Dagestanin sota
| Dagestanin sota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Khattabin ja Basajevin asejoukot |
|||||||
| Komentajat | |||||||
Dagestanin sota oli Ibn al-Khattabin ja Šamil Basajev johtamien joukkojen hyökkäys Venäjän Dagestaniin tuolloin de facto itsenäisestä Itškeriasta eli Tšetšeniasta 2. elokuuta – 12. syyskuuta 1999. Hyökkääjät valtasivat joitakin kyliä Dagestanin Tšetšenian vastaisella rajalla, mutta hyökkääjien toivomaa suurta kansannousua alueella ei tapahtunut. Lopulta venäläisten joukkojen onnistui työntää hyökkääjät takaisin Tšetšeniaan. Tapahtumat johtivat Venäjän kerrostalopommien ohella toiseen Tšetšenian sotaan.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyökkäyksestä Dagestaniin kertovat lähteet ovat sekavia ja tapahtumien yksityiskohtia on hankala selvittää varmasti. Tapahtumien johtohenkilöitä olivat joka tapauksessa Ibn al-Khattab ja Šamil Basajev. Joissain lähteissä Khattabin ja Basajev sanotaan johtaneen hyökkäystä yhdessä ja toisissa Basajevin liittyneen siihen vasta myöhemmin. Dagestanissa yhteenotot keskushallinnon ja wahhabistien välillä olivat alkaneet vuonna 1997. Avaarijohtaja Bagauddin Magomedov saapui Tšetšeniaan Dagestanista, jossa hän loi yhteyksiä Tšetšenian wahhabisteihin. Vuonna 1998 dagestanilaisia kyliä oli julistautunut wahhabilaiseksi tasavallaksi ja keskushallinto oli tunnustanut muodollisesti sen osittaisen autonomian kykenemättömänä ajamaan wahhabisteja tiehensä.[1] Alue käsitti Kadarin, Karamahin ja Tšabanmahin kylät.[2] Tammikuussa 1999 Khattab perusti ulkomaalaisten taistelijoiden niin sanotun kansainvälisen islamilaisen rykmentin ja teki tunnusteluiskuja Dagestanin rajalla. Venäläiset turvallisuusjoukot vastasivat aneemisesti ja ilmeisesti tämän rohkaisemana Magomedov julistettiin islamilaisen Dagestanin "emiiriksi". Huhtikuussa 1999 Magomedov vetosi vapaaehtoisiin jihadin aloittamiseksi "Dagestanin ja Kaukasian vapauttamiseksi Venäläisestä kolonialismista".[1]
Näkökannasta riippuen sittempi hyökkäys on esitetty joka ennalta suunniteltuna hyökkäyksenä tai vain vastauksena välittömään uhkaan. Venäläiset olivat suunnitelleet Tšetšenian pohjoisosien valtausta jo maaliskuussa 1999. Tarkoitus oli toteuttaa operaatio elokuussa tai syyskuussa. Ei kuitenkaan tiedetä, onko islamisteilla ollut oikeaa käsitystä Venäläisten suunnitelmista. Islamistien omassa viestinnässä he kuitenkin syyttivät Venäjää vastaavan hyökkäyksen suunnittelusta ja heidän viestinnässään oli esiintynyt ajatus laajemmasta islamilaisesta valtiosta Kaukasiassa jo ennen hyökkäystä.[1]
Jos hyökkäykselle Dagestaniin oli ennalta laadittuja tarkempia suunnitelmia, niitä ei tunneta. Tyypillinen strategia olisi sisältänyt tapoja esittää konflikti muslimeihin kohdistuvana uskonnollisena vainona ja oikeutettuna kostona. Mahdollinen taktiikka olisi tšetšeenien tukemana paikallisten asukkaiden irtautumisen keskushallinnosta ideologisesti puolustettavissa olevista syistä, aseistaa ja kouluttaa paikallisia joukkoja ja yrittää saada aikaan tilanne, johon keskushallinto reagoisi ylimitoitetusti. Tämä toimisi syynä tšetšeenien sekaantumiselle asioihin ja tilanne voitaisiin yrittää kääntää kansainvälisessä mediassa heille edulliseksi. Koska tapahtumat toteutuivat pitkälti edellä kuvaillulla tavalla, voidaan hyökkäystä olettaa suunnitellun etukäteen.[1]
Hyökkäys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2. elokuuta aloitettiin rajallinen hyökkäys, joka lyötiin takaisin.[3] Joukko Magomedovin johtamia miehiä ylitti Dagestanin rajan ja valtasi joitakin pieniä kyliä. Rajalla surmattiin joitakin puolustusministeriön sotilaita.[1] Noin viikkoa myöhemmin rajan yli tuli noin 1 500 Basajevin ja Khattabin johtamaa asemiestä. Heistä suurin osa oli dagestanilaisia, mutta mukana oli myös tšetšeenejä ja ulkomaalaisia taistelijoita. Dagestanissa vallattiin uusia kyliä.[1] 7. elokuuta Botlihin kylää kohti tehty isku lyötiin takaisin. Islamistit alkoivat linnoittaa kyliä Botlihin länsipuolella.[3]
9. elokuuta Venäjän pääministeri Sergei Stepašin erotettiin ja hänet korvasi Vladimir Putin. 10. elokuuta hyökkääjät julistivat valtaamansa osat Dagestanista itsenäiseksi "Dagestanin islamilaiseksi valtioksi".[1] Tuolloin heidän hallussaan oli 10 kylää Tsumadan ja Botlihin piirissä.[4] Islamistien tärkein tukikohta oli Gakkon kylä.[3] Dagestanin puolelle tuotiin edelleen Basajevin ja Khattabin johdolla islamilainen prikaati. Vastassa ei kuitenkaan ollut odotuksista huolimatta dagestanilaisten yleistä kansannousua. Sen sijaan monet paikalliset pitivät hyökkääjiä uskonnollisina kiihkoilijoina ja tšetšeenien uskottiin ajavan oman alueensa laajennusta dagestanilaisten kustannuksella.[1]
Venäjän Pohjois-Kaukasian sotilaspiirin komentaja Dagestanin taistelujen aikana oli kenraali Viktor Kazantsev.[5] Venäjän liittotasavallan joukot olivat hitaita reagoimaan tilanteeseen. Hyökkääjiä hidastivat kuitenkin Dagestanin poliisijoukkojen ja paikallisten vastarinta.[3] Samaan aikaan hyökkääjiä vastaan kohdistettiin suuren mittakaavan ilmapommitus- ja tykistöoperaatio. Venäläiset käyttivät esimerkiksi termobaarisia pommeja ja ilmasta levitettäviä miinoja. Hyökkääjien hidastaminen teki mahdolliseksi tuoda alueelle lisäjoukkoja.[1] Venäläiset joukot koostuivat armeijan joukoista, sekä sisäministeriön MVD VV-joukoista, spetsnaz-joukoista ja Dagestanin OMON-joukoista.[3]
Vladimir Putin lensi henkilökohtaisesti Dagestaniin valvomaan hyökkääjien työntämistä rajan toiselle puolelle.[1] Hyökkääjien valtaamat kylät oli vallattu takaisin 24. elokuuta mennessä.[3] 29. elokuuta alkoi operaatio Kadaria ja Tšabanmahia vastaan.[4] 5. syyskuuta Tšetšenian puolelta rajaa tehtiin vielä uusi hyökkäys kohti Hasavjurtia, mutta sekin pysähtyi alkuyllätyksen jälkeen.[3] Basajevin mukaan hyökkäys tehtiin venäläisten huomion kiinnittämiseksi pois Kadarin suunnalta. Hyökänneet joukot oli karkotettu Dagestanista 12. syyskuuta mennessä, joskin vielä tämän jälkeen rajalla käytiin yksittäisiä yhteenottoja.[4]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteestä riippuen venäläiset olivat menettäneet 275[4]–340[2] sotilasta kaatuneina ja 937 oli haavoittunut. Surmansa oli saanut myös useita dagestanilaisia turvallisuusjoukkojen jäseniä. Taistelualueelta pakeni noin 20 000 siviiliä, joista suurin osa pääsi kuitenkin palaamaan koteihinsa syyskuussa.[4] Dagestanilaisia hyökkääjiä kuoli noin 150. Tšetšeenitaistelijoiden tappioita ei tunneta.[2]
Itškerian presidentti Aslan Mashadov tuomitsi Dagestaniin tehdyn hyökkäyksen peläten Venäläisten reaktiota. Taistelujen ollessa vielä meneillään 4. syyskuuta Venäjän rajavartioston jäsenten ja heidän perheidensä asuntolan edustalla räjähti autopommi, jossa sai surmansa 64 henkilöä. Isku oli ensimmäinen niin sanotuista kerrostalopommeista, joiden myötä toinen Tšetšenian sota oli nyt väistämätön.[1] Venäjä oli aloittanut ilmaiskut Tšetšeniaan jo hyökkäyksen aikana ja kerrostaloiskujen jälkeen iskuja kiihdytettiin. 1. lokakuuta Putin julisti Mashadovin hallinnon laittomaksi ja Venäjän maavoimat aloittivat etenemisen[3] joulukuussa 1999[2].
Sodan jälkeen esiintyi useita salaliittoteorioita, joiden mukaan kerrostalopommit ja Dagestanin hyökkäys olivat FSB:n tai GRU:n operaatioita uuden Tšetšenian sodan oikeuttamiseksi. Joitakin teorioista on esitetty myös luotettavina pidetyissä lähteissä. Venäläinen lehti Moskovski Komsomolets jukaisi vuoden 1999 lopussa puheluja venäläisen oligarkki Boris Berezovskin ja salafisti Movladi Udugovin välillä, joissa keskusteltiin hyökkäyksestä Dagestaniin ja pommi-iskuista Moskovassa. Udugov halusi venäläisten tukea Dagestanin hallinnon kaatamiseksi ja venäläismyönteisen islamilaisen valtion perustamiseksi. Venäjällä oli tiedossa duuman vaalit joulukuussa 1999 ja Boris Jeltsinin kannatusluvut olivat alhaiset. Iskut olisivat syy joko lykätä vaaleja tai niitä voitaisiin käyttää kannatuslukujen nostamiseen. Nezavisimaja gazeta kirjoitti puolestaan 12. lokakuuta hyökkäyksen olevan "selvästi salaisen palvelun operaatio" ja ylimmän valtionjohdon siunaama. Samaa teoriaa hyökkäyksestä kannatti myös vuonna 2006 murhattu toimittaja Anna Politkovskaja.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Robert W. Schaefer: The insurgency in Chechnya and the North Caucasus : from gazavat to jihad, s. 180-185. ABC-CLIO, 2010. ISBN 978-0-313-38635-0 (englanniksi)
- ↑ a b c d Christoph Zürcher: The Post-Soviet Wars : Rebellion, ethnic conflict, and nationhood in the Caucasus, s. 180-188. New York University Press, 2007. ISBN 978-0-8147-9709-9 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Mark Galeotti: Russia’s Wars in Chechnya 1994–2009, s. 51-55. Osprey Publishing, 2014. ISBN 978 1 78200 278 9 (englanniksi)
- ↑ a b c d e Alexander Pashin: Russian Army Operations and Weaponry During Second Military Campaign in Chechnya Moscow Defence Brief. Arkistoitu 29.1.2009. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Dagestan rebels hit hard BBC News. BBC. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)