Anastas Mikojan

Anastas Mikojan

Anastas Ivanovitš Mikojan (ven. Анаста́с Ива́нович Микоя́н, arm. Անաստաս Հովհաննէսի Միկոյան, 25. marraskuuta (J: 13. marraskuuta) 1895 Sanahin, Jelizavetpolin kuvernementti, Venäjän keisarikunta (nyk. Armeniassa) – 21. lokakuuta 1978 Moskova, Neuvostoliitto) oli armenialaissyntyinen neuvostoliittolainen poliitikko.

Vallankumousjohtajana

Mikojanin lapsuuskoti oli melko vaatimaton. Hänen isänsä työskenteli puuseppänä, ja äiti kutoi mattoja. Mikojan opiskeli Josif Džugašvilin tapaan Tiflisin pappisseminaarissa. Hän liittyi bolševikkipuolueeseen vuonna 1915 ja oli perustamassa neuvostoja ja sotilasosastoja Kaukasiassa, Bakussa ja Tiflisissä (Tbilisissä) helmikuun vallankumouksen aikana vuonna 1917. Mikojan oli ovelan miehen maineessa, ja hänet tunnettiin Kaukasuksella monella eri nimellä. Armeniassa häntä kutsuttiin ”georgialaiseksi kintoksi”, Georgiassa ”armenialaiseksi fakiiriksi” ja Azerbaidžanissa yksinkertaisella, mutta vähemmän mairittelevalla nimellä ”Juudas”.

Lokakuun vallankumouksen aikana hän oli bolševikkien vallankumousjohtajana Kaukasiassa. Mikojan oli Izvestijan toimittajana Bakussa vuonna 1918. Hän oli huomattava henkilö Bakun kommuunissa ja kun Bakun kommuuni murskattiin, hän oli ainoa kahdestakymmenestäkuudesta komissaarista henkiin jäänyt. Tapahtuman jälkeen Mikojan jäi piileskelemään Bakuun.

Josif Stalin otti salaisesti yhteyttä Bakussa piileskelevään Mikojaniin. Mikojanin tuli nyt luoda nahkansa, ryhtyä kapitalistiksi ja ottaa yhteyttä Bakun liikemiespiireihin. Tehtävänä oli ostaa öljyä joka toimitettaisiin bolsevikeille. Mikojan maksoi kullalla, ja liikemiehet eivät olleet näkevinään, että öljy meni Vladimir Leninille. Näin Mikojan oli edesauttamassa itsenäisen Azerbaidžanin demokraattisen tasavallan tuhoa.

Puolue- ja ministeriura

Mikojan kukitetaan Rauman vierailulla 1959.

Mikojan valittiin Stalinin avulla kommunistipuolueen keskuskomiteaan vuonna 1923. Leninin kuoleman jälkeisessä valtakamppailussa Mikojan asettui tukemaan Stalinia. Hänet valittiin politbyroohon vuonna 1935. Hän toimi Neuvostoliiton sisä- ja ulkomaakauppaministerinä (1926–1930), kaupallisena kansankomissaarina (1930–1934), elintarviketeollisuuden kansankomissaarina (1934–1938) ja varaulkomaankauppa- ja ulkomaankauppaministerinä (1938–1946).

Vuonna 1937 olivat meneillään Stalinin vainot, joiden uhriksi joutui useita vanhoja bolsevikkitovereita. Heidän joukossaan olivat Rykov ja Buharin. Mikojan kehotti miehiä tunnustamaan oikeudenkäynnissä heitä kohtaan esitetyt mielikuvitukselliset syytteet. Buharin suuttui tästä ja totesi että ”…en ole mikään Zinojev tai Kamenev enkä ryhdy sepittämään valheita itsestäni.” Puhdistusten aikaan Mikojan piti Bolšoi-teatterissa puheen, jossa totesi että ”Meidän maassamme jokainen työläinen on NKVD:n palveluksessa.” Puolueen jäseniä Mikojan käski ottamaan oppia Nikolai Ježovista, NKVD:n johtajasta. Ježovilla oli Mikojanin mukaan stalinistinen työtapa, jonka lisäksi tämä otti jatkuvasti oppia Stalinilta.

Stalinia tukemalla Mikojan paitsi säilytti henkensä myös loi myös loistavan uran Neuvostoliiton johtopaikoilla. Mikojan oli toisen maailmansodan aikana Puolustuskomitean jäsen vuosina 1942–1945. Hän toimi sodankin jälkeen useaan otteeseen ministerinä: Neuvostoliiton pääministerinä (1946–1953), ulkomaankauppaministerinä (1946–1949), sisä- ja ulkomaankauppaministerinä (1953) ja liikenneministerinä (1953–1955).

Toimiessaan varaulkomaankauppaministerinä vuonna 1946, Mikojan sai ensikosketuksen suomalaisiin. Hänestä tuli henkilö joka allekirjoittaisi suomalaisten kanssa tehdyt sotakorvaus- ja kauppasopimukset. Hänen mielipiteensä Suomen kaupasta vaikuttivat aina 1960-luvulle asti. Yleisesti Mikojanin asenne Suomea kohtaan oli hyvinkin kriittinen ja hän pyrki eristämään Suomen lännestä. Hänen tavoitteenaan oli sitoa Suomi taloudellisesti Neuvostoliittoon.

Kommunistipuolueen keskuskomitean presidiumissa Mikojan oli vuosina 1953–1966, presidiumin puhemiehenä vuosina 1964–1965, keskuskomitean jäsenenä vuoteen 1976 ja korkeimman ministerineuvoston jäsenenä vuoteen 1974 asti.

Vuoden 1952 aikana Stalin alkoi suhtautua epäluuloisesti moniin vanhoihin työtovereihinsa. Myös Molotov ja Mikojan joutuivat hänen epäluulojensa kohteiksi. Lokakuussa 1952 Stalin kutsui koolle kommunistisen puolueen 19. edustajainkokouksen, ensimmäisen kolmeentoista vuoteen. Tämän jälkeen pidettiin vielä keskuskomitean täysistunto, jossa tuolloin jo heikkokuntoiselta vaikuttanut Stalin piti pitkän puheen ilman muistiinpanoja. Puheen sisältö herätti kuulijoissaan kauhua. Stalin totesi tulleensa vanhaksi ja että kohta muut saavat jatkaa hänen työtään. Sitä ennen hän halusi puuttua eräiden tovereiden käytökseen. Puolueessa esiintyi Stalinin mukaan pelkuruutta ja tappiomielialan lietsontaa. Ensiksi kommentoitiin ilkeämielisesti Molotovia ja kun Stalin kääntyi Mikojanin puoleen, hän muuttui entistäkin hyökkäävämmäksi ja karkeasanaisemmaksi. Tämän jälkeen Stalin pyysi eroa tehtävistään, mutta puoluetoverit vaativat häntä jatkamaan.

Pian tämän jälkeen Neuvostoliitossa pidettiin uudet vaalit ja Stalin nimitti uuden politbyroon, jonka nimeksi muutettiin puhemiehistö. Mikojania ei siihen enää kutsuttu, ja Stalinin menettelytavat tunteneet puoluetoverit alkoivat pitää häntä jo kuolleena.

Stalin kuoli 5. maaliskuuta 1953. Hän oli saanut sairauskohtauksen jo maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Datsan vieraskirjan mukaan Mikojan on ollut siellä vierailulla muiden puoluetovereiden kanssa 2. maaliskuuta. Mistä toverit ovat silloin neuvotelleet ja ovatko he jotenkin jouduttaneet johtajansa kuolemaa, on arvoitus. Puhemiehistöstä syrjäytetty Mikojan säilytti henkensä todennäköisesti vain siksi, että Stalin kuoli ensin.

Vuonna 1954 Mikojan vieraili syntymämaassaan Armeniassa. Siellä hän rohkaisi armenialaisia julkaisemaan stalinistisen vainon kohteeksi joutuneiden kirjailijoiden, kuten Raffin ja Yeghishe Charetsin teoksia.

Mikojanin puhe helmikuussa 1956 kommunistipuolueen 20. puoluekokouksessa oli merkittävä tapahtuma hänen arvostellessaan Stalinia rikoksista. Mikojan syytti Stalinia virhearvioinneista kapitalistisen maiden talouskehityksestä toisen maailmansodan jälkeen. Hän myös syytti Stalinia viattomien ihmisten surmaamisesta ja vaati surmattujen ihmisten kunnian palauttamista.

Samana vuonna Mikojan lähetettiin Unkariin. Hänen tehtävänään oli tutkia Unkarin kansannousun aiheuttamaa tilannetta. Omana mielipiteenään hän totesi neuvostojohdolle, että kansannousuun ei saa puuttua. Hänen mukaansa kansannousun tukahduttaminen pilaisi Neuvostoliiton maineen maailmalla. Mikojanin mielipidettä ei otettu huomioon ja neuvostojoukot lähetettiin kukistamaan kansannousu.

Kun Mikojanilta myöhemmin kysyttiin miksi kaikkia Stalinin näytösoikeudenkäyntejä ei julistettu laittomiksi, hän vastasi, että se olisi ollut täysin mahdotonta. Jos kaikki näytösoikeudenkäynnit olisi julistettu laittomiksi, kansa ei olisi pitänyt enää hallitustaan laillisena, vaan joukkona gangstereita. Joita me itse asiassa olimme, hän jatkoi.

Mikojan vetäytyi politiikasta 23. puoluekokouksen jälkeen vuonna 1966. Tämä tekee hänestä yhden harvoista vanhoista bolsevikeista, joka pääsi viettämään eläkepäiviään. Monen osaksi tuli menettää henkensä Stalinin puhdistuksissa.

Anastas Mikojanin veli Artjom Mikojan oli kuuluisa lentokonesuunnittelija, jonka suunnittelutoimisto kehitti MiG-hävittäjälentokoneet. Mikojanin on sanottu käyttäytyneen aina herrasmiesmäisesti ja olleen ylpeä armenialaisuudestaan. Hän totesi että ”Minä en ole venäläinen. Stalinkaan ei ole venäläinen.”

Lähteet

• Анастас Иванович Микоян (Anastas Ivanovič Mikojan) archontology.org (englanniksi)
• Figes, Orlando: Vallankumouksen Venäjä 1891–1991 Siltala 2021, ISBN 978-952-234-808-1
• Radzinski, Edvard: Stalin. WSOY 2001, ISBN 951-0-25889-X
• Seppinen, Jukka: Vaaran vuodet? Suomen selviytymisstrategia 1944–1950. Minerva 2008, ISBN 978-952-492-151-0

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anastas Mikojan Wikimedia Commonsissa