Ilke Wyludda
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Ilke Wyludda 13.9.1988 | |||
Maa: Saksa | |||
Naisten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Atlanta 1996 | kiekonheitto | |
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Tokio 1991 | kiekonheitto | |
Hopeaa | Göteborg 1995 | kiekonheitto |
Ilke Wyludda (28. maaliskuuta 1969 Leipzig – 1. joulukuuta 2024[1]) oli saksalainen kiekonheittäjä, olympiavoittaja ja Euroopan mestari.
Itä-Saksassa varttunut Wyludda voitti junioreiden Euroopan mestaruuden kiekonheitossa vuosina 1985 ja 1987 sekä kuulantyönnössä 1987; lisäksi hän sai kuulassa hopeaa 1985. Junioreiden kiekonheiton maailmanmestaruuden hän voitti vuosina 1986 ja 1988.
Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Roomassa 1987 Wyludda sijoittui kiekossa neljänneksi. Vuonna 1990 hän saavutti EM-kultaa Splitissä tuloksella 68,46. Voitettuaan 41 kiekkokilpailua peräkkäin hän jäi toiseksi Tokion MM-kisoissa 1991 Tsvetanka Hristovan jälkeen. Barcelonan olympialaisissa 1992 Wyludda sijoittui yhdeksänneksi ja Stuttgartin MM-kilpailuissa 1993 yhdenneksitoista.
Wyludda uusi Euroopan mestaruutensa Helsingissä vuonna 1994 tuloksella 68,72. Seuraavana vuonna hän sai jälleen hopeaa MM-kilpailuissa, nyt edellä oli Ellina Zvereva. Atlantan olympialaisissa 1996 Wyludda voitti kultaa heitettyään tuloksen 69,66. Vuoden 1998 EM-kilpailuissa hän sijoittui kuudenneksi ja Sydneyn olympialaisissa 2000 seitsemänneksi.
Wyludda voitti maailmancupin vuonna 1989, Grand Prix -finaalin 1994 sekä Euroopan cupin vuosina 1989, 1991, 1994 ja 1996.
Hänen kiekkoennätyksensä oli 74,56 vuodelta 1989 ja kuulaennätyksensä 20,23 vuodelta 1988.
Joulukuussa 2010 Wyluddan oikea jalka amputoitiin polven alapuolelta bakteeritulehduksesta johtuneen verenmyrkytyksen takia.[2] Wyludda osallistui Lontoon paralympialaisiin 2012. Hän sijoittui F57/58-luokassa kuulantyönnössä viidenneksi ja kiekonheitossa yhdeksänneksi.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ilke Wyludda Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Itä-Saksan kiekonheittolegenda on kuollut 55-vuotiaana Etusuora.com. 2.12.2024. Viitattu 3.12.2024.
- ↑ Kiekonheiton olympiavoittajan jalka amputoitiin Saksassa 8.1.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.1.2011. (suomeksi)
- ↑ Ilke Wyludda - Events and results (Kisajärjestäjien sivut) london2012.com. London2012.com. Arkistoitu 16.9.2012. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
1928: Halina Konopacka | 1932: Lillian Copeland | 1936: Gisela Mauermayer | 1948: Micheline Ostermeyer | 1952: Nina Romaškova | 1956: Olga Fikotová | 1960: Nina Ponomarjova | 1964: Tamara Press | 1968: Lia Manoliu | 1972: Faina Melnik | 1976: Evelin Schlaak | 1980: Evelin Jahl | 1984: Ria Stalman | 1988: Martina Hellmann | 1992: Maritza Martén | 1996: Ilke Wyludda | 2000: Ellina Zvereva | 2004: Natalja Sadova | 2008: Stephanie Brown-Trafton | 2012: Sandra Perković | 2016: Sandra Perković | 2020: Valarie Allman | 2024: Valarie Allman |