Kevyt liikenne
Kevyt liikenne on suomalaisessa liikenteen käsitteistössä muodostettu kattokäsite, jolla tarkoitetaan yleensä kulkemista jalan, rullaluistimilla, potkulaudalla ja polkupyörällä sekä toisinaan mopolla, skootterilla, veneellä, kanootilla, hevosella[1] ja hevosajoneuvolla.[2] Käsitettä ei juurikaan tunneta Suomen ulkopuolella, eikä termille ole vastinetta muissa kielissä.[3] Muualla käytetään osittain vastaavaa käsitettä ”suojaamattomat tienkäyttäjät” (engl. unprotected road users, ruots. oskyddade trafikanter).[4]
2010-luvulla kevyt liikenne -käsite on vähentänyt merkitystään suomalaisessa liikennesuunnittelussa,[5] eikä sitä suositella käytettäväksi.[6] Helsingissä määrittelemättömän kevyen liikenteen suunnittelu on lopetettu, ja kaupunki on siirtynyt eri kulkumuotojen huomioimiseen itsenäisinä yksiköinä liikennesuunnittelussa.[7]
Liikennesuunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa on liikennesuunnittelussa korostunut autoilun erottaminen muusta liikenteestä Ruotsissa 1960-luvulla kehitetyn ja sittemmin hylätyn SCAFT-mallin mukaisesti.[8]
Vuonna 1997 mopoliikenteen osalta tapahtui liikennesäännöissä suuri muutos, kun mopoilu siirrettiin ensisijaisesti ajoradalle ja ainoastaan lisäkilvellä sallituksi pyörätiellä.[9] Sittemmin useat kaupungit ovat siirtäneet mopot kokonaan ajoradalle poistamalla lisäkilvet pyöräteiltä. Oulussa muutos vähensi mopo-onnettomuuksia 60 prosenttia.[10]
Nykyään jalankulku- ja pyöräliikenne on alettu ottaa huomioon erillisinä kulkumuotoina joissakin kaupungeissa.[11] Myös valtakunnallisissa suunnitteluohjeissa jalankulku- ja pyöräliikenne käsitellään erillisinä liikkumismuotoina, joilla on erilaiset ominaisuudet ja tarpeet.[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Liikenneministeriö: Henkilöliikennetutkimus 1998 – 1999 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT: VALT-vuosiraportti 2012
- ↑ TLL 53 § (Tieliikennelain 53 § suomeksi kuuluu "Kevyen liikenteen väylät" ja ruotsiksi "Leder för gång-, cykel- och mopedtrafik" eli kirjaimellisesti väylät jalankulku-, pyöräily- ja mopoliikenteelle) finlex.fi.
- ↑ Pedestrians and Cyclists - Diagram & Summary (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ HE 180/2017 vp www.eduskunta.fi. 23.11.2017. ”Kevyen liikenteen tienkäyttäjäryhmät ovat moninaisia, minkä vuoksi kevyt liikenne käsitettä voidaan pitää vanhentuneena.” Viitattu 10.2.2018.
- ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje (PDF) (Sivu 5) Kuntek 6/2011. Kuntatekniikan keskus.
- ↑ Pyöräliikenteen suunnitteluohje - Pyöräliikenne.fi Pyöräliikenne.fi. Arkistoitu 31.3.2018. Viitattu 30.3.2018.
- ↑ The Paradigm of Urban- and Traffic Planning. A Study of SCAFT 1968, Precedents and Followers publications.lib.chalmers.se. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 22.2.2015.
- ↑ HE 251/1996
- ↑ Mopot siirrettiin autojen sekaan - onnettomuusmäärät romahtivat
- ↑ Pyöräliikenne kaupungissa - kohti uusia periaatteita
- ↑ Tulevaisuuden jalankulku- ja pyöräilyväyliä suunnitellaan liikennemuotokohtaisten ohjeiden avulla - Tulevaisuuden jalankulku- ja pyöräilyväyliä suunnitellaan liikennemuotokohtaisten ohjeiden avulla Väylävirasto. Viitattu 6.10.2020.