David Lynch

Wikipediasta
3 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 17. tammikuuta 2025.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Lynch
David Lynch Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2017.
David Lynch Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2017.
Henkilötiedot
Koko nimi David Keith Lynch
Syntynyt20. tammikuuta 1946[1]
Missoula, Montana, Yhdysvallat[1]
Kuollut15. tammikuuta 2025 (78 vuotta)
Ammatti elokuvaohjaaja
elokuvakäsikirjoittaja
elokuvatuottaja
kuvataiteilija
Puoliso Peggy Lynch (1967–1974)
Mary Fisk (1977–1987)
Mary Sweeney (2006)
Emily Stofle (2009–)
Ohjaaja
Aktiivisena 1966–2025
Tunnetuimmat ohjaukset Elefanttimies
Blue Velvet
Twin Peaks
Lost Highway
The Straight Story
Mulholland Drive
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

David Keith Lynch (20. tammikuuta 1946 Missoula, Montana, Yhdysvallat – 15. tammikuuta 2025)[1][2][3] oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja sekä kuvataiteilija ja valokuvaaja. Hänet tunnettiin omaperäisestä tyylistään, ja hänen elokuviaan yhdistää vahvasti surrealistinen sävy. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa elokuvat Elefanttimies (1980), Blue Velvet (1986) ja Mulholland Drive (2001) sekä yhdessä Mark Frostin kanssa luotu televisiosarja Twin Peaks (1990–1991, 2017).

David Lynch vuoden 1990 Emmy-palkintogaalassa.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynchin taideopinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynchin isä oli maatalousministeriön tutkija, minkä takia perhe joutui muuttamaan alati. Monet Lynchin kotikaupungeista muistuttivat niitä idyllisiä mutta outoja pikkukaupunkeja, joihin hän sijoitti myöhemmin useat elokuvistaan.[4] David Lynchillä on suomenruotsalaisia sukujuuria: hänen äidinpuoleinen isoisänsä, sukunimeltään Sundholm[5], muutti nuorena miehenä Suomesta Yhdysvaltoihin.[6]

Vuonna 1964 Lynch pääsi opiskelemaan bostonilaiseen taidekouluun, mutta jätti opinnot pian kesken ja aloitti ne jälleen Pennsylvaniassa. Tuolloin hän tapasi myös tulevan vaimonsa Peggy Reaveyn. Reaveyn kanssa hän sai tyttärensä Jenniferin, josta myös tuli myöhemmin elokuvaohjaaja. Lynch ja Reavey asuivat Philadelphian pahamaineisimmalla alueella, jonka kurja ilmapiiri epäilemättä heijastui myöhemmin tärkeänä osana Lynchin rujoa elokuvamaailmaa.[7]

Lynch ei alun perin ollut kiinnostunut elokuvista oman taiteensa välineenä, vaan opiskeli kuvataidetta tyydyttääkseen kunnianhimoaan maalarina. Lynch sai kuitenkin idean tehdä ”liikkuvan maalauksen” ja osallistua sillä Pennsylvanian taideakatemiansa jokavuotiseen kokeelliseen maalauksen ja kuvanveiston kilpailuun. Lynchin teos ”Kuusi miestä voi pahoin” oli stop motion -tekniikalla toteutettu animaatio ja se heijastettiin kaksi kertaa kolme metriä suurelle kankaalle. Lynch piti sitä kertaluontoisena ja kalliina kokeiluna – toteutus oli maksanut noin 200 dollaria – mutta eräs hänen projektinsa nähnyt tilasi Lynchiltä samanlaisen kotiinsa.[8]

Eraserhead

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 Lynch teki elokuvakoulussa pari muutaman minuutin mittaista lyhytelokuvaa, ja myöhemmin 34-minuuttisen elokuvan The Grandmother. Lopulta syntyi Eraserhead (1977), Lynchin ensimmäinen pitkä elokuva. Pienistä pätkistä lähtenyt, viisivuotiseksi hankkeeksi venynyt, pieni ja äärimmäisen omalaatuinen filmi leimattiin jopa liian sairaaksi julkaista. Lopulta Eraserhead näki kuitenkin päivänvalon ja saavutti nopeasti kulttimaineen.

Viisivuotisen työrupeaman aikana Lynchin ja Reaveyn avioliitto päättyi, ja Eraserheadin ilmestymisvuotena 1977 Lynch avioitui toisen vaimonsa Mary Fiskin kanssa.

Elefanttimies

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynch nousi suuren yleisön tietoisuuteen seuraavalla elokuvallaan. Tositapahtumiin ja Sir Frederick Trevesin kirjaan perustuva Elefanttimies (The Elephant Man, 1980) oli kaukana Eraserheadista, vaikka tyyli pysyikin painostavana. Elokuvan tuotti Mel Brooks, ja päärooleissa nähtiin John Hurt sekä Anthony Hopkins. Elefanttimieheksi kutsutun John Merrickin elämästä kertovaa filmiä ylistivät niin kriitikot kuin yleisökin, ja se sai peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Vuonna 1982 syntyi Austin, David Lynchin toinen lapsi. Sittemmin hänellä on ollut kaksi pientä roolia isänsä töissä: Pierre Tremond Twin Peaksissa sekä Devon Berkin kuski Inland Empiressä.[9]

Dyyni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Elefanttimiehen jälkeen Lynch palkattiin filmatisoimaan scifiromaani Dyyni (Dune, 1984). 40 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva jäi kaksikymmentä miljoonaa dollaria tappiolle ja siitä tuli hänen uransa suurin floppi. Elokuvan sekavuutta arvosteltiin ja se sai yleisesti huonoja arvosteluja. Myöhemmin Lynch on todennut, ettei hänen olisi ikinä pitänyt ohjata Dyyniä.[10]

Suosio kasvaa elokuvien Blue Velvet ja Villi sydän myötä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986) nosti Lynchin kuitenkin jälleen suursuosioon. Elokuvassa ilmenevät selkeästi Lynchin tavaramerkit: pikkukaupunkiin sijoittuva, synkkä mutta romanttinen trilleri. Uskaliaasti väkivaltaista seksiä ja ihmismielen kiemuroita esittelevä elokuva toi Lynchille toisen Oscar-ehdokkuuden, mutta herätti myös paljon kohua. Lynch ja Mary Fisk erosivat vuonna 1987, minkä jälkeen huhuiltiin Lynchin ja Blue Velvet -tähti Isabella Rossellinin romanssista. Rossellini oli mukana myös Lynchin seuraavassa elokuvassa Villi sydän (Wild at Heart, 1990). Elokuva nappasi Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun. Nyt Lynchin elokuviin oli löytynyt myös vakiosäveltäjä: Lynchin tiivis yhteistyö Angelo Badalamentin kanssa oli sittemmin tärkeä osa hänen elokuviensa ilmapiiriä.

Twin Peaks

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samoihin aikoihin Lynch oli tekemässä pilottia ensimmäiselle televisiosarjalleen yhdessä Mark Frostin kanssa. Twin Peaks laajeni suosituksi sarjaksi, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1990–1991. Kaksi vuotta myöhemmin Lynch ohjasi sarjan jatkoksi myös elokuvan, jossa valotettiin tapahtumia ennen varsinaista murhaa. Twin Peaks – Tuli kulje kanssani (Twin Peaks: Fire Walk with Me, 1992) ei kuitenkaan saanut yhtä lämmintä vastaanottoa kuin itse sarja, mutta fanien keskuudessa elokuvaa on yleisesti pidetty arvossa. Vuoden 2017 aikana esitettiin 18-jaksoinen Twin Peaks: The Return, joka on jatko-osa kahdelle ensimmäiselle Twin Peaksin tuotantokaudelle sekä elokuvalle.

Lynchin ja Frostin toinen televisiosarja On the Air (1992) ei menestynyt.

Lost Highway

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villi sydän -romaanin kirjoittanut Barry Gifford alkoi kirjoittaa Lynchin kanssa 1990-luvun puolivälissä uutta elokuvakäsikirjoitusta. Lost Highway (1997) oli unenomainen palapeli, joka yhdisteli eri elokuvagenrejä.[11]

The Straight Story

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Straight Story (1999) ei tunnu selittelemättömässä kiltteydessään Lynchiltä juurikaankenen mukaan?. Kyseessä on kuitenkin paljon kiiteltylähde?, tositapahtumiin perustuvalähde? elokuva Alvin Straightistä, joka lähtee tapaamaan aivohalvauksen saanutta veljeään toiseen osavaltioon kulkuneuvonaan ruohonleikkuri. Elokuvassa pääosaa esittänyt Richard Farnsworth sairasti syöpää, ja teki itsemurhan elokuvan valmistumisen jälkeenlähde?. Elokuva jäi hänen viimeisekseen.

Mulholland Drive

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Straight Storyn jälkeen Lynch palasi tuttuihin kuvioihinsa. Mulholland Drive (Mulholland Dr., 2001) on pitkälti samanlainen elokuva kuin Lost Highway, vaikkakin selvästi pehmeämpi ulkoasultaan. Alun perin televisiosarjaksi suunniteltu Mulholland Drive näki vastoin odotuksia päivänvalon, kun Studio Canal suostui tuottamaan sen elokuvana.

»...Kuulin että ABC-yhtiön mies, jonka piti päättää tehdäänkö sarja vai ei, katsoi sen kello kuusi aamulla. Hän katsoi sen televisiosta joka oli huoneen toisella puolella, ja joi samalla kahvia ja soitti muutamia puheluita. Ja hän ei yhtään pitänyt näkemästään; se ikävystytti häntä. joten hän sanoi ei kiitos...[12]»
(David Lynch)

Inland Empire

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mulhollandin jälkeen Lynch on auttanut myös muita, omasta mielestään lupaavia ohjaajanalkuja pääsemään alkuun urallaan – esimerkkinä Eli Roth (Cabin Fever, 2002). Vuonna 2006 Lynchiltä tuli ensi-iltaan Inland Empire. Tämä lähes kolmen tunnin mittainen elokuva kuvattiin kolmen vuoden aikana ilman valmista käsikirjoitusta halvalle digivideokameralle.[13] Pääroolia näyttelevä Laura Dern palasi 16 vuoden tauon jälkeen yhteistyöhön Lynchin kanssa.

Dokumenttielokuva Lynch (2007) kuvaa ohjaajaa työssään Inland Empiren kuvausten aikoihin[14].

Lynch ja Suomi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynch harjoitti transsendenttistä meditaatiota 1970-luvun alusta lähtien ja vuonna 2007 hän vieraili Suomessa markkinoimassa mietiskelytekniikasta kertovaa kirjaansa. Hän kertoi tuolloin aikeestaan perustaa "Voittamaton Suomi -yliopisto".[15] Samalla vierailulla Lynch kertoi omaavansa suomalaisia sukujuuria. Hänen äitinsä isoisä oli syntyjään Suomesta Sundholmien suvusta.[16][17]

Vuonna 2022 Helsinki Photo Festival -organisaatio toi Helsinkiin David Lynchin valokuvanäyttelyn "Infinite Deep", joka oli esillä Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevassa entisessä laivaterminaalissa. Näyttelyssä oli 120 Lynchin valokuvaa. Näyttelyyn kuului myös huone, jossa pystyi kokemaan Twin Peaks -tunnelmia.[18]

Lynchin elämän loppuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2024 Lynch kertoi sairastavansa keuhkolaajentumaa elinikäisen tupakoinnin seurauksena. Hän ei pystynyt kävelemään pitkiä matkoja ja pelko kohtalokkaasta tartuntataudista esti häntä poistumasta kotoaan. Hän kuitenkin jatkoi työskentelyä edelleen elokuvien parissa käsikirjoitus- ja animaatioelokuvahankkeiden muodossa. [19]

Lynchin muut taiteelliset tuotokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuviensa ohella Lynch teki myös kuvataidetta ja julkaisi musiikkia. Vuosina 1983–1992 Lynch piirsi viikoittaista strippisarjakuvaa Los Angeles Reader -lehteen. Sittemmin sitä julkaistiin myös The Baltimore Sun -lehdessä.[20]

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia (ohjaajana)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” – – tee sitä mihin todella uskot. Säilyttääksesi oman äänesi. Älä tee mitään vain tehdäksesi vaikutuksen johonkin studioon tai rahoittajiin. Minun kokemukseni mukaan sellainen näyttää aina kääntyvän itseään vastaan – – ”

– David Lynch[25]

Teatterielokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytelokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Six Men Getting Sick (1966)
  • The Alphabet (1968)
  • The Grandmother (1970)
  • The Amputee (1974)
  • The Cowboy and the Frenchman (1988)
  • Industrial Symphony No. 1: The Dream of the Broken Hearted (1990)
  • Lumière: Premonitions Following an Evil Deed (1996)
  • Darkened Room (2002)
  • Boat (2007)
  • What Did Jack Do? (2017)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lynch, David: Catching the Big Fish. Meditaatio, Tietoisuus ja Luovuus. (Catching the Big Fish. Meditation, Consciousness, and Creativity, 2006.) Suomentanut Beck, Laura. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22964-3
  • Rodley, Chris: Lynch on Lynch. (Directors on Directors -sarjan kirja Lynch on Lynch, 1997, suomentanut Lauri Lehtinen) Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-01-0054-4

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2. Directors, s. 633. (4th edition) St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 29.5.2015. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ David Lynch, 'Blue Velvet' Director, Dead at 78 TMZ. 16.1.2025. Viitattu 17.1.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Kajander, Riikka: Elokuvaohjaaja David Lynch on kuollut Yle. 16.1.2025. Viitattu 16.1.2025.
  4. ↑ Rodley 2007, s. 17–21,
  5. ↑ CANNESIN ELOKUVAJUHLAT 9. - 20.5. | David Lynchin päiväunista löytyi taas painajaisia Helsingin Sanomat. 20.5.2001. Viitattu 18.6.2024.
  6. ↑ http://juhansuku.blogspot.fi/2007/11/david-lynch-suomalainen.html
  7. ↑ Rodley 2007, s. 63–66.
  8. ↑ Lynch 2008, s. 22–23.
  9. ↑ [1]
  10. ↑ Dune: Retrospective, Extrovert magazine (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
  11. ↑ Biography for David Lynch Internet Movie Database. (englanniksi)
  12. ↑ Lynch 2008, s. 104–105.
  13. ↑ nyt.hs.fi. Viitattu 16.11.2007.
  14. ↑ Manohla Dargis: A Man, His Movies and, Sometimes, His Monkey The New York Times. 26.10.2007. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  15. ↑ David Lynch: Meditointi auttaa ihmistä ja elokuvaa Yle Uutiset. 5.11.2007. Viitattu 16.1.2025.
  16. ↑ Lehmusvesi, Jussi HS: Elokuva­ohjaaja David Lynch on kuollut Helsingin Sanomat. 16.1.2025. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 18.1.2025.
  17. ↑ Lehtonen, Veli-Pekka HS: David Lynch oli ohjaajana kuin rocktähti Helsingin Sanomat (tilaajille). 16.1.2025. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 18.1.2025.
  18. ↑ Mankkinen, Jussi: Vääristyneitä naisvartaloita, surrealismia ja tehdasmaisemia: tällaisia ovat kulttiohjaaja David Lynchin Helsingissä esillä olevat valokuvat Yle.fi / Uutiset. 10.11.2022. YLE. Viitattu 18.1.2025.
  19. ↑ Ethan Shanfeld: David Lynch Reveals Emphysema Diagnosis, Can’t ‘Leave the House’ or Direct in Person: ‘I Would Do It Remotely if It Comes to It’ Variety. 5.8.2024. Viitattu 23.8.2024. (englanniksi)
  20. ↑ Lynch 2008, s. 44–45.
  21. ↑ Wild at Heart Festival de Cannes. 1990. Festival de Cannes. Viitattu 18.1.2025. (englanti)
  22. ↑ Mulholland Drive Festival de Cannes. 2001. Festival de Cannes. Viitattu 18.1.2025. (englanti)
  23. ↑ Ohjaaja David Lynch palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla Yle Uutiset. 7.9.2006. Viitattu 16.1.2025.
  24. ↑ Academy Awards Acceptance Speech Database Academy Awards Database. 27.10.2019. Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 18.1.2025. (englanti)
  25. ↑ Lynch 2008, s. 132.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • David Lynch -teemanumero, Filmihullu 2/2012.
  • Rodley, Chris: ”David Lynch – eksyneenä pimeydessä ja sekasorrossa”, Filmihullu 4–5/1997.
  • Taskinen, Mikko: ”David Lynch, kynnyksen taiteilija”, Takoja : antroposofinen kulttuurilehti 27 (1999) : 1, s. 18–20.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=David_Lynch&oldid=22965439”