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, toim. Aimo Lahti. Helsinki: Valistus, 1930, s. 18
  9. ↑ a b Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 30
  10. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 51
  11. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 37
  12. ↑ a b Kemppinen, s. 215
  13. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 41
  14. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 41–42.
  15. ↑ Kemppinen, s. 131
  16. ↑ Kemppinen, s. 170
  17. ↑ Hämynen & Itkonen, s 170
  18. ↑ Nurmi, Veli: Suomen kansakoulunopettajaseminaarien historia Helsinki: Opetusalan ammattijärjestö OAJ, 1995 ISBN 951-96615-2-2 s. 186
  19. ↑ a b c d Isosaari, s. 16
  20. ↑ Martti Kuikka: Vuosien 1917–18 murroksen vaikutus opettajankoulutukseen ja opettajakuvaan s. 6 Suomen kasvatushistoriallinen seura
  21. ↑ a b Kemppinen, s. 122
  22. ↑ Kemppinen, s. 222–223
  23. ↑ a b c d Kemppinen s. 168
  24. ↑ a b Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 88
  25. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 89
  26. ↑ a b Sivonen, Erkki A.: Sortavalan seminaarista Joensuun korkeakouluun. Opettajakoulutusta sata vuotta. Karjalan maa, 19.10.1980, s. 7.
  27. ↑ Henttonen, Antti. Sortavalan seminaari oli Karjalan korkeakoulu Julkaisussa Koulu kansakuntaa rakentamassa / kirjoittajat: Pauli Arola et al.. Helsinki: Suomen kouluhistoriallinen seura, 2005, s. 86–100 s. 99
  28. ↑ a b Nurmi, Veli: Maamme seminaarien varsinaisen opettajakoulutuksen synty ja kehittyminen viime vuosisadalla. 2, Didaktinen osa, Väitöskirja Jyväskylä: Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu: 1964, s. 8
  29. ↑ Kemppinen, s. 107–108, 213
  30. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 65
  31. ↑ Kemppinen, s. 107–108, 213.
  32. ↑ Kemppinen, s. 52, 173–174, 180–181
  33. ↑ Nurmi 2. 1964, s. 7
  34. ↑ a b Isosaari, s. 23
  35. ↑ Isosaari, s. 64
  36. ↑ Kuikka, s. 9 http://www.kasvhistseura.fi/dokumentit/1212150532_kuikka.pdf.pdf
  37. ↑ Kemppinen, s. 167–168
  38. ↑ Nurmi 1995, s. 163
  39. ↑ Kemppinen s. 69–70
  40. ↑ Nurmi, Veli:Maamme seminaarien varsinaisen opettajakoulutuksen synty ja kehittyminen viime vuosisadalla. 1 Väitöskirja Jyväskylä: Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu: 1964, s. 71
  41. ↑ Kemppinen, s. 72–73
  42. ↑ Isosaari, s. 19
  43. ↑ Nurmi 1. 1964, s. 67
  44. ↑ Nurmi 1., s. 68, 69
  45. ↑ Kemppinen, s. 71–72
  46. ↑ Nurmi 1., s. 44, 48, 50–51
  47. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 158
  48. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 214
  49. ↑ Nurmi 1995, s. 164, 189
  50. ↑ Halila, Aimo: Jyväskylän seminaarin historia, WSOY, 1963, s. 184
  51. ↑ Kemppinen s. 162
  52. ↑ Kemppinen, s. 65–66, 160–161, 164, 166
  53. ↑ Kemppinen, s. 166–167
  54. ↑ Nurmi 1995 s. 161–162
  55. ↑ Henttonen,s. 93
  56. ↑ a b Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 91
  57. ↑ Kemppinen, s. 173–174
  58. ↑ Halila 1963 s. 232, 234
  59. ↑ Nurmi, 1995 s. 189
  60. ↑ Kemppinen s. 212
  61. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 89
  62. ↑ a b Kemppinen s. 174
  63. ↑ Nurmi 1995, s. 194
  64. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 84–85
  65. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 84, 88.
  66. ↑ Nurmi 1995, s. 159, 164, 189
  67. ↑ Kuusimäki, Tauno: Seminaarinjohtajan muistelmia Julkaisussa Ajat muuttuvat. Sortavalan seminaarin perustamisen 100-vuotisjuhlakirja, Kymölän kilta, 1980, s. 31
  68. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940 s. 84
  69. ↑ Kemppilä s. 218
  70. ↑ Halila 1963 s. 143
  71. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 85
  72. ↑ Kuikka, Martti: Suomalaisen koulutuksen vaiheet, Otava 1993, s. 89
  73. ↑ Kemppinen, s. 162, 174
  74. ↑ Halila, Aimo: Suomen kansakoululaitoksen historia 4. Oppivelvollisuuskoulu vuosina 1921–1939, WSOY 1950, s. 130–134
  75. ↑ Bruhn, Karl: 1900-luvun pedagogisia virtauksia, Otava 1973 3. tark. p., s. 41–52
  76. ↑ a b Isosaari, s. 17
  77. ↑ Isosaari, s. 23, 25, 35
  78. ↑ Kuikka, s. 5 http://www.kasvhistseura.fi/dokumentit/1212150532_kuikka.pdf.pdf
  79. ↑ Kemppinen, s. 225
  80. ↑ a b Halila, Aimo: Sortavalan seminaarin maakunnallinen ja valtakunnallinen merkitys, s. 13 Julkaisussa Ajat muuttuvat : Sortavalan seminaarin perustamisen 100-vuotisjuhlakirja. Kymölän kilta, 1980.
  81. ↑ Kemppinen, s. 52
  82. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 38
  83. ↑ a b c d e Rasilainen, Toivo: Sortavalan seminaari - hyvien hankkeiden kehto. Karjala, 1970, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  84. ↑ Tapio Hämynen ja Hannu Itkonen. Sortavala: Muutosten ja muistojen kaupunki. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020, s. 170
  85. ↑ Hämynen & Itkonen, s. 93
  86. ↑ Halila 1980, s. 13–14
  87. ↑ Nurmi 1, s. 80
  88. ↑ Isosaari, s. 5
  89. ↑ Kemppinen s. 93–94
  90. ↑ Kemppinen, s. 75
  91. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 179–180
  92. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 180
  93. ↑ Kemppinen, s. 216
  94. ↑ Kemppinen, s. 83
  95. ↑ Kemppilä s. 99–103
  96. ↑ Kemppilä, s. 105–106
  97. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 203–204
  98. ↑ Kemppinen, s. 209
  99. ↑ Lauri Hämäläinen Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen taiteilijaseura. Viitattu 16.1.2018.
  100. ↑ Kemppinen s. 180–181
  101. ↑ Kemppilä s. 97
  102. ↑ Kemppilä, s. 99
  103. ↑ a b c Nurmi 1995, s. 193
  104. ↑ Kemppinen, s. 117–118
  105. ↑ Isosaari, s. 40
  106. ↑ Kemppinen, Iivar: Sortavalan seminaarin historia Helsinki : Kymölän kilta, 1969, s. 119–120
  107. ↑ Tapio Hämynen ja Hannu Itkonen. Sortavala: Muutosten ja muistojen kaupunki. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020, s.169
  108. ↑ Kemppinen, s. 118–119
  109. ↑ Isosaari, s. 15
  110. ↑ Sortavalan seminaari 1880–1930, s. 152
  111. ↑ Sortavalan seminaari 1880-1930, s. 157 
  112. ↑ Isosaari, s. 24
  113. ↑ Kemppinen, s. 137
  114. ↑ Halila 1980, s. 13
  115. ↑ Isosaari, s. 9
  116. ↑ Henttonen, s. 99–100
  117. ↑ Kemppinen, s. 88
  118. ↑ Nurmi 1995, s. 192–193
  119. ↑ Kemppinen s. 291
  120. ↑ Henttonen, Antti: Kymölän kilta Sortavalan seminaarin muiston vaalijana, s. 37. Julkaisussa Sortavalan seminaari 125, Joensuun yliopisto, 2005
  121. ↑ Sortavalan seminaarin muistomerkki 16.1.2018. Joensuun kaupunki.[vanhentunut linkki]
  122. ↑ Henttonen, Antti: Kymölän kilta Sortavalan seminaarin muiston vaalijana. Julkaisussa Sortavalan seminaari 125, Joensuun yliopisto, 2005, s. 36–37
  123. ↑ Kemppinen s. 293
  124. ↑ Kymöläkoti-säätiön arkisto narc.fi. 16.1.2018. Arkistoitu 16.1.2018.
  125. ↑ Kemppinen, s. 52–66, 168–178, 66–68, 178–179
  126. ↑ a b Kemppinen s. 68
  127. ↑ Isosaari, s. 14
  128. ↑ Nurmi, 1995, s. 112–113, 188–189
  129. ↑ Isosaari s. 22
  130. ↑ Kemppinen s. 58
  131. ↑ a b Sortavalan seminaari 1880–1940, s. 96
  132. ↑ Kemppinen s. 65
  133. ↑ Kemppinen, s. 175
  134. ↑ Laine, s. 54–55
  135. ↑ Laine, s. 55
  136. ↑ Laine, s. 53
  137. ↑ Kemppinen s. 86–87
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sortavalan_seminaari&oldid=21671690”