Kolmas orjasota
Kolmas orjasota oli vuosina 73–71 eaa. roomalaisia vastaan käyty orjakapina. Se oli viimeinen sarjassa epäonnistuneita orjakapinoita Rooman tasavallan aikana. Kolmas orjasota oli näistä vakavin ja ainoa, joka suoranaisesti uhkasi Roomaa.
Orjien kapinaa johti traakialainen gladiaattori Spartacus. Hänen johtamansa 74-miehinen joukko pakeni Capuan gladiaattorikoulusta, ja seuraavina kuukausina heihin liittyi tuhansia orjia. Monikymmentuhatpäiseksi lopulta kasvanut orjien armeija liikkui seuraavien kahden vuoden aikana Italian eteläosissa, kunnes tuhoutui taistelussa roomalaisten armeijaa vastaan Lounais-Italiassa vuonna 71 eaa. Henkiin jääneet orjat ristiinnaulittiin.
Kapina gladiaattorikoulussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Spartacus oli Traakiasta tuotu orja, joka oli karannut Rooman armeijasta. Häntä ja satoja muita orjia koulutettiin Capuan gladiaattorikoulussa taistelemaan areenalla kuolemaan asti. Spartacus tiesi, ettei hänellä olisi tästä syystä montakaan elinvuotta jäljellä. Keväällä 73 eaa. Spartacus teki 200 muun orjan kanssa suunnitelman vallata gladiaattorikoulun tilat ja aseet, surmata vartiojoukot ja murtautua vapaaksi. Ennen h-hetkeä yksi vangeista kuitenkin kavalsi toverinsa ja varoitti roomalaisia vartijoita, mikä pakotti kapinalliset muuttamaan suunnitelmiaan. He valtasivat gladiaattorikoulun keittiön ja haalivat sieltä mukaansa keittiöveitsiä ja kaikkea muuta kelpaavaa. Heidän onnistui tappaa kaikki vartijat, ja historioitsija Sallustiuksen mukaan heistä 74 pääsi pakoon. Pakomatkansa alussa joukko törmäsi vaunuihin, jotka oli lastattu täyteen gladiaattorien aseita, ja he ottivat kuormasta itselleen gladiusmiekkoja, keihäitä ja kolmipiikkisiä atraimia.[1]
Orja-armeijan vaellus Italiassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etupäässä kelteistä, germaaneista ja traakialaisista koostunut kapinallisjoukko jatkoi matkaansa maantietä pitkin kohti etelää. He leiriytyivät Vesuviuksen rinteiden suojaisiin metsiin 32 kilometriä Capuasta etelään. Paikalle tuli roomalaispartio, jonka kapinalliset kuitenkin löivät viimeiseen mieheen. Samalla he saivat lisää aseita ja varusteita. Kapinalliset alkoivat ryöstellä lähiseudun taloista ruokaa ja arvotavaroita.[2]
Orjien armeijaan liittyi hiljalleen lisää orjia, vapaita maatyöläisiä ja köyhtyneitä tilanomistajia. Muutama kuukausi paon jälkeen Spartacuksen ja keltti Crixuksen johtamiin joukkoihin kuului jo tuhansia miehiä, naisia ja lapsia. Armeijassa ja gladiaattorikoulussa oppinsa saaneet orjat kouluttivat sotajoukoista taistelukykyiset.[3]
Roomalaiset lähettivät tuhansia legioonalaisia Vesuviukselle kukistamaan kapinalliset. He leiriytyivät vuoren juurelle aikomuksenaan näännyttää Spartacuksen joukot nälkään. Orjat laskeutuivat kuitenkin vuorenrinteiltä yön pimeydessä viiniköynnöksistä punomiensa köysien varassa ja yllättivät roomalaiset näiden leirissä. Roomalaiset pakenivat ja jättivät orjajoukolle ruokavarastonsa, vaunut, aseet ja varusteet.[3] Roomalaiset lähettivät orjien kimppuun uusia legioonia, mutta Spartacuksen joukot löivät nekin nopeissa väijytyshyökkäyksissä ja lukuisissa taisteluissa pitkin Vesuviusta. Voittojensa jälkeen orja-armeija ryösteli Italian eteläistä itärannikkoa. Kapinalliset vaelsivat koko Campanian halki, ja heidät toivotettiin tervetulleeksi, sillä alueella ei pidetty roomalaisista.[3]
Spartacus armeijoineen suuntasi kurssin pohjoiseen ja jatkoi uusien taistelijoiden värväämistä. Joukko ylitti Picentinivuoret, ja keväällä 72 eaa. joukoissa oli Appianoksen mukaan jo 70 000 miestä. Orjajoukot löivät preetori Variniuksen joukot, minkä seurauksena heihin liittyi jälleen lisää taistelijoita. He valtasivat Thurioin kaupungin ja muuttivat sen sepänpajat asetakomoiksi.[3]
Kapinalliset jatkoivat matkaansa pohjoiseen kahtia jakautuneena: Spartacuksen komennossa oli kaksi kolmasosaa ja Crixuksen komennossa kolmasosa miehistä. Rooman lähettämän konsuli Lucius Gellius Publicolan joukot löivät Crixuksen joukot ja tappoivat itse Crixuksen. Vaeltaessaan Apenniineja pitkin kohti pohjoista Spartacus sai vastaansa Rooman legioonalaisia ja löi heidät taistelussa. Voitonjuhlissa Spartacus pakotti 300 vangiksi otettua roomalaista taistelemaan gladiaattoreina kuolemaan asti.[4] Spartacuksella oli tilaisuus johdattaa joukkonsa vapauteen Alppien yli, mutta syystä tai toisesta kapinalliset jäivät Italiaan.[5]
Syksyllä 72 eaa. Spartacuksen joukot suuntasivat etelään Mutinan kaupunkia kohti. Loppuvuonna he saivat kuulla Marcus Licinius Crassuksen johtamasta suuresta roomalaisjoukosta, joka oli tulossa heitä vastaan. Spartacus päätti johdattaa miehensä Sisiliaan, missä hän saattaisi elää rauhassa. Orjien armeija saavutti Messinansalmen vuoden 72 eaa. lopulla. Spartacus teki merirosvojen kanssa sopimuksen, jonka mukaan heidän piti kuljettaa Spartacuksen 2 000 miestä kolmen kilometrin levyisen salmen yli Sisiliaan. Loput kapinalliset piiloutuisivat vuorille ja seuraisivat etujoukkoa Sisiliaan sen jälkeen kun se oli käynnistänyt saarella kapinan. Merirosvot eivät kuitenkaan jostain syystä pitäneet sopimustaan vaan pakenivat ennen sovittua lähtöä, eikä Spartacus näin koskaan päässyt Sisiliaan.[6]
Petetty Spartacus lähti joukkoineen taas kohti pohjoista, mutta he joutuivat Italian saappaankärjessä Crassuksen saartamaksi. Saarron läpi taisteltuaan Spartacus kuuli prokonsuli Marcus Luculluksen nousseen joukkoineen maihin Brundisiumissa. Spartacus oli joutunut kahden roomalaisarmeijan väliin, ja pelastautuakseen hänen oli hyökättävä Crassuksen armeijaa vastaan.[7]
Spartacuksen armeija kävi viimeisen taistelunsa Silarusjoella Lounais-Italiassa vuonna 71 eaa. Spartacus kaatui taistelussa, ja orjat joutuivat hajaannuksen valtaan. 6 000 orjaa pakeni, mutta heidät otettiin kiinni ja ristiinnaulittiin Via Appian varrelle Capuan ja Rooman välille 40 metrin välein. Spartacuksen ruumista ei koskaan löydetty, ja hänet heitettiin muiden kuolleiden mukana nimettömään joukkohautaan.[8] Roomalaiset vapauttivat 3 000 roomalaista vankia kapinallisten leiristä.[5]
-
Joukkojen liikkeet sodan alkuvaiheissa talveen 72 eaa. asti. Sinisellä orjien joukot. -
Sotatapahtumat 72 eaa. Appianuksen mukaan. Sinisellä Spartacus, purppuranpunaisella Crixus. -
Sodan viimeiset tapahtumat Italian saappaankärjessä 71 eaa. Sinisellä Spartacus.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Christensen, Else & Moll, Jakob & Mosbech, Hakon: Rooma – antiikin suurvalta. Bonnier, 2011. ISBN 978-82-535-3200-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Christensen et al. 2011, s. 48.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 48–51.
- ↑ a b c d Christensen et al. 2011, s. 51.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 51–52.
- ↑ a b Servile Wars Study Resources. Heritage History. Viitattu 17.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 52–54.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 54.
- ↑ Christensen et al. 2011, s. 54–55.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kolmas orjasota Wikimedia Commonsissa
