Albert Parsons

Albert Parsons
Albert Parsons noin vuonna 1880.
Henkilötiedot
Syntynyt	20. kesäkuuta 1848 Montgomery, Alabama
Kuollut	11. marraskuuta 1887 (39 vuotta) Chicago, Illinois
Ammatti	toimittaja
Puoliso	Lucy Parsons (1871–)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Albert Richard Parsons (20. kesäkuuta 1848 Montgomery – 11. marraskuuta 1887 Chicago) oli yhdysvaltalainen toimittaja ja työväenliikkeen aktiivi. Hän oli entinen orjuutta vastustanut republikaani ja myöhempi sosiaalidemokraatti, joka 1880-luvun alussa ryhtyi anarkistiksi. Parsons oli yksi neljästä niin sanotun Haymarketin verilöylyn vuoksi syyttömänä teloitetusta anarkistista, joiden muistoksi kansainvälinen työväenliike ryhtyi viettämään vappua. Hänen puolisonsa Lucy Parsons oli myös ay-aktiivina ja toimittajana tunnettu anarkisti.

Varhaiset vuodet

Alabaman Montgomeryssa kymmenlapsiseen perheeseen syntynyt Parsons jäi jo viisivuotiaana orvoksi ja myöhemmin konfederaation armeijan kenraaliksi ylenneen vanhimman veljensä William Henry Parsonsin (1826–1907) huollettavaksi. Perheen muutettua Texasiin Albert sai 12-vuotiaana painajan oppisopimuspaikan Galveston Daily News -sanomalehdestä. Yhdysvaltain sisällissodan sytyttyä vuonna 1861 vasta 13-vuotias Parsons liittyi Etelävaltioiden armeijaan, jossa hän toimi aluksi lataajana tykistössä ja sodan loppuvaiheessa ratsuväkisotilaana veljensä Williamin alaisuudessa. Sodan loputtua vuonna 1865 Parsons palasi Texasiin, hankki pienen maatilan Wacosta ja opiskeli samalla kaupungissa toimineessa baptistien ylläpitämässä Baylorin yliopistossa.

Opiskeluaikoinaan Parsons perusti oman Waco Spectator -nimisen sanomalehden ja oli myös mukana orjuutta vastustaneen republikaanipuolueen toiminnassa. Ympäristön ja Ku Klux Klanin painostuksesta Parsonsin sanomalehti ilmestyi vain vuoden. Vuonna 1870 hän sai työpaikan presidentti Ulysses S. Grantin hallinnosta veroviranomaisena ja työskenteli myös Texasin senaatissa vuoteen 1873 saakka. Parsons oli kaksi vuotta aikaisemmin avioitunut orjaksi syntyneen Lucy Gonzalezin kanssa, mutta koska etnisten ryhmien välinen avioliitto oli Texasissa käytännössä mahdotonta jo lainsäädännönkin vuoksi, he päättivät muuttaa Chicagoon.

Aika sosialistisessa työväenliikkeessä

Lucy Parsons (1853–1942).

Chicagossa Parsonsit kiinnostuivat työväenliikkeen toiminnasta ja osallistuivat muun muassa varojenkeräykseen vuoden 1871 Chicagon suuren palon uhreille. Paikallisten sanomalehtien syytettyä työläisten parissa toiminutta Chicago Relief and Aid Society -hyväntekeväisyysjärjestöä ”kommunistiseksi”, tuolloin termillä viitattiin myöhemmän kommunismin sijasta vuoden 1871 Pariisin kommuuniin, Parsons kiinnostui ottamaan selvää lehtikirjoitusten taustoista ja havaitsi työläisten vaatimukset mielestään oikeutetuiksi. Näin hän kiinnostui sosialismista, jätti republikaanit vuonna 1875 ja liittyi vuotta aikaisemmin perustettuun sosialidemokraattiseen puolueeseen. Vuonna 1876 hän jostakin syystä liittyi kutsun saatuaan myös oikeistolaiseen Knights of Labor -työväenjärjestöön, jonka jäsenenä Parsons oli kuolemaansa saakka. Vuotta myöhemmin hän oli mukana uuden Amerikan sosialistisen työväenpuolueen perustavassa kokouksessa, ja 1877 Parsons valittiin lisäksi sosialistien edustajana Chicagon kaupunginhallitukseen. Hän pyrki kerran myös Yhdysvaltain kongressiin.

1870-luvulla Parsonsista tuli yksi merkittävimmistä Chicagon työväenliikkeen englanninkielisistä puhujista. Vuoden 1877 Suuren rautatielakon aikana hän piti yli 30 000 lakkoilevalle työläiselle vaikuttavan puheen, josta lopulta muodostui käännekohta Parsonsin elämässä. Puheensa johdosta hän menetti välittömästi työnsä Chicago Times -sanomalehdessä, jonka palveluksessa Parsons oli ollut kaupunkiin muutostaan lähtien. Hän sai kuitenkin nopeasti uuden työpaikan radikaalista saksankielisestä Chicagoer Arbeiter-Zeitung -lehdestä, jolla oli kytköksiä myös anarkisteihin. Seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa Parsons joutui yleisöstä tulleiden uhkauksien kohteeksi, hänet muun muassa uhattiin lynkata. Poliisi neuvoi Parsonsia lähtemään Chicagosta henkensä turvaamiseksi, mutta hän päätti kuitenkin jäädä kaupunkiin.

Siirtyminen anarkismiin

Vuonna 1881 sosialistisesta työväenpuolueesta erkaantui radikaali Vallankumouksellinen sosialistinen työväenpuolue (Revolutionary Socialist Labor Party), jota Parsons oli mukana perustamassa. Pian hän kuitenkin päätti luopua kokonaan puoluepolitiikasta ja jätti samalla kaikki luottamustehtävänsä. Ennen teloitustaan kirjoittamissaan muistelmissa Parsons kertoi pettyneensä politiikassa kohtaamaansa lahjontaan, uhkailuun, kaksinaamaisuuteen ja yleiseen korruptioon, joiden takia työläiset vain köyhtyivät ja rikkaat tulivat entistä rikkaammiksi. Hän ei myöskään enää uskonut äänestämisellä pystyvän muuttamaan asioita paremmaksi. Puoluepolitiikan jätettyään Parsons keskitti lähes kaiken tarmonsa toimintaan kahdeksan tunnin työaikaa vaatineessa liikkeessä. Vuonna 1883 hän perusti yhdessä puolisonsa Lucyn kanssa anarkistisen International Working People’s Association -ammattiliiton. Syksyllä 1884 Parsons alkoi toimittamaan liiton julkaisemaa The Alarm -sanomalehteä, jonka kirjoittajiin kuului myös Lucy.

Haymarketin tapahtumat

Piirros Haymarketin tapahtumista.

Vuoden 1886 alkupuolella kahdeksan tunnin työaikaa vaatinut liike kasvoi entuudestaan, ja 1. toukokuuta määrättiin suureksi lakkopäiväksi. Albert ja Lucy Parsons johtivat tuolloin 80 000 työläisen marssia pitkin Chicagon pääkatua Michigan Avenueta. Parin päivän kuluessa kahdeksan tunnin työpäivää vaatineeseen lakkoon liittyi kaupungissa jo yli 340 000 työläistä. Parsons vieraili samaan aikaan myös Cincinnatissa, jossa lakkoon osallistui 300 000 henkeä. Toukokuun 4. päivänä Chicagossa sijaitsevalla Haymarketin torilla järjestettiin 3 000 osallistujan mielenosoitus, joka oli protesti poliisin käyttämää väkivaltaa vastaan. Edellisenä päivänä poliisi oli ampunut kuusi McCormickin leikkuupuimuritehtaan työläistä. Torikokouksessa oli Parsonsin lisäksi myös useita muita puhujia. Alkaneen rankkasateen vuoksi Albert ja Lucy lapsineen siirtyivät useiden muiden osallistujien seuraamana läheiselle työväentalolle. Kokous Haymarketin torilla kuitenkin jatkui sateesta huolimatta. Sen loppuvaiheessa paikalle ilmestyi runsaslukuinen määrä poliiseja, jotka kehottivat väkijoukkoa hajaantumaan. Tämän jälkeen paikalla räjähti pommi, joka surmasi yhden poliisin sekä haavoitti useita muita. Raäjähdystä seuranneessa tulitaistelussa kuoli vielä seitsemän ihmistä lisää.

Pommin räjäyttäjästä ei ollut tietoa, mutta sen sattuessa Parsons istui Zeph’s Hallin työväentalolla oluella. Seuraavien päivien kuluessa viranomaiset pidättivät seitsemän Haymarketin mielenosoituksen osallistunutta anarkistia. Parsons ei ollut heidän joukossaan, mutta päätti kesäkuun lopussa antautua poliisille solidaarisuudesta tovereitaan kohtaan. Oikeuskäsittelyssä puhuneiden todistajien kertomusten mukaan yksikään kahdeksasta syytetystä ei ollut heittänyt pommia, mutta heidät kuitenkin tuomittiin syyllisiksi. Oikeuden mukaan miesten puheet ja kirjoitukset olivat rohkaisseet tuntemattomaksi jäänyttä miestä pommi-iskuun. Anarkisteista Oscar Neebe sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen ja muille langetettiin kuolemantuomio. Kahden syytetyn tuomiot muutettiin nopeasti elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi ja lopulta Illinoisin osavaltion uusi kuvernööri John Peter Altgeld armahti heidät vuonna 1893 ja totesi tapahtuneen oikeusmurhaksi. Viidestä muusta kuolemaantuomitusta Louis Lingg teki itsemurhan sellissään, Albert Parsons sekä August Spies, Adolph Fischer ja George Engel hirtettiin lopulta 11. marraskuuta 1887. Parsonsilla olisi tiettävästi ollut tuolloin mahdollisuus saada tuomionsa muutetuksi elinkautikseksi, mutta hän kieltäytyi pyytämästä armahdusta, koska olisi samalla myöntänyt syyllisyytensä. Pommin oikeaa räjäyttäjää ei ole milloinkaan selvitetty, mutta vahvimmin epäilyt kohdistuvat poliisin tai Pinkertonin etsivätoimiston soluttautujaan.

Hautaus ja muistaminen

Albert Parsons haudattiin Forest Homen hautausmaalle, ja vuonna 1893 hänen hautansa läheisyyteen pystytettiin muistomerkki kaikille Haymarketin marttyyreille. Parsonsin puoliso Lucy Parsons jatkoi poliittista toimintaansa aina kuolemaansa vuoteen 1942 saakka ja oli muun muassa perustamassa Industrial Workers of the World -ammattiliittoa vuonna 1905. Pariisissa 1889 kokoontunut toinen internationaali päätti Yhdysvaltain delegaation pyynnöstä julistaa toukokuun 1. päivän kansainväliseksi työväen juhlapäiväksi Parsonsin ja muiden Haymarketin marttyyrien muistoksi.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Albert Parsons Wikimedia Commonsissa