Iroha

Iroha (jap. いろは歌, Iroha-uta, myös 伊呂波 tai 色葉) on japaninkielinen runo, jota on käytetty kana-tavuaakkosten järjestämiseen. Kaikki 47 tavuaakkosta esiintyvät siinä kerran, joten se on täydellinen pangrammi. Iroha on peräisin Heian-kauden alkupuolelta ja se on kirjoitettu viimeistään vuonna 1079, vaikka se lienee todellisuudessa vanhempi. Samalta aikakaudelta tunnetaan myös kaksi muuta muistiapua: Ametsuchi no uta ja Taini-uta, mutta Ametsuchi no uta on käytännössä vain sanaluettelo eikä koherentti runo, toisin kuin Iroha ja Taini-uta. Tutkijat eivät ole yksimielisiä runojen alkuperäisestä tarkoituksesta, mutta niitä käytettiin laajalti muistiapuna kana-aakkoston opettelussa. Irohan korvasi lopulta nykyisin käytössä oleva gojūon-järjestelmä Meiji-kauden keskivaiheilla.

Runo

Varhaisin tunnettu versio Iroha-runosta oli kirjoitettu man’yōgana-tavustolla, joissa käytetään vain kanji-merkkejä. Seuraavassa taulukossa on viisi muotoa runosta: alkuperäinen, arkaainen muoto hiragana-tavuaakkosilla, sen romanisaatio, runo nykymuotoisella japanin kielellä ja sen romanisaatio sekä suurpiirteinen käännös.

Arkaainen		Moderni		Käännös
hiragana	romanisaatio	kanji ja hiragana	romanisaatio
いろはにほへと	i ro ha ni ho he to	色は匂へど	Iro wa nioedo	Kukkivat kukatkin
ちりぬるを	chi ri nu ru wo	散りぬるを	Chirinuru o	Lopulta kuihtuvat
わかよたれそ	wa ka yo ta re so	我が世誰ぞ	Wa ga yo tare zo	Maailmassamme mikään
つねならむ	tsu ne na ra mu	常ならむ	Tsune naramu	Ei ole ikuista
うゐのおくやま	u wi no o ku ya ma	有為の奥山	Ui no okuyama	Turhamaisuuden syvät vuoret
けふこえて	ke fu ko e te	今日越えて	Kyō koete	Ylitä tänään
あさきゆめみし	a sa ki yu me mi shi	浅き夢見じ	Asaki yume miji	Eivätkä pinnalliset unet
ゑひもせす	we hi mo se su	酔ひもせず	Ei mo sezu	Enää petä sinua

Historia ja merkitys

Irohan laatijaa ei tunneta. Perinteisesti sen kirjoittajana on pidetty munkki Kūkaita (k. 835), jonka nimiin on laitettu myös hiragana-aakkoston kehittäminen, mutta Irohan edustama fonologinen järjestelmä on paljon myöhemmältä ajalta, noin 150 vuotta Kūkain kuoleman jälkeen: koska runossa ei ole erillisiä merkkejä tavuille ”e” ja ”ye”, se lienee laadittu noin vuoden 950 jälkeen; myös imayō-runomuodon käyttö on osoitus myöhemmästä alkuperästä. Irohan on myös sanottu olevan mukaelma buddhalaisen Daihatsu nehangyō -sūtran jakeesta. Ensimmäinen tunnettu maininta Irohasta on teoksessa Konkōmyō saishōō kyō ongi vuodelta 1079. Iroha korvasi nopeasti muut muistirunot ja sitä käytettiin yleisesti kana-aakkosten opetteluun Heian-kauden loppupuolelta lähtien. Koska saman tavun kirjoittamiseen saatettiin useinkin käyttää monia erityyppisiä kanamerkkejä, Irohan kaltaisille aakkostoille oli tarvetta. Samalla Iroha edisti japanin kielen ortografian selkiytymistä.

Irohan ja sen käytön yleistymisen merkitys japanin kielen ja kirjoituksen kehitykselle oli ratkaiseva. Sillä oli huomattava rooli lukutaidon leviämisessä, sillä se oli muuttumattomana ja pienenä kirjainluettelona suurien ihmisjoukkojen opittavissa. Se määritteli vielä nykyäänkin käytössä olevat 47 kirjaintyyppiä, lukuun ottamatta myöhemmin lisättyä kirjainta ”n”, ja se myös varmisti periaatteen, jonka mukaan seion- ja dakuon-äänteille ei ole erillisiä kirjaimia (esimerkiksi ”ka” vs. ”ga”) . Sillä oli joitakin huonoja puolia: koska Iroha-äännejärjestelmä säilyi muuttumattomana, se ei pysynyt puhutun kielen äännemuutosten tahdissa ja ajan kuluessa kirjoitettu ja puhuttu kieli loittonivat toisistaan.

Irohaa käytettiin myös länsimaisten aakkosten tavoin. Sitä hyödynnettiin esimerkiksi luetteloissa ja sanakirjoissa sisällön järjestämiseksi. Varhaisimmat Irohaa käyttävät sanakirjat laadittiin jo Heian-kauden loppuvaiheilla: niistä ensimmäinen on Iroha jiruishō, joka kirjoitettiin vuosien 1144–1181 välillä.

Aiheesta muualla

• How does the i-ro-ha ordering go? (englanniksi)