Blade Runner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Videopeliä käsittelee artikkeli Blade Runner.
Blade Runner
Ohjaaja Ridley Scott
Käsikirjoittaja
Perustuu Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä
Tuottaja Michael Deeley
Säveltäjä Vangelis
Kuvaaja Jordan Cronenweth
Leikkaaja
Tuotantosuunnittelija Lawrence G. Paull
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
  • The Ladd Company
  • Shaw Brothers Studio
  • Blade Runner Partnership
Levittäjä Warner Bros. Pictures
Ensi-ilta
Kesto 117 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 28 miljoonaa dollaria
Tuotto 33 139 618 dollaria
Seuraaja Blade Runner 2049
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Blade Runner, Suomessa myös nimellä Blade Runner – Metropolis 2020,[1][2][3] on vuonna 1982 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen neo-noir-tieteiselokuva. Sen ohjasi Ridley Scott. Pääosissa ovat Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young ja Edward James Olmos. Hampton Fancherin ja David Webb Peoplesin käsikirjoitus perustuu löyhästi Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä (1968).

Elokuva on dystopia, joka sijoittuu vuoden 2019 Los Angelesiin. Blade Runner kuvaa tulevaisuutta, jossa vaikutusvaltainen Tyrell-yhtiö on rakentanut synteettisiä ihmisiä eli replikantteja työskentelemään avaruussiirtokunnissa. Eräästä tällaisesta synkästä työleirisiirtokunnasta pakenee Roy Batty -nimisen replikantin (Rutger Hauer) johtama joukko takaisin Maahan. Ylirasittunut poliisi Rick Deckard (Harrison Ford) suostuu vastahakoisesti viimeisenä toimeksiantonaan etsimään paenneet replikantit. Tutkinnan aikana Deckard tapaa Rachaelin (Sean Young), kehittyneen androidin (taikka gynoidin) joka saa hänet kyseenalaistamaan tehtävänsä.

Blade runner on eräänlainen palkkionmetsästäjä tai eliminoija. Termin alkuperäinen suomennos oli ”teräratas”.

Alkuaan Blade Runner tuotti Pohjois-Amerikan elokuvateattereissa odotettua vähemmän ja jakoi kriitikkojen mielipiteet. Osa kehui sen teemojen monimutkaisuutta ja visuaalista ilmettä, kun taas toiset olivat tyytymättömiä sen epätavanomaiseen tahditukseen ja juoneen. Siitä on kuitenkin sittemmin muodostunut suosittu kulttielokuva, ja monet kriitikot pitävät sitä nykyisin yhtenä kaikkien aikojen parhaista tieteiselokuvista. Lavastuksestaan kehuttu Blade Runner on säilynyt neo-noir-elokuvien johtavana esimerkkinä, ja sillä on ollut suuri vaikutus moniin myöhempiin tieteiselokuviin, -videopeleihin, -animeihin ja -televisiosarjoihin. Vangelisin säveltämää elokuvan musiikkia on kehuttu, ja se oli vuonna 1983 parhaan sävellyksen Bafta- ja Golden Globe -ehdokkaana.

Philip K. Dickin teokset saivat elokuvan ansiosta huomiota, ja myöhemmin tehtiin useita hänen teoksiinsa perustuvia elokuvia. Ohjaaja Ridley Scott pitää Blade Runneria ”todennäköisesti” elokuvistaan ehyimpänä ja henkilökohtaisimpana. Vuosi ensi-iltansa jälkeen elokuva sai arvostetun Hugo-palkinnon parhaasta draamallisesta esityksestä, ja vuonna 1993 se valittiin Yhdysvaltain National Film Registryyn ”kulttuurillisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä”.lähde?

Elokuvasta on tehty seitsemän eri leikkausversiota. Elokuvastudioiden johtohenkilöt ovat tehneet elokuvan leikkaukseen kiisteltyjä muutoksia, jotka eivät ole miellyttäneet ainakaan ohjaajaa. Ohjaajan versio eli The Director's Cut julkaistiin vuonna 1992 sen jälkeen, kun yleisö reagoi versioon voimakkaasti koenäytöksissä. Nimestä huolimatta Scott ei kokenut saavansa riittävää sananvaltaa versioon. Elokuva julkaistiin ensimmäisten joukossa DVD:nä, tosin keskinkertaisella ääni- ja videolaadulla. Vuonna 2007 Warner Bros. julkaisi 25-vuotisjuhlaksi digitaalisesti remasteroidun The Final Cut -version, ainoan, johon Scott on voinut käyttää täydellistä luovaa toimivaltaa. Tätä versiota esitettiin valikoiduissa teattereissa, ja se julkaistiin DVD:nä, HD DVD:nä ja Blu-raynä.

Jatko-osa Blade Runner 2049 sai ensi-iltansa lokakuussa 2017.

Amazon valmistelee molempien elokuvien jatko-osaksi tarkoitettua televisiosarjaa Blade Runner 2099.[4] Animesarja Blade Runner: Black Lotus julkaistiin syksyllä 2021.[5]

Juoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ollaan tulevaisuuden Los Angelesissa marraskuussa 2019. Konstaapeli Gaffin (Edward James Olmos) pidättää poliisivoimista jo eläkkeelle jääneen Rick Deckardin (Harrison Ford). Deckard viedään entisen esimiehensä Harry Bryantin (M. Emmet Walsh) luokse. Deckard toimi aiemmin ”blade runnerina”, ja nyt hänen palveluksiaan tarvitaan jälleen. Blade runnerin tehtävä on jäljittää ja ”siirtää syrjään” eli eliminoida replikantteja, jotka ovat bio- ja geeniteknologialla luotuja androideja. Bryantin mukaan Maahan on saapunut laittomasti neljä vanhentunutta teknologiaa edustavaa replikanttia. Kyseiset replikantit ovat Tyrell-yhtiön Nexus-6 -malleja, joiden alkuperäinen elinkaari on vain neljä vuotta, joten pakenevat replikantit ovat tulleet Maahan kenties pidentääkseen elämäänsä.

Deckard näkee videon, jolla blade runner Holden (Morgan Paull) suorittaa Voight-Kampffin testiä. Testiä käytetään erottamaan ihmiset replikanteista, ja siinä arvioidaan kuinka empaattisesti testattava vastaa haastattelijan kysymyksiin. Testattava replikantti Leon (Brion James) ampuu Holdenin, kun hän kysyy Leonilta tämän äidistä. Bryant tahtoo että Deckard eliminoi Leonin, Roy Battyn (Rutger Hauer), Zhoran (Joanna Cassidy) ja Prisin (Daryl Hannah). Deckard ei ole innostunut, ja yrittää kieltäytyä. Bryant vihjaa, että kieltäytymisestä saattaa seurata Deckardille jotain ikävää, joten lopulta hän kuitenkin suostuu.

Deckard lähtee Tyrell-yhtiön toimistolle yhdessä konstaapeli Gaffin kanssa. Deckardin tulee varmistaa, että testi toimii myös Nexus-6- mallien kanssa. Toimistolla hänelle selviää, että Eldon Tyrellin (Joe Turkel) apulainen Rachael (Sean Young) on kokeellinen replikantti, joka uskoo olevansa ihminen. Rachaelin tajuntaan on istutettu ylimääräisiä muistoja, jotka toimivat eräänlaisena ”emotionaalisena muurina”. Sen seurauksena Rachaelille täytyy suorittaa tavallista laajamittaisempi Voight-Kampffin testi, jotta hän paljastuisi replikantiksi.

Deckard etsii johtolankoja replikanttien olinpaikasta. Samaan aikaan replikantit yrittävät päästä Tyrellin puheille, jotta voisivat pakottaa miehen pidentämään heidän elinkaartaan. Roy ja Leon saapuvat laboratorioon, jossa Hannibal Chew (James Hong) valmistaa replikanttien silmiä. He uhkailevat Chew'tä, joka ohjaa replikantit Tyrellin kanssa työskentelevän lahjakkaan suunnittelijan J. F. Sebastianin (William Sanderson) luokse.

Rachael käy tapaamassa Deckardia tämän asunnolla ja yrittää todistaa ihmisyytensä näyttämällä tälle perhevalokuvaa. Deckard paljastaa muistojen todellisuudessa kuuluvan Tyrellin jo kuolleelle sukulaistytölle. Rachael pudottaa valokuvan lattialle ja lähtee kyynelehtien pois. Sillä välin Pris tapaa Sebastianin tämän Bradbury Buildingissa sijaitsevan asunnon ulkopuolella ja onnistuu saavuttamaan tämän luottamuksen sekä pääsee asuntoon sisään.

Deckard käy tutkimassa Leonin hotellihuonetta Hundertwasserilla. Hän löytää valokuvien joukosta Zhoran kuvan ja replikanttikäärmeen suomun. Ne johdattavat Deckardin Zhoran työpaikalle strippiklubille, jossa hän eliminoi sieltä pakenevan Zhoran. Sitten Deckard saa Bryantilta käskyn tappaa myös Rachael, joka on kadonnut Tyrell-yhtiön päämajasta. Deckard sattuu näkemään Rachaelin väkijoukossa, mutta saa pian kimppuunsa Leonin. Rachael tulee apuun, ja ampuu Leonin Deckardilta pudonneella pistoolilla. Kaksikko palaa yhdessä Deckardin asunnolle, ja intiimin keskustelun jälkeen mies lupaa, ettei eliminoi Rachaelia. Kun Rachael yrittää lähteä tiehensä, Deckard suutelee häntä.

Roy saapuu Sebastianin asunnolle ja kertoo siellä olevalle Prisille, että sekä Leon että Zhora ovat kuolleet. Sebastian asettuu heidän puolelleen. Hän paljastaa että kärsii ”Metusalahin syndroomasta”, joka aiheuttaa nopeutunutta ikääntymistä. Sebastian ja Roy pääsevät sisään Tyrellin kattohuoneistoon, ja Roy vaatii luojaltaan pidempää elämää. Tyrellin mukaan pyyntöä on mahdotonta toteuttaa, koska se ei onnistu. Roy tunnustaa että hän on tehnyt ”kyseenalaisia asioita”. Tyrell kuitenkin vähättelee Royn syyllisyydentunnetta ja ylistää sen sijaan tämän kehittynyttä muotoilua ja saavutuksia. Roy suutelee Tyrellia ja tappaa hänet. Sebastian juoksee hissille Roy perässään, mutta Sebastian ajaa hissillä alakertaan yksin. Final Cutissa Bryant kertoo Deckardille, että Sebastianin ruumis löydettiin Tyrellin asunnosta, mutta muissa versioissa Sebastianin kohtalo jää arvoitukseksi.

Deckard saapuu Sebastianin asunnolle, jossa on kaikenlaisia mekaanisia nukkeja mallinukkeja ja mannekiineja. Hän ei huomaa niiden joukossa olevaa replikanttia, ja saa yllättäen kimppuunsa raivoisan Prisin. Deckardin onnistuu tappaa Pris juuri ennen kuin Roy saapuu paikalle. Royn lyhyt elämä alkaa kuitenkin olla lopuillaan, ja hän ajaa Deckardia takaa katolle. Deckard yrittää paeta hyppäämällä viereiseen rakennukseen, mutta hyppy jää lyhyeksi: hän päätyy roikkumaan rakennuksesta törröttävään palkkiin. Kun Deckard lopulta menettää otteensa sateen liukastamasta palkista, hypystä vaivatta selvinnyt Roy pelastaa hänet. Viimeisillä hetkillään Roy pitää yksinpuhelun elämästään:

»Olen nähnyt asioita, joita te ihmiset ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin edustalla. Olen katsellut C-säteiden kimaltelua pimeässä lähellä Tannhäuser-porttia. Kaikki nuo hetket katoavat aikanaan kuin kyyneleet sateeseen. Aika kuolla.»

Roy kuolee sateen kastelemana Deckardin silmien edessä, tämän istuessa hiljaa paikallaan.

Gaff saapuu paikalle ja toteaa, että Deckard on tehnyt työnsä. Ennen kuin mies lähtee pois, hän huutaa Deckardille jotain Rachaelista: ”Sääli ettei hän jää eloon. Mutta toisaalta, kuka jää?” Deckard palaa asuntoonsa ja löytää Rachaelin elossa, nukkumassa miehen sängyssä. Deckard ja Rachel ovat aikeissa lähteä pois. Silloin Deckard löytää lattialta yksisarvista esittävän origamin, joka toimii Gaffin käyntikorttina.

Elokuvan lopusta on tehty kaksi versiota: Yhdessä Deckard ja Rachael poistuvat kerrostalosta kohti epävarmaa tulevaisuutta, toisessa heidän nähdään ajavan idyllisen maiseman halki.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Harrison Ford … Rick Deckard  
 Rutger Hauer … Roy Batty  
 Sean Young … Rachael  
 Edward James Olmos … Gaff  
 M. Emmet Walsh … Harry Bryant  
 Daryl Hannah … Pris Stratton  
 William Sanderson … J. F. Sebastian  
 Brion James … Leon Kowalski  
 Joe Turkel … Tri Eldon Tyrell  
 Joanna Cassidy … Zhora Salome  
 James Hong … Hannibal Chew  
 Morgan Paull … Dave Holden  
 Kevin Thompson … Bear  
 John Edward Allen … Kaiser  
 Hy Pyke … Taffey Lewis  
 Kimiko Hiroshige … kambodžalainen nainen  
 Robert Okazaki … Howie Lee  
 Carolyn DeMirjian … myyjä  
 Ben Astar … Abdul Ben Hassan  

Visuaalinen ilme

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Blade Runner -elokuvan poliisiauto näytillä. American Police Hall of Fame & Museum, 2010.

Blade Runnerin suurimpia vahvuuksia on visuaalisesti kaunis ja huolellisen yksityiskohtaisesti toteutettu tummasävyinen lavastus[6] – sekoitus sadetta, pursuavaa savua ja loputtomasti muuttuvia keinovaloja, jotka yhdessä synnyttävät mielikuvan dystooppisesta yhteiskunnasta ja kurjasta, loppuunkulutetusta Maa-planeetasta.[7]

Ohjaaja Ridley Scott halusi, että kuva näyttää pimeältä, mutta sisältää silti useita valokerroksia. Kuvaaja Jordan Cronenweth käytti työssään monimutkaisia väripaletteja. Hän valitsi usein voimakkaita valonlähteitä, jotka oli sijoitettu juuri ja juuri pois näkyvistä. Näin hän valaisi elokuvan ainutlaatuisella tavalla. Kuvaajan mantra elokuvaa tehdessä oli: ”Kyse ei ole siitä mitä valaistaan, vaan siitä mitä ei valaista.”[8] Cronenwethin kanssa työskentelivät läheisesti konseptisuunnittelija Syd Mead, tuotantosuunnittelija Lawrence G. Paull, taiteellinen ohjaaja David Snyder, puvustajat Michael Kaplan ja Charles Knode ja trikkikuvausvalvoja Douglas Trumbull.[8]

Päähenkilö Deckardin elokuvassa käyttämä ”PKD-pistooli” rakennettiin asevalmistaja Charter Armsin .44 Special -revolverin pohjalta. Siihen liitettiin Steyr-Mannlicher SL -kiväärin osia, joiden päälle liitettiin muovinen kuori, minkä lisäksi se varustettiin meripihkamaisella läpikuultavalla kädensijalla ja LED-valoilla. Aseen toimintatapa ei tule elokuvassa ilmi, mutta se oli ensimmäisiä yrityksiä irrottautua aiemmin yleisestä sädeaseen mallista tieteiselokuvissa luontaisen tulevaisuuden asekehityksen suuntaan. Alun perin Syd Mead suunnitteli elokuvaan täysin erilaisen ”musta aukko” -aseen, mutta tämä suunnitelma hylättiin.[9][10] Elokuvassa nähty Deckardin ase myytiin vuonna 2012 huutokaupassa 270 000 dollarin hintaan.[11]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan vastaanotto oli alusta asti ristiriitainen. Elokuvan koenäytöksissä studioiden johtajat eivät pitäneet siitä – eräs tuottaja jopa sanoi elokuvan ”muuttuvan jokaisella katselukerralla vain tylsemmäksi”. Kommenteissa arvosteltiin toisaalta Vangeliksen musiikin vähäistä käyttöä, toisaalta kyseenalaistettiin kertojanäänen käyttöä elokuvassa.[12]

Blade Runner sai aluksi myös kielteisiä arvosteluja, ja elokuvateattereissa yleisön reaktiot vaihtelivat hämmennyksestä nauruun, jopa raivoon.[7] Teatterilevitys käynnistyi huonosti Yhdysvalloissa, mutta onnistui hieman paremmin muualla maailmassa. Elokuvan suosio ja kulttimaine alkoivat kuitenkin kasvaa, kun sen levityksessä kokeiltiin ajan uusia jakelukanavia: videokasetteja ja kaapeli-TV-lähetyksiä.[7][8]

Blade Runner valittiin yhdeksi kaikkien aikojen ensimmäisistä elokuvista, joka julkaistiin DVD-formaatissa.lähde?

Vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet pitävät Blade Runneria modernina klassikkona sekä 2000-luvulle tärkeiden aiheiden ja ongelmien ennustajana.lähde? Siihen myös viitataan useissa muissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Num3roiden kolmannen kauden jaksossa Hardball.[13] Yksityiskohtaisen ja omaperäisen tulevaisuudenkuvansa ansiosta sitä myös pidetään yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista elokuvista.[14][15] Sen visuaalista tyyliä on jäljitelty runsaasti, ja sitä pidetään kyberpunk-genren määritelleenä elokuvana.[14][15] Se on myös monien tieteentekijöiden suosikkielokuva.[16] Blade Runner myös toi kirjailija Philip K. Dickin Hollywoodin tietoisuuteen, ja sen jälkeen hänen kirjojensa pohjalta on tehty lukuisia elokuvia.

Elokuvan eri versiot ja niiden saatavuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Workprint / Denverin ja Dallasin koenäytännöissä esitetty[17] versio (1982).[18] Toisenlainen alku, kertojanääni vasta lopussa, ei yksisarvista, ei onnellista loppua, muunneltu dialogi ja toisenlainen musiikki.[19] Esitettiin vahingossa yleisölle vuonna 1990.[17]
    • Saatavana viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[19]
  • USA San Diego Sneak Preview (kesäkuu 1982)[18]
  • USA:n sisämaan versio (Yhdysvaltalaisissa elokuvateattereissa julkaistu versio – 1982).[18] 117 min.[20] Sisältää kertojanäänen ja onnellisen lopun.[19]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[19]
  • Kansainvälinen versio (Euroopan ja Aasian teattereissa julkaistu versio – 1982)[18] 118 min.[20] Sama kuin yhdysvaltalaisissa teattereissa nähty versio, mutta sisältää enemmän väkivaltaa.[20]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[19]
  • The Director's Cut (1992).[18] 117 min.[20] Deckardin kertojanääni ja onnellinen loppu poistettu, paljonpuhuva uni yksisarvisesta lisätty.[19] Nimestä huolimatta ohjaajalla oli tämän version tekemisessä vain vähän valtaa.[20]
    • Tämä versio elokuvasta julkaistiin VHS:llä ja laserlevyllä vuonna 1993. Sama, alkujaan laserlevylle tehty siirto julkaistiin DVD:lle vuonna 1997 ja vielä uudelleen 2006.[8]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[19]
  • The Final Cut 117 min.[21] Elokuvan eri versioista tämä on ohjaajan oma suosikki.[7] Siinä on entisöity kuva ja ääni. Tätä versiota on paikoin lyhennetty; toisaalta uutta materiaalia on lisätty. Kuvien sisältöä on muuteltu digitaalisesti. DVD-, Blu-ray- ja HD-DVD-versiot.[21]
    • Kahden levyn Special Edition.[19] Toinen levy on DVD,[20] jolla on pitkä dokumenttielokuva.[19] Ensimmäinen levy sisältää kolme kommenttiraitaa[21]
    • Neljän levyn Collector's Edition.[19] Sisältää kaiken sen, minkä kahden levyn pakkauskin ja lisäksi kolme muuta versiota elokuvasta.[19] Mukana on myös elokuvasta poistettua materiaalia ja haastatteluita.[17] American Cinematographer -lehden mukaan tämä versio paljastaa kuvan hämäristä alueista uusia yksityiskohtia ja saa elokuvan näyttämään filminkaltaisemmalta ja värikkäämmältä kuin aiemmat versiot. Kuva on puhdas pakkausjäänteistä. Ääniraita on selväpiirteinen ja ympäröivä eikä kuulosta vanhentuneelta.[8]
    • Viiden levyn Ultimate Collector's Edition, joka on pakattu matkalaukkuun. Sisältää saman minkä neljän levyn pakkaus ja lisäksi Workprint-version elokuvasta. Mukana on myös pienoismalleja ja kirje ohjaajalta. HD DVD- ja Blu-ray -formaateissa.[19]
    • Viiden levyn Complete Collector's Edition on sama kuin Ultimate Collector's Edition, mutta ilman matkalaukkua.[22]

Jatko-osa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ridley Scott ilmoitti elokuussa 2011 tekevänsä elokuvalle jatkoa, joka ei tule olemaan alkuperäisen elokuvan uudelleenfilmatisointi,[23] vaan jatko-osa joka sijoittuu muutaman vuoden päähän ensimmäisestä elokuvasta.[24][25]

Saman ohjaajan toisen tieteiselokuvan Prometheuksen (2012) Blu-ray-julkaisu sisältää vihjauksen mahdollisesta yhteydestä Alien-universumin Weylandin ja Blade Runner -universumin Tyrellin kanssa: Blu-rayn ”pääsiäismunan” mukaan Weyland puhuu edesmenneestä mentoristaan, joka muun muassa asui pyramidin huipulla katsoen enkelten kaupunkia (Los Angeles).[26]

Helmikuussa 2015 Blade Runner 2049 -elokuvan tuotannon aloittaminen varmistui. Elokuvan käsikirjoittivat Michael Green sekä Hampton Fancher, joka kirjoitti myös ensimmäisen Blade Runner -elokuvan. Harrison Ford palasi Rick Deckardin rooliin 33 vuoden jälkeen. Ridley Scott tuotti ja Denis Villeneuve ohjasi elokuvan. Ensi-ilta oli 6. lokakuuta 2017.[27][28]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ridley Scott leikkasi Blade Runnerista uuden version Yle Uutiset. 2.9.2007. Viitattu 30.10.2019.
  2. ↑ Blade Runner Elonet.
  3. ↑ Fränti, Mikael: Harrison Ford matkustaa läpi synkeän tulevaisuuden tieteisfilmissä Blade Runner Helsingin Sanomat. 3.4.1990. Viitattu 30.10.2019.
  4. ↑ Televisio | Blade Runner -elokuvat jatkuvat Amazonin sarjassa, johon on kehitetty ”provokatiivinen” juoni Helsingin Sanomat. 16.9.2022. Viitattu 29.9.2022.
  5. ↑ Blade Runner: Black Lotus -spinoffsarja sai trailerin ja julkaisuajankohdan Episodi.fi. Viitattu 29.9.2022.
  6. ↑ Blade Runner - The Final Cut: 5-Disc Ultimate Collector's Edition. DVD Plaza. Arkistoitu 12.10.2011. Viitattu 10.4.2022. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d Metcalf, Stephen: Blade Runner: The Complete Ultimate Visionary Final Cut Collector’s Edition Is Here! Slate Magazine. 20.12.2007. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e Sweeney, Kenneth: Blade Runner (2007) 4-Disc Collector’s Edition 2/2008. The American Society of Cinematographers.
  9. ↑ 'Blade Runner' blaster Royal Armouries. Arkistoitu 29.12.2020. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  10. ↑ Guns of Blade Runner Range 365. Arkistoitu 26.11.2020. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  11. ↑ Castro, Adam-Troy: Blade Runner gun auctioned for $270,000. SyFy Wire. Arkistoitu 11.11.2020. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  12. ↑ Gupta, Prachi: Old notes show that movie executives initially hated "Bladerunner" Salon. 15.3.2013. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Hardball. Num3rot, 3. tuotantokausi
  14. ↑ a b Blade Runner; The Most Influential Science Fiction Movie of the 1980’s. Cinemaddicts.org. Arkistoitu 22.9.2017. Viitattu 24.5.2020.
  15. ↑ a b Thirty Years Later – Blade Runner (1982) The Shadowzone. 31.12.2012. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  16. ↑ Alok Jha: Scientists vote Blade Runner best sci-fi film of all time The Guardian. 26.8.2004. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  17. ↑ a b c Blade Runner: The Final Cut - All Versions 3. The Digital Bits. 8.12.2007. Arkistoitu 29.10.2008. (englanniksi)
  18. ↑ a b c d e Paul M. Sammon: Future Noir
  19. ↑ a b c d e f g h i j k l Hunt, Bill: Blade Runner: The Final Cut. The Digital Bits. 23.5.2020. Arkistoitu 23.7.2012. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  20. ↑ a b c d e f Blade Runner: The Final Cut - All Versions 2. The Digital Bits. 8.12.2007. Arkistoitu 2.9.2012. (englanniksi)
  21. ↑ a b c Blade Runner: The Final Cut - All Versions 1. The Digital Bits. 8.12.2007. Arkistoitu 10.5.2012. (englanniksi)
  22. ↑ Blade Runner (Ultimate Collector's Ed.) HD DVD Review High-Def Digest. Viitattu 24.5.2020.
  23. ↑ Ridley Scott ohjaa uuden Blade Runnerin Yle Uutiset. 19.8.2011. Viitattu 20.8.2011.
  24. ↑ Peltonen, Jari Tapani: Blade Runner 2 virallistettu VR.fi. 18.5.2012. Viitattu 17.7.2012.
  25. ↑ Chitwood, Adam: Director Ridley Scott Describes a Scene from the BLADE RUNNER Sequel Collider. 5.6.2012. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  26. ↑ Trumbore, Dave: PROMETHEUS Blu-ray Easter Egg Reveals BLADE RUNNER Connection? Collider. 7.10.2012. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)
  27. ↑ Blade Runner 2049: Ryan Gosling and Harrison Ford star in sequel's first trailer The Guardian. 19.12.2016. Viitattu 19.12.2016. (englanniksi)
  28. ↑ Gallagher, Brian: Blade Runner 2: Harrison Ford Confirmed, Ridley Scott Producing Movieweb. 26.2.2015. Viitattu 24.5.2020. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sammon, Paul. Future Noir : the Making of Blade Runner. Harper Paperbacks, 1996. Uusittu laitos Dey Street Books, 2017. ISBN 978-0-06-269946-6.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Blade Runner.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Blade Runner
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Blade_Runner&oldid=22438319”