Carl Rogers

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carl Rogers
Henkilötiedot
Syntynyt8. tammikuuta 1902
Oak Park, Illinois, Yhdysvallat
Kuollut4. helmikuuta 1987
La Jolla, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti psykologi, psykoterapeutti ja emeritusprofessori
Koulutus ja ura
Tutkinnot

Wisconsinin yliopisto, Madison (B.A., historia, 1924), Columbian yliopisto

(1928, M.A. ja 1931, PhD, psykologia)
Instituutti Ohio State University; Chicagon yliopisto; Center for Studies of the Person (La Jolla)
Tutkimusalue humanistinen psykologia, psykoterapian terapiaprosessi, asiakaskeskeinen psykoterapia
Aiheesta muualla
www.nrogers.com/index.html

Carl Ransom Rogers (8. tammikuuta 1902 Oak Park, Illinois − 4. helmikuuta 1987 La Jolla, Kalifornia) oli vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen psykologi, joka yhdessä Abraham Maslow’n kanssa perusti humanistisen psykologian tutkimussuunnan. Rogersilla oli myös keskeinen rooli henkilökeskeisen psykoterapian kehityksessä.[1] Yhdysvaltalaiset nykypsykologit (2000-luvun alussa) mainitsevat hänet itseensä kaikkein eniten vaikuttaneena psykologina Sigmund Freudin ohella.[2] Toinen, yhdysvaltalaisia psykologeja korostetusti esilletuova vertailu (2002) listasi Rogersin kymmenen merkittävimmän psykologin joukkoon.[3]

Hän opiskeli aluksi maataloutta, historiaa ja teologiaa Wisconsinin yliopistossa Madisonissa (alempi korkeakoulututkinto 1924 pääaineena historia) ja oli sitten kaksi vuotta New Yorkissa teologisessa seminaarissa (Union Theological Seminary). Tämän jälkeen hän jatkoi Columbian yliopiston opettajakoulutuksen (Teachers College) yhteydessä, josta valmistui ensin psykologian maisteriksi (1928) ja sittemmin psykologian tohtoriksi (1931). Väitöskirjatyönsä aikana hän teki tutkimustyötä Rochesterissa sijaitsevassa Society for the Prevention of Cruelty to Children -tutkimuslaitoksessa ja eteni laitoksen johtajaksi vuonna 1930. Vuosina 1935–1940 hän luennoi Rochesterin yliopistossa ja vuonna 1939 hän julkaisi kirjan The Clinical Treatment of the Problem Child. Tohtori Rodgers työskenteli kliinisen psykologian professorina Ohion osavaltionyliopistossa (1940–) ja Chicagon yliopistossa (1945–1957).[1][2] Ohion aikana syntyi teos Counseling and Psychotherapy (1942).[4] Chicagon ajan julkaisuja ovat Client-Centered Therapy (1951) ja Psychotherapy and Personality Change (1954).[1] Vuonna 1947 hän toimi myös Amerikan psykologisen yhdistyksen (American Psychological Association, APA) puheenjohtajana.[5] Rogers siirtyi Wisconsinin yliopiston Madisonin kampukselle psykologian ja psykiatrian professoriksi vuosiksi (1957–1963) ja teos On Becoming a Person (1961) syntyi. Vuonna 1963 tohtori Rogers muutti Kalifornian La Jollaan ja asettui Center for Studies of the Person -tutkimuskeskukseen.[1][2] Tämän aikakauden julkaisuja ovat esimerkiksi Freedom to Learn: A View of What Education Might Become (1969) ja Carl Rogers on Encounter Groups (1970).[4] Postuumisti Carl Rogersin kirjoituksia on julkaistu esimerkiksi teoksissa On Becoming an Effective Teacher (2014).[6]

Carl Rogersia voidaan pitää keskeisenä asiakkaan ja psykoterapeutin välistä terapiaprosessia koskevien yleisten mallien kehittäjänä ja aihepiiriä koskevan tutkimuksen alullepanijana. Rogersin mukaan terapeuttista yhteistoimintaa edistävät varaukseton arvostus (unconditional positive regard), johdonmukaisuus (congruence) ja osuva autettavan näkökulman tavoittaminen (accurate emphaty).[7] Psykoterapiassa rakentava persoonallisuuden muutos edellyttää Rogersin mukaan seuraavia kuuden osatekijän olemassaoloa ja säilymistä muutosprosessin ajan:[8][7]

  1. Kaksi ihmistä on psykologisessa yhteydessä.
  2. Ensimmäinen eli asiakas, on inkongruenssissa (epäsuhta ihmisen todellisuudessa kokeman tilan ja ihmisen minäkuvan välillä), hänen tilansa on haavoittuva tai ahdistunut.
  3. Toinen henkilö eli terapeutti, suhtautuu johdonmukaisesti (tietoisesti, hyväksyen) tai on integroitunut terapiasuhteeseen.
  4. Terapeutti arvostaa asiakasta varauksettomasti.
  5. Terapeutti tavoittaa asiakkaan sisäisen näkökulman osuvasti ja välittää tämän ymmärryksen asiakkaalle.
  6. Terapeutti osaa välittää osuvan empaattisen ja asiakasta ehdottomasti arvostavan näkökulman asiakkaalle, ainakin jossain mitassa.

Rogers kannatti ajatusta, että ihmisellä on syntyessään positiivisia, sosiaalisia mahdollisuuksia ja voimakas pyrkimys toteuttaa niitä. Lapsella on kehittyvä minäkuva, eli käsitys itsestään, joka pääosin on sosiaalisesti muovautunut.lähde?

Rogersin vaikutteiden yhtenä lähteenä on mainittava fenomenologia. Tämä filosofinen suuntaus tutki maailmaa ensimmäisen persoonan näkökulmasta, luottaen ilmeisyyteen tai itsestäänselvyyteen ensisijaisena kriteerinä.lähde?

Fenomenologiset vaikutteet näkyvat erityisesti siinä, että Rogers pyrkii selittämään ihmisen toimintaa hänen välittömästä kokemuksestaan käsin, kun vaikkapa psykoanalyysi kuvaa ihmistä pääosin kolmannesta persoonasta käsin. Näin ihmisten toiminta tulee ymmärrettäväksi, mikäli se vain suhteutetaan hänen henkilökohtaiseen kokemusmaailmaansa.lähde?

Rogersin kuvaama asiakaslähtöinen psykoterapia perustui asiakkaan kokemusmaailman ymmärtämiseen. Kun terapeutti osaa arvostaa ja eläytyä asiakkaansa tilanteeseen, johtaa tämä myönteiseen muutosprosessiin. Tämän avulla asiakas voi taas integroida itseensä syrjään tai huomiotta jääneet puolet kokemusmaailmansa.lähde?

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Carl Rogers, American psychologist Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 11.11.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Carl Rogers nndb.com. Viitattu 12.11.2016. (englanniksi)
  3. ↑ S. J. Haggbloom et al.: The 100 Most Eminent Psychologists of the 20th Century (DOI: 10.1037//1089-2680.6.2.139 Tutkimus painottaa vahvasti amerikkalaisia psykologeja, ei aidosti pyri maailmanlaajuiseen näkemykseen. Artikkeli pdf-muodossa (Venäjän tiedeakatemian Psykologian instituutin sivusto)) Review of General Psychology, 2002, Vol. 6, No. 2, 139–152,. Viitattu 13.11.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b Rogers, Carl (1902–1987) encyclopedia.com. Viitattu 11.11.2016. (englanniksi)
  5. ↑ Former APA Presidents American Psychological Association, apa.org. Viitattu 11.11.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Carl R. Rogers, Harold C. Lyon, Jr and Reinhard Tausch (2014) On becoming an effective teacher. Person-centered teaching, psychology, philosophy, and dialogues with Carl R. Rogers and Harold Lyon routledge.com, (englanniksi)
  7. ↑ a b Sanna Eronen & Paula Lahti-Nuuttila (toim.): Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita, s. 73-75 (Luku 3, Mikael Leiman: Psykoterapioiden yhteinen perusprosessi). Helsinki: Edita, 2012. ISBN 978-951-37-6172-1 (suomeksi)
  8. ↑ Carl Rogers: Arkistoitu kopio (pdf) (alkuperäisartikkeli Journal of Consulting Psychology, 1957, Vol. 21, No. 2, 95–103.) uudelleenjulkaisu: Psychotherapy: Theory, Research, Practice, Training, 2007, Vol. 44, No. 3, 240–248. Arkistoitu 3.12.2015. Viitattu 12.11.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Carl_Rogers&oldid=22807198”