Silvio Berlusconi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Silvio Berlusconi
Berlusconi vuonna 2018.
Berlusconi vuonna 2018.
Italian pääministeri
8. toukokuuta 2008 – 16. marraskuuta 2011
Presidentti Giorgio Napolitano
Varapääministeri Gianni Letta
Edeltäjä Romano Prodi
Seuraaja Mario Monti
11. kesäkuuta 2001 – 17. toukokuuta 2006
Presidentti Carlo Azeglio Ciampi
Giorgio Napolitano
Varapääministeri Giulio Tremonti
Gianfranco Fini
Marco Follini
Edeltäjä Giuliano Amato
Seuraaja Romano Prodi
10. toukokuuta 1994 – 17. tammikuuta 1995
Presidentti Oscar Luigi Scalfaro
Varapääministeri Roberto Maroni
Edeltäjä Carlo Azeglio Ciampi
Seuraaja Lamberto Dini
Henkilötiedot
Syntynyt29. syyskuuta 1936
Milano, Italia
Kuollut12. kesäkuuta 2023 (86 vuotta)
Milano, Italia
Ammatti yrittäjä
poliitikko
liikemies
Puoliso Carla Dall'Oglio
(aviol. 1965–1985 ero)
Veronica Lario
(aviol. 1990–2014 ero)
Tiedot
Puolue Forza Italia (2013–2023)
Muut puolueet Vapauden kansa (2009–2013)
Forza Italia (1994–2008)
Uskonto Katolinen kirkko
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.silvioberlusconi.it

Silvio Berlusconi It-Silvio Berlusconi.ogg kuuntele ääntämys (ohje) (29. syyskuuta 1936 Milano, Italia – 12. kesäkuuta 2023 Milano, Italia[1]) oli italialainen poliitikko ja liikemies. Berlusconi oli Italian pääministeri vuosina 1994–1995, 2001–2006 ja 2008–2011. Vuonna 2019 hänet valittiin Euroopan parlamenttiin ja vuonna 2022 Italian senaattiin.

Berlusconi perusti vuonna 1993 oikeistolaisen Forza Italia -puolueen. Vuonna 2009 se yhdistyi hänen aloitteestaan keskusta-oikeistolaisten puolueiden kanssa Vapauden kansa -puolueeksi, jota Berlusconi johti. Marraskuussa 2013 Vapauden kansan toiminta siirrettiin uuteen Forza Italia -puolueeseen, joka oli myös Berlusconin johtama.[2]

Poliittisen toiminnan ohella Berlusconi oli Fininvest-yhtymän suuromistaja. Konserni omistaa muun muassa suuren osan Italian viestimistä, pankeista ja muusta yritysmaailmasta sekä osan jalkapallojoukkue AC Milanista. Forbes-talouslehden mukaan Berlusconi oli vuonna 2005 Italian rikkain ja koko maailman 25. rikkain henkilö yli kymmenen miljardin euron omaisuudellaan. Vuonna 2011 Berlusconin sijoitus Forbesin listalla oli pudonnut sijalle 118 ja hänen omaisuutensa 7,8 miljardiin dollariin.[3] Vuonna 2012 Berlusconi tuomittiin talousrikoksista vankeuteen.[4]

Koulutukseltaan Berlusconi oli oikeustieteen maisteri.[5]

Varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Berlusconin syntymäkoti Milanossa Via Volturno 34:ssä

Berlusconi syntyi Milanossa 29. syyskuuta 1936.[6] Hän kasvoi keskiluokkaisessa perheessä. Hänen isänsä Luigi työskenteli Banca Rasini -pankissa ja äitinsä oli aluksi kotona lasten kanssa, mutta meni myöhemmin töihin sihteeriksi Pirellin rengasyhtiöön. Berlusconin sisar Antonietta syntyi 1943 ja veli Paolo vuonna 1949.[7]

Perheen isä Luigi vastusti Italian fasistihallintoa ja joutui pakenemaan Milanosta Sveitsiin. Pian muu perhe joutui pakenemaan Milanosta maaseudulle liittoutuneiden aloitettua kaupungin suurpommitukset. Milanon tehtaissa valmistettiin sotatarvikkeita akselivalloille. Äidillä oli vaikeuksia perheen elättämisessä ja Silvio joutui tekemään töitä koulun jälkeen. Hän avusti maatiloja sadonkorjuussa.[8]

Rauhan palattua isä tuli maanpaosta ja perhe muutti takaisin Milanoon. Berlusconi laitettiin 11-vuotiaana katoliseen, Don Boscon salesiaanikouluun. Don Boscon kasvatusajattelu perustui kovaan kuriin, joukkueurheiluun ja klassisiin kieliin ja kirjallisuuteen. Klassisen kirjallisuuden tarinoiden ajateltiin kehittävän poikien moraalia. Salesiaanikoulu oli tyypillinen keskiluokkaisten poikien koulu, varakkaammat perheet laittoivat poikansa jesuiittakouluun.[9]

Salesiaanikoulussa Berlusconi ystävystyi Fedele Confalonierin kanssa. Ystävyydestä tuli elinikäinen ja Confalonieri on toiminut Berlusconin neuvonantajana, televisioyhtiön johtajana ja hänen holding-yhtiönsä Fininvestin puheenjohtajana.[10]

Sekä Confalonieri että Berlusconi harrastivat musiikkia. Saadakseen opiskelurahaa he perustivat yhtyeen joka esitti italialaisia iskelmiä, ranskankielisiä lauluja ja muotiin tulleita yhdysvaltalaisia sävelmiä. Alle 20-vuotiailla nuorilla miehillä oli kova kysyntä Milanon tanssiravintoloissa ja keikkoja oli myös yksityistilaisuuksissa.[11]

Berlusconi työskenteli nuoruudessaan laulajana risteilylaivoilla.

Berlusconi meni 20-vuotiaana opiskelurahaa saadakseen töihin risteilylaivalle. Hänet oli hyväksytty opiskelijaksi Milanon yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Työnä risteilylaivalla oli laulaa laivan yhtyeessä ja hoitaa kasinoa. Koska Berlusconi tuli toimeen matkustajien kanssa, hänet värvättiin johdattamaan kiertokävelyitä ja kertomaan nähtävyyksistä niissä kaupungeissa joihin laiva poikkesi. Useimmissa kaupungeissa Berlusconi kävi toimiessaan oppaana ensimmäistä kertaa. Palattuaan maihin hän työskenteli häävalokuvaajana sekä pölynimureiden ovelta ovelle myyjänä. Sekä laivatöissä että pölynimurimyyjänä tulivat esille Berlusconin luontaiset kyvyt tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kuunnella heitä ja solmia sitten kauppoja. Omasta mielestään hän oli "luontainen hurmuri".[12]

Kun Berlusconi oli laulajana Pariisin kabareessa, hänen isänsä tuli tapaamaan häntä huolestuneena. Hän vaati poikaansa lopettamaan laulamisen ja jatkamaan opintojaan. Poika totteli ja valmistui Milanon yliopistosta maisteriksi 25-vuotiaana vuonna 1961 korkeimmalla arvosanalla.[5][6][13]

Kiinteistöalalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun alussa Italia vaurastui nopeasti. Maahan alkoi muodostua uusi kuluttava keskiluokka. Milano oli uuden nousevan Italian keskus. Teollisuus tarvitsi paljon uutta työvoimaa ja maaseutu alkoi tyhjentyä nuorista aikuisista. Uudet kaupunkilaiset tarvitsivat paljon uusia asuntoja. He haaveilivat joko kerrostaloasunnosta tai pienestä omakotitalosta.[14]

Berlusconi siirtyi kiinteistöalalle heti valmistuttuaan Milanon yliopistosta 25-vuotiaana vuonna 1961, sillä hän aavisti Milanon kiinteistömarkkinoiden olevan tilaisuus tehdä rahaa. Hän perusti liikekumppaninsa Pietro Canalin kanssa kiinteistöyhtiön Cantieri Riuniti Milanesin. Canali suhtautui aluksi uuteen nuoreen ja tuntemattomaan liikekumppaniinsa epäillen ja ehdotti, että tämä saisi 5 % voitosta. Berlusconi osoitti heti taitonsa neuvottelijana ja voitto päätettiin jakaa puoliksi. Sopimuksen mukaan Berlusconi toimi myyntineuvottelijana sekä yhdyshenkilönä arkkitehdeille.[15]

Yhtiö otti pankkilainaa kaikkiaan 500 miljoonaa liiraa ja osti lähes korttelin laajuisen tontin Milanon keskustan länsipuolelta Via Alciatilta. Berlusconin isä nosti eläkesäästönsä, 30 miljoonaa liiraa ja sijoitti ne poikansa yritykseen. Yhtiö rakennutti tontille asuntoja ja Berlusconi ryhtyi itse myymään niitä. Hän joutui toimimaan myös maalarina, sisustajana ja puutarhurina sillä henkilöstökulut oli pakko pitää mahdollisimman pieninä. Milanossa oli tuolloin voimakas rakennusbuumi, ja Berlusconi sai myytyä tontilta satakunta asuntoa.[16]

Vuonna 1963 Berlusconi perusti yrityksen nimeltä Edilnord ja alkoi rakennuttaa Milanon pohjoiseen lähiöön Brugherioon 4 000–5 000 asukkaan pienoiskaupunkia. Kiinteistömarkkinat olivat romahtaneet, mutta Berlusconin onnistui myydä asunnot isolle roomalaiselle yritysjohtajien eläkerahastolle.[17]

Pietro Canali tuli Edilnordin vähemmistöosakkaaksi ja Banca Rasini tuli mukaan rahoittajaksi. Projektissa vallitsi monimutkainen ristiinomistusten verkosto, joissa Berlusconin sukulaisilla oli toimitusjohtajuuksia erilaisissa holding-yhtiöissä. Osa rahoituksesta tuli sveitsiläiseltä Luganossa sijaitsevalta trustilta. On epäilty, että projektin kautta on kierrätetty hämäristä lähteistä peräisin olevaa sveitsiläistä pääomaa. Sen Berlusconi on aina kieltänyt. Sen sijaan hän on myöntänyt että oli maksanut lahjuksia paikallispoliitikoille erilaisista rakentamiseen liittyvistä toimiluvista.[18]

Edilnord-projektin jälkeen vuonna 1968 Berlusconi perusti yrityksen nimeltä Edilnord Centri Residenziali rakennuttaakseen Milanon itäpuolelle modernin satelliittikaupungin, Milano 2:n eli Milano Duen. Rahoituksen hän sai italialaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta. Berlusconi toimi itse projektissa rakennuttaja-urakoitsijana ja omistaja-johtajana. Kaupungin ensimmäinen vaihe vihittiin käyttöön vuonna 1973, ja sinne oli muuttanut kymmenen tuhatta asukasta.[19]

Projektin loppuvaiheessa Berlusconin onnistui lobata lentoyhtiön ja Italian hallituksen kääntämään läheisen lentokentän koneiden lentoradat pois Berlusconin alueiden yltä, mikä nosti asuntojen arvoa. Tässä operaatiossa hänen kumppanikseen tuli katolinen pappi Don Luigi Verzé. Papin työnsä ohella hän oli rakennuttaja ja liikemies ja oli saavuttanut paikallista kuuluisuutta. Berlusconin hän oli tavannut 1970-luvun alussa. Eräiden mielestä Don Verzé oli hyväntekijä ja sairaaloiden rakennuttaja, eräiden mielestä häikäilemätön roisto.[20]

Lentokenttäoperaatiossa miesten edut olivat yhteiset; Berlusconi ei halunnut lentomelua asuinalueelleen eikä Don Verzé sairaalansa ylle. He antoivat sairaalan potilaiden ja Milano 2:n asukkaiden nimissä julistuksen jolla haluttiin vähentää lentomelua. Herkeämättä he lobbasivat Italian ilmavoimia, Alitalia-lentoyhtiötä, paikallis- ja terveysviranomaisia ja saivat haluamansa. Pian projektin jälkeen Don Verzé kuoli yllättäen. Berlusconin yritykseen tuli nyt töihin hänen vanha koulukaverinsa, Fedele Confalonieri.[21]

Milano 2 -projekti osoittautui suurmenestykseksi. Berlusconi oli rikastunut ja saavuttanut kansallista mainetta aidosti modernin ja ylellisen puutarhakaupungin rakennuttajana. Häntä vaivasivat kuitenkin pitkään projektin jälkeen syytökset lahjoman antamisesta lentoreittien siirtämiseksi, mutta Berlusconi itse kiistää syytökset. Pian hän alkoi laajentaa rakennusprojektiaan Milano 3 -projektillaan ja kauppakeskusten rakentamisella. Hän aloitti mediaomistuksensa ostamalla paikallislehden sekä teatterin.[22]

Mediamogulina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinteistökaupoilla rikastunut Berlusconi osti Arcoren kunnasta ylellisen Villa San Martinon kartanon.[23] Kun vuonna 1974 Italian peruslakituomioistuin myönsi eräälle paikalliselle televisiokanavalle luvan välittää ohjelmia kaapelin kautta valtiollisen televisiomonopolin maassa, Berlusconi näki tilaisuuden haastaa valtion monopolin. Hän otti Milano 2:ssa toimivan vakiintuneen kaapeli-tv-palvelun, osti vuonna 1978 pienen tv-kanavan taajuuden ja lanseerasi paikallisen, kaupallisen tv-kanavan nimeltä Telemilano 58.[24] Kun kanava oli aloittanut toimintansa, Berlusconi alkoi houkutella mainostajia hyvin aktiivisesti.[25] Hän osti joukon muita asemia ympäri Italiaa, yhdisti ne ja ryhtyi julkisen tv-yhtiö RAI:n kilpailijaksi.[26] Vuonna 1978 Berlusconi muodosti mediaan erikoistuneen holdingyhtiö Fininvestin, joka kokosi hänen tv-asemansa.[27][28] Berlusconi ryhtyi näyttämään samaa ohjelmaa samanaikaisesti koko maassa ja loi näin illuusion kansallisesta tv-kanavasta ja suorista lähetyksistä, jotka laki kaupalliselta kanavalta vielä kielsi. Tämän ansiosta hänen onnistui saada useita merkittäviä mainostajia.[29]

Berlusconi perusti vuonna 1979 Rete Italia -yhtiön ja alkoi ostella Hollywoodin menestyselokuvien, saippuaoopperoiden, peliohjelmien ja tilannekomedioiden televisiointioikeuksia. Berlusconin kanavalla esitettiin muun muassa Dallasia, Dynastiaa, Kauniita ja rohkeita sekä Onnenpyörää. Hän osti myös lukemattomia jalkapallo-ottelujen esitysoikeuksia[30]. Oman mainosyhtiönsä Publitalian kautta hän pystyi ottamaan suoraan yhteyttä mainostajiin joutumatta käyttämään kalliita mainostoimistoja. Hänen strategiset menetelmänsä, maanlaajuinen tv-toimintansa ja uudenlainen, kauniisiin naisiin ja toimintaan painottuva sisältö mullistivat Italian tv-markkinat.[31]

Italiassa oli tuolloin tilaus uudelle, viihdyttävällä televisiokanavalle. Valtion televisiokanavan lähetysaika täyttyi opetusohjelmista, ohjelmat olivat tosikkomaisia ja korostivat vanhakantaisia, katolisia perhearvoja. Ohjelmisto loppui joka ilta Rossinin Wilhelm Tell -oopperan alkusoittoon, jonka jälkeen ruutuun ilmestyi testikuva ja vastaanottimesta kuului särisevää ääntä. Harvat mainokset olivat nekin opettavaisia ja kömpelöitä. Kaupungistuneet ja nykyaikaista elämää eläneet italialaiset tunsivat, että eivät saa ohjelmistosta irti juuri mitään.[32] Tätä tausta vasten ei ole ihme, että Berlusconin kanavat kasvattivat jatkuvasti suosiotaan.

Berlusconi perusti vuonna 1980 Canale 5 -televisiokanavan, joka oli Italian ensimmäinen kaupallinen televisioverkko.[33] Hän osti vuosina 1981–1983 kanavansa pääkilpailijat Italia 1:n ja Rete 4:n, mikä antoi hänelle kolmen kanavansa kautta yhteensä 45 prosentin osuuden lähetysmarkkinoista.[27]

Lokakuussa 1984 italialaiset tutkintatuomarit määräsivät Berlusconin kolme tv-kanavaa lopettamaan toimintansa, sillä lain mukaan vain RAI:lla oli oikeus koko maan kattaviin tv-lähetyksiin. Berlusconilla oli vastassaan paitsi RAI, myös sitä tukeva Italian kristillisdemokraattisen ja kommunistisen puolueen vanha kaarti. Avukseen Berlusconi sai paitsi miljoonat lojaalit tv-katsojat ja kanavilla mainostaneet yritykset, myös henkilökohtaisen ystävänsä, sosialistipääministeri Bettino Craxin. Pääministeri allekirjoitti hätätila-asetuksen, joka salli lähetysten jatkua. Craxi esitti vuonna 1985 kaksi asetusta lisää, joiden ansiosta Berlusconi sai jatkaa lähetyksiään, ja asiaa puitiin vielä vuonna 1990, kun hallituksen viisi ministeriä erosi vastalauseena Berlusconin yksityisen tv-imperiumin laillistamiselle. Berlusconia syytettiin Craxin lahjomisesta. Väitetään, että siirtämällä nykyrahassa 11 000 000 euroa Craxin laittomille off- shore tileille Berlusconi olisi saanut Craxin tuen valtakunnallisen televisiotoimintansa laillistamiselle. Asiasta käytiin oikeutta pitkään ja ollessaan syytettynä toisista korruptiojutuista Craxi kuoli huvilallaan Tunisiassa. Berlusconi on itse syyttänyt jupakasta vasemmistolaisia tuomareita, eikä myönnä lahjoneensa ainuttakaan poliitikkoa.[34]

Berlusconin luomat televisioasemat hallitsivat Italian televisiota 1980-luvun loppuun mennessä. Berlusconi hankki omistukseensa myös tavarataloja, elokuvateattereita ja julkaisuyhtiöitä sekä AC Milan -jalkapallojoukkueen.[33] Hän osti kustannusyhtymä Mondadorin ja hallitsi 40 prosenttia Italian lehtimarkkinoista. Hän osti keskustaoikeistolaisen sanomalehden Il Giornalen.[35] Berlusconi perusti Mediaset-mediayhtiön, joka yhdisti hänen televisio-, mainonta-, elokuva- ja levytystoimintansa.[27]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtyminen politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun alkuvuosina Italian politiikkaa ravistelivat useat korruptioskandaalit. Moni puolueiden rahoittamisesta tai lahjomisesta syytetty yritysjohtaja ja yrittäjä tuomittiin, kuten myös pääministeri Bettino Craxi. Myös Berlusconia ja hänen veljeään tutkittiin moneen kertaan lahjonnasta ja korruptiosta. Skandaalien seurauksena koko Italian poliittinen eliitti syrjäytettiin ja viisi suurinta puoluetta katosi poliittiselta näyttämöltä. Berlusconin mukaan vain Neuvostoliiton avokätisesti rahoittama ja osuuskuntia hallinnut Italian kommunistinen puolue ei ollut tarvinnut yritysrahaa. Berlusconi pelkäsi hyvin rahoitettujen kommunistien ottavan seuraavissa vaaleissa murskavoiton, joten kesällä 1993 hän päätti mennä itse politiikkaan ja perustaa koalition.[36]selvennä

Ensimmäiset pääministerikaudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berlusconi perusti Forza Italia -puolueen ja luopui samalla kaikista asemistaan yhtiöissään.[37] Berlusconi ilmoitti lähtevänsä politiikkaan 26. tammikuuta 1994, tavoitteenaan "lyödä kommunismi." Hän oli tuolloin kriittinen vakiintuneita vallanpitäjiä kohtaan ja politiikassa tahriintumaton. Berlusconista tuli pääministeri maaliskuun 1994 vaalien jälkeen, kun Forza Italia voitti enemmistön vain kolme kuukautta perustamisensa jälkeen. 21 % äänisaalilla siitä tuli suurin puolue. Berlusconin ensimmäinen hallitus oli ensimmäinen puhtaasti oikeistolainen 34 vuoteen. Se kaatui kuitenkin jo seitsemän kuukauden kuluttua keskinäisiin riitoihinsa Lega Nordin Umberto Bossin lähdettyä hallituksesta.

Hän pyrki uudelleen pääministeriksi vuoden 1996 vaaleissa, mutta hävisi vasemmiston Romano Prodille ja johti vuoteen 2001 oppositiota. Vuoden vaaleissa 2001 Berlusconin johtama Casa delle Libertà voitti vasemmiston Francesco Rutellin ja muodosti toisen hallituksensa.

Silvio Berlusconi ja George W. Bush vuonna 2005

Berlusconin toinen hallitus oli Italian historian pitkäikäisin. Politiikassa Berlusconi noudatti konservatiivista linjaa, mm. maahanmuuton, keinohedelmöityksen ja huumeiden suhteen. Ulkopolitiikassa hän kannatti Yhdysvaltain linjaa ja lähetti sotilaita Yhdysvaltain koalitioon Irakiin maan miehityksen jälkeen.

Digitaalisen television käyttöönoton yhteydessä hallitus lievensi rajoituksia median omistuksessa, mikä salli Berlusconin pitää kolme televisiokanavaansa. Lokakuussa 2005 hallitus uudisti vaalilain hyläten vuoden 1993 kansanäänestyksessä käyttöön otetun enemmistövaalitavan ja palasi suhteelliseen vaaliin, mikä heikensi mahdollisuuksia koota toimiva hallitus seuraavissa vaaleissa.

Kolmas pääministerikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berlusconin liittouma hävisi huhtikuun 2006 vaaleissa niukasti ja hänen tilalleen valittiin niukasti enemmän ääniä saaneen oppositiokoalition johtaja, jo aiemmin Italian pääministerinä toiminut Romano Prodi. Prodin toinen hallitus istui yhdeksän kuukautta ennen kaatumistaan ensimmäisen kerran. Toisen hallituksen kaatumisen jälkeen päädyttiin ennenaikaisesti huhtikuussa 2008 järjestettyihin vaaleihin, jotka Berlusconin kokoama uusi Popolo della Libertà -kokoomus voitti.

Berlusconin hallitukseen mahtui neljä naista. Hän myös suututti espanjalaiset haukkumalla Zapateron toista naisvaltaista hallitusta "liian vaaleanpunaiseksi." Eniten huomiota Berlusconin hallituksen naisministereistä herätti tasa-arvoasiainministeri Mara Carfagna, joka on entinen missi ja showtyttö. Carfagnan syytettiin saaneen ministerinpaikkansa oraaliseksiä vastaan.[38][39][40]

Elokuussa 2008 Berlusconi sopi Libyan Muammar Gaddafin kanssa että Italia aloittaa kolmen miljardin euron arvoisen investointi- ja tukiohjelman Libyassa korvauksena siirtomaa-ajasta sekä maksaa eläkkeitä Italian riveissä palvelleille libyalaisille.[41] Tällä saavutettiin se, että Italia saattoi palauttaa maahan pyrkivät laittomat siirtolaiset suoraan Libyaan.[42]

Vuonna 2009 Berlusconin poliittinen ura näytti olevan vaakalaudalla muun muassa seksiskandaalin ja korruptioepäilyjen takia. 13. joulukuuta 2009 42-vuotias mies pahoinpiteli Berlusconin Milanossa pidetyn puheen jälkeen. Häneltä murtui nenä ja hampaita. Berlusconi kotiutui sairaalasta muutaman päivän kuluttua ja palasi julkisiin tehtäviinsä nopeasti vammoista huolimatta.

Italia aloitti toukokuun 2010 lopussa laajat menoleikkaukset Kreikan velkakriisin vanavedessä. Vuonna 2009 maan budjettialijäämä oli 5,3 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja tavoitteena oli supistaa vaje 2,7 prosenttiin vuonna 2012.[43]

Nicolas Sarkozy ja Berlusconi Libya-konferenssissa syyskuussa 2011

Berlusconi anoi eroa pääministerin tehtävistään 12. marraskuuta 2011. Äänestys Italian valtion viime vuoden tilinpäätöksen hyväksymisestä oli samalla de facto hallituksen luottamusäänestys. Koko oppositio jätti äänestämättä, jolloin vain hallituksen jäsenet äänestivät. Tilinpäätös sai taakseen 308 ääntä, kun saadakseen enemmistön äänistä sen olisi tarvinnut saada 316 ääntä 630-paikkaisessa parlamentissa. Tämä merkitsi sitä, että tilinpäätös hyväksyttiin, mutta Berlusconi oli menettänyt poliittisen luottamuksensa, koska enemmistö parlamentista ei enää seissyt hänen takanaan.[44]

2012–2022

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. lokakuuta 2012 Berlusconi ilmoitti ettei asetu ehdolle vuoden 2013 parlamenttivaaleissa. Hän ilmoitti jatkavansa politiikassa neuvonantajana.[45] Saatuaan vankilatuomion veropetoksesta hän kuitenkin ilmoitti 27. lokakuuta olevansa pakotettu jatkamaan politiikassa voidakseen uusia Italian oikeusjärjestelmän. Pääministeriksi hän ei kuitenkaan aikonut pyrkiä.[46] 8. joulukuuta Berlusconi ilmoitti pyrkivänsä pääministeriksi. Pari päivää aikaisemmin Berlusconin johtama Vapauden kansa -puolue oli vetänyt tukensa Mario Montin johtamalta hallitukselta.[47]

7. tammikuuta 2013 Berlusconi ilmoitti, että Pohjoisen liitto ja Vapauden puolue ovat jälleen tehneet vaaliliiton, mutta eivät ole sopineet pääministeri-ehdokkaasta. Berlusconi ilmoitti olevansa kiinnostunut valtiovarainministerin tehtävästä.[48] Helmikuun vaaleissa Berlusconin johtama keskustaoikeiston liittouma sai sekä edustajainhuoneen että senaatin vaaleissa toiseksi eniten ääniä.[49][50] Vaalien jälkeen muodostettiin Demokraattisen puolueen ja Vapauden kansan yhteishallitus, jonka johdossa oli Demokraattisen puolueen Enrico Letta. Berlusconi ei ole mukana hallituksessa.[51] Syyskuun lopussa Berlusconi kehotti puolueensa ministereitä harkitsemaan eroa hallituksesta. Kaikki viisi Vapauden kansa -puolueen ministeriä erosivat hallituksesta.[52] Puolueen sihteeri ja varapääministeri Angelino Alfano ilmoitti myöhemmin tukevansa hallitusta ja 25 puolueen senaattoria ilmoitti äänestävänsä hallituksen puolesta luottamuslauseäänestyksessä. Tämä sai myös Berlusconin lokakuun alussa ilmaisemaan jälleen tukensa hallitukselle.[53] Marraskuussa 2013 Vapuden kansa jakautui kahtia, kun Alfano ilmoitti perustavansa uuden hallitusta tukevan puolueen ja Vapauden kansa siirsi toimintansa uuteen puolueeseen, jolla on vanha nimi Forza Italia. Marraskuussa Forza Italia veti tukensa pois hallitukselta, mutta hallitus ei menettänyt enemmistöään puolueen jakautumisen takia.[2][54] 27. marraskuuta senaatti erotti Berlusconin senaatista, koska laki kieltää yli kahden vuoden vankeustuomion saaneilta julkiset virat kuudeksi vuodeksi.[55]

Vuonna 2018 oikeus poisti hyvän käytöksen takia Berlusconilta kiellon toimia julkisisissa viroissa. Niinpä hän saattoi olla ehdokkaana europarlamenttivaaleissa vuonna 2019, joissa hän tuli valituksi.[56] Vuonna 2022 Berlusconi valittiin Italian senaattiin.[57]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Villa San Martino Arcorassa, Berlusconin ykköskoti

Berlusconi meni 1965 naimisiin Carla Dall'Oglion kanssa ja heillä on kaksi lasta. Pari erosi 1985, tosin Berlusconi oli jo tätä ennen suhteessa näyttelijätär Veronica Larion kanssa, jonka kanssa sai myös lapsen. Avioeronsa jälkeen hän sai kaksi lasta lisää ja nai Larion 1990. Toukokuussa 2009 Lario ilmoitti hakevansa eroa miehestään.[58] Ero tuli voimaan helmikuussa 2014.[59]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berlusconi kuoli 86-vuotiaana 12. kesäkuuta 2023 jouduttuaan sairaalahoitoon muutamaa päivää aiemmin. Hän oli aikaisemmin keväällä 2023 ollut sairaalahoidossa keuhkokuumeen ja leukemian vuoksi.[60] Kuoleman takia Italian parlamentin toiminta keskeytettiin kolmeksi päiväksi ja maahan julistettiin kansallinen surupäivä.[61]

Syytettynä ja lainlaatijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berlusconia vastaan on nostettu ainakin kuuteen kertaan syytteet korruptiosta. Hän kielsi jokaiset syytökset. Yksi oikeudenkäynneistä keskeytettiin helmikuussa 2008, jotta Berlusconilla olisi mahdollisuus keskittyä vaalikampanjointiinsa.[62] Vaalien jälkeen hänen hallituksensa hyväksyi täydellisen syytesuojan Italian neljälle korkeimmalle johtajalle, joihin myös Berlusconi kuului.[63]

Lokakuussa 2009 Italian perustuslakituomioistuin päätti, että syytesuoja on perustuslain vastainen.[64] Kriitikoiden mukaan laki oli laadittu vain Berlusconin suojelemiseksi korruptio-oikeudenkäynneiltä, kun taas oikeusministeriö katsoi sen takaavan työrauhan päättäjille.[65] Vastaava syytesuoja hyväksyttiin myös Berlusconin edellisellä pääministerikaudella, mutta myös silloin Italian perustuslakituomioistuin kumosi sen perustuslain vastaisena.[66] Berlusconin hallitus on myös esittänyt senaatille hyväksyttäväksi lakia jolla tuhannet viivästyneet oikeustapaukset jäädytetään vuodeksi, yksi näistä on tapaus, missä Berlusconia syytetään asianajajansa lahjomisesta antamaan väärän valan.[65]

Berlusconin tukimiehiä on jäänyt kiinni mafiakytkennöistä.[67][68] Mafiatutkija Letizia Paolin mukaan Berlusconin hallitus ajoi läpi useita lakeja, jotka suojelivat pääministerin omia etuja ja pelastivat hänet kesken olleissa oikeudenkäynneissä. Lakimuutokset ovat hyödyttäneet myös mafiaa hidastamalla rikostutkintaa ja vaikeuttamalla oikeudenkäyntejä.[67] Toisaalta mafiakytkökset eivät ole Italiassa harvinaisia ja myös vasemmiston poliitikot ovat jääneet yhtä lailla kiinni mafiakytköksistä ja vesittäneet taistoa mafiaa vastaan.[68]

Helmikuussa 2009 brittiläinen lakimies tuomittiin vankeuteen, koska hän oli ottanut vastaan lahjuksia Berlusconilta. Vastineeksi lakimies oli antanut väärän todistuksen kahdessa Berlusconia vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Berlusconi ei ollut syytettynä, koska hänellä pääministerinä oli syytesuoja.[69]

Huhtikuussa 2011 alkoi oikeudenkäynti, jossa Berlusconia syytettiin virka-aseman väärinkäytöstä sekä seksin ostamisesta alaikäiseltä. Syyttäjien mukaan Berlusconi maksoi seksistä tuolloin 17-vuotiaalle Ruby-nimellä paremmin tunnetulle marokkolaisnaiselle Karima El Mahrougille. Berlusconi järjesti kyseisen naisen vapaaksi tämän ollessa kiinniotettuna varkaudesta epäiltynä. Syyttäjät epäilivät tämän olleen virka-aseman väärinkäyttöä.[70] Berlusconi sanoi, että hän uskoi tekevänsä palveluksen Egyptin johtajalle Hosni Mubarakille, koska oli kuullut, että nainen oli tämän lapsenlapsi.[71] Kesäkuussa 2013 Berlusconi tuomittiin jutussa seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja elinikäiseen kieltoon toimia julkisissa viroissa.[72] Heinäkuussa 2014 valitustuomioistuin kumosi tuomion.[73]

26. lokakuuta 2012 Berlusconi tuomittiin veronkierrosta neljäksi vuodeksi vankeuteen. Vain tunteja tuomion antamisen jälkeen rangaistusta lyhennettiin vuoteen vuoden 2006 armahduslain perusteella. Berlusconi tuomittiin lisäksi menettämään viideksi vuodeksi oikeutensa toimia julkisissa viroissa sekä maksamaan yhdessä muiden samassa jutussa syytettyjen kanssa 10 miljoonaa euroa veroviranomaisille. Elokuussa 2013 korkein oikeus vahvisti vankeustuomion. Tämä on Berlusconin ensimmäinen lainvoiman saanut tuomio. Ikänsä vuoksi Berlusconi kärsi rangaistuksen kotiarestissa. Tuomioistuin päätti 19.10.2013 määrätä Berlusconille kahden vuoden virkakiellon eli kiellon asettua ehdolle julkisiin tehtäviin[74][75][4][76] Berlusconin anomuksesta tuomio muutettiin huhtikuussa 2014 vuoden mittaiseksi yhdyskuntapalveluksi. Berlusconi joutui työskentelemään kerran viikossa joko vanhainkodissa tai vammaisille tarkoitetussa laitoksessa. Lisäksi Berlusconin matkustamista rajoitettiin.[77]

7. maaliskuuta 2013 Berlusconi tuomittiin vuodeksi vankeuteen, koska hänen omistamansa sanomalehti julkaisi poliisin salakuuntelunauhoja, jotka koskivat Berlusconin poliittista kilpakumppania. Tämäkään tuomio ei ole sitova ennen kuin kaksi vetoomustuomistuinta on hyväksynyt sen.[78]

Lokakuussa 2013 Berlusconia vastaan nostettiin syyte lahjonnasta. Berlusconin epäiltiin lahjoneen senaattori Sergio De Gregorion liittymään puolueeseensa vuoden 2006 parlamenttivaalien jälkeen. De Gregorio myönsi saaneensa lahjusrahat, kolme miljoonaa euroa, ja hänet tuomittiin 20 kuukaudeksi vankeuteen.[79] Heinäkuussa 2015 Berlusconi tuomittiin tapauksesta kolmen vuoden vankeuteen. Berlusconi valitti tuomiosta, mikä merkitsi, että oikeusjuttu ehti vanheta ennen kuin tuomiosta tuli lainvoimainen, joten Berlusconi ei joutunut vankilaan.[80][81]

Poliittiset näkemykset ja päätökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berlusconi määritteli julkisen television kolmeksi tehtäväksi tiedon jakamisen, kasvattamisen ja viihdyttämisen.[82]

Syyskuussa 2009 Sardiniassa ollessaan Berlusconi uhkasi lakkauttaa EU-komission toiminnan.[83]

Joulukuun lopussa 2009 Berlusconi lupasi radiohaastattelussa hajottaa mafian vuoteen 2013 mennessä.[84]

Julkisuuskuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italiassa yleinen mielipide Berlusconista on hyvin jakautunut: toisille hän oli korruptoitunut vihamies, toisille johtaja, joka ajoi Italiaa eteenpäin.

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italialaisia osoittamassa mieltään Berlusconia vastaan Amsterdamissa 2009

Berlusconi oli hyvin kiistelty persoona, jota on syytetty usein korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä. Hän oli useasti erilaisten seksiskandaaleiden keskipisteessä.

Hänen mediaomistuksensa, joihin kuului kolme televisiokanavaa ja merkittäviä lehtiä, samaan aikaan pääministeriyden kanssa on ollut kiistanalainen. Vuonna 2008 hän omisti neljä Italian viidestä yksityisestä tv-kanavasta, ja käyttää merkittävää valtaa myös julkisen palvelun tv-yhtiössä RAIssa.[85] Kritiikki perustuu siihen, että Berlusconi kykenee valtavien mediatalo-omistustensa avulla vaikuttamaan poliittisten kysymysten käsittelyyn tiedotusvälineissä, joiden rooliksi on perinteisesti mielletty tärkeiden asioiden objektiivinen esittely kansalle.

Keskustalais-vasemmistolainen Guardian on syyttänyt Berlusconia Italian toisen maailmansodan jälkeisen anti-fasistisen perinteen hylkäämisestä.[86] Ennen poliitikon uraansa Berlusconi kuului entisen fasistien tukijan Lucio Gellin johtamaan kommunisminvastaiseen salaiseen P2-vapaamuurarilooshiin.[87] Politiikassa hänen hallituskumppaneinaan on ollut entisiä fasisteja, jotka yhä puolustelevat fasismia.[88][89] Myös Berlusconi itse on puolustellut fasismia.[86] Berlusconin hallituksen ulkomaalaispolitiikka on saanut katolisen Famiglia Cristiana -lehden varoittamaan fasismin uudesta noususta valtaan Italiassa.[90] Toukokuussa 2010 Silvio Berlusconi vertasi itseään Italian diktaattori Benito Mussoliniin.[91]

Berlusconin kykyjä on arvosteltu kansainvälisesti hänen kehnojen tulostensa vuoksi. Kaudella 2001–2006 esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Espanjan sekä Britannian kansantaloudet kasvattivat rakoaan Italian kansantalouteen 7 %. Italian valtionvelka kasvoi miljardeilla samoin kuin pääministerin henkilökohtainen varallisuus.[85]

Berlusconi myös hämmästytti ajattelemattomilla – tai tarkoin harkituilla – kommenteillaan, kuten tarjoamalla saksalaispoliitikko Martin Schulzille keskitysleirin vartijan roolia italialaiselokuvassa tai kertoessaan käyttäneensä "playboy-viehätysvoimaa" Tarja Haloseen EU:n elintarvikeviraston saamiseksi Italian Parmaan. Hän myös haukkui suomalaista ja brittiläistä ruokaa. Lisäksi hän teki sormillaan "pirun sarvet" espanjalaisministerille.[85] Marraskuun lopussa 2009 Italian Rolling Stone-lehti, nimesi Silvio Berlusconin vuoden rock-tähdeksi. Syy tähän valintaan on hänen elämäntyylinsä. Häntä verrattiin huikempiin rock-tähtiin.[92]

Bunga bunga -juhlat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruby-kohun aikana nousi esiin myös tietoja Berlusconin huvilallaan järjestämistä "bunga bunga" -nimellä kutsutuista juhlista, joissa lehdistössä olleiden tietojen mukaan laulettiin, tanssittiin yläosattomissa ja stripattiin. Paikalla olleiden 19-vuotiaiden italialaismissien mukaan Berlusconi kutsui naisia ”minun tytöikseni” ja naiset puolestaan sanoivat häntä ”daddyksi” eli ”isukiksi” ja lauloivat ”Jumalalle kiitos Silviosta”. Naisten mukaan ruoan jälkeen 74-vuotias pääministeri kysyi, ”oletteko valmiita bunga bungaan?” ja naiset vastasivat yhteen ääneen, ”kyllä”.[93] Niin ikään paikalla olleen Rubyn eli Karima El Mahrougin mukaan "kaikki tytöt olivat bunga bungan aikana alasti. Minulla oli sellainen tunne, että he kilpailivat keskenään ja esittivät mitä hurjimpia seksiesityksiä varastaakseen Berlusconin huomion". Ensitapaamisellaan Berlusconin kanssa Ruby kertoi tämän sanoneen hänelle seuraavaa: "Bunga bunga on haaremi, jossa tytöt riisuvat itsensä ja tyydyttävät hänet (Berlusconin) fyysisesti". Idean Berlusconi oli Rubyn väitteen mukaan sanonut kopioineensa ystävältään Libyan johtaja Muammar Gaddafilta.[94] Kaiken tämän lisäksi italialaiselle medialle on tarjottu bunga bunga -juhlista otettuja valokuvia puolentoista miljoonan euron hintaan. Lehdissä olleiden tietojen mukaan bunga bunga -juhlista salaa otetuissa pornokuvissa nähdään alastoman pääministerin lisäksi myös useita seksiakteja. Väitteiden mukaan osa kuvissa esiintyvistä naisista on italialaisia televisiotähtiä. Berlusconin asianajajat ovat kiistäneet kuvien aitouden eivätkä italialaiset lehdet ole toistaiseksi julkaisseet niitä.[95]

Suhtautuminen kritiikkiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berlusconi pyrki monin keinoin vaientamaan häneen kohdistuvan kritiikin.[96][97] Eräs tunnetuimmista tällaisista tapauksista oli Italian televisiossa RAI:ssa esitetyn koomikko Sabina Guzzantin poliittisen satiirin RaiOt-ohjelman hyllytys 2003 Berlusconin yhtiöiden uhatessa oikeusjutulla.[98] Kesken jääneen ohjelman tekijät julkistivat 2005 aiheesta Viva Zapatero! -nimisen elokuvan, joka on saanut paljon suosiota ja kansainvälisiä palkintoja. Elokuvaa on esitetty myös Suomessa keväällä 2006.

Silvio Berlusconi nosti syytteen brittiläistä talouslehteä The Economistia vastaan kunnialoukkauksesta. The Economist mainosti vuoden 2001 parlamenttivaalien alla kannessaan: ”Miksi Silvio Berlusconi ei kelpaa johtamaan Italiaa”. Milanolainen tuomioistuin hylkäsi kaikki Berlusconin vaatimukset syyskuussa 2008.[97]

Elokuun puolivälissä 2009 Berlusconi patisti italian Yleisradioyhtiö RAI:ta myönteiseen uutisointiin; pääministeri kielsi varsin suorasanaisesti kanavaa arvostelemasta hallitusta.[82] Samassa kuussa Berlusconi haastoi Italian toiseksi suurimman lehden La Repubblican ja sitä kustantavan L'Espresso-ryhmän oikeuteen panettelusta ja mustamaalaamisesta. Aikaisemmin hän oli kehottanut yrittäjiä boikotoimaan L'Espresso-ryhmää. Samoihin aikoihin Berlusconi haastoi oikeuteen myös espanjalaisen El Pais -sanomalehden ja ranskalaisen Nouvel Observateur -viikkolehden.[99]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotipizza nimesi savuporoa, punasipulia ja kanttarelleja sisältävän pizzansa Berlusconin mukaan.[107] Kyseinen pizza voitti vuonna 2008 New Yorkissa järjestetyn kilpailun, ja italialainen Corriere della Sera -lehti nimitti sitä suomalaiseksi verikostoksi Berlusconin arvosteltua suomalaista ruokakulttuuria vuonna 2005.[108]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ È morto Silvio Berlusconi Il Post. 12.6.2023. Tribunale di Milano. Viitattu 12.6.2023. (italiaksi)
  2. ↑ a b Former PM Silvio Berlusconi resurrects Forza Italia 16.11.2013. BBC News. Viitattu 17.11.2013.
  3. ↑ The World's Billionaires Forbes.com. Viitattu 23.4.2011. (englanniksi)
  4. ↑ a b Korkein oikeus vahvisti Berlusconin vankeustuomion 1.8.2013. Yle Uutiset. Viitattu 1.8.2013.
  5. ↑ a b c Berlusconi Silvio Onorificenze/Conferimenti/Dettaglio decorato. Presidenza della Repubblica. Viitattu 16.2.2011. (italiaksi)
  6. ↑ a b Silvio Berlusconi: a timeline The Guardian. 13.11.2011. Viitattu 4.7.2016.
  7. ↑ Friedman 2016 s. 22
  8. ↑ Friedman 2016 s. 24
  9. ↑ Friedman 2016 s. 27–29
  10. ↑ Friedman, 2016, s. 29
  11. ↑ Friedman, 2016, s. 31–32
  12. ↑ Friedman, 2016, s. 32–34
  13. ↑ Friedman, 2016, s. 34
  14. ↑ Friedman, 2016, s. 35.
  15. ↑ Friedman, 2016, s. 37.
  16. ↑ Friedman 2016, s. 35–39.
  17. ↑ Friedman 2016, s. 39–46.
  18. ↑ Friedman, 2016, s. 39-40.
  19. ↑ Friedman 2016, 46-48.
  20. ↑ Friedman 2016, 48-49.
  21. ↑ Friedman 2016, 49-50.
  22. ↑ Friedman 2016, s. 46–51.
  23. ↑ Friedman 2016, s. 50–51.
  24. ↑ Friedman 2016, s. 52.
  25. ↑ Friedman 2016, s. 56.
  26. ↑ Friedman 2016, s. 57.
  27. ↑ a b c Silvio Berlusconi 1936– Reference for Business. Viitattu 4.7.2016.
  28. ↑ Friedman 2016, s. 60.
  29. ↑ Friedman 2016, s. 57–58.
  30. ↑ Friedman 2016, s. 69.
  31. ↑ Friedman 2016, s. 58–59, 62.
  32. ↑ Friedman 2016, 53- 55,.
  33. ↑ a b Silvio Berlusconi Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.7.2016.
  34. ↑ Friedman 2016, s. 64–67.
  35. ↑ Friedman 2016, s. 90.
  36. ↑ Friedman 2016, s. 91–93.
  37. ↑ Friedman 2016, s. 100.
  38. ↑ Berlusconi and his butterflies stray into Benny Hill territory Independent. Viitattu 9.8.2008. (englanniksi)
  39. ↑ Sexgate a la italiana: el escándalo salpica a Berlusconi y una ministra Clarín. Viitattu 9.8.2008. (espanjaksi)
  40. ↑ Silvio Berlusconi angers Spain for mocking female cabinet Times Online. Viitattu 9.8.2008.
  41. ↑ Libya ja Italia sopivat yhteistyöstä ([vanhentunut linkki]) Yle. Viitattu 4.9.2008.[vanhentunut linkki]
  42. ↑ La Libye accepte le renvoi de migrants par l'Italie, RFI
  43. ↑ Italian hallitus päättää 24 miljardin euron säästöistä, 24.5.2010 (Arkistoitu – Internet Archive)
  44. ↑ Italy crisis: Silvio Berlusconi resigns as PM BBC News. 13.11.2011. Viitattu 13.11.2011. (englanniksi)
  45. ↑ Berlusconi ei asetu enää ehdolle - jatkaa neuvonantajana 24.10.2012. Yle uutiset. Viitattu 24.10.2012.
  46. ↑ Veropetostuomion saanut Berlusconi: Olen pakotettu pysymään politiikassa 27.10.2012. Yle uutiset. Viitattu 28.10.2012.
  47. ↑ Teemu Toivola: Berlusconi pyrkii pääministeriksi jo viidettä kertaa 8.12.2012. Yle Uutiset. Viitattu 8.12.2012.
  48. ↑ Berlusconi haluaa Italian kirstunvartijaksi 7.1.2013. Yle Uutiset. Viitattu 7.1.2013.
  49. ↑ Elezioni 2013 Camera 26.2.2013. Ministero Dell'Inferno. Viitattu 7.3.2013.
  50. ↑ Elezioni 2013 Senato 26.2.2013. Ministero Dell'Inferno. Viitattu 7.3.2013.
  51. ↑ Italiaan uusi hallitus 27.4.2013. Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2013.
  52. ↑ Italian hallitus vaarassa kaatua, Berlusconin puolueen ministerit erosivat hallituksesta 28.9.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 30.9.2013. Viitattu 30.9.2013.
  53. ↑ Nurkkaan ajettu Berlusconi käänsi takkinsa 2.10.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 5.10.2013. Viitattu 2.10.2013.
  54. ↑ Berlusconin puolue veti tukensa hallitukselta 26.11.2013. Yle Uutiset. Viitattu 26.11.2013.
  55. ↑ Italian senaatti päätti erottaa Berlusconin 27.11.2013. Yle Uutiset. Viitattu 27.11.2013.
  56. ↑ Italy’s comeback kid: How Silvio Berlusconi has managed to re-enter politics, despite all the scandals Independent. 27.5.2019. Viitattu 10.6.2019.
  57. ↑ Berlusconi bounces back with return to Italy's parliament Reuters. 26.9.2022. Viitattu 3.11.2022.
  58. ↑ Silvio Berlusconin vaimo haluaa eron 3.5.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 28.2.2014. Viitattu 17.11.2012.
  59. ↑ Silvio Berlusconi's Divorce Becomes Official 19.2.2014. The Hollywood Reporter. Viitattu 19.2.2014.
  60. ↑ Haapala, Sonja: Silvio Berlusconi on kuollut 12.6.2023. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.6.2023.
  61. ↑ Berlusconin kunniaksi julistettiin kansallinen surupäivä Yle uutiset. 14.6.2023. Viitattu 14.6.2023.
  62. ↑ Profile: Silvio Berlusconi BBC. Viitattu 9.8.2008.
  63. ↑ Italian hallitus hyväksyi syytesuojalain 27.6.2008
  64. ↑ Tuomioistuin: syytesuoja laiton, Yle.fi 7.10.2009
  65. ↑ a b HS: Senaatti hyväksyi syytesuoja (Arkistoitu – Internet Archive)
  66. ↑ HS:Berlusconi livahtamassa lain ulottumattomiin (Arkistoitu – Internet Archive)
  67. ↑ a b Mafiat junailevat ääniä, Hs.fi/ulkomaat, 26.11.2007 (Archive.org)
  68. ↑ a b HS:Calabrian mafia Euroopan mahtavimmaksi rikollisjärjestöksi (Arkistoitu – Internet Archive)
  69. ↑ Berlusconin lakimies vankilaan lahjuksista, Yle.fi/uutiset
  70. ↑ Berlusconi joutuu oikeuteen seksin ostamiseta... Hs.fi/ulkomaat 15.2.2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
  71. ↑ Silvio Berlusconi faces Ruby sex charge trial in April, BBC 14.2.2011
  72. ↑ Jussi Nurminen: Berlusconi sai seitsemän vuoden vankeustuomion 24.6.2013. Yle Uutiset. Viitattu 24.6.2013.
  73. ↑ Italiassa oikeus kumosi Berlusconin tuomion seksin ostamisesta 18.7.2014. Yle Uutiset. Viitattu 28.7.2014.
  74. ↑ Berlusconi tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen 26.10.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 28.10.2012. Viitattu 26.10.2012.
  75. ↑ Marika Kataja-Lian: Berlusconille vankilatuomio veropetoksista - tuomiota leikattiin heti Yle uutiset. Viitattu 26.10.2012.
  76. ↑ Berlusconi sai kahden vuoden virkakiellon 19.10.2013. Iltasaonmat.fi. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 20.10.2013.
  77. ↑ Ansa: Berlusconi joutuu vanhainkotiin tai vammaisten hoitajaksi 15.4.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 16.4.2014. Viitattu 16.4.2014.
  78. ↑ Silvio Berlusconille uusi vankeustuomio 7.3.2013. Yle Uutiset. Viitattu 7.3.2013.
  79. ↑ Berlusconi joutuu taas oikeuteen - syytetään senaattorin lahjomisesta 23.10.2013. Yle Uutiset. Viitattu 23.10.2013.
  80. ↑ Berlusconille kolmen vuoden vankeustuomio 8.7.2015. MTV. Viitattu 9.7.2015.
  81. ↑ Berlusconi bribing Senators times out (3) 20.4.2017. ANSA. Viitattu 20.4.2017.
  82. ↑ a b Berlusconi patisti valtion tv-kanavaa myönteiseen uutisointiin 10.8.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2012.[vanhentunut linkki]
  83. ↑ Lähikuvassa Silvio Berlusconi, vaarallinen pelle 24.9.2009. Suomen Kuvalehti. Viitattu 17.11.2012.
  84. ↑ Berlusconi lupaa nitistää mafian Helsingin Sanomat. 25.12.2009. Arkistoitu 1.3.2010. Viitattu 17.11.2012.
  85. ↑ a b c HS:Letkauttelija, miljardööri ja oikeiston yhdistäjä, Julkaistu: 14.4.2008 22:30 (Arkistoitu – Internet Archive)
  86. ↑ a b Guardian:Mussolini wasn't that bad, says Berlusconi,Julkaistu: 12.9.2003
  87. ↑ Mikko Ville Puttonen, Silvio Berlusconin valtaannousu : vuoden 1994 parlamenttivaalit Italiassa Corriere della Seran ja l'Espresson kuvaamina (opinnäyte Jyväskylän yliopisto 2007)
  88. ↑ Berlusconi and Cabinet With Neo-Fascists Take Office in Italy New York Times 12.5.1994
  89. ↑ Times Online (toimimaton linkki)
  90. ↑ Pope warns Italy in danger of returning to fascism Guardian.co.uk 18.8.2008
  91. ↑ Berlusconi vertasi itseään Mussoliniin, Iltalehti 28.5.2010
  92. ↑ Berlusconi nimettiin Italiassa "Vuoden rocktähdeksi" Helsingin Sanomat. 25.11.2009. Arkistoitu 2.1.2010. Viitattu 17.11.2012.
  93. ↑ Tällaisia olivat Berlusconin bunga bunga -bileet! aamulehti.fi. 14.4.2011. Arkistoitu 21.11.2015. Viitattu 23.4.2011.
  94. ↑ Berlusconin marokkolaistyttö kuvailee pääministerin seksijuhlia mtv3.fi. 19.2.2011. Viitattu 23.4.2011.
  95. ↑ Silvio Berlusconin pornokuvat vääriin käsiin stara.fi. 7.2.2011. Viitattu 23.4.2011.
  96. ↑ Berlusconi unamused by tv-satire Mocking Him Independent.co.uk (toimimaton linkki)
  97. ↑ a b Berlusconi hävisi oikeusjutun, Helsingin Sanomat 6.9.2008 B1
  98. ↑ Times Online (toimimaton linkki)
  99. ↑ Silvio Berlusconi haastaa Euroopan lehdistöä oikeuteen 29.8.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 10.12.2012.
  100. ↑ Italian ex-PM Berlusconi renounces knight title BBC News. 19.3.2014. Viitattu 12.6.2023. (englanti)
  101. ↑ La Gran Croce dell'Ordine Piano Acta Apostolicae Sedis. 2006. Viitattu 12.6.2023. (italia)
  102. ↑ M.P. 2002 nr 18 poz. 320 Kancelaria Sejmu RP. 2002. Arkistoitu 2013. Viitattu 12.6.2023. (puola)
  103. ↑ Past recipients of honorary membership in Maltese honours and awards and date of conferment (pdf) opm.gov.mt. Arkistoitu 2016. Viitattu 12.6.2023. (englanniksi)
  104. ↑ Anfragebeantwortung (pdf) (s. 1511) parlament.gv.at. 2012. Viitattu 16.6.2024. (saksa)
  105. ↑ ENTIDADES ESTRANGEIRAS AGRACIADAS COM ORDENS PORTUGUESAS Página Oficial das Ordens Honoríficas Portuguesas. 2024. Viitattu 16.6.2024. (portugali)
  106. ↑ Italian PM Berlusconi: My Sympathy for Bulgaria Turned into Love Novinite.com. 15.10.2009. Viitattu 16.6.2024. (englanniksi)
  107. ↑ Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 454. (Hannu Salmi: Tulevaisuuden Suomi) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0
  108. ↑ Kotipizzan Berlusconi on suomalainen verikosto Iltalehti. 14.6.2008. Viitattu 12.6.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Silvio Berlusconi.
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Silvio Berlusconi.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Silvio_Berlusconi&oldid=22769194”