Šamil

Šamil, 1859.

Šamil (avar. Шейх Шамил, turk. Şeyh Şamil, ven. Имам Шамиль; 1797?–maaliskuu 1871) oli Kaukasian imaamikunnan hengellinen imaami, johtaja ja sotapäällikkö, joka vastusti 25 vuotta Venäjän keisarikunnan laajentumista Kaukasiaan (1817–1859). Hän oli myös Dagestanin ja Tšetšenian kolmas imaami (1834–1859).

Šamil syntyi avaariperheeseen Gimryn kylässä nykyisessä Dagestanissa. Hänen isänsä oli vapaa vuokraisäntä, minkä ansiosta Šamil saattoi opiskella arabiaa, logiikkaa ja muita aiheita. Hän sai mainetta oppineena miehenä. Šamil liittyi suufilaiseen muridilahkoon ja teki vuonna 1828 pyhiinvaelluksen Mekkaan. Siellä Šamil tapasi Abdel Kadirin, jolta hän oppi sissisotataktiikoita.

Šamilin aikoina Kaukasian muslimikansat olivat sodassa Venäjän kanssa. Iivana Julman ajoista lähtien Venäjä oli laajentunut Kaukasusta kohti ja valloitti alueen Osmanien valtakunnalta. Dagestan oli joutunut Venäjän haltuun Persialta vuonna 1813 Gulistanin rauhassa.

Muslimit tunsivat elämäntapansa uhatuksi ja julistivat pyhän sodan venäläisiä vastaan. Joukkojen johtajana oli tuolloin mullah Ghāzī Muḥammad. Šamil oli Ghazin lapsuudenystävä, ja hänestä tuli tämän oppilas. Ghazi kuoli taistelussa vuonna 1832, ja hänen seuraajansa Gamzat Bekin surmasivat hänen omat miehensä. Šamil valittiin vuonna 1834 Dagestanin kolmanneksi imaamiksi ja vastarinnan johtajaksi. Hän tuli tunnetuksi nimellä al-Imam al-Azam, koko Kaukasian johtaja. Šamil laajensi dagestanilais- ja tšetšeenijoukkoja ja voitti monia taisteluja venäläisiä vastaan vuoteen 1859 saakka. Hän käytti tehokkaasti sissitaktiikoita. Venäjä aloitti uuden sotaretken vuonna 1838, ja vaikka he valtasivat kapinallisten päätukikohdan Ahulgon, Šamilia ei saatu kiinni.

Vuonna 1857 venäläiset päättivät päästä eroon Šamilista, jonka maine oli levinnyt Länsi-Eurooppaan asti ja joka oli saavuttanut legendaarisen maineen paikallisten joukossa. Suuri ja hyvin varustettu armeija valtasi Šamilin linnoituksen Vedenossa huhtikuussa 1859, ja hänet piiritettiin joukkoineen Gunibissa. Elokuun 25. päivänä (6. syyskuuta uutta lukua) Šamil tunnusti vastarinnan toivottomuuden ja antautui. Siihen päättyi myös Kaukasian vuoristolaisten muu vastarinta.

Šamil vietiin Pietariin näytettäväksi keisari Aleksanteri II:lle, ja hänet karkotettiin Kalugaan Moskovan eteläpuolelle. Vuonna 1869 hän sai keisarilta luvan pyhiinvaellukseen Mekkaan, jonne hän matkusti Konstantinopolin kautta. Šamil kuoli Medinassa vuonna 1871, ja hänet haudattiin Jannatul Baqiin. Hänen pojistaan tuli Venäjän ja Turkin keisarillisen armeijan upseereita.

Kirjallisuutta

• Sh. Kaziev. Imam Shamil. "Molodaya Gvardiya" Press. Moscow, 2001, 2003, 2006, 2010. ISBN: 978-5-235-03332-0
• Sh. Kaziev. Akhoulgo. Caucasian War of XIX-th century. The historical novel. "Epoch", Publishing house. Makhachkala, 2008. ISBN: 978-5-98390-047-9

Aiheesta muualla

• "Kaukaasian leijona" myridien päällikkö, imaami Shamyl, joka 27 vuotta piti puoliaan venäläistä ylivoimaa vastaan, Hakkapeliitta, 23.01.1934, nro 4, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Šamyl Tietosanakirja. Osa 8, palsta 745. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917