Ampumahiihdon maailmancup 2018–2019 alkoi 2. joulukuuta 2018 SlovenianPokljukasta ja päättyi 24. maaliskuuta 2019 NorjanHolmenkollenilla. Miesten kokonaiskilpailun voitti ylivoimaisesti NorjanJohannes Thingnes Bø, joka samalla rikkoi 16 osakilpailuvoitollaan Martin Fourcaden 14 osakilpailuvoiton ennätyksen yhdellä kaudella. Naisten kilpailu oli kaksinkamppailu ItalianDorothea Wiererin ja Lisa Vittozziin välillä. Kilpailu ratkesi vasta viimeisenä kilpailuviikonloppuna Wiererin hyväksi. Sekä Bø että Wierer voittivat kokonaiskilpailut ensimmäistä kertaa urallaan.
Alun perin Canmoressa oli tarkoitus kilpailla torstaina normaalimatkat, lauantaina viestit ja sunnuntaina yhteislähdöt. Kovien, yli 30 asteen, pakkasten vuoksi kilpailuihin ja niiden aikatauluihin tehtiin muutoksia. Viestikilpailut siirrettiin lauantailta perjantaille. Sunnuntaina käytävien yhteislähtökilpailujen sijasta lauantaina oli tarkoitus kilpailla pikakilpailut. Lisäksi torstain normaalimatkoilla käytettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018 IBU:n kongressissa esiteltyä lyhyempää formaattia. Aiemmin aamupäivälle paikallista aikaa aikataulutettuja miesten kilpailuja myös myöhäistettiin käytäviksi vasta iltapäivällä.
Lyhyemmässä, haastavia sääoloja varten suunnitellussa, normaalimatkan kilpailussa miesten hiihtomatka lyhenee 15 kilometriin ja naisten 12,5 kilometriin. Ohilaukauksen aikasakko lyhenee vastaavasti minuutista 45 sekuntiin. Tätä versiota ei ollut aiemmin käytetty maailmancupissa, mutta sitä oli kerran testattu IBU-Cupissa kaudella 2018–2019. Sen etuna Canmoren tapauksessa oli ennen kaikkea se, että käytetyt hiihtoladut olivat tavallista normaalimatkaa lyhyempiä. Näin ollen niiltä jäi pois pidemmillä laduilla olevia matalia ja siten kylmiä ladun osia.[1]
Aikataulu muuttui toistamiseen kun pikakilpailut siirrettiin sunnuntaille lauantain kovien pakkasten vuoksi. Sunnuntai oli jätetty varapäiväksi, jolle kilpailuja tarvittaessa siirrettäisiin. [2] Lopulta kilpailun tuomaristo päätti sunnuntaiaamuna perua molemmat pikakilpailut, sillä pakkanen ei laskenut pakkasrajan alle.[3]Kansainvälisen ampumahiihtoliiton pakkasraja on -20 °C.
* = Kilpailu oli tarkoitus pitää 5. joulukuuta, mutta se siirrettiin seuraavalle päivälle sankan sumun vuoksi. [4] ** = Kilpailu siirrettiin päivällä eteenpäin kovista lumisateista johtuvan alueelle julistetun hätätilan vuoksi.[5]
Pokljukan ja Östersundin kilpailuissa hiihtojärjestys on naiset-miehet. Park Cityn kilpailuissa taas miehet vievät avausosuuksia ja naiset päätösosuuksia.
Venäjä sijoittui alun perin naisten maacupissa kaudella 2018–2019 sijalle neljä. Syksyllä 2019 paljastuneen Margarita Vasilevan dopingtapauksen vuoksi venäläisurheilijan tulokset kuitenkin mitätöitiin. Tämän seurauksena Venäjän pisteet laskivat siten, että se putosi maacupin sijalle kuusi.[6] Lisäksi Venäjä putosi viesticupissa sijan, sillä sen kymmenes sija Canmoren viestissä hylättiin.