Kaliumbromidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaliumbromidi
Tunnisteet
CAS-numero 7758-02-3
PubChem CID 253877
Ominaisuudet
Molekyylikaava KBr
Moolimassa 119,0 g/mol
Ulkomuoto Värittömiä kiteitä[1]
Sulamispiste 734 °C[2]
Kiehumispiste 1 435 °C[1]
Tiheys 2,75 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 58,48 g/100ml (0 °C)[1]
40,61 g/100ml (25 °C)[2]

Kaliumbromidi (KBr) on kalium- ja bromidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Kaliumbromidia käytetään epilepsian hoitoon koirilla ja valokuvauksessa.

Teollisuudessa kaliumbromidia valmistetaan kaliumkarbonaatin ja bromin tai rauta(II)- ja rauta(III)bromidiseoksen reaktiolla.[1][2]

5 K2CO3 + 2(FeBr2·FeBr3) + 5 H2O → 10 KBr + 5 CO2 + 2 Fe(OH)2 + 2 Fe(OH)3

Kaliumbromidia voidaan valmistaa myös neutraloimalla kaliumhydroksidia vetybromidilla.[1]

KOH + HBr → KBr + H2O

Bromidin käyttöä epilepsian hoitoon esitti ensimmäisenä Charles Locock toukokuussa 1857 Medical and Chirurgical Society of Londonin järjestämässä tapahtumassa. Varsinaisesti kaliumbromidin käyttö sairauden hoitoon hyväksyttiin vuonna 1868 kun Thomas Clouston oli tutkimuksillaan selvittänyt oikean annostuksen. Kaliumbromidi oli pääasiallinen lääkitys epilepsiaan kunnes fenobarbitaali kehitettiin.[3]

Kaliumbromidia käytetään vielä nykyisinkin kotieläinten, erityisesti koirien, epilepsian hoitamiseen. Yhdistettä voidaan käyttää yhdessä fenobarbitaalin kanssa tai, jos kohtauksia on saatu lievenemään, myös ainoana lääkehoitona. Aine annostellaan liuoksena tai tabletteina. Kaliumbromidin sijasta voidaan käyttää myös natriumbromidia.[4]

Valoherkkien filmien ja paperien valmistuksessa käytetään kaliumbromidiliuosta. Kaliumbromidi ja hopeanitraattiliuokset yhdistetään, jolloin saostuu hopeabromidia. Hopeabromidi hajoaa valon vaikutuksesta hopeaksi ja bromiksi ja tähän perustuu muun muassa valokuvafilmin valottuminen.[5]

Kaliumbromidia käytetään myös radioaktiivisena merkkiaineena. Tällöin bromidi-ionit ovat muodostuneet radioaktiivisesta Br-32-isotoopista.[6]

  1. a b c d e f E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 252. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. a b c Dale L. Perry,Sidney L. Phillips: Handbook of inorganic compounds, s. 301. CRC Press, 1995. ISBN 9780849386718 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.05.2010). (englanniksi)
  3. Walter Sneader: Drug discovery: a history, s. 68. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-89980-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.05.2010). (englanniksi)
  4. Curtis W. Dewey: A practical guide to canine and feline neurology, s. 200-202. Wiley-Blackwell, 2003. ISBN 978-0813812496 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.05.2010). (englanniksi)
  5. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1274. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.05.2010). (englanniksi)
  6. Eija Venelampi: Radioaktiivisten aineiden käyttö teollisuuden merkkiainekokeissa (PDF) (s.8) Säteilyturvakeskus. Viitattu 6.10.2023.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.